Olin ehkä hieman ilkeä marraskuun kuvissa (16.11) aiemmassa postauksessa, joten lisään nämä kuvat. En niin kamalasti kaipaa lunta, kylmyyttä ja jäätä. Kuljen yleensä tiemme näin päin. Minua ei innosta nuo pirunpellot. Kyllä tuo lumi tekee maiseman kauniiksi. Minua nämä kuvat rauhoittavat.
Tämä saareke kiehtoo minua.
Puut ovat aina olleet minulle saarnaajista hartaimpia. Kunnioitan niitä niiden eläessä kansoittain ja perheittäin, metsissä ja lehdoissa Ja vielä enemmän niitä niiden seistessä yksittäisin. Yksinäisten tavoin. Ne eivät ole niin kuin erakot, jotka ovat pujahtaneet karkuun jotakin heikkouttaan, vaan niin kuin suuret yksinäisiksi tulleet ihmiset, sellaiset kuin Beethoven tai Nietszche. Niiden latvuksissa kohisee maailma, niiden juuret lepäävät loputtomuudessa, johon kuitenkaan katoamattanne pyrkivät elämänsä kaikella voimalla ainoastaan yhteen ja ainoaan: täyttämään niissä asustavaa omaa lakiaan, täydentämään omaa hahmoaan, esiintymään omana itsenään. Mikään ei ole pyhempää, ei mikään esikuvallisempaa kuin kaunis vahva puu.
Hermann Hesse Kulkija s. 34.
Puut ovat aina olleet minulle saarnaajista hartaimpia. Kunnioitan niitä niiden eläessä kansoittain ja perheittäin, metsissä ja lehdoissa Ja vielä enemmän niitä niiden seistessä yksittäisin. Yksinäisten tavoin. Ne eivät ole niin kuin erakot, jotka ovat pujahtaneet karkuun jotakin heikkouttaan, vaan niin kuin suuret yksinäisiksi tulleet ihmiset, sellaiset kuin Beethoven tai Nietszche. Niiden latvuksissa kohisee maailma, niiden juuret lepäävät loputtomuudessa, johon kuitenkaan katoamattanne pyrkivät elämänsä kaikella voimalla ainoastaan yhteen ja ainoaan: täyttämään niissä asustavaa omaa lakiaan, täydentämään omaa hahmoaan, esiintymään omana itsenään. Mikään ei ole pyhempää, ei mikään esikuvallisempaa kuin kaunis vahva puu.
Hermann Hesse Kulkija s. 34.
Puut ovat pyhimyksiä. Hän, joka osaa puhua niiden kanssa, hän, joka tietää niitä kuunnella, kokee totuuden. Ne eivät saarnaa oppeja ja reseptejä, yksityiskohtia murehtimatta ne saarnaavat elämän alkulakia.
Hesse Kulkija s, 35
Hesse Kulkija 35
Jokainen tie johtaa kotiin, jokainen askel on syntymä, jokainen askel on kuolema, jokainen hauta on äiti. Niin kohisee puu illassa, kun tunnemme pelkoa omia lapsiajatuksia kohtaan. Puilla n pitkäkulkuisia ajatuksia, pitkäveteisiä ja rauhallisia, kuten niillä on myös pitempi elämä kuin meillä. Niin kauan kun emme niitä kuule, ne ovat meitä viisaampia. Mutta kun olemme oppineet kuuntelemaan puita, juuri ajatustemme lyhyys ja nopeus ja lapsenkiire tuottaa vertaansa vailla olevaa iloa. Ken on oppinut kuuntelemaan puita, ei enää mieli olla puu.
Hesse Kulkija s. 36.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentilla!