keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Suomalainen kansanusko Samaaneista saunatonttuihin



Risto Pulkkinen on Helsingin yliopiston uskontotieteen dosentti ja Lapin yliopiston pohjoisen etnografian dosentti. Hän on perehtynyt laajasti pohjoisten kansojen maailmankuvaan ja on opettanut parikymmentä vuotta yliopistossa. Pulkkinen on myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappi.

Suomalainen kansanusko Samaaneista saunatonttuihin on johdatus avain suomalaisten kansanomaiseen ajatteluun ja maailmankuvaan. Käytän julkaisusta jatkossa nimeä Suomalainen kansanusko. Kirjan näkökulma on uskontotieteen, ei folkloristiikan näkökulma, joskin sen aineisto suurelta osin on folkloristista. Suomalainen kansanusko tarkastelee perinteisen kansanuskon koko kirjon mytologiasta magiaan. Se kattaa niin esikristillisen muinaisuskon sekä kristinuskon pohjalta muodostuneen myöhemmän kansanuskon.

Aiemmin olen  lukenut aihepiirin kirjoista muun muassa seuraavat Uno Harva Suomalainen muinaisusko, Juha Pentikäisen Samaanit - Pohjoisten kansojen elämäntaistelu, Katja Hyry, Antti Pentikäinen & Juha Pentikäinen  Lumen ja valon kansa sekä Anna-Leena  Siikalan Suomalainen samanismi.

Suomalainen kansanusko jakautuu kahdeksaan lukuun. Johdannossa määritellään  suomalaisen muinais- ja kansanuskon käsitteet.  Mitä on suomalainen kansanusko? Se voidaan määritellä suppeammin tai laveammin. Laveammassa merkityksessään se kattaa suomalaisten esikristillisen maailmankuvan tai selityksen (eli ns. muinaisuskon) että sen ja kristinuskon yhteenkietoutumisesta muodostuneen, suppeamman merkityksen kansanuskon. Muinaisusko on terminä yksiselitteinen, sillä se käsittää minkä tahansa kansan etnisen ”alkuperäisen”  tai oikeammin maailmankuvan, joka on edeltänyt mahdollisen lähetystyön mukana saapunutta uskontoa.

Ensimmäisessä luvussa Ihminen maailmassa selvitellään maailman syntyä ja kosmografiaa. Pohjoiseuraasialaisessa maailmansyntymyyteissä eli kosmogonisissa myyteissä maailma luodaan sukeltamalla alkumeren pohjasta tai se syntyy alkulinnun munasta.

Toisessa luvussa Tuonpuoleinen tutustutaan Tuonpuoleisen olentoihin ja Agricolan jumalluetteloon.  Tuonpuoleisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä kaikkea sellaista, mikä on ihmisen hallitsemattomissa.  Se tarkoittaa samaa kuin ”pyhä”. Kansanuskon yhteydessä sitä edustaa mikä tahansa jokapäiväisestä, puhtaasti käytännöllisestä elämänmenosta poikkeava rituaalista käytöstä vaativa asia tai ilmiö. Tuonpuoleisen edustajiin kuului ainakin jumalat, haltijat, ”kanssaeläjät” ja ns. aitiologiset olennot sekä vainajaolennot.

Mikael Agricola esittää Dauidin Psaltarin eli Raamatun Psalmien kirjan suomennoksen esipuheessa vuonna1551 runomuotoisen jumalien luettelon, joka on suomalaisen uskontotieteen ja kansanuskon tutkimuksen oppihistoriallinen lähtökohta. Agricolan mukaan  Tapio oli mahtavimman riistaeläimen eli karhun erityinen suojelija ja käskynhaltija, toisaalta karhun suojelijana mainitaan myös metsänhaltija Hongotar.  Manalan hallitsija Louhi on esiintynyt myös pelättynä sairauksien lähettäjänä, mutta pirun kaltaista kokonaisvaltaista ja olemuksellista pahan edustajaa ei suomalaisten parissa ennen kristinuskon tuloa tunnettu. Kalevanpoikien uskottiin olevan muinaisajan jättiläisiä, joita kansa piti hiidenkiukaiden sekä muiden kivikasaumien ja -latomusten muinaisina tekijöinä. Ukko ja tämän puoliso Rauni olivat myös voimallisia. Raunin etymologiaa on haettu skandinaavijumalatar Freijasta, joka oli rakkauden ja hedelmällisyyden antaja ja hallitsija.

Kolmannessa luvussa Pyhät paikat luodaan katsaus seitoihin, hiiteen, pitämyspuuhun sekä saunaan.  Palvottuja kohteita eli pyhiä paikkoja oli paljon. Esimerkiksi palvottuja luonnonkohteita olivat mm. pyhät kalliot ja uhrikivet.  Luonnonkohteisiin voitiin vaikuttaa uhraamalla. Luonnonpaikkojen palvonta on voinut jatkua pitkälle agraariaikaan. Hiisi sana voi viitata vainajakulttiin liitettyyn kalmistopaikkaan tai toisaalta se on nähty pyhänä lehtona, jossa voitiin lähestyä monia luonnonjumaluuksia. Talokohtaiset uhripuut saattavat olla muistuma yhteisöllisestä hiisi-instituutiosta tai sitten ne edustavat omaa uhripaikkakategoriaansa.  Itse asiassa tunnemme yhä termin pitämyspuu, mutta ennen vanhaan näille kannettiin säännölliset uhrit ainakin syksyllä. Pitämyspuuhun liittyi myös enteitä, sillä puun oksan katkeaminen katsottiin usein kuoleman enteeksi, ja puun kaatuminen ennusti talon häviötä. Hyvin usein vanhan pihapiirin yksittäiset pitämyspuut muistuttavat yhä kunnioituksesta menneitä sukupolvia kohtaan eli osaamme yhä kertoa yksittäisen säästetyn pihapuun tarinan, vaikka uhraamiset on lopetettu aikoja sitten. Sauna nähtiin  kotipirin tuonpuoleisimpana paikkana. Se oli niin uudistumisen kuin parantumisen paikka.

Neljännessä luvussa Ihminen elävänä ja kuolleena käydään läpi ihmisen syntymää, vainajala käsitettä, kalmanväkeä, kuoleman enteitä sekä vainajien kunnioitusta ja palvontaa.  Vainajien asema, sielujen määrä käsitettiin eritavoin.  Miksi ruumiit on tärkeää pestä?  Minkälaisia elämänmuotoja oli? Minkälaisia oli levottomat vainajat ja sijattomat sielut? Entisajan elämä oli haurasta ja moni kohtasi kuoleman jo nuorena. Jokainen päivä saattoi olla viimeinen. Kuolemaa vartioitiin ja sen merkkejä tarkkailtiin, koska kuolema oli hyväksi tiedostaa.  Kuolemaa ajateltiin paljon ja sen enteitä tarkkailtiin. Kuoleman enteet olivat joko suoria tai epäsuoria, aavistuksia, näkyjä tai ennusmerkkejä. Myös ihmisen ja hänelle läheisen eläimen välille saattoi muodostua sellainen   kohtalonyhteys, että eläimen kuolema ennakoi omistajan kuolemaa tai eläimet vain vaistosivat tapahtuman.

Viidennessä luvussa Luontosuhde selvitetään tätä mm. karhun kautta.  Ihmisen ja eläimen suhteeseen vaikuttavat mm. maailmankuva, elinkeinot, teknologia sekä uskonto, jotka taas vaikuttavat toisiinsa moninaisin kytköksin. Metsästyskulttuureissa vallitsi aninismi ja sen jokaisella eläimellä oli ihmisen tapaan tunteva, ajatteleva ja tahtova sielu, ainakin isoimmilla eläimillä. Tämän takia metsästäjän oli kunnioitettava saaliseläintä sen kuoltua kunnioittavasti. Käytännössä tämä tarkoitti, että luut käsiteltiin asiallisesti, että saaliseläinten sielut saattoivat jälleen syntyä maanpäälle. Entisajan ihmisen luontosuhde huipentui suhteessa karhuun ja puhutaan karhukultista ja karhun kokonaisnaisvaltaisesta merkityksestä pyyntikulttuurissa eläneelle yhteisölle.

Kuudennessa luvussa Samanismi tarkastellaan käsitettä universaalisti sekä suomalaisen samanismin näkökulmasta. Samanismi on arkaaisten kulttuurien tärkeä menetelmä tuonpuoleisten voimien kanssa kommunikoimiseksi, ja sitä käytetään uhraamisen, enteiden tarkkailun ja muiden luonteeltaan välillisten keinojen ohella.  Pohjoisen Euraasian pyyntikulttuureissa samaani on yhteisön legitimoima, henkien valtuuttama ja inspiroima, tarvittaessa transsitilassa sielunmatkoja suorittava aktiivinen välittäjä ihmisten ja tuonpuoleisten voimien välillä.

