Viime vuonna John Williams ihastutti lukijat kirjallaan Stoner. Butcher’s Crossing julkaistiin alun perin vuonna 1960 eli Stonerin tavoin se on löydetty ja saavuttanut menestyksen vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Stonerin akateeminen miljöö on itselleni läheinen, oikeastaan ainoa ja merkittävä työyhteisö aikuisiällä. Ja tuon konservatiivisen yhteisön kuvaus on yhä kaltaisensa monilta osin. Butcher’s Crossingissa yliopistomaailma vaihtuu nyt karkeaan, kovaan elämään luonnossa. Jämähdin pitkään ajatusketjuun kesken kaiken ja aloin miettiä, että kuvaisiko Butcher's Crossing tuon maailman taistelua tänä päivänä? Anteeksi.
Williams kirjoittaa lännentarinan perinteitä kunnioittaen ja tavoittaa jälleen paljaan ihmisyyden kuvauksen. Butcher's Crossing on hyvin erilainen ja epäröinkin kirjaan tarttumista. Aihe on minulle vieras ja jopa vastenmielinen. En ole lännentarinoiden ja westernien lukija. Tämän takia Cormac McCarthytkin odottavat lukuvuoroaan. Ja voisin kertoa omia mielipiteitäni, joista en jousta, jolloin huomattaisiin, kuinka mahdoton tilanne on. Olen kuitenkin lukenut kirjan tätä kirjoittaessani ja voin kirjoittaa, että en harkinnut kertaakaan keskeyttämistä. Jouduin omalta mukavuusalueeltani pois ja varmaan eliminoinkin jotain lukemaani päästämättä kaikkea mielikuviini. Edellisestäkin huolimatta vakuutuin Williamsin kirjasta. Teos on kielellisesti ja kerronnallisesti jopa valmiimpi työ kuin Stoner. Koska minussa on ilkeyttä tänään enemmänkin, niin jatkan ensimmäisen kappaleen letkautustani, että tämänhetkinen taistelu lienee yhtä verinen, jossa anteeksipyytämiset ja traagiset pahoittelut eivät auta yksilötasolla.
Butcher's Crossingissa on esipuhe. Toisin kuin Stonerissa sen voi lukea, sillä Stonerissa se kertoi liikaa. Esipuheen kirjoittajasta aistii hänen kunnioituksensa opettajaansa kohtaan. Alun epigrafina on Ralph Waldo Emersonin luontosuhde.
Andrews etsi vapautta ja hyvyyttä, toivoa ja alkuvoimaa, joiden aavisti vaikuttavan elämänsä kaikkien tuttujen asioiden alla, asioiden jotka eivät olleet vapaita eivätkä hyviä eivätkä toiveikkaita eivätkä alkuvoimaisia. Hän etsi oman maailmansa lähdettä ja säilyttäjää, maailman joka tuntui alati kääntävän peloissaan selkänsä lähteelleen sen sijaan että olisi etsinyt sitä kuten hänen ympärillään kasvava preeriaruoho ulotti säikeiset juurensa viljavaan ja pimeään kosteuteen, villiin luontoon ja siten uudistui vuodesta toiseen.
Tarinan miljöönä on Kansas ja ajankuvana vuosi 1873. Tuohon aikaan oli mahdollisuus ansaita mittava omaisuus biisonien taljoilla, kun äveriäät ovat ihastuneet biisoniturkkeihin. Nuori Will Andrews keskeyttää opintonsa Harvardin yliopistossa ja saapuu pieneen Butcher’s Crossingin kaupunkiin keskelle ei mitään.
Keskilännen Butcher's Crossing elää muutosten kourissa, rautatie on saapumassa, saluuna on kovapintaisten miesten tyyssija. Francine on paikallinen ilotyttö, lemmenluoja. Ilotytöillä on oma roolinsa tuossa karussa ympäristössä. Francinen ja Willin kohtaamisella on myös merkityksensä. Andrews haluaa biisonijahtiin ja lyöttäytyy yhteen Millerin kanssa, joka kertoo Coloradon Kalliovuoristossa majailevasta valtavasta biisonilaumasta. Andrews ei havittele biisonintaljojen tuomaa tienestiä, mutta Emersonin luennon innoittamana, hänet on vallannut halu kokea koskematon luonto. Andrews on valmis rahoittaman jahdin vankkureineen ja tarpeineen, jotta hän, Miller, Charley Hoge ja Fred Schneider pääsevät matkaan.
Juuri ennen kuin uni tuli Andrews tajusi hienoisen kytköksen kahden asian välillä: toinen oli se, kun hän oli kääntänyt selkänsä Francinelle sinä iltana Butcher's Crossingissa, ja toinen se, kun hän oli kääntänyt selkänsä suolistamalleen biisonille aiemmin päivällä täällä Kalliovuorilla Coloradossa. Hän oivalsi ettei ollut kääntänyt selkäänsä biisonille siksi, että olisi tuntenut naismaista pahoinvointia kohdatessaan verta, löyhkää ja sisälmyksiä; hän oivalsi, että hän oli pahoinvoivana kääntynyt pois, koska häntä oli järkyttänyt se, miten biisoni oli hetkeä aikaisemmin ollut ylpeä, jalo ja täynnä elämän arvokkuutta. Mutta sitten alaston ja avuton, untelo riippuva ruho, minuutensa menettänyt, tai käsityksensä omasta itsestään menettänyt, ja irvokas, pilkkaavana huojuva hänen edessään. Biisoni ei ollut enää oma itsensä tai se, joksi hän oli sen kuvitellut sen. Sen minuus oli murhattu, ja Andrewsoli aistinut tuon murhan tappavan jotain hänestäkin eikä ollut kestänyt kohdata sitä. Ja niin hän oli kääntänyt selkänsä.
Neljän miehen retkikunta lähtee matkaan preerian halki jäljittämään biisonilaumaa ja he kokevat niin janoa, kylmää, lämpöä kuin uupumusta. Ajantajun katoaminen biisonien teurastuksen huumassa aiheuttaa sen, että talvi yllättää miehet. Selviämistaistelu, kuukausien kilvoittelu ja omien rajojen etsintä koettelevat miehiä. Tarina on armoton ja luonto talttumaton ja lopun toiminnallinen kuvaus hurja. Kaikesta huolimatta Williams päättää tarinan mestarilliseen lopetukseen. Butcher's Crossing ansaitsee tulla luetuksi.
John Williams Butcher's Crossing
Alkuperäisteos: Butcher's Crossing 1960
Suomentaja Ilkka Rekiaro
Bazar 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.
