Emelie Schepp Ikuisesti merkitty

Emelie Schepp Ikuisesti merkitty

Alkuperäisteos Märkta för livet 2014

Suomentaja Hanna Arvonen
HarperCrime 2017. Kustantajalta. Kiitoksin.

Emelie Schepp (1979) on ruotsalainen kirjailija, jonka debyyttitrilleriin saamme nyt tutustua. Sitä on myyty yli 140 000 kappaletta vain Ruotsissa. Sarja on nyt myyty myös Suomeen, Tanskaan, Norjaan, Saksaan, Hollantiin, Japaniin, Tsekkeihin, Italiaan ja Puolaan.  Ikuisesti merkitty on ensimmäinen osa kirjasarjasta, joka kertoo syyttäjä Jana Berzeliuksesta. Tähän mennessä Jana Berzelius-sarjassa on ilmestynyt jo kaksi muutakin. Pohjoismaiset dekkaristit ovat suosikkejani.

 Jana Berzelius herää eräänä kesäpäivänä sairaalassa 9-vuotiaaana ilman muistikuvaa kuka hän on tai mistä hän tulee.

Jana Berzeliukselta vei kymmenen minuuttia kertoa lyhyt elämäntarinansa. Hän istui Danilon vieressä ohuella patjalla karussa olohuoneessa. Molempien polvet olivat koukussa ja pää kumarassa.

Sinut siis adoptoitiin? Danilo sanoi.

”Kyllä, minut adoptoitiin. ” Nyt  etunimeni on Jana. Sukunimi on Berzelius. Isäni oli valtakunnansyyttäjä, mutta on nyt eläkkeellä. Hän halusi  enemmän kuin mitään muuta pojan, joka seuraisi hänen jalanjäljissään. Mutta sen sijaan minä jouduin tekemään sen.

Kaksikymmentäyksi vuotta myöhemmin hän saa menestyneenä syyttäjänä tehtäväkseen johtaa esitutkintaa, joka koskee huomiota herättänyttä Norrköpingin maahanmuuttoviraston johtajan Hans Juhlénin murhaa. Tapahtumaan liittyy outoja piirteitä, sillä talosta löytyy lapsen sormenjäljet, vaikka Juhlénit ovat lapsettomia eikä perhetutuen lapsiakaan majaile heillä.

Vaimon saapuessa kotiin hän löytää miehensä murhattuna. Hän soittaa miehensä tilasta hälytyskeskukseen. Ikkunalla on oma roolinsa tässä, joka enemmän ehkä huvittaa ehkä liikaakin suomalaista lujaa.

Hätäkeskus 112, mitä on tapahtunut?

Mieheni on kuollut…”

Hätäkeskuspäivystäjä Anna  Bergström kuuli naisen tärisevän äänen ja vilkaisi nopeasti edessään olevan tietokoneen näytön kulmaa. Kello olin 19.42.

Voisitteko kertoa nimenne?

Kerstin Juhlén. Aviomieheni on Hans. Hans Juhlén

Jana aloittaa selvitystyön tapauksen ratkaisemiseksi yhdessä rikoskomisario Henrik Levinin ja rikostutkija Mia Bolanderin kanssa. Tutkimus saa uuden käänteen kun löydetään jälleen pojan ruumis.  Kun Jana selvittää kuolleen pojan taustaa, sitä lähemmäksi hän pääsee myös oman tapauksensa totuutta. Tarina saa synkkiä värejä tässä kohtaa.

Ikuisesti merkitty on lupaava aloitus, hyvin kirjoitettu, ajankohtainen ja jännittävä. Toivon saavani jatkaa Emelie Schepp seurassa myös vastaisuudesa. Ikuisesti merkitty on lupaava lisä ruotsalaisiin  dekkareihin.

Blogeissa toisaalla: Kirjasähkökäyrä

Stefan Tegenfalk Pianonvirittäjä

Stefan Tegenfalk Pianonvirittäjä

Alkuteos: Pianostämmaren

Suomentaja Laura Bäck

Bazar. 2016. Arvostelukappale. Kustantajalta kiitoksin.

Stefan Tegelfalk on ruotsalainen dekkaristi ja häneltä on suomennettu Vihan aika, Koston vanki ja Pahan kasvot ennen Pianonvirittäjää. En ole lukenut aiempia teoksia, joten kirjailija on minulle uusi tuttavuus. Minun onneni on, että Pianonvirittäjä on itsenäinen osa hänen aiemmin suomennettuun sarjaan.

