Päivi Ylikorpi Kissanhoidon käsikirja

Päivi Ylikorpi on koulutukseltaan eläintenhoitaja, joka on suuntautunut työskentelemään eläinlääkäreiden vastaanotoilla. Kissanhoidon käsikirja on kotimainen opas kissan hoitamisesta.

Kissakirjoja on valtavasti, mutta silti niistä on puutetta monien eri osa-alueiden osalta. Ennen kuin selvitellään tätä kirjaa, niin katsotaan hieman laajemmin kissakirjojen kenttää. Siinä on yllättävän paljon ihmeteltävää. Olen toivonut pitkään, että kissojen genetiikkaa käsittelevä kirja saataisiin suomeksi ja toisaalta pelännyt, että käännettävä kirja olisi Robinson's Genetics for Cat Breeders. Kissankasvattajat kaipaavat helppotajuista opasta, sillä sellainen on  Ylva Stockelbergin kirjoittama Kattuppfödning avel och genetic. Kasvattajat tarvitsevat tietoa värien periytymisestä, sisäsiitoksen vaaroista, sukulinjojen ymmärtämisestä sekä geenitesteistä.

Kaikkein eniten olen ihmetellyt kustannuspolitiikkaa, että Susanna Rosénin kissakirjoja ei suomenneta, mutta biologin kasvikirjat kääntyvät. Kirjoissa on  ammattikuvaajan kuvat. Myökään Stephe Bruin ja Walty Dudok van Heel kirjoittamaa kirjaa Så tanker kitten ei ole suomennettu. Stephe Bruin on arvostettu all-round tuomari (FIFE).  Aiemmin  suomennettiin amerikkalaisia rotuoppaita, vaikka CFA ja TICA eivät olleet edes rantautuneet vielä  tuolloin meille ja esitellyt rodut olivat mystisiä: Tiffany, Snowshoe, Bombay, Havana jne.

Tietokirjoja esitellessäni kerron yleensä sen tiedollisen taustan, jolla lähestyn kirjoja. Lähestyn Ylikorven kirjaa oman kokemusmaailmani kautta, olen biologi, lukenut eläintiedettä ja perinnöllisyystiedettä sivuaineina ja vasta gradu-vaiheessa myin sieluni kasveille. Olen elänyt lapsesta asti maatiaiskissan kanssa ja kasvattanut yli kaksikymmentä vuotta pyhä birmoja ja persialaisia ja kasvatan yhä pienimuotoisesti. Joten jos olet seurannut kirjablogiani, niin olet vakuuttunut, että minun käsiini ei kannata antaa kirjaa, jossa todetaan, että ihmisten tulisi luopua lemmikeistä kokonaan, vaikka tekijä sivulauseessa toteaisi, että hänellä itsellään on ollut niitä. Toisin sanoen muiden ihmisten tulisi elää ilman lemmikkiä ja kenties nojautua hänen elämyksiinsä?  Eli tältä tiedolliselta ja kasvatuskokemukselliselta pohjalta tarkastelen Ylikorven kirjaa.

Kissanhoidon käsikirja on tarpeellinen, sillä kukaan ei ole niin yksin kuin kissankasvattaja mutuhutun ja juorujen verkostossa. Minulla on hyvin vähän eläinlääkäriasemien käyttökokemusta, koska kissani hoidettiin kotioloissa. Jäädessäni yksin ilman ystävää, menetin joksikin aikaa halun kasvattaa.  Eläinlääkäribisnes on melkoista, sillä niiden hinnat ovat karanneet tavallisen ihmisen käsistä.  En tarkoita nyt yhden mustin ja kolmen maun omistajaa.

Kissanhoidon käsikirja  on tehty tavallisen maatiaisen näkökulmasta. Vastaava opus olisi tarpeen myös rotukissoille, mutta se ei synny ilman vuosien kasvatuskokemusta.  Luin aiemmin eläinlääkärin kirjoittaman terveysoppaan, jonka viskasin roskiin.  Parhaimmat neuvot koskivat synnytystä, että emon on oltava rauhallisessa tilassa ilman häirintää, että jos muutaman tunnin välein käväisee katsomassa. Ihan noin persialaispennut eivät synny maailmaan tai kaipahan emo saa ne hyvälle tuurilla ponkaistua itsestään ulos kuolleina, jotka kasvattaja voi kerätä sitten roskiin. Hyvällä tuurilla loppuun huhkinut emo voidaan rahdata eläinlääkärin luo, joten kirstuun karttuu sievoinen rahasumma.

Kissanhoidon käsikirja jakautuu kolmeen osaan:

Ensimmäisessä osassa käsitellään kissan elintapoja ja käyttäytymistä, käyttäytymiseen liittyviä ongelmia ratkaisuehdotuksineen sekä kissan oppimista. Osion lukuja ovat Elinkaari, Lisääntyminen, Saalistuskäyttäytyminen, Sosiaalisuus, Elinpiiri ja sen merkintä, Viestintä, Tarpeidentekokäyttäytyminen, Käyttäytymiseen liittyvät ongelmat ja Oppiminen. Lisääntymisosiossa  Ylikorpi tuo esiin tärkeitä asioita synnytyksestä, jokainen kasvattaja tietää, että pennut eivät synny työpäivän jälkeen, vaan yöllä, aamulla ja päivällä. Naaraan juostessa on laskettava syntymän ajankohta. Syntymä ei saa ajoittua juhlapyhiin, vaikka kasvattaja voisi loikoilla kotona, sillä silloin ei saa apua. Rotukissan kanssa on hallittava melkoinen määrä sääntöjä, joita pitää noudattaa kirjaimellisesti.  Meillä maatiainen on elänyt samojen sääntöjen mukaan muutkin eli tyytynyt tarhassa ulkoiluun. En tiedä, olenko kissarakas omien oviemme ulkopuolella, en tiedä olenko niin ilahtunut pihalla kulkevista kissoista, jotka jahtaavat lintulaudan lintuja. Kissojen sosiaaliset suhteet on mielenkiintoinen osuus.

Kirjan sivulla 156 sanotaan, että puupohjaisen kuivikkeen hyviä puolia on, että käytetyn kuivikkeen voi kompostoida. Kuntien terveystarkastajilla on ollut tähän erilaisia näkemyksiä. En usko, että kopallinen laatikko jää huonommin puhdistetuksi kuin avoin, sillä siivotessa kannen kuitenkin irrottaa työergonomian helpottamiseksi. Kissanhiekoissa on valtavasti laatueroja niin paakkuuntuvuuden kuin tuoksuisuuden mukaan. Ylikorpi tuo asiantuntevasti esiin, kuinka tärkeä on osata valita tarpeeksi tilava aistia ja kuinka tärkeää on puhdistaa se, jotta mielenilmauksia ei synny.

Toisessa osassa käsitellään kissalle sopivaa elinympäristöä sekä kissan virikkeellistäminen, sen perusterveydenhuolto, ruokinta ja tarvikkeet. Osion lukuja ovat Elinympäristö ja virikkeellistäminen, Ruokinta sekä Hoito ja terveydenhuolto. Ruokintaosuus on tärkeä, sen huomioiminen eri ikävaiheissa, yksilölliset ruokavaliot sekä monilemmikkiperheiden ruokajärjestelyt. Ylikorpi tuo esiin, että heikkolaatuinen ravinto voi aiheuttaa monia eri ongelmia. Jokainen haluaa kissansa parasta, mutta kuinka moni edes ymmärtää heikkolaatuisten raksujen vaaroja?  Teollisen ruoan osuutta voidaan monipuolistaa tarjoamalla raakaravintoa:  lihasuikaleita  ja porsaan sydäntä. Kuljetusboxien muodot, suojaukset ja päällekkäiset yhteensopivuudet helpottavat matkustamista. Muoviset boxit ovat turvallisia, suojaavia ja helppohoitoisia. Turkinhoito-osuus on ehkä erilaisin maatiaisen ja persialaisen osalta ja turkinhoitoon käytetty sivumäärä minimaalinen.  Ylikorpi tuo esiin hyvin, että työläin turkki on kissamaailman pitkäkarvaisimmalla rodulla eli persialaisella, jota tulee pestä ja harjata säännöllisesti. (Tässä saisi lukea viikoittain).  Ja ylipäänsä rotukissan osalta ykkös- ja kakkoskategoriassa ja muusta minun ei tarvitsekaan tietää. Persialaisella se olisi osa terveyttä muutamassa viikossakin ja ihan lemmikilläkin.  En ole koskaan myynyt persialaispentua osaamattomiin käsiin tai  aloittelijalle. Jokainen on päässyt näyttelykotiin tai birmaperheeseen. Ylikorven maininta aluskarvattomista turkeista osuu pyhä birmaan. Tuo ominaisuus ei tee turkkia helppohoitoisemmaksi. En ole hävennyt birmojeni kanssa ykköskehässäkään, sillä niin näyttäväksi katit saa taidolla ja osaamisella ja myös takulliseksi, jos ei välitä.

Kolmannessa osassa käsitellään perustiedot kissojen hyvästä hoidosta erityisolosuhteissa. Osion lukuja ovat Kissa potilaana ja asiakkaana, Tilat ja materiaalit, Klinikalla, Leikkauksesta tai sairaudesta toipuvan kissan tukihoito sekä Löytöeläintoiminta. Lemmikinomistajan on syytä tutustua osioon, sillä kissa-asiakkaan kanssa eläinlääkäriasemien odotustilat ovat harvoin miellyttävät.  Kasvattajat suosivat yleensä asemia, joissa on kissapiirien aktiiveja, jotka hallitsevat säännöt ja vaadittavat testit. Kissoihin erikoistuneilla asemilla on helpompi asioida, kun äänet eivät pelota. Eläinlääkäriasemilla on myös varaa parantaa anonyymiuden suojaa ja hienovaraisuutta.

Kirja käsittelee lähinnä maatiaiskissaa, ei juuri vertaile eri rotujen käyttäytymistä, ruokintaa ym. eli ei oikeastaan kerro rotukissoista ja niiden käyttäytymisestä eikä ongelmista.

Teollista ravintoa syövän lemmikin ravinto on hyvin erilaista kuin vapaasti kulkevan:

Luonnollista ruokaa syövän kissan saaliseläinten nahka, jänteet ja muut sitkeät rakenteet antavat vastusta hampaille ja puhdistavat niiden pintaa. Lemmikkikissalle voi tarjota isohkoja, sitkeähköjä lihanpaloja samaa tarkoitusta varten. Niitä jäystäessään kissa saa myös purkaa pureskelun tarvettaan.

Kirjan kuvat ovat monipuoliset ja eloisat ja persialaisenkin osalta tämän päivän tyyppivaatimusten mukainen. Kissanhoidon käsikirja on kaivattu kirja, joka on tehty asiantuntevasti ja rakkaudella. Tämä on valtava tietojärkäle kissanomistajalle.

Ylikorpi on asettanut tavoitteen ja uskon sen toteutuvan. Kirjan luettuaan joku kenties päättää tarttua toimeen ja järjestää kissalleen enemmän virikkeitä. Ehkä jollakin klinikalla kissapotilaille varataan minuutti tai kaksi aiempaa enemmän aikaa, tai jossakin löytöeläintalossa tehdään suunnitelma pentujen sosiaalistamiseksi ja totuttamiseksi hoitotoimenpiteisiin.

Päivi Ylikorpi Kissanhoidon käsikirja

Art House 2014. 2. päivitetty painos. Kustantajalta. Kiitoksin.

James Bowen Katukatti Bob Kissa joka muutti elämäni

Olen miettinyt, onko Bob minun palkkioni siitä, että olen tehnyt jotain hyvää jossain vaiheessa omaa ongelmallista elämääni.

Kirjantekijä on James Bowen, Lontoossa asuva katusoittaja. Hän kertoo tarinan punaisesta kissasta, joka tarttui hänen elämäänsä. Katukatti Bob on tositarina ihmisen ja eläimen ystävyydestä sekä selviytymisestä. James Bowenin ja hänen kissansa tarina on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle. Alkuperäisteos A Street Cat Named Bob ilmestyi vuonna 2012. Kirjan on suomentanut Kimmo Paukku.

Ennen kuin edetään kirjaan, niin… Minut tunteva tietää, millainen yhdistelmä minä ja punainen kissa on. Hyvin monelle Facebookin kamulleni avatattareni on itsestään selvyys. Minua tuntemattoman pitää vain sietää tuo kuva tai oivaltaa, että sanat Red Arrow tai Reishi Goddess ovat tuolle ihmiselle jotain maagisia asioita. Eli maaperä minussa on otollinen. Minun on kuitenkin pakko lisätä, että rodullisuus ei ole vaikuttavaa minulle. Minulla oli sininen maatiainen, joka opetti minulle paljon.

Katukatti Bobin tarina on hyvin yksinkertainen, tämä ei ole ns. korkeakirjallisuutta, mutta tämä on viihdyttävä tarina ihmisen ja eläimen ystävyydestä. Bob ei ole joka perheen tusinalemmikki, sillä jokaisesta lemmikistä ei ole tähän eli nämä ovat niitä helmiä, joita hyvin harva kohtaa edes koko elämänsä aikana. Nämä ovat niitä kissoja ja koiria, jotka odottavat sinua bussipysäkillä kotiin tullessasi, lohduttavat katseellaan suruissasi ja viimein nämä jäävät haudallesi vartioimaan jne.

Katukatti Bobin tarina alkaa kissan ja ihmisen kohtaamisesta, kun eräänä iltana katusoittaja James Bowen palaa kotiin ja löytää rappukäytävästään oranssinpunaisen, huonokuntoisen kulkukissan. Tarina jatkui joidenkin päivien ajan näiden kohtaamisten muodossa. James epäröi sitoutumistaan kissaan monista syistä. Kissa osoitti kiintymystään ja luottamustaan, nautti rapsutuksista, mutta James näki suhteessa vain ongelmia. Hän asui tukiasunnossa, yritti irtautua huumeista, pyrki selviämään aina seuraavaan päivään. James kykeni hädin tuskin huolehtimaan itsestään saati toisesta. Omistajaa ei kuitenkaan ilmaantunut tuolle nuorelle kulkukissalle. Kissa tarvitsi hoitajaa, eläinlääkäriä ja nimenkin, joten James nimesi kissan Bobiksi ja vei hoitoon.

Tajusin jotakin ensimmäistä kertaa, kun katselin hoitajan täyttävän kaavaketta. Olisinko nyt virallisesti Bobin isäntä!

Vähitellen Bob alkoi tervehtyä, ja myös Jamesin elämä alkoi sujua paremmin. He matkasivat yhdessä Lontoon keskustaan ansaitsemaan rahaa. Yleensä katusoittaja on ohikulkijoille näkymätön ja kasvoton, joka ohitetaan vaivihkaa. Bobin läsnäolon ansiosta ihmiset alkoivat pysähtyä, jutella ja rahavirtakin alkoi soljua mukavammin. Mikään elämässä ei ole helppoa ja elämän antamat uudet mahdollisuudet ovat niukassa. Lontoo näyttää toiset kasvot kuin turistin luomat kiiltokuvat. Nämä ovat hyvin karut, sillä pohjalta noustessa ei ole kannustajia.

Bob oli jo vaikuttanut siihen, miten elin elämääni. Se oli saanut minut parantamaan tapani monin eri tavoin.

Bobin ja Jamesin suhteen lisäksi, kirjassa kulkee Jamesin oma tarina, narkomaanin tarina, syrjäytyneen ja juurettoman kulkurin tarina. Hän syntyi Surreyn kreivikunnassa Englannissa, mutta perhe muutti Jamesin ollessa kolmevuotias Melbourneen. James korjaa suhteitaan myös läheisiinsä, käy äitinsä luona Australiassa. James ja Bob ovat laajasti tunnettuja somessa, talletettu moniin kuviin ja videoihin. Kummankin löytää niin Facebookista kuin Twitteristä. Heille todella toivoo valoisampaa arkea. Mutta edes punaiset kissat eivät elä ikuisesti.


Olen lisäksi miettinyt, olemmeko Bob ja minä tunteneet toisemme jossain edellisessä elämässä. Minusta se, miten kiinnyimme toisiimme, miten nopeasti meidän välillemme syntyi yhteys, oli erittäin poikkeuksellista.

