Elias Koskimies Ihmepoika

Elias Koskimies on ohjaaja ja kirjoittaja. Ihmepoika on hänen ensimmäinen romaaninsa. Sain idean kirjan lukemiseen, kun Maija (Kirjojen keskeltä) hehkutti olevansa menossa kuuntelemaan Elias Koskimiestä. Kiinnostuin Elias Koskimiehestä ja  hänen kirjasta Ihmepoika.

Kirjan miljöönä on Pohjanmaan pieni kylä ja ajankuvana 1980-luvun loppu, sillä tarina alkaa kesäkuusta 1988. Perheenisä valittaa päänsärkyä ja kertoja tarjoaa hänelle tämän pyynnöstä kahvia ja Bacardia. Päänsärky osoittautuu aivoverenvuodoksi ja johtaa kuolemaan sairaalassa ja perheen sosiaaliset yhteydet särkyvät.

Olen aivan yksin. Minulla ei ole vierelläni enää edes rakastavaa lemmikkiä.

Koiramme lopetettiin vuosi sitten, ja tämä murhenäytelmä tapahtui kaiken lisäksi joulun alla. Annoimme rakkaalle koirallemme parhaan mahdollisen joululahjan: säästimme sentään jonkun meistä isättömältä joululta! Koiramme ei olisi kestänyt sitä. Me muut kyllä olisimme kestäneet sen jotenkuten, mutta ei koira.

Tarina on nuoren, neljätoistavuotiaan pojan kasvu- ja kehityskertomus luopumisesta, syrjäytymisestä ja yksinäisyydestä, mutta toisaalta kapinasta kaikkea vastaan. Lapsen suru ja suhde siihen tulee lähelle. Mihin isä lähti ja miten hän nyt noin vain lähti? Miten elämä jatkuu? Miten moni on saanut kokea tuon lähdön liian varhain? Madonna ja New York ovat pojan idoleita. Luokan tytöt uskoutuvat hänelle, kun hän on erilainen. Tapahtumia seurataan puolentoista vuoden ajan. Loppuratkaisu on aivan liian hyvin arvattavissa ja kertomus tavallaan lässäyttävä.

En ole käynyt isän haudalla kertaakaan sen jälkeen, kun seisoin siellä ja ihmiset sopertelivat kauniita myötätunnon sanojaan kesähelteen kuiskutellessa heitä siirtymään jo lomailemaan. Haudalla käynti ei kuulu perheemme rituaaleihin. Me emme kuskaa ruokaa vainajille. Emme palvo kuvia ja hoe ylistäviä mantroja. Isää ei ole olemassakaan. Hänet on jynssätty ulos kotoamme. Olen osallistunut siihen itsekin.

Ihmepoika on outo ja erilainen.  Pohjanmaan murre, slangi ja kirjakieli rytmittävät tekstiä. Minulla ei ole murteita vastaan, mutta tuo on minulle vieras.  Eniten minua vaivasi sukupuolettomuus. Kesti varmaan sivulle 50 ennen kuin keksin, että kertoja, jota ei missään edes nimetä, on poika. Myös hänen kaveriensa sukupuolia saa arvailla. Koskimies on hyvä kertoja ja osaa vetää dialogit saumoitta loppuun. Kirja on vallaton nuorisokuvaus pilluralleineen ja ryyppäämisineen yläasteikäisten arjesta jossain kuusisataa kilometriä pääkaupungista pohjoiseen. Taustalla kuitenkin vaalii synkkyys isän kuolemasta ja yksinäisyydestä.

Olenko pillurallin huumasta takapenkillä nauttiva tyttö Tamppoonin tapaan? En todellakaan. Haluaisin olla, mutten koskaan sano sitä Tampoonille. Olenko lestadiolaispoikien kaveri? En. Olenko edes lestadiolaistyttöjen kaveri? En, mutta he ovat usein kilttejä minulle.

Kirjasta joko pitää tai sitten ei.  Ihmepojan maaseutu, pieni kyläyhteisö ja kylänraitit ovat minulle outoja ympäristöjä. Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä,  Harrí Sirolan Abiturientti sekä  elokuvana Täältä tullaan elämä soveltuivat miljöönsä ja slangin takia minulle paremmin. Miina Supisen Liha tottelee kuria tai Maija Vilkkumaan Nainen katolla elävät myös minulle tutummassa ympäristössä.

Otin Ihmepojassa tietoisen riskin, sillä tiesin joutuvani oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Loppuun asti sinnittelin päätöksessäni olla avoin ja lukea kotimaisia romaaneja koko viime vuoden. Ihmepoika on hyvä kirja nuorista ja ajankuvasta.  Commodoren kanssa hieman äimistelin, olisin sijoittanut sen jo tuona aikana museoon omissa muistoissani. Koskimies lataa hyvin kirjaansa nuoruuden vimman ja rosoisuuden ja toisaalta yksinäisyyden ja nuoruuden tuskan. Itse olen Stadin kasvatti ja opiskellut pikkukaupungissa, mutta selvisin ajasta Kirsti Simonsuuren Pohjoisen yökirjan avulla, joten ei se niinkään päin ollut sen helpompaa. Jopa oman pienen kuppilan lasiseinät puristi ja oli etsittävä avaruutta tehtaan (teekkareiden) puolelta. Ihmisten tavat rynnätä leffateatteriin kuin norsulauma ilman paikkalippuja vierotti minut elokuvista. Eikä edes ihmisten puhe ollut omanlaistani. En ollut edes koskaan käynyt niin pohjoisessa. Ja aikanaan palasin hyvin erilaiseen kotikaupunkiin, kuin josta olin lähtenyt. Lähtiessäni lukemaan Ihmepoikaa olin orientoitunut nuorisokuvaukseen, mutta asennoitunut 1990-lukulaisuuteen.

Elias Koskimies Ihmepoika
Gummerus 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.

 Osallistun tällä Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen, jonka inspiroi meille 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä.

Kirja on luettu mm. seuraavissa blogeissa:

Pihin naisen elämää

Kirjasähkökäyrä
Kirjojen keskellä