Riitta Jalonen Kirkkaus

Jos lähtisin takaisin, vastassa olisivat Myrtle, Isabel, äiti ja isä ja June ja Geordie. He kaikki ovat moninkertaisesti olemassa, koska he ovat menneessä ja nykyisessä ja tulevassa. Kirjoittaessani kierrän ympyrää heidän ympärillään, teen matkaa joka ei ala eikä pääty koskaan.

Riitta Jalonen Kirkkaus

Tammi 2016. Arvostelukappale. Kiitän kustantajaa kirjasta.

Riitta Jalonen on hämeenlinnalainen kirjailija, jonka laaja tuotanto käsittää niin aikuisten kuin lasten kirjoja. Olen itse lukenut kirjailijalta aiemmin Todistaja Brigitin talossa, johon ihastuin. Se kertoo Iiriksestä, joka matkustaa vuodeksi Irlantiin ja vuokraa huoneen. Vuokraemäntä antaa tuntuvan alennuksen, kun Iiris suostuu olemaan läsnä sunnuntaisessa teehetkessä.  Kerronta on hidasta, mutta minä rakastuin sen tunnelmaan.

Kirkkauden luettuani annoin tekstin kiteytyä mielessäni ennen blogitekstiä, sillä yritän samalla hahmotella tämän vuoden kärkeä kotimaisten osalta. Heti keväällä kolmen parhaan joukkoon kipusi Leena Parkkisen teos Säädyllinen ainesosa. Helmi Kekkonen liittyi seuraan kirjallaan Vieraat. Kolmantena paikan valtaa Riitta Jalonen. Keskinäinen järjestys selviää sitten aikanaan. Ja Tuula-Liina Variksen Huvilan noukin keskiviikkona laatikosta.  Ennakko-odotukseni ovat lujat hänen kirjojen suhteen. Ei, minulla ei ole erikseen miehiä. Luen parhaillaan miehen kirjoittamaa kirjaa ja tuon kirjan asemaa puntaroin myös.

Kirkkaus kertoo uusseelantilaisesta kirjailijasta nimeltä Janet Frame (1924–2004). Kirjailijan teoksia ei ole suomennettu, mutta Jalosen teos herättänee toiveen suomennoksiin. Kyseessä ei ole elämäkerta, vaan fiktiivinen tarina.  Tarinassa on hetkiä, mielentiloja ja kirjoittamisen hehkua, mutta tarinaan mahtuu myös kurjuutta, surua ja menetyksiä.

Näin joka päivä naisia, joille oli tehty lobotomia. Paljaaksi ajelluissa päissä arvet juoksivat kuin ihoon painetut remmit, niin kuin arpien tarkoitus olisi ollut kiristää naisia kasaan. Lobotomian jälkeen ystäväni Audrey kadotti oman katseensa, hän astui muualle ja jäi sinne.

Janet kokee menetyksiä, sillä kaksi siskoa hukkuvat. Hän menettää aikanaan vanhempansa, taistelee taloudellisesti ja pääsee kulkemaan maailmaa.  Janetilla on sanansa, ne tekevät hänet eläväksi. Hänellä ei ole aavistustakaan, mitä hän tulee kirjoittamaan, mutta siitä huolimatta kirja on hänen sisällään odottaen oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa. Iloitsen, että pöydällä odottaa kasa liuskoja, jotka ovat täyttyneet sanoista. Sanoilla on kyky toimittaa kahta asiaa samanaikaisesti: pelkällä läsnäolollaan ne hoitavat mutta ne myös poimivat tuskan esille elettäväksi uudelleen.  Aloituslainaukseni kuvaa teosta erittäin hyvin. Lukeminen vaatii paikka paikoin oivaltamista eri ajassa liikkuessaan ja henkilöiden läsnäolo ei pääty edes kuolemaan.

Sairaalassa seinät ovat erityisen tärkeitä, täytyy joskus kertoa se Junelle. Sairaalassa seinät olivat meidän ajatustemme hautausmaa. Tai voi olla, että seinät pitivät meitä koossa kuin kapalo vastasyntynyttä.

Kirkkaus on osin puistattava teos, sillä tietyt tapahtumat olisivat voineet estää Framen tuotannon syntymisen. Janetin kirkuvanpunainen tukka suojeli päätä sadoissa sähkösokin tärähdyksissä, joita hän sai kestääkseen.  Häntä hoidettiin vuosikausia psykiatrisessa sairaalassa skitsofreenikkona, ja hän oli vähällä joutua lobotomian uhriksi. Nykytermit ovat moderneja, mutta hyvin sopivia, sillä erityisherkkä kuvaisi kirjailijaa loukkaamatta häntä.

Katselin muistokiviin hakattuja päivänmääriä. Ne seisoivat kivissä itsestäänselvinä, vailla mitään epäröintiä syntyikö hän tänään, tai eilen, tai toissapäivänä tästä päivästä katsoen, ei yhdessäkään kivessä mitään sellaista epävarmaa kuin elämä itse on, vaan elämän alku ja loppu kaiverrettuna samoin järkähtämättömin numeroin.