Katukatti Bob on mukaansa tempaava kirja, joka tuo hyvän mielen. Tämä kirja yllätti minut. Usein kirjaa lukiessa mietin pidänkö kirjan vai en. Minulle valkeni hyvin pian kirjaa lukiessa, että tämä ei siirry arvontapinoon. Tämä on kirja kissojen ystäville! Minulle tuli tunne, että tämä kirja olisi kiva lukea englanniksi, sopivan kepeä, että kirjoittajan ääni kuuluisi omanaan.

Jokainen tarvitsee mahdollisuuden, jokainen ansaitsee toisen tilaisuuden. Bob ja minä olimme tarttuneet meidän tilaisuuteemme…


James Bowen Katukatti Bob.
WSOY 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.

Blogeissa toisaalla:


Anna minun lukea enemmän

ja Kirjasähkökäyrä

Doris Lessing Erittäin kissamaista

Doris Lessing (1919-2013, syntyjään Doris May Tayler) syntyi Kermanshahissa, Persiassa, nykyisen Iranin alueella. Hänen vanhempansa olivat brittiläisiä, äiti sairaanhoitaja ja isä pankkivirkailija. Perhe muutti vuonna 1925 Persiasta Rhodesiaan (nykyisin Zimbabwe) viljelemään maissia. Kirjayhtymä kustansi tämän Sinikka Buckleyn suomentaman kirjan vuonna 1988 (alkuperäisteos ilmestyi 1967)..

Doris Lessing kävi katolilaista luostarikoulua ja tyttölukiota Salisburyssä. Hän lähti kotoa jo 15-vuotiaana, eikä myöhemmin jatkanut opintojaan, vaan työskenteli mm. lastenhoitajana ja puhelunvälittäjänä. Hän meni ensimmäisen kerran naimisiin 19-vuotiaana ja perhe sai kaksi lasta. Hän jätti perheen muutaman vuoden kuluttua. Hän kiinnostui poliittisesti tiedostavasta lukupiiristä, jonka keskeisiä hahmoja oli Gottfried Lessing, jonka kanssa hän meni naimisiin ja sai pojan. Vuonna 1949 Lessing muutti poikansa kanssa Lontooseen.

Lontoossa hän julkaisi kirjan The Grass is Singing. Tämän kirjan myötä Lessing aloitti kirjailijan uran. Ruoho laulaa herätti laajalti huomiota niin Euroopassa kuin Amerikassakin, koska siinä käsitellään rohkeasti Afrikan mustien ja valkoisten jännitteisiä suhteita, jopa hyvin voimakkain sävyin. Hän sai huomiota myös The Golden Notebook -kirjalla (suom. Kultainen muistikirja, 1962), jota on luonnehdittu feministien pyhäksi kirjaksi. Kultainen muistikirja on erittäin vaikuttava teos, mutta olen lukenut sen jo aiemmin, joten valitsin luettavaksi jotain muuta. Doris Lessing on saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja arvonimiä. Lessingille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 2007.

Kirjayhtymä julkaisi Lessingiltä kirjan Erittäin kissamaista (1988), joka edustaa kirjailijan hieman erilaista tuotantoa. Suhtautumiseni kirjaan on hieman kaksijakoinen, sillä pidän siitä, mutta toisaalta kirjaa on paikoin raskas lukea. Erittäin kissamaista tapahtumien miljöönä on lapsuuden Teheran, nuoruuden Etelä-Rhodesia ja myöhemmin Lontoo. Kirjassa kuultaa kuitenkin tuttu ääni, vaikka sanat kohdistetaan kissan pehmeisiin askeliin ja kehruun suloiseen ääneen. Teheranin ja erityisesti Afrikan osuus on paikoin hyvin brutaali surullinen ja vatsaa vääntävä kissojen joukkoteurastuksineen. Jonkun toisen kirjailijan ollessa kyseessä olisin läiskäissyt kirjan kesken kiinni. Vasta Lontoossa Lessing saa kosketuksen kissaan ja kokee kissaihmisten yhteyden. Kissan asema on tietenkin tänä päivänä toinen, valistus on tehonnut ihmisiin ja eläinlääkärien saatavuus toinen.

Kirjan päähenkilöinä ovat Lontoossa harmaa kissa ja musta kissa. Lessing ei hempeile ja identifioi kissojaan persoonallisilla nimillä. On vain harmaa kissa ja musta kissa. Lessing kuvaa kissat älykkäiksi, viehätysvoimaisiksi ja hemmottelee nämä piloille, kuten me kisanomistajat teemme.

Harmaa kissa omasi osittaisesti hienon taustan, sillä se oli siamilaisen ja kulkukissan jälkeläinen. Mustan kissan kanssa Lessing käy kamppailun, jonka voi voittaa, jos onnetar suosii, eikä katkaise elämänlankaa. Tuossa taistelussa sitä rakastuu karvapalleroon, kun saa sen rajalta takaisin. Lessing keskittyy kuvaamaan harmaan kissan ja mustan kissan elämää, näiden keskinäisiä sosiaalisia suhteita, pennutuksia sekä arkea kissanomistajan näkökulmasta. Voisin kuvitella, että ei-kissaihminen pitkästyy mirrien murkinoiden, välien selvittelyyn ja suvunjatkamisen kuvailuun. Monia ongelmia olisi vältetty kastrointien avulla, jotka tuntuvat olevan vielä kirjan kirjoittamisen aikaan hankalia. Kirja on lukiessa asetettava sen omaan aikakehykseen, sillä Particularly cats ilmestyi 1967.

