Gillian Flynn Teräviä esineitä

Yhdysvaltalainen Gillian Flynn on julkaissut kolme jännitysromaania: Sharp Objects (2006) ilm. suomeksi (2015), Paha paikka (suom. 2014) ja Kiltti tyttö (suom. 2013). Toisin sanoen Teräviä esineitä on kirjailijan esikoisteos, mutta se ilmestyy suomeksi vasta kolmantena.

Gillian Flynnin uusinta dekkaria on luettu ahkeraan blogeissa, joten minäkään en voinut vältellä sitä. Olen lukenut aiemmatkin Flynnin dekkarit. Pidän niiden psykologisesta ja kihelmöivästä jännityksestä.

Tarinan kertojana on kolmikymppinen Camille Prearker. Tarinan keskiössä ovat myös äiti Adora, isäpuoli Alan ja näiden 13-vuotias Amma. Muistojen kautta tarinaan kytkeytyy myös Camillen kolmetoistavuotiaana menehtynyt sisar Marian.

Toimittaja Camille palaa lapsuudestaan tuttuun Windy Gapin pikkukaupunkiin työkeikalle Chicagosta. Hänen pitäisi kirjoittaa juttu kahden teinitytön kaappauksesta ja murhasta. Camille on kärsinyt lapsuudessaan ja oirehtinut voimakkaasti. Hän huomaa jälleen äitinsä vaikutuspiirissä menneiden läsnäolon. Jotain lienee pielessä, sillä Camille ei ole käynyt kotonaan kahdeksaan vuoteen.

Äitisuhteissa on ollut riittämiin vaikeuksia viime aikoina lukemissani kirjoissa, sillä niin Dolores Redondon rikosylikonstaapeli Amaia Salazar ja Kate Mortonin kustannustoimittaja Edie Burchill kamppailivat etäisen tai hankalan äidin kanssa. Camillen arvet ovat todella olemassa eli hän kantaa niitä mukanaan läpi elämänsä.

Hän veti puseroni pääni yli, ja minä istuin aloillani kuin kuuliainen lapsi. Riisui kenkäni ja sukkani, veti kangashousuni alas. Hytisin rintaliiveissä ja alushousuissa koleassa huoneessa ilmastointilaitteen puhaltaessa kylmää päälleni. John kiskoi peiton syrjään, viittoili minua kapuamaan sänkyyn, ja minä tein niin ja tunsin oloni yhtä aikaa kuumeiseksi ja palelin.


Hän nosti käsivarsiani, jalkojani, käänsi minut selälleen. Hän luki minua. Luki sanoja ääneen, sekä vihaisia että älyttömiä: uuni, etova, linna. Hän riisui omat vaatteensa, kuin olisi vaistonnut epäsuhtaisuuden, viskasi ne mytyssä lattialle ja jatkoi lukemista.

… annoin ensimmäistä kertaa miehen tehdä niin sen jälkeen, kun olin alkanut tosissani viillellä. Neljätoista vuotta.

Gillian Flynn taitaa jännityksen luomisen ja pidän hänen tyylistään. Flynn kirjoittaa sujuvasti, rakentaa kauhun taitavasti ottaen lukijan koukkuunsa. Paatunut lukija arvaa juonen kulun ja silti se yllättää. Lukemisestani on joitakin päiviä ja muistan lukiessani miettineeni, viekö Flynn tarinan tosiaan tavalla, jota ounastelin. Syyllinen olisi sopinut goottikauhuun, jossa aviomies on mieleltään häiriintynyt. Mietin, että voiko tavallisen pikkukaupungin perheidylli olla näin vinksallaan?

Flynnin aihe ei ole kiva, mutta se on tärkeä. Kohtasin Camillen ongelman käytännössä joitakin vuosia sitten teoreettisen pohjan kautta, niin silti menin ansaan. Sanoin kyllä, vaikka minun olisi pitänyt sanoa ei. Loppujen lopuksi asia tuli kuitenkin yllätyksenä.

Teräviä esineitä on erinomainen, viiltävä ja häijyilevä dekkari. Flynnin kirjoissa ei ole jatkuvuutta tarinoiden henkilöiden suhteen, joten tällä aloittaminen sopii hyvin. Teräviä esineitä on hieman karu kirja, mutta suosittelen. Itse asiassa taidan pitää tätä parhaimpana näistä kolmesta. Pidän itseäni hyvänä verrokkina, sillä tartuin vasta tällä viikolla Varistyttöön.


Gillian Flynn Teräviä esineitä
Alkuperäisteos Sharp Objects 2006
Suomentaja Maria Lyytinen
WSOY 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.


Laitan vain muutaman linkin, joista pääsee muihin:

Tuijata
Omppu (Sharp Objects)
Kirjasähkökäyrä

Gillian Flynn Paha paikka

En ollut herttainen lapsi ja minusta oli kasvanut kaikkea muuta kuin herttainen aikuinen.