Pianonvirittäjän tutkijapari Walter Gröhn ja Jonna de Brugge ovat minulle siis ennestään vieraita, mutta pääsin tarinaan helpolla mukaan. Tämä vaikuttaa hyvin perinteiselle ruotsalaiselle dekkarille, jonka lukeminen on ilo. Jonna de Brugge kuvataan mielenkiintoiseksi hahmoksi, sillä yksityiselämässään hän selvittää omaa adoptiotaustaansa. Tarina ei etene myöskään pelkästään ajallisessa järjestyksessä, vaan myös takaumien avulla. Lukija joutuu miettimään murhaajaa, mutta hän on myös avuton uhrin henkilöllisyyden kanssa. 

Toinen tarinalinja seuraa menneellä aikatasolla alkaen luvulla Kaksikymmentäyhdeksän päivää aikaisemmin. Siinä kerrotaan lahjakkaasta Linnea Hansenista, joka soittaa viulua. Hän on myös rajusti koulukiusattu. Hän on yksin, kukaan aikuinen ei ole läsnä. Linnean painajaisia ovat Adriana, Erica ja Felicia. Netissä on ainoa ystävä, sillä Daniellan kanssa voi chattailla. Itsetuhoinen Linnea hakee helpotusta viiltelystä, edes hetkeksi. Koulupäivän kiroja ovat välitunnit, ruokatauot ja koulumatkat. Takaumien takia lukija saa arvuutella uhrin nimeä, sillä Tukholman  Brommasta löytyy kuusitoistavuotias kuolleena Mälaren rannalta. Lukija pohtii, että onko tuo tyttö Linnea? 

Sillä Linnealla on ilmeisesti paljon ongelmia. Ymmärrän kyllä, jos muut lapset asettuvat häntä vastaan.

Linnea on hyvän perheen tytär. Isä on Kuninkaallisen Filharmoniaorkesterin pääkapellimestari ja äiti vientipäällikkö sellutehtaassa, jolla on sivukonttori kymmenessä maassa. Kumpikin matkustaa työn takia pitkin maailmaa, äiti isää enemmän. Linnea on saanut pärjätä vaihtuvien lastenhoitajien ja kotiapulaisten varassa.  Tämänhetkinen virolainen Maarja puhuu huonoa englantia ja vielä huonompaa ruotsia. Siitä huolimatta hän on ehtinyt saada poikaystävän, vaikka on ollut maassa vasta kolme viikkoa. Erään kerran Linnean kotiovelle saapuu omalaatuinen mies, pianonvirittäjä Hermann Vogel.

Ehkä he kilpailivat siitä, kumpi oli enemmän poissa kotoa, mistä Linnea sen tiesi. Kuka tahansa saattoi kuitenkin ymmärtää että he laiminlöivät Linneaa.

Pianonsoittaja on vakuuttava tarina ja sen käsittelemät teemat tärkeitä, sillä moni kärsii koulupäivänsä. Nykyään se ei pääty edes koulupäivään, vaan tunkeutuu netin lonkeroiden kautta kotiin. Jonna de Bruggen ja Walter Gröhnin ovat rikostutkintaryhmän työpari. Jonnan henkilöhahmo välittyy selvempänä kuin Walterin, joka voi johtua siitä, että en ole lukenut sarjan aiempia kirjoja. Jonna on 27-vuotias nuori sinkkunainen ja uransa alussa, kun taas Walter on kuudenkymmenen ja työuraa jäljellä enää joitakin vuosia. Jonnan yksityiselämä on myös esillä, orastavana ja lupailevana. Kiinnostuin kirjailijasta ja aion etsiä aiemmat osat käsiini.

Klas Östergren Twist

Klas Östergren Twist

Ruotsinkielinen alkuteos Twist (2014)
Suomentanut Hanna Tarkka
Siltala 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Klas Östergren (s. 1955 Tukholmassa) on Ruotsin maineikkaimpia kirjailijoita. Hänen esikoisromaaninsa Attila ilmestyi jo vuonna 1975. Sen jälkeen hän on kirjoittanut parikymmentä romaania sekä novelleja ja lukuisia elokuva- ja tv-käsikirjoituksia. Vuonna 1980 julkaistu Gentlemen oli kirjailijan läpimurto. Sain Östegrenin kirjan tuolloin, mutta luin sen vasta vuosia myöhemmin suomeksi.  Siltalan katalogissa Twistin esittely herätti heti tunteen, että tuon kirjan haluan lukea, sillä tuohon saamaani kirjaan liittyy monia hauraita muistoja.