Mustan kissan sairastaminen on lähentävä kokemus:

Ja ehkä myös mustan kissan kannalta, joka oli väkisin ja vastoin tahtoaan pakotettu takaisin elävien kirjoihin. Se oli nyt kuin pentu, jonka on opeteltava kaikki uudestaan, tai toisaalta kuin jokin raihnainen vanhus.

Kissaihminen pystyy ymmärtämään Lessingin kuvaamat hierarkiat. 

Asiassa tehtiin tällainen sovintoratkaisu: harmaa kissan nukkui tyynyn vieressä, musta kissa jalkopäässä. Mutta harmaan kissan oikeudeksi jäi minun herättämiseni aamulla - mikä toimitus tästä lähtien tehtiin pelkästään mustan kissan kiusaksi.

Kuukauden sisällä leikkauksesta sen ulkonäkö muuttui. Se kadotti - ei vähitellen, vaan äkisti - solakkuutensa, sulokkuutensa ja kömpelöityi kaikin tavoin. Sen silmät ulkonivat omalaatuisesti ja poimuttuivat, sen posket levisivät. Äkkiä siitä tuli pullukka, vaikkakin sievännäköinen kissa.

Kohtasin Doris Lessingin kauan sitten yliopiston luentosalissa, jossa edelläni jonottivat nimmareita kirja-aarteisiin A.I. ja A.K.(S). Ilta oli ollut jännittävä ja mielenkiintoinen ja muistan sen jännityksen yhä seistä näiden kahden minua vanhemman opiskelijan takana. Doris Lessing oli jopa tiukantuntuinen ja ankara, mutta toisaalta ystävällinen ja vaatimattoman oloinen. En ole yleensä etsiytynyt vastaaviin tilaisuuksiin, sillä haluan kirjailijoiden puhuvan kirjoillaan. Valitsin tämän erikoisen kirjan Jokken Nobel-haasteeseen ja siksi loin tuon kirjailijakatsauksen, koska tämä on hieman poikkeava valinta. Kirja on suloinen ja helppolukuinen, sillä sitä Doris Lessing ei ole kaikissa kirjoissaan. Hempeämieliselle en kirjaa kuitenkaan suosittelisi. Erittäin kissamaista on viehättävä lisä Lessingin kirjailijakuvaan.


Doris Lessing Erittäin kissamaista
Kirjayhtymä 1988. Kotikirjasto.

John Bradshaw Kissan mieli Ymmärrä lemmikkisi käytöstä

Irlantilaisen legendan mukaan "kissan silmät ovat ikkunoita, joista näkee toiseen maailmaan".


Kirjantekijä on englantilainen John Bradshaw, joka toimii Bristolin yliopiston antrozoologian instituutin johtajana. Hän on maailman johtavia ihmisen ja eläimen välisen vuorovaikutuksen tutkijoita. John Bradshaw johdattaa meidät syvälle kotikissan mieleen. Bradshaw selittää, miten meidän on ensin ymmärrettävä niiden perinnöllisiä oikkuja ja elekieltä sekä rakennettava niiden elinympäristöstä - kuinka pienestä hyvänsä - riittävän kiinnostava. Kissan mieli on erilainen kissakirja. Se ei koreile upeilla värikuvilla, vaan sivut täyttyvät asiantuntevasta tekstistä. Vastaavanlaista kissakirjaa en ole ennen lukenut. Yleensä kissakirjat ovat rotuja esitteleviä kuvakirjoja tai lemmikin terveydenhoitoon painottuvia peruskirjoja. Eniten kirja muistuttaa Dennis C. Turnerin & Patrick Batesonin kirjaa The domestic cat - The biology of its behaviour.

Kirjan takakannen tekstin mukaan kissat ovat olleet suosittuja lemmikkejä vuosituhansien ajan. Maapallolla on nykyään kolme kissaa jokaista koiraa kohti, mutta silti kissat ovat pysyneet mysteereinä jopa vannoutuneimmallekin kissaihmiselle. Toisin kuin koirat, kissat ovat kehittyneet yksinäisistä metsästäjistä ja oppineet elämään ihmisten kanssa, jopa kiintymään meihin, mutta silti ne eivät "ymmärrä meitä" samaan tapaan kuin koirat. Uusimman tieteellisen tutkimuksen pohjalta hän hälventää myyttejä ja selittää, millainen on kissaystäviemme todellinen luonto.

Kissan mielen kolme ensimmäistä lukua keskittyy käsittelemään kissan kehittymistä villistä ja yksinäisestä saalistajasta hienoksi kotiasujaksi.

Tavallisimmat arkeologisiin ja historiallisiin lähteisiin perustuvat tiedot kissan kesyttämisestä viittaavat siihen, että kissoja asui ensimmäistä kertaa ihmisten kodeissa Egyptissä noin 3500 vuotta sitten. Tämä teoria on viime aikoina joutunut kyseenalaiseksi molekyylibiologian tuottaman tutkimustiedon valossa. Nykypäivän koti- ja villikissojen DNA:n erojen vertailu on osoittanut kesyttämisen ajankohdan paljon varhaisemmaksi, jonnekin vuosien 8000-13000 eKr. välille.

Luvuissa 4-6 käsitellään kissan erilaisuutta ihmiseen nähden. Kissat eivät ole syntyessään kiintyneitä ihmisiin.