Gillian Flynn on yhdysvaltalainen kirjailija, joka työskenteli aiemmin Entertainment Weeklyn tv-kriitikkona. Hän on julkaissut kolme kehuttua psykologista trilleriä: Sharp Objects (2006), Dark Places (2009) Paha paikka (ilmestyi suomeksi kesäkuussa 2014, suomentaja Maria Lyytikäinen) ja Gone Girl (2012) eli Kiltti tyttö (ilmestyi suomeksi 2013). Flynnin tuorein kirja Gone Girl on ollut kansainvälinen menestys. Flynnin käsikirjoittama, Reese David Fincherin ohjaama elokuvaversio saa ensi-iltansa lokakuussa 2014. Olen lukenut aiemmin tekijältä Kiltin tytön, mutta se ei säväyttänyt minua täydellisenä dekkarina, mutta pidin siitä kuitenkin kovasti. Kiltti tyttö herätti kiinnostuksen kirjailijan tuotantoon.

Pieni Libby Day menettää perheensä, äitinsä ja kaksi vanhempaa sisartaan hirvittävässä veriteossa. Hän menettää tavallaan veljensäkin, sillä tämä tuomitaan tuosta hirmuteosta elinkautiseen.


Jostain syystä minulle nousee mieleen Sue Graftonin aakkosdekkarit ja näiden yksityisetsivä Kinsey Millhone ja jopa Robert Galbraithin Käen kutsu. Se kumpuaa kirjoitustavasta eikä niinkään sisällöstä tai edes kielestä. Kutsun itseäni hyvin krantuksi dekkareiden suhteen, vaadin siistiä kieltä, ei raakuutta, ei väkivaltaa. Tästä lienee harvoja poikkeuksia Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini. Jotenkin pystyn kääntämään siinä asiat sen verran mystisiksi, että siedän sen maagisena. Nyt halusin puhdistaa ajatukseni ja lukea kunnon dekkarin, joten tartuin tähän kirjaan.

Kirjan kertojana on nykyajassa Libby Day. Sen sijaan Patty Day ja veli Ben Day valottavat tapahtumahetken käänteitä. Toisin sanoen näkökulmat vaihtuvat ja lukija pystyy hahmottamaan tarinaa laajemmin. Libbyn perheen asuttama maatila sijaitsi tunnin pyöräilymatkan päässä Kinnakeen kaupungista.

Orpoa tukeneiden hyväntekijöiden rahahanat ehtyvät, kun Libby ei ole enää urhea seitsemänvuotias punapäinen tyttörukka.

Kun täytin kahdeksantoista, perin 321 374 dollaria, kaikilta niiltä hyväntahtoisilta murheellisen tarinani lukeneilta maailmanparantajilta, joiden sydän oli läpättänyt säälistä minua kohtaan.

Lahjoituksilla elänyt, aikuistunut Libby on raivostuttavan työtä vieroksuva. Uusien murhien eloonjääneet "uhrit" ovat kiilanneet väliin. Libbyn velttous ja joutenoloinen asenne ärsyttävät minua. Libbyä ei mitenkään voi kutsua sympaattiseksi hahmoksi.

Olin elellyt niillä rahoilla yli kolmetoista vuotta mutta nyt ne olivat hupenemassa olemattomiin.

Libbyllä on kiire tienata vielä jokunen ropo traagisella menneisyydellään, sillä kirjankin myyntitulot ovat ehtyneet. Libby saa yhteydenoton Lyle Wirthiltä ja tutustuu yhteistyötyötarjouksen kautta murhamysteerejä harrastavaan ryhmään. Ryhmän jäsenet ovat vakuuttuneita Benin syyttömyydestä. Palkkiota vastaan Libby tarjoutuu haastattelemaan kohtalokkaaseen murhapäivään liittyviä ihmisiä ja raportoi näistä ryhmäläisille. Vihdoin hän alkaa miettii itsekin surmayön tapahtumia. Mitä surmayönä oikein tapahtui? Kykenisikö oma veli murhaan? Libby joutuu arvioimaan omien muistojensa paikkansa pitävyyttä ja huomioimaan vieraiden henkilöiden päätelmien oikeellisuutta.

Ottaisin mitä ikinä Lyle Wirth minulle tarjoaisi, koska muuten joutuisin hankkimaan oikean työn, todella pian, eikä minusta olisi siihen. Minä en ole niitä, joihin voisi luottaa viitenä päivänä viikossa. Maanantaina, tiistaina, keskiviikkona, torstaina, perjantaina? En edes nouse sängystä viitenä peräkkäisenä päivänä - en usein muista edes syödä viitenä peräkkäisenä päivänä.

Ryhmän aikaansaamana Libby valmistautuu kohtaamaan myös veljensä. Hän oli parikymmentä vuotta kieltäytynyt miettimästä, millainen paikka se oli. Libby kysyy itseltään monia kysymyksiä. Onko veljen syyttömyyteen uskominen vain toiveajattelua? Ja jos olikin syytön, enkö minä silloin ollut kaikkien aikojen pahin kusipää?

Pidin Flynnin dekkarista ja aion lukea niitä jatkossakin, sillä psykologiset ja älykkäät dekkarit vetoavat minuun. Olen niitä, jotka rentoutuvat lukemalla. Gillian Flynn pystyy rakentamaan mielenkiintoisen juonen ja tunnelman kirjoihinsa, vaikka tämän kirjan loppuratkaisu ei ole aivan sellainen, jota odotin.


Gillian Flynn Paha paikka WSOY 2014.

Osallistun tällä Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.