sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Nina Hurma Hatuntekijän kuolema




Nina Hurma (1980) on pseudonyymi kirjailijanimi. Hurma valmistui vuonna 2007 Helsingin yliopistosta pääaineenaan kotimainen kirjallisuus. Hurma työskentelee amanuenssina Helsingin yliopistolla. Hurman esikoisteos Yönpunainen höyhen ilmestyi 2013.

Hatuntekijän kuolema on itsenäinen jatko-osa Yönpunaiselle höyhenelle, joka aloitti 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvan noir-henkisen dekkarisarjan. Noir-dekkarit eivät ole aivan ominta genreäni, mutta en anna sen haitata, sillä Helsinki ja 1920-luku ovat minulle ohittamaton teema. Luin äskettäin Kjell Westön kirjan Missä kuljimme kerran sekä Runar Schildtin Noitametsän, joiden näyttämönä on myös varhainen Helsinki. Tunnen Helsingin, sillä olen syntynyt ja kasvanut tuossa kaupungissa ja muualla olen aina vieras, muukalainen. Isoäitini kuvailussa olen aistinut kaupungin varhaisempia vaiheita.

Hatuntekijän kuolema rakentaa tarinan sujuvasti sivujuonineen alusta lähtien. Rougen ja Korpelan tiet kohtaavat jälleen sattuman kautta kesäisessä Helsingissä. Tarina kulkee niin kantakaupungin katuja, mutta vie lukijan myös Pitkäsillan toiselle puolelle jakaen kaupunkilaisia köyhempään ja vauraampaan kansanosaan.

Rougen eli Saimi Helainkarin työkaveri Sirkka kuolee putoamalla. Saunomassa olleet Mustaoja ja Korpela kulkevat Eerikinkatua pitkin. Tulliin siirtynyt ex-poliisi Korpela on paikalla, kun viereisen kahvilan markiisi repeää kiinnittimistään ja rojahtaa kadulle jotain mukanaan. Korpela pystyy näkemään vain huulilta pulpahtavan veren ja viimeisen henkäyksen ja antaa markiisin valahtaa peitoksi. Rouge saapuu työmaalle jo muiden ollessa paikalla, katsoo Sirkan työtuolia ja sen selkämyksellä olevaa neuletakkia ja hattutukilla lepäävää hattua. Kaikki välineet olivat esillä: Sirkalta oli jäänyt työ kesken.

Menneisyyden varjoja ilmaantuu kuvaan, kun Sörkan vankilan portit laskevat vanhan tutun, Unto Friskin, vapauteen perimään saataviaan. Tämä mies yhdistää niin Rougea kuin Korpelaa.

Pihapuun oksat olivat äkkiä näkyvillä sinertävää taivasta vasten. Ne liikahtelivat ihan ikkunoiden takana. Aamun ensimmäiset linnut olivat heränneet kertomaan toisilleen unistaan.

Helsingin hämärtyvät kesäyöt, Toisen linjan kalliot, Suvisaariston jazz, kiukaan kihahtavat löylyt, kieltolain salaperäinen aika sekä Cobran savuinen ilta, täydempänä kuin koskaan ja Albertinkadun oma Afrodite femme fatalena – siinä upeita kulisseja tapahtumille.

Mutta Cobran lumoojatar ei laulanut heille vaan jonnekin heidän päidensä yläpuolelle, katonrajaan.

Monet olivat sairaita ja väsyneitä, eivät he jaksaisi enää nousta. Nuorten haudat tuntuivat erilaiselta. Siinäkin oli vuosiluku, hädin tuskin kahdenkymmenen täyttänyt. Malttaisiko se maata. Korpela ajatteli Janatuista, sen painunutta rintaa. Siltä polulta ei pääsisi pois. Hautausmaa täyttyi, nytkin oli suunnitteilla jo uusi alue nykyisen alueen ja Hietalahden rannan väliin. Kohta pitäisi haudata vanhojen päälle. Vieraat luut tapaisivat toisiaan maankuoren alla.

Olen kertonut lukevani dekkareita, mutta välttäväni väkivaltaisia ja raakoja. Sen sijaan viihdyn skandinaavisten naisdekkaristien seurassa. Hatuntekijä kuolema avautui minulle hitaasti. Kaipasin voimakkaampaa elämänpoltetta ja rikosjännärin sykettä, vähemmän siloteltua kieltä, kun liikutaan kuitenkin trokareiden ja vankilakundien piirissä. Toralinnassa sykkii rosoinen elämänmaku, salakapakoissa virtaa pirtu ja myrkkyviinalla on kironsa. Eroottisuus ei korvaa elämämakua. Jonkin verran kummastelin Hurman kovin kaislikkoista Helsinkiä.

Hurman luoma idylli, ajankuva ja hahmot viehättävät minua jopa enemmän kuin tarina. Kaupungin katujen nimistössä elävät vanhat nimet kuten Viertotie, Kammionkatu, Konstantininkatu, Vladimirinkatu ja Heikinkatu. Kirjan ulkoasu on täydellinen ja Pekka Parikan suunnittelema kirjan kansi on vastustamaton.

Nina Hurma Hatuntekijän kuolema
Gummerus 2014. Kustantajalta.

Hatuntekijän ovat lukeneet mm.

Oksan hyllyltä

Kirjasähkökäyrä

Kirjaston kummitus

4 kommenttia:

  1. Tämä oli niin minun dekkari kuin olla voi. Historiaa, erotiikkaa ja sitä jännitystä :) Ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä pidit sen aistin sen sinun kirjoituksestasi. Minä en vain päässyt mukaan tai lukeminen ei ollut nautinto. Minua harmitti.

      Poista
  2. Kirjassa parasta ulkoasu. Lukeminen ärsytti, koska tekstissä liikaa kielikuvia yms. turhaa tilpehööriä. Rikoskin unohtui välillä. Jäi kaipaamaan Kjell Wästötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut minun kirjani. Tuo kansi on ihastuttava.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!