Käsittely, jota seitsemänviikkoisesta käsitellyt pennut ottivat jossain määrin vastaan, ei ollut tuottanut voimakasta kiintymystä ihmisiin, mikä taas oli ilmeistä kolmiviikkoisesta käsiteltyjen kohdalla. … Tutkimusryhmän johtaja huomautti: ”Tarkkaillessamme näitä kissoja ja ollessamme niiden kanssa vuorovaikutuksessa testien aikana ja niiden asuintiloissa on kaikille laboratoriossa työskenteleville käynyt ilmi, että myöhemmin käsitellyt käyttäytyvät enemmän käsittelemättömien kissojen tapaan.”

Pystyn ymmärtämään edellisen oman kokemukseni kautta. Menin kerran metsän keskellä sijaitsevaan taloon. Emo pentueen kanssa oli sijoitettu makuuhuoneen rauhaan, himmennetyin valoin. Laitoin käteni pesään ja yritin ottaa pennun, mutta sainkin aikaan vain sähisevän suihkun ja tappeluksen osakseni. Lähtiessäni ehdotin, jos metsän rauhaan saataisiin musiikkia, television ääntä jne. Seuraava kerta sujui jo paremmin.

Luvuissa 7-9 kerrotaan, kuinka kissat luovat suhteita ja viestivät toisten kissojen kanssa ja tarkastellaan kissan persoonallisuutta.

Monet kissat eivät tyydy vastaanottamaan omistajansa silitystä passiivisesti, vaan ne kehottavat säännöllisesti omistajiaan silittämään niitä mahdollisesti hyppäämällä syliin tai kieriskelemällä heidän edessään. Näillä rituaaleilla ei ehkä ole mitään pohjimmaista merkitystä, vaan ne ovat yksinkertaisesti keskinäiseen sopimukseen perustuvia tervehdyksiä, joiden tietyt kissat ja niiden omistajat ovat oppineet johtavan mieluisiin vuorovaikutuksiin. Mutta vaikka omistajan on aloitettava silittämistapahtuma, useimmat kissan näyttävät heille täsmälleen, mitä kohtaa ne haluavat silitettävän tarjoamalla kyseistä ruumiinosaa tai muuttamalla asentoaan silittävän käden alla. Ottamalla hyväilymme vastaan kissat tekevät muutakin kuin nauttivat: omassa mielessään ne varmasti osallistuvat sosiaaliseen rituaaliin, joka vahvistaa niiden sidosta omistajaan.

Yhteenvedossa käsitellään kissojen nykytilaa ja kuinka se mahdollisesti muuttuu tulevien vuosikymmenien aikana.

Meillä on lemmikkikissoja nykyään enemmän kuin koskaan aiemmin. Viimeisen puolen vuosisadan aikana kodittomille kissoille uusien kotien etsimiseen omistautuneet järjestöt yhdessä eläinlääketieteen ja ravintotieteen edistysaskelien kanssa ovat taanneet, että nykykissat ovat paljon terveempiä kuin kissat yleisesti ottaen ovat koskaan olleet. Näistä suotuisista trendeistä huolimatta on havaittavissa myös, että juuri kissojen suosio vaikuttaa päinvastaisesti niiden hyvinvointiin. Nämä vaikutukset voimistuvat tulevina vuosikymmeninä, joten emme voi pitää kissan tulevaisuutta itsestään selvänä.

...

Samaan aikaan myös tavassa, joilla kissoja sosiaalistetaan, on paljon parannettavaa. Sekä kasvattajilla, että omistajilla on osansa tässä, koska kissanpennut sopeutuvat ympäristöönsä toisen ja kolmannen elinkuukautensa aikana. Tässä viitekehyksessä joidenkin kasvattajayhdistysten nykyinen suositus lykätä pentujen luovuttamista 12 viikkoon asti ansaitsee tarkkaa pohdintaa: se ehkä opettaa kissoja tulemaan toimeen paremmin pentueen toisten kissojen kanssa, mutta usein tämä tapahtuu sen kustannuksella, että pentu tutustuisi erilaisiin ihmisiin ja että se kehittäisi kestävän tavan tulla toimeen vieraiden asioiden kanssa.

Kissan mieli on pakollista luettavaa kissaihmisille, jotka haluavat ymmärtää, mitä lemmikin päässä liikkuu ja miten sen - ja myös meidän - hyvinvointia voi parantaa. Kissan mielessä on valtavasti tietoa. Tekijällä on yliopistotutkijan tausta, mutta tuskin hän olisi sen avulla pystynyt kirjoittamaan tätä kirjaa tällaiseksi. Hän on tarvinnut siihen kokemuksen elää elämänsä kissa perheenjäsenenä. Monissa lauseissa tekijä viittaa tekstissä tai kuvissa kissaan nimellä. Kissojen omistajille kirja antaa paljon ajatuksia. Tämä kirja löysi pysyvän paikkansa kotikirjastostani.


John Bradshaw Kissan mieli Ymmärrä lemmikkisi käytöstä
Docendo 2014. Arvostelukappale.

Kissojen Suomi Katit historian poluilla

Kissojen Suomi Katit historian poluilla on oodi meidän maatiaiskissoille. Kirja jakautuu neljään osioon. Ensimmäisessä osassa taustoitetaan kissan tarinaa meillä. Arkeologiset löydöt välittävät meille tiedon muruja. Saapuiko ensimmäinen kissa Suomeen viikinkien ja kauppiaiden matkassa? Kuka on Kalevalan Kipinätär? Miksi mustaa kissaa pelätään?  Kirjan sivuilla kissat tassuttelevat historian hämäristä kansanperinteen kautta nykyajan perheen rakastetuksi lemmikiksi. Maatiaiskissalla oli tärkeä rooli entisaikaan, sillä kissat pitivät hiiret pois vilja-aitoista. Keskiajalla kissasta tehtiin noitien seuralainen ja ruton kantaja, josta se sai ihmisten vihat päälleen.

