J.R. Ward Pimeyden rakastaja ja Verisuudelma

J.R. Ward Pimeyden rakastaja

Alkuperäisteos Dark Lower (2005)

Suomennos Marke Ahonen

Basam Books Shakti 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

J.R. Ward eli Jessica Bird on Kentuckyssä asuva oikeustieteen maisteri. Nykyään hän on täysipäiväinen kirjailija. Yhdistän samaan blogitekstiin kahden sarjan aloitukset.  Pimeyden rakastaja aloittaa Mustan tikarin veljeskunta –sarjan (Black Dagger Brotherhood) Shakti-pokkareina. Sarjaan kuuluu14 osaa. Jälkimmäinen Verisuudelma aloittaa Mustan tikarin perintö –sarjan. Kummassakin esitellyssä kirjassa on termien ja erisnimien selityksiä kirjan alussa.

Veljeskuntaan kuuluu seitsemän soturia (Wrath, Darius, Rhage, Tohrment, Vishous ja kaksoset Phury ja Zsadist), jotka ovat järkälemäisiä mustiin nahkavaatteisiin pukeutuvia vampyyreja. Toisin kuin esimerkiksi Twilight-sarjassa, jossa vampyyrit ovat kiiltokuvamaisen kauniita, niin Ward kuvaa heidät valtaviksi, tatuoiduiksi korstoiksi, jotka pelottavat jokaisen vastaantulijan.  Heidän tehtävänsä on suojella jäljellä olevaa vampyyriyhteisöä lessereiltä eli eläviltä kuolleilta, jotka ovat myyneet sielunsa Omegalle ja joiden ainoa tehtävä on hävittää vampyyrilaji sukupuuttoon.

Heidän veljesjoukkonsa, tiivis ryhmä vahvaselkäisiä sotureita, jotka vaihtoivat tietoa ja taistelivat yhdessä, oli asiasta yhtä mieltä. Wrath oli omaa luokkaansa mitä kostotoimiin tuli, hän jahtasi heidän vihollisiaan määrätietoisuudella, joka lähenteli silkkaa mielipuolisuutta. Wrath oli sukunsa viimeinen ja planeetan viimeinen puhdasverinen vampyyri. Vaikka hänen rotunsa kunnioitti häntä kuninkaanaan, hän halveksui asemaansa.

Vampyyrit eivät voi liikkua kuin auringonlaskun ja –nousun välisenä aikana, koska auringonvalo polttaa heidät tuhkaksi. Mutta verrattuna muihin vampyyrisarjoihin Wardin vampyyrit eivät tapa ihmisiä (toki verenhaju saa ne villeiksi), vaan  ravitsevat itseään toisen vampyyrin verellä.

Tarinan alussa Darius pyytää apua veljeskunnan johtaja Wrathilta puoliverisen tyttärensä, Elizabethin (Bethin) suhteen. Hän on saavuttamassa kahdenkymmenenviiden vuoden iän, jolloin vampyyriksi muuttuminen tapahtuu. Ainoa keino selviytyä muutoksesta on juoda toisen vampyyrin verta, ja koska Wrath on viimeinen täysiverinen vampyyri ja vampyyrien kuningas, hänen verensä on vahvinta. Wrath ei innostu tehtävästä, mutta lesserit murhaavat Dariuksen autopommilla, jonka myötä Wrath päätyy ystävänpalvelukseen.

”Kun olet käynyt muutoksen läpi, sinun tarvitsee juoda.”

Beth korahti ja ponnahti pystyyn. ”Minä en suostu tappamaan ketään!”

”Ei se niin mene. Sinä tarvitset urosvampyyrin verta. Siinä kaikki.”

”Siinä kaikki.” Beth toisti värittömästi.

”Emme me saalista ihmisiä. Se on pelkkää kansansatua.”

Beth ei tiedä taustastaan ja ihmettelee nälkäisyyttään, väsymystään ja voimattomuuttaan. Wrath menee tapaamaan häntä, mutta aluksi Beth pelästyy aurinkolasipäistä korstoa, sillä lähes sokea Wrath  käyttää tummia laseja. Vähitellen Wrath saa selitettyä Bethille, että tämä on vampyyri, jonka takia hänen täytyisi tulla muutoksen vuoksi asumaan veljeskunnan luokse. Asiat johtavat kuitenkin aivan muuhun kuin Wrath on suunnitellut.