Suomalaisen samanismin on oletettava sammuneen jo ennen kristinuskon tuloa. Sen olemassaolon todisteena on nähty muinaisrunojen maailma, kalliomaalausten kuvasto. Niissä kuvattuja hahmoja, joiden tulkinta samanistisessa viitekehyksessä on luontevinta. Myös myöhemmän tietäjälaitoksen monet piirteet omaavat samanistista pohjavirettä.

Seitsemännessä luvussa Muinaisuskosta kansanuskoon tarkastellaan maailmankuvan muutosta, kristinuskon vaikutusta sekä magian teoriaa. Suomessa siirryttiin kiertelevästä pyyntikulttuurista agraariseen paikallaan pysyvään elämänmuotoon hitaasti, Muutos toi mukanaan pysyvän asutuksen maanviljelyksen ja karjanhoidon myötä. Sosiaalinen ympäristö muodostui erilaiseksi kotipiirin myötä. Kristinusko muovasi myös elämäntapaa ja asennoitumista sekä maailmankuvaa. Magia oli agraariajan kansanuskon ilmaus, joka tarkoitti ihmisen, luonnonvoimien, maailman tuonpuoleisten voimien manipuloimista tuonpuoleisiin voimiin vedoten.

Kahdeksannessa luvussa Magia käytännössä avaa käsityksiä taikojen käyttötarpeita eri tilanteissa.  Taiat, maagiset käytänteet olivat jokamiehen tietoutta ja jokapäiväistä rutiinia sekä tietäjän tärkein työkalu  Suomen läntinen ja itäinen loitsukulttuuri erosivat toisistaan. Idässä loitsut olivat pidempi ja sisällöllisesti rikkaampia ja lännen loitsustoon vaikutti katolinen kirkko. Mihin loitsuja tarvittiin säässä, lemmessä, metsästyksessä ja kalastuksessa? Missä oli hyvän ja pahan magian ero? Voiko toisen pakottaa lempeen? Miksi naapurin karja haluttiin metsäpeittoon? Miten pahalta suojauduttiin? Miten sairaus saatiin taltutettua?

Lopuksi luodaan katsaus siihen, mitä kansanuskosta on jäljellä. Voidaan nähdä, että vanhat mentaaliset rakenteet ovat jatkaneet elämäänsä tapoina ja kokemustaipumuksina, joita ei voi pitää sen enempää rationaalisina kuin epärationaalisina. Metsällä on yhä myyttinen vetovoima. Pulkkinen toteaa lopuksi, että ehkä juuri siksi muinaisuus lopulta asuu uralilaisen sielumme pohjalla, paneutuminen suomalaiseen muinais- ja kansanuskoon on parhaimmillaan yksinkertaisesti kiehtova seikkailu. Se ei ole fantasiaa, vaan usein julmaa ja raadollista, toisinaan myös kaunista ja liikuttavaa, mutta aina kouriintuntuvaa todellisuutta, jonka varassa on ennen todellisesti eletty ja kuoltu.

Suomalainen kansanusko tarjoaa kiehtovan matkan haltioiden, jättiläisten,  noitien, maahisten ja menninkäisten maailmaan ja tutustuttaa entisajan pyhiin paikkoihin. Suomalainen kansanusko osoittaa, että kansanusko ei  ole vain kokoelma outoja uskomuksia ja rituaaleja, vaan kokonainen maailmanselitys, suomalaisten eksistentiaalisen kokemuksen kuva. Se on välittynyt perimätietona arkeen liittyvissä rituaaleissa.  Taiat elävät muodossa tai toisessa edelleen eli kuka tekee niitä enemmän ja kuka vähemmän tosissaan.

Pulkkisen teos on selkeä ja korkeatasoinen tietokirja suomalaisesta kansanuskosta jokaiselle asiasta kiinnostuneelle.

Risto Pulkkinen Suomalainen kansanusko Samaaneista saunatonttuihin
Gaudeamus 2014. Arvostelukappale. Kiitoksin

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoiselta kuulostaa, hieno bloggaus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mielenkiintoinen teos, minusta tekijällä on toinenkin kirja, joka on SKS:n julkaisema ja pari vuotta vanhempi, mutta ilman alaotsikkoa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tämä on kiinnostava ja lisäksi aikaisempi helppotajuisempi.

      Poista
  3. Kuulostaa juuri niin kivalta, kuin toivoinkin. Mulla on tämä lukupinossa odottamassa vuoroaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, odotankin sinun postausta. Tämä on helpommin luettavissa kuin Harvan ohut kirjanen.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!