Twist and Shout

Herrasmiesten lukemisesta on  ikuisuus, joten minulla ei ollut selvää kuvaa, mihin Östergren vie minut mukanaan. Twist alkaa Anne-Marien hautajaisista. Twist on tarina Anne-Mariesta ja hänen lähipiirin ihmisistä. Tai kaikille hän ei ollut Anne-Marie eli Twist on tarina naisesta sillä nimellä, millä kukin hänet tunsi.  Anne-Mariella oli useampi suhde, myös kertojan kanssa ja vastaavasti kertojalla ei ollut suhteista pulaa. Alkaako tarina sinä kesäisenä aurinkoisena iltapäivänä saaristossa, kun kalakaverit, tyttö ja poika, kohtaavat ja Twist and Shout soi? Tuosta hetkestä muistotilaisuuteen kulkee vuosikymmenten aikajana.

Kukaan ei ollut ikinä kuullut vastaavaa. Velipoika sai kääntää volyymia aina vain suuremmalle, jotta jokainen tajuaisi, että siltä kuulosti musiikki eikä radio, jonka antenneissa olisi muka vikaa. Laulaja, rytmi ja sanat saivat koko olemassaolon keinumaan, svengaamaan, lähtemään liikkeelle nyrjähdyksellä, joka oli elämän oma, nuoren, uuden ja villin elämän, joka muuttaisi maailmaa pysyvästi, niin vahvalla ja mahtavalla voimalla, että kaikki vastarinta meni nurin.

Twist oli toisenlaista kuin mikään tanssi. Siinä ei ollut askelia, vartalo vääntyili ja taipuili kuin koukussa kiemurteleva mato, ja kun kappale loppui, oltiin hiestä märkiä ja täysin tyhjiä ilman että oli oikeastaan edes liikuttu minnekään.

Miehemme

Klas Östergrenin romaani kertoo miehen tarinan kuljettaen lukijaa 60-luvulta nykyaikaan. Kirjailija vie lukijaa niin ajallisesti kuin paikallisesti pitkän matkan tehden harppauksia sinne tänne rönsyillen. Käytän itselleni tuttua ilmaisua miehemme, koska muutakaan minulla ei ole. Mutta eniten rakastamani mieskirjailija on opettanut minut käyttämään tuota sanaa sujuvasti. Kukaan meistä ei ole vapaa ja ihmisen vapaa tahto on harhaa. Kaikki pyristelevät samassa petoksen verkossa: kuka vastahakoisesti, kuka tietämättään, kuka vapaaehtoisesti.

Siksi haluan muistaa jälleennäkemisemme niin, että se oli sattuma. Joskushan sen piti tapahtua, että tiemme risteäisivät uudelleen. Tukholma ei ole kauhean iso.

Kokonainen elämä ja ohikiitävä hetki

 Muistotilaisuudesta lukija siirtyy sisäkertomuksena Karlskronan hotelliin lokakuisena maanantaina vuonna 2011, sillä miehemme on matkustanut tehdäkseen tutkimusta ruotsalaisesta näyttelijästä Johan Peter Lewenhagenista (1770-1832). Karlskronassa on menneisyys läsnä ja myös vanhat tutut Tommy ja hänen vaimonsa Nina, joiden seuraan miehemme hakeutuu. Pari on yhä naimisissa, vaikka Tommy asuukin kaupungin ulkopuolella mökillä. Tommyn myötä miehemme tutustuu venäläiseen liikemieheen Jevgeniin, jonka kutsumanimi on liennytetysti Jeff. Myös Anne-Marien isä Sigge Backlund on tarinan keskeinen hahmo.

Vaikka en edes halunnut tietää kaikesta siitä, jos hänen kertomansa tiedot täyttivätkin tyhjän tilan, olin jo kauan sitten oppinut elämään sen kanssa. Ami oli kuollut ja haudattu, hänen muistonsa eläisi säätiössä, joka rahoitti hädässä olevien naisten turvakodin.