Keinänen & Nyman kertovat:

Metsästyksestä  ja keräilystä oli siirrytty maanviljelyyn ja mikä tärkeintä, kissat ja ihmiset olivat löytäneet toisensa. Maatalouden esiinmarssi oli johtanut myös ensimmäisten merkittävien sivilisaatioiden syntyyn. Kissalla oli oma tärkeä osuutensa siihen, että korkeakulttuurit saattoivat kehittyä. Maanviljelyksen alkuaikoina nimittäin vain ja ainoastaan kissa pystyi takaamaan, että viljan laajamittainen varastointi onnistui. Kissoista oli kiinni, etteivät hiiret päässeet syömään ja sotkemaan varastossa makaava viljaa. Ja kun viljaa oli riittävästi eikä sen pilaantumisesta tarvinnut jatkuvasti huolehtia, vapautui työvoimaa perustuotannosta muihin, uutta luoviin tehtäviin ja  tämähän on minkä tahansa korkeakulttuurin perusedellytys.

Toinen osio on omistettu kotikissoille, kuinka kissa löytää paikkansa ihmisen seuralaisena. Kissan seuralaisarvo huomattiin niin torpissa kuin kartanoissakin.

Jos talo syystä tai toisesta joutui kissattomaksi, uusi hankittiin yleensä pikimmiten. Saatu tai ostettu, aikuinen katti tai pikkumirri - kissa kuljetettiin määränpäähänsä säkissä, minkä tarkoituksena oli estää sitä löytämästä takaisin synnyinkotiinsa.

...

Kotiuttamistaikojen  jälkeen tervetuliaisiksi järjestettiin oma kuppi ja maitoa. Ensi ateriansa se sai nauttia komeasti uuninpankolla tai tuvan pöydällä.

Kolmannessa osiossa kissaa esitellään taiteen kautta.  Kissa tuodaan esiin maalaustaiteeseen, kirjallisuuden ja laulujen kautta. Näissä kissalla on oma rooli.  Gallen-Kallela ja  Elin Danielson-Gambog tallensivat kissan unohtumattomiin töihinsä. Edith Södergranin Totti elää kirjailijan runokirjojen kuvituksena ja muistona. Myös Helene Schjerfbeckin lumosi kissat.

Kissa on jäänyt kirkossa asehuoneen opettaviin tauluihin, ja niissä se tuleekin esiin eukon seuralaisena. Kissa ei ole saanut kirkossa mitään erityisstatusta, kuten monet muut eläimet, jotka symboloivat alttarin katon evankelistoja tai koristavat saarnatuolin katosta. Kissan kisakumppani, koira, päätyi dominikaanien tunnukseksi. Kissa ei ole tarvinnut ihmistä asemansa korotukseen, hän on jättänyt itse omat jälkensä niin Turun keskiaikaisen basilikan kuin Porvoonkin keskiaikaisen kivikirkon tuoreeseen lattiaan.

Vieraammaksi minulla jää  kirjassa kissan yhteys kissanaiseen  (Eartha Kitt) tai kotimaiseen elokuvaan Valkoinen peura. Kansanperinteen uskomuksia, sananparsia, arkeologiaa ja kissan liittymiä kotimaiseen kirjallisuuteen olisi lukenut enemmänkin. Kissoihin liittyvät sananparret ovat olleet suosittuja, kuten kissa kiitoksella elää ja kiertää kuin kissa kuumaa puuroa.

Lopussa kissaa lähestytään lemmikkinä ja ihastellaan mirrien moninaisia nimiä. Rotukissoilla on usein, mitä hienoimmat nimet, mutta sangen usein kutsumanimi on sitten tuiki tavallinen. En ole itsekään suosinut helppoja nimiä, mitä Chiritan Epipactis royleana osoittaa. Itselleni maatiainen on ollut aina samanarvoinen kuin rotukissa. Olen lapsesta lähtien elänyt kissan kanssa ja vielä jonain päivänä otan maatiaisen joukkoomme. Kissojen Suomi kirjassa keskitytään maatiaiskissaan ja se on hyvä ratkaisu. Muutamalla sivulla tuodaan esille ensimmäisiä kissanäyttelyitä meillä ja muualla, ja kerrotaan näin yksi näkökulma lisää kissan rooliin.

Kirja kokoaa ansiokkaasti maatiaiskissan historian kasaan. Kissojen tuhatvuotinen tarina on kertomisen arvoinen. Ei voida sanoa, että kissakirjoja olisi tarpeeksi, edes kaikkia tarpeellisia ei ole suomennettu. Kuvitus on monipuolinen: vanhoja valokuvia, postikortteja, maalauksia, piirustuksia jne. Kissojen Suomi kattaa yhden puuttuneen aihealueen. Kissojen Suomi muistuttaa Susanne Rosenin kirjoja. Ne arvostavat kissaa ja tuovat kissan kauniisti esille.

Minna Keinänen & Harri Nyman Kissojen Suomi Katit historian poluilla

SKS 2012. Arvostelukappale.


Jenni S. on kirjoittanut tästä kirjasta.

Blogin kuvituskuva. (Ulla co.)

Aikalaiskulkijan jäljet Pormestarin kuorissa Turun tuomiokirkossa.