Bethin ruumis huojahti, kun mies tuli lähemmäksi. Hän odotti kauhuissaan, mitä tapahtuisi kun mies saavuttaisi hänet, mutta hän huomasi, että jostain käsittämättömästä syystä Boo kehräsi ja kiehnäsi miehen nilkoissa.

Tuo kissa oli petturi. Ja jos Beth jonkin ihmeen kautta eläisi yön yli, kissa saisi jatkossa tyytyä halvempaan sapuskaan.

Samaan aikaan New Yorkin Caldwellin kaduilta löytyy murhattuja ilotyttöjä, joiden murhista aletaan syyttää Wrathia. Tapausta tutkiva henkirikosetsivä Butch O’Neill on Bethin hyvä ystävä ja hän ihmettelee, miksi Beth suojelee Wrathia. Beth on toiminut rikostoimittajana ja siksi hän tuntee poliisit. Butch kuitenkin pidätetään virasta väkivaltaisten otteiden vuoksi ja löydettyään Bethin kuoleman kielissä lattialta hän saa ohjeet viedä tämän Dariuksen kartanoon, jota Wrath pitää tukikohtana. Erotettu Butch huomaa sopivansa vampyyrien joukkoon ja jää sinne asumaan ynseästä vastaanotosta huolimatta:

Aulassa seisoi vanha, pienikokoinen mies, joka oli pukeutunut livreeseen. Hän piteli hopeista tarjotinta. ”Anteeksi hyvät herrat. Illallinen tarjoillaan noin viidentoista minuutin päästä.”

”Hei, ovatko nuo niitä pinaattiohukaisia, joista minä pidän niin paljon? ”Blondi sanoi ja meni tarjottimen luo.

Mitä helvettiä tämä oikein oli?

”Saanko pyytää teiltä palvelusta?” hovimestari sanoi.

Herra normaali nyökkäsi tarmokkaasti. ”Tuo vielä toinen satsi näitä, ja me tapamme puolestasi mitä tahansa.”

Hovimestari hymyili, aivan kuin liikuttuneena. ”Jos olette aikeissa suolistaa tuon ihmisen, voisitteko ystävällisesti tehdä sen takapihalla.”

Wardin kieli on yllättävän rajua. Veljeskunnan veljien huumori on karskia, otteet kovia ja murhat verisiä. Lesserit kiduttavat raaoin ottein siviilivampyyrejä saadakseen selville veljeskunnan tukikohdan. Sarjan eroottinen lataus on voimakas. Vampyyrien tunteet ovat kuumia ja asioista kerrotaan suorasanaisesti. Kirjan sanastossa erektio voisi saada hyvän sijoituksen sanojen yleisyyden arvioinnissa. Pimeyden rakastaja edustaa paranormaalia romantiikkaa, mutta ehkä sen hyllypaikka olisi YA alimmillaan. En minä jaksanut leikitellä vaikeasti tavoiteltavaa Wardin kanssa eli uteliaisuus saa minut kääntämään sarjan sivuja jatkossakin.

Blogeissa toisaalla Järjellä ja tunteella ja Tarinoiden syvyydet

J.R. Ward Verisuudelma

Alkuperäisteos Blood kiss (2015)

Suomennos Timo Utterström

Viisas Elämä 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Verisuudelma aloittaa Mustan tikarin perintö –sarjan. Se  jatkaa Mustan tikarin veljeskunnan tarinaa, joten kaikki veljeskunnan tutut soturit ovat mukana: Wrath, Rhage (Hollywood), Tohrment (Tohr), Vishous (V) ja kaksoset Phury ja Zsadist (Z).

Tarinan keskeiset henkilöt ovat Dhestroyer (Butch) ja Paradise. Paradisen isä, Abalone, on kuningas Wrathin lähin neuvonantaja. Paradise haluaa saavuttaa jotain omaa ja  hakeutuu veljeskunnan sotilaskoulutusohjelmaan.

 Tarinan alussa naaraiden Turvapaikan pihalta löytyy pahoinpidelty naaras, joka kuolee vammoihinsa. Veljeskunta selvittelee rikosta Butchin johdolla läpi tarinan. Butchilla tuntuu olevan ongelmia myös shellaninsa Marissan kanssa ja kirjan mielenkiintoisinta antia onkin katolisen kasvatuksen saaneen Butchin ja Marissan osuudet. Paradisen himo päästä sänkyyn Craegin kanssa jätti jotenkin kylmäksi.