Tyyliniekka

Östergren on taitava tarinakertoja.  Hän kirjoittaa proosaa omalla tyylillään ja jäljittelemättä. Minuun vetoaa tekstin selkeys ja sen näennäinen yksinkertaisuus. Jos sanoisin lempikirjailijoikseni Per Pettersenin, Joel Haahtelan ja Johan Bargumin, niin Östergren edustaa tyylillisesti aivan jotain muuta. Vertaisin Östergreniä mieluiten  Asko Sahlbergiin. Twist on ihanan kaunis ja samalla surullinen rakkaustarina, hyvin maskuliinisin vedoin, nostalgiaa lietsoen, mutta ilman hempeilyä. Otetaan kuitenkin hieman takapakkia, sillä vaikka sanon Östegrenin kirjoittavan selkeästi, niin en tarkoitakaan sanomaani kirjaimellisesti. Twist vaatii keskittymistä ja tekstiin syventymistä. Jos saat kiinni ajatukseni lemppareistani, niin ymmärrät tämänkin, kuinka teksti voi olla selkeää, mutta silti haastavaa.

Väkivalta oli kuin saariston kavala kari, näkymätön, pinnan alla pimeässä piilevä suuren vedenalaisen vuoriketjun huippu. Uhkaava. Hengenvaarallinen. Joskus, veden ollessa matalalla, se pisti pinnasta esiin, tuli päivänvaloon ja paljastui kuin korostaakseen itseään, muistuttaakseen olemassaolostaan, siitä että on siellä eikä koskaan katoa. Se pitää vain oppia tuntemaan. Silti pitää vain varoa.

Lahjuksista rakenteisiin

Twist vetelee esiin monia teemoja ja ahtaa mukaan rutkasti juonenkäänteitä tarjoten hetkisen tunnelmia rakkaudesta trilleriin. Taustalla ovat niin jälleenrakentaminen, hyvinvointiyhteiskunta, lahjonta, kaasuputki, Beatlesin musiikki kuin kylmän sodan piina.  Eletyt vuodet hupenevat, joten niistä ei kannata tehdä tilinpäätöstä. Kuka hyötyy kenestäkin ja kuka maksaa pienemmän tai suuremman hinnan. Viehätyin kerrontaan ja sen tempoiluun yrittäessäni pysyä tarinassa mukana. Joskus kirjan luettuaan tietää, että se tarvitsee uudemman lukukerran ja niin tunsin tämän kanssa. Jotkut kohdat luinkin jo kertauksena, sillä ihastuin tekstiin.

Blogeissa toisaalla:  Kulttuuri kukoistaa

Caroline Eriksson Kadonneet

Caroline Eriksson Kadonneet

Alkuteos De försvunna 2015

Suomentaja Sirkka-Liisa Sjöblom

Otava 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Caroline Eriksson on sosiaalipsykologi ja kirjailija. Hän on kirjoittanut tietokirjan sekä historiallisia rikosromaaneja, mutta tämä lienee kirjailijan ensimmäinen fiktiivinen trilleri.

 

Valitsin tämän kirjan viime viikonlopun lukumaratonille, mutta luettuani muutaman ensimmäisen sivun siirsin kirjan syrjään. Ymmärsin, että en tekisi kirjalle oikeutta sarjalukuna. Tämän kirjan oli tarkoitus pitää minut virkeänä ja ehkä hieman varuillani, mutta tunsin tämän vaativan paljon enemmän. Voit jatkaa tekstini lukua rauhassa, sillä en spoilaa.

Loppukesän myöhäisessä illassa Greta, Alex ja nelivuotias Smilla veneilevät Maranin järvellä. Alex sammuttaa veneen moottorin ja he soutavat rantaan.  Alex tarinoi Maranin synkästä menneisyydestä, sillä se on vienyt ihmisiä mukanaan. 

- Kuikka, hän kertoo. – Jotkut sanovat sitä esihistorialliseksi linnuksi. Liittyy varmaan ääntelyyn. Monien mielestä se kuulostaa pelottavalta.

Alex ja Smilla nousevat rantaan Gretan jäädessä veneeseen Alexin houkutteluista huolimatta.  Tästä alkaa tarina. Kaksikkoa ei kuulu takaisin ja hämmennyn Gretan tekemään päätelmään, että nuo kaksi eivät palaa. Kaksikon katoaminen lienee kuitenkin ongelmista pienin.  Jos kaksikko kerran katoaa, niin sitten he ovat kadonneita. 

Eikö olisi loogisinta soittaa poliisille? Eikö kaksikkoa pitäisi etsiä?