Muita kissakirjoja. Kieli ei ole tarkoituksella valittu, mutta näitä ei vain ole suomennettu, vaikka vankat perusteet olisi. Tai siis kirjojen hankintahetkellä en löytänyt niitä suomeksi.

Mikkola Malinka Kuuntytär & Crawley Cat poems

Marja-Leena Mikkola kertoo Malinka Kuuntyttären, Birman pyhän kissan tarinan. Malinkan on aika löytää sulho vierelleen. (Tekstini sisältää juonipaljastuksia). Sanottakoon tässä, että Malinka on harvinaista rotua. Hänet turkkinsa kuvataan olevan silkkinen, beigenvärinen ja pitkäkarvainen. No olkoonkin, että oikeasti puolipitkäkarvainen, huomautan. Naama on tummanruskea ja silmät kirkkaansiniset. Kuvassa katti näyttää valkoisilta osiltaan näyttelytasoiselle, hieman on ronskit valkoiset osat. Tyypiltään katti sijoittuisi paremmin CFAn mittelöissä kuin FIFEn. Malinka on ruskeanaamio pyhä birma.
En malta olla sanomatta, että Kotus (Kotimaisten kielten keskus) lanseerasi 30.1. 2014 sanapoimintoja vuodelta 2013. Poiminnoissa esitellään sana naamiokissa. Naamiokissoista on puhuttu vuosikymmeniä eri rotujen keskuudessa, tämä mihin nyt viitataan on vain muutaman viime vuoden perua. Kate Palmgren (Stierncreutz) ja Toini Tikkanen kirjoittavat kirjassa Rotukissat vuonna 1967 naamiokissoista. Sanaa ei voida omia yhden tulokasrodun käyttöön.

Malinka ottaa kosijoita vastaan, ensimmäisenä saapuu Herra Xerxea de Dazling. Persialaisuros ei liiemmin tee vaikutusta saati tämän tähtitiede. Seuraava tulija oli hopeatabby Maharadja de Jaipur, jonka seura sai Malinkan unille. Seuraavaksi ilmaantui abessinialainen Amadeus Rhadamante, joka osasi kertoa hirmuliskoista, ihmisen esihistoriasta ja kissan kaikkivoipaisuudesta. Iltapäivällä Malinkalle esiteltiin venäjänsininen Ivan Volkonski. Tämä tarinoi samovaarista ja kissojen velvollisuudesta jatkaa sukua. Illallisen jälkeen Malinka näki ikkunasta Kuun, äitinsä. Orapihlajan huumaava tuoksu sai Malinkan hypähtämään ulos ja tutkimaan pensaasta kuuluvaa rapinaa. Hän löysi vieraan, joka kertoi, ettei tiedä, mistä tulee ja minne menee. Ahvenraitainen kulkuri kertoi nimekseen Kulkurikollin ja sanoi jäävänsä hetkeksi. Kun aamu valkeni Malinka hypähti sisään ja Kulkurikolli oli jatkanut jo matkaansa. Jonkun ajan kuluttua Malinka synnytti neljä rakastamaansa pentua, kaksi omanlaistaan ja kaksi ahvenraitaista.

En puutu tarinaan, tosihan se on. Kuuntyttäret ovat rakastuneet kulkureihin. Oma Arrheniani kertoi, kuinka ruskeanaamio pyhä birma rakastui valtavan upeaan maine cooniin. Olen jäävi arvostelemaan kirjaa, saisin niin monen sinisilmän vihat niskaani eli voin vain jakaa tarinan.

Marja-Leena Mikkola (teksti) & Matti Kota (kuvitus) Malinka Kuuntytär
Otava 1990 Kotikirjasto

Dave Crawley (teksti) & Tamara Petrosino (kuvitus) Cat Poems

Sain tämän kirjan joululhaksi. Kirjan sisä- ja takakansissa koreilevat rodut siamese, persian, devon rex, turkish angora, himalayan, american shorthair, japanese bob, spynx, scottisd fold, american curl, ragdoll, manx. Kissat on piirretty hyvin, että ei tuo tulos muutu tarkastamallakaan. Himalayan kissan sukat pysyvät tummina kuvassa, joten etsimäänsä rotua jää kaipaamaan.

Tarinoissa kerrotaan mm, kuinka kulkurikissa Tiger löytää kodin, Tandy täyttää 20 vuotta, kissan puheesta, kylpyreissusta, herkkuja napostelevasta Feliciasta, joka kavahtaa ajatusta hiirenpyynnistä. Tarinassa kuvataan elämää 17 kissan kanssa, kun jokaiselle on katettu omat ruokakipot ja lelut. Kerrotaan pienen koululaisen kamalasta koulupäivästä, jonka hän jakaa lemmikilleen kotiin päästyään. Kun leikkipuistossa komennot, nouda, istu, paikka saavat osakseen vain nuivan, syrjäkareisen katseen. Kirjassa paneudutaan kissan työsarkaan, kun kerrotaan samalla opaskoirista, paimenkoirista, vetokoirista, juoksukilpailusta. Kissan työksi on kuvattu kauneusmittelöt ruusukkeineen ja toisaalta uskollisuus, kun ystäväsi herättää sinut aamunkoitteessa puskien, kun tämä käpertyy syliisi kehräten, koiran töllöttäessä vieressä.

Oodi kissanystävälle, sitä tämä on. Kunnianosoitus noille mahtaville olennoille. Tekijät tuntevat kissan maailman.

Dave Crawley (teksti) & Tamara Petrosino (kuvitus) Cat Poems
Boyds Mills Press 2005