Paradisen oli tarkoitus liittyä huomenna keskiyöllä Luoja ties kuinka monen uroksen ja naaraan joukkoon jossain salaisessa paikassa – jossa hän yrittäisi selvittää tiensä Mustan tikarin veljeskunnan sotilaiden koulutusohjelmaan.

Ongelmana oli vain se, että puhdasveriset glymeran jäsenten tyttäret, jotka kaiken lisäksi kuuluivat kantaperheeseen, eivät sopineet sotilaskoulutukseen. Heidän ei sopinut käsitellä aseita tai veitsiä. Heidän ei sopinut oppia taistelemaan tai puolustamaan itseään. Heidän ei sopinut edes tietää, mikä lesser oli. Ainoa vaarallinen asia, joka heille sallittiin… oli lisääntyminen.

Paradise havahtuu koulutusohjelman rankkuuteen ja väkivaltaisuuteen. Hän on kuitenkin sinnikäs, eikä luovuta, vaikka olisikin selvästi altavastaaja. Alkukokeesta pääsee läpi vain viisi urosta ja yksi naaras Paradisen lisäksi. Koulutusohjelmaa johtaa entinen poliisi Butch, joka on käynyt läpi muutosohjelman vampyyriksi, ja on nyt veljeskunnan Dhestroyer. Kaiken huipuksi Paradise rakastuu päätä pahkaa toiseen koulutettavaan Craegiin. Tämä ei tietenkään sovi, sillä glymeran jälkeläisen on valittava hellreninsä saman yhteiskuntaluokan jäsenten joukosta.

Shellanit päättävät pitää tyttöjen illan ja katsoa tuhman elokuvan ja siitäkös urokset järkyttyvät:

Teatterin ulkopuolinen käytävä oli täynnä uroksia. Veljeskunta ja muut taistelijat sekä Manny istuskelivat lattialla selät paljasta seinää vasten jalat suorina, koukussa tai ristissä.

Juomista oli tapahtunut ilmeisesti enemmänkin. Tyhjiä viski- ja vodkapulloja oli ympäriinsä. Joillakin oli juomalasi kädessä, toiset lepuuttivat sitä reidellä.

”Tämä ei ole yhtä säälittävää kuin miltä se näyttää”, Butch huomautti,

”Valehtelija”, V mutisi. ”Todellakin on. Taidan aloittaa virkkaamisen ihan oikeasti.”

Verisuudelmasta puuttui Mustan tikarin veljeskunnan kirjojen veto. Tarina ei vain kanna samalla tavalla. Mustan tikarin veljeskunnan olisin voinut lukea kerralla alusta loppuun. Tässäkin on oma vetovoimainen sana, joka on tällä kertaa v-sana. Ihan luettavaa aikuisfantasian ystäville, mutta eroottisen sävyn ja kohtausten, väkivallan ja kirosanojen käytön takia luokittelisin alimmillaan YA-hyllyyn. Ja kyllä tämäkin sarja maistuu minulle myös  jatkossa.

Blogeissa toisaalla: Kansientakaiset maailmat ja  Kirjakko ruispellossa

Arvontamuistutus

Kesän viimeinen arvonta on täällä. Ehdit vielä mukaan. (2.9. 20.30)

Rainbow Rowell Eleanor & Park

Rainbow Rowell Eleanor & Park
Suomentaja Terhi Kuusisto
Viisas elämä, 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.


Kun ihastuin kirjaan…


Eleanor & Park ihastutti minut jo ulkoasullaan. Oi. Kerron heti alkajaisiksi, että tämä on mahtava kirja. Tämä on hyvä mittari eläytymiskyvylle, milloin YA kannattaa ohittaa. Jos et tunne yhtään mitään tätä lukiessa, niin jätä kesken. Tämä on tarkoitettu niille, jotka ovat tunteneet joskus jotain. Tarinan rosoisuus tekee lukukokemuksesta huikean. Eniten haluaisin sanoa, että onhan tämä YA, mutta enemmän tämä kertoo nuoruudesta, kahdesta nuoresta ja ensirakkaudesta! Ymmärrätkö pointtini? Olisin itse halunnut lukea näin todellisen tarinan aikoinaan, mutta jouduin tyytymään hyvin pliisuihin ja opettaviin tarinoihin.