Greta hätääntyy auringon laskiessa ja astuu maihin kiertäen saaren löytämättä ketään. Palatessaan mökille Greta löytää vain kissan, Trithin. Aamulla Greta palaa saarelle.

Hiljaisuus lepää puiden keskellä raskaana ja pahaenteisenä. Sitten heinikosta kuuluu äkkiä rapinaa, vain parin metrin päässä minusta. Säpsähdän ja puristan vaistomaisesti kädet nyrkkiin. Sitten huomaan siilin, joka lyllertää tiehensä niin kovaa kuin pienet jalat vain kantavat. Kun tähyilyn taas eteenpäin, heinikossa ei näy merkkiäkään siitä, että sitä olisi työnnetty sivuun tai tallattu. Mikään ei viittaa siihen, että tässä olisi hiljattain kulkenut mies ja pikkutyttö. Käännyn ympäri ja katson tulosuuntaani. Ja taas eteenpäin. Sivuille. Mutta missään ei näy mitään jälkiä, ei sen paremmin muista ihmisistä kuin omista liikkeistänikään.

Tarina elää nykyajassa, mutta kännykät ovat kateissa, tietenkin. Vähitellen jouduin inttämään itselleni, että oliko veneessä edes muita? Psykologinen trilleri on mielilajini, mutta pidän siitä enemmän kauhugenressä. Sen sijaan epäilen sen yhdistämistä mieleen.

Kirjan takakannessa on seuraava lause, jota lainaan tekstiini. Piinaava psykologinen trilleri saa lukijan epäilemään jokaisen henkilön motiiveja. Tämä lause kertoo oikeastaan kaiken. Tuohon voisi aiheellisesti lisätä senkin, että lukijaparka ei pääse sen helpommalla, sillä hän joutuu epäilemään myös omaa ymmärrystään.

Greta menee poliisiasemalle tekemään ilmoituksen kadonneista. Poliisit vetävät puolestaan maton altani ja muksahdan kumoon heidän soittaessa myöhemmin Gretalle. Poliisit esittävät kysymyksiä, joihin he tuntuvat tietävän myös vastaukset. He toteavat asioita, joita kukaan ei haluaisi kuulla.

- Greta, nainen aloittaa arvovaltaisesti, - me tapasimme juuri poliisiasemalla. Minä olen… hmm, sanotaan vaikka, että tutkin asiaasi hieman tarkemmin. Ja sain selville jotain outoa. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

…

Minun olisi luonnollisesti pitänyt tarkistaa tietosi samalla, kun olit täällä, mutta… niin, sinähän lähdit aika äkkiä. Tein äsken haun rekistereistämme, ja se, mitä löydän tai pikemmin en löydä, on… hämmentävää, voisi sanoa. Tarvitsen apuasi tämän sotkut selvittämiseksi.

Äidin ja tyttären keskustelut eivät ainakaan selvennä tilannetta. Gretan lapsuudessa tapahtui jotain ja lukijana minä mietin isän kuolemaa.  Mitä oikein tapahtui isän kuoleman yhteydessä? Greta on empaattinen, ei pelottava. Hän on uuvuksissa ja menneisyyden kahleissa. 

Viimeinen ilta. Ilta, jona isä katosi, jona hän putosi meidän elämästä. Kun ajattelee, kuinka vahvasti nuo tapahtumat ovat muovanneet minua, voisi luulla, että mieleeni nousevat kuvat olisivat selviä ja tarkkoja. Hahmoltaan veitsenteräviä. Mutta ei. Mitä ratkaisevampi jokin tuon illan yksityiskohta on, mitä lähemmäs pääsen totuutta siitä, mitä tapahtui, sitä läpitunkemattomammalta juuri sitä illan hetkeä ympäröivä sumu tuntuu? 

Kirjailija onnistui toden totta eksyttämään minut. Kadonneet on erinomainen kirja, jonka tunnelma yrittää upottaa lukijankin. Eriksson osaa luoda inhottavan pelon ilmapiirin, jossa on valmis epäilemään kaikkia ja kaikkea. Tästä kirjoittaminen on kiusallista, koska jokaisen on tarkoitus itse purkaa teksti. Kadonneet pitäisi lukea syksyisessä pimenevässä illassa, jossa takan lieskat luovat tunnelmaa, jossa haluaa kuulla ainoastaan kissojen äänettömän hiiviskelyn.

Blogeissa toisaalla:  Annika