Olen mykistynyt teoksen kauneudesta ja koskettavuudesta.  Janet Framen kirjallinen ura on osoitus luovan ihmisen kyvyistä. Luulen, että moni on hapuillut sanojaan minun tavoin kuvatessaan tätä kirjaa. Tällaisia kirjoja ei osu usein kohdalle. Tämän lukeminen vain pakahdutti mieleni ja jumitti ajatukseni. Olen mahdottoman tehtävän edessä kertoessani tästä kirjasta, joten tyydynkin toteamaan, että lue itse tämä kirja. Kirjani on kuin tilkkutäkki, sillä sivut ovat täynnä lappuja, merkittyjä lainauksia, jotka haluan muistaa. Linkkejä kerätessä havaitsin monen kanssalukijan ihastuneen tähän teoksen minun tavoin.

Riitta Jalonen Todistaja Brigitin talossa,

Riitta Jalonen Todistaja Brigitin talossa

Löysin tämän kirjan Lumiomenan blogista. Hänen esittelynsä sai minut hankkimaan tämän kirjan.

Iiris Aarnimaa on nuori toimittaja, joka matkustaa vuodeksi Irlannin Rahenyyn. Iiriksen vuokraemäntä Brigit McMahom antaa tuntuvan alennuksen vuokraan, kun Iiris lupautuu olemaan läsnä sunnuntaisessa teehetkessä, johon saapuu kylän katolinen pappi, isä O’Connor. Iiris toimii tapaamisissa esiliinana, jotta puheita ei syntyisi. Iiris vaistoaa luvattoman rakkauden läsnäolon.  Pyhä Brigit on Irlannin kuuluisa naispyhimys, jonka legenda kulkee mukana tarinassa.

Sen minä olen ymmärtänyt omasta elämästäni, että liian kaukaa ei syitä kannata hakea. Meidän sisällämme ne joka tapauksessa ovat, oli ne sitten saatu syntymässä tai tehty meihin lapsena, Brigit sanoi.

Uskonnon nimissä pyhimyksistä oli tehty maanpäällisiä ihmismielen vartijoita. Iiris ajatteli Pyhää Keviniä ja Pyhää Brigitiä ja kivikekomajoissa asuneita erakkomunkkeja: eivät he olleet tahtoneet kaventaa toisten ihmisten elämää, heille oli riittänyt oma yhteys tuonpuoleiseen, sinne kurkottaminen.

Irlanti sinänsä ei kiehdo minua mitenkään erityisesti, mutta tapahtumien miljöö sitäkin enemmän. Kirjan aiheena on rakkaus, kielletty rakkaus, pyhiinvaellus, uskonnolliset tavat ja normit, katolisuus ja etsintä. Kirjan jakautuminen osiin tekee kerronnasta hyvin hallitun. Toisessa osuudessa Iiris palaa Suomeen ja avioituu Eeron kanssa.

Hän ei ollut koskaan kysynyt äidiltä ja isältä miksi oli saanut Iiriksen nimen. Hän ajatteli, ettei ollut elämänsä aikana kysynyt moneltakaan ihmiseltä kysymyksiä, joita olisi ollut hyvä kysyä. Brigit ja isä O’Connor eivät olleet enää vastaamassa, eivätkä äiti ja isä. Eerolta hän voisi kysyä, ja ehkä hän jonakin päivänä vielä kysyisi, eikö Eero koskaan arvannut että hän söi salaa ehkäisypillereitä, että lukemattomat raskaustestit joita he olivat tehneet olivat olleet vain näytelmää.

Viimeisessä osuudessa kahdeksantoista vuotta myöhemmin Iiris palaa Irlantiin toipumaan avioerostaan. Isä Connor oli kirjoittanut Brigitin kuolemasta. Iiris tekee pyhiinvaellusmatkan Pyhän Brigitin muistopaikoille. Hän polkunsa kohtaa myös Ruairi Kavanaghin, kasvitieteilijän, omanlaisensa pyhiinvaeltajan. Iiris palaa töihin ja odottaa syksyä…

Iiriksen oli vaikea hyvästellä Ruairia, hän ajatteli jättävänsä kämmenen kokoisen palan itsestään uudelle ihmiselle, niin kuin isä O’Connorille ja Brigitille nuorena luovutettu pala olisi tullut takaisin annettavaksi eteenpäin. Lähtiessään passintarkastukseen Iiriksestä tuntui, että hänen jälkeensä katsottiin kauan.

Tämä on hyvin tavallinen tarina, mutta siirtymät tavoittavat jotain syvempää. Iiris pystyy irtautumaan menneestä, antamaan itselle mahdollisuuden. Pidän lukemastani ja tarinan tasapainoisuudesta. Jos tämä jättäisi raottamisen tulevaan pois, niin pitäisin tätä liian arkisena ja toisaalta imelyys upottaisi tarinan. En ole lukenut tekijältä aiemmin mitään, vain muiden blogitekstejä. Jalosen teksti on niin kaunista, että minä kiinnyin hänen lauseisiinsa. Hän tavoittaa jotain olennaisen kaunista elämästä. En sijoita kertomusta mihinkään tiettyyn paikkaan, en Irlantiin, sillä tuo "miljöö" ei sitoudu niinkään maantieteellisesti. 

Kaiketi sukulaissielun kulku tarinassa viehätti minua enemmänkin. Spring Gentia. Gentia verna (p.o. Gentiana). Kuinka monen Gentianan ja Gentianellan eteen olenkaan polvistunut jopa Norjankin puolella? Tämä kirja rauhoitti minua lukumaratonin menossa.

Riitta Jalonen,  Todistaja Brigitin talossa, 

Tammi 1998. Kotikirjasto
Kirjan ovat lukeneet mm: Sara, Maria