Rowellin tarina sijoittuu ajallisesti vuoteen 1986 eli muutaman vuosikymmen taakse ja miljöönä on Omaha, Nebraskassa. Tätä oli teinirakkaus ennen tekstiviestejä, Facebookia, Twitteriä, Instagramia ja Snapchatia. Usein YA on dystopia, tässä ajassa tai ainakin jotain paranormaalia siinä täytyy olla. Rowellin ammentaakin lähimenneisyydestä ja tavoittaa nuoruuden tunteet, arjen kulun ihanasti.

”Kerro meille, miksi Romeo ja Julia on säilynyt neljäsataa vuotta? Park inhosi tunnilla puhumista. Eleanor rypisti hänelle otsaansa ja käänsi katseensa. Hän tunsi punastuvansa.

”Koska…” hän sanoi hiljaa pulpettia tuijottaen, koska ihmiset haluaa muistaa millaista on olla nuori? Ja rakastunut?”

Koulubussi on kuvattu järkyksi kokemukseksi, jonka yksi sun toinen jättäisi kernaasti väliin. Kouluun tulee uusi tyttö Eleanor Douglas. Hän astuu koulubussiin isokokoisena, punatukkaisena ja omaperäisesti pukeutuvana, joten hänet takuulla huomataan. Kukaan ei tee mitään, jotta muukalaisen osa helpottuisi. Park Sheridan istuu omalla penkillään musiikkiin ja sarjiksiin uppoutuneena. Parkin äiti on korealainen, joten hänkin haluaisi olla hiljainen ja huomaamaton. Myötähäpeän takia hän käskee tyttöä istumaan viereensä. Park ja Eleanor ovat erilaisia ja samanlaisia, syrjäänvetäytyviä.

Eleanor yritti olla entistä vähemmän vaivaksi. Hän opetteli olemaan jättämättä jälkeäkään huoneisiin, joissa oli ollut. Hän ei avannut televisiota eikä pyytänyt saada soittaa. Ruokapöydässä hän ei koskaan pyytänyt lisää.

Kirjan teemana on ensirakkaus, jota ei ole kieritelty siirapissa. Park on tavallisen keskiluokkaisen kodin kasvatti. Eleanor tulee erilaisista oloista, sillä hän tietää köyhyyden, mitä on varttua väkivaltaisessa ja rikkinäisessä perheessä. Hän vihaa isäpuoltaan ja säälii arpista äitiään. Isäpuoli Ritchie on hirviö ja oma isä elää omaa elämäänsä. Äiti on vailla omaa tahtoa. Painostava koti häälyy repeämisen rajalla, josta vain maanantai pelastaa.

Park pyrkii selviämään, kuunnellen Smithsiä ja vältellen ikätovereitaan. Eleanor lukee Parkin sarjakuvia salaa tämän vieressä istuessaan. Mikä tässä villitsee? Tunteet, aidon rehellinen lukukokemus. Kun käsi koskettaa toisen kättä. Parkin ja Eleanorin näkökulmat vuorottelevat kerronnassa, he rakentavat tarinansa vuorotellen. Kamalinta kirjassa on, että todellisuudessa on olemassa Eleanorin kaltaisia koteja, Ritchien kaltaisia isäpuolia ja alistuvia äitejä! Ei meillä huvikseen ole koulukoteja.

Eleanor & Park on kertomus nuoruudesta, rakastumisesta, angstista, jossa on kestettävä arkea ennen omia valintoja. Joskus mahdollisuuteen on tartuttava liian varhain. Eleanor & Park tuo mieleen John Greenin kirjan Tähtiin kirjoitettu virhe, jonka olen lukenut ja katsonut leffan. Aihe sinällään ei näitä yhdistä. Pidin todella Eleanorin & Parkin lopetuksesta, että sitä ei valutettu siirappiin. Kirjan arkinen maailma oli todellinen omassa ajassaan. Kaiken kaikkiaan tämä on lähes täydellinen kirja ja suosittelen tätä kaikille. En usko, että osaan välittää tässä, miten fantastisen kirjan luin. Minun on haikea erota tästä kirjasta, mutta tuomioni kirjalle on: jäät kirjahyllyyn.

Toisaalla blogeissa Notkopeikko, Kirjaneito, Mustetta paperilla ja Sivutiellä