Eläköön essee!

Marjatan kirjaelämyksiä loi esseehaasteen ja haastoi minut mukaan. Kiitos Marjatta, että muistit minut.

Marjatta kertoo hieman haasteen taustoista, joten lainaan häntä:

Esseekirjallisuus on ollut hieman sivussa kirjablogeissa. Nyt korjataan asia ja nostetaan hyviä esseekirjoja esille. Marjatan blogissa voi tutustua myös esseen määritelmiin.

Säännöt:
1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!
2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.
3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.
4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.
4. Esittele 1 - 2 hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää.
5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta.

Luen esseekirjallisuutta jonkin verran, mutta vähemmän. Olen esitellyt blogissani joitakin esseekirjoja.  Ohjeissa pyydetään esittelemään 1-2 hyvää esseekirjaa. Valintani ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, jos on lukenut blogiani.

Virginia Woolf Kiitäjän kuolema ja muita esseitä

Kiitäjänkuolema ja muita esseitä sisältää 66 Woolfin tärkeintä esseetä koko hänen kirjallisen uransa ajalta. Esseet käsittelevät kirjallisuutta, naisten asemaa, Woolfille tärkeitä paikkoja ja kaupunkeja sekä ihmisiä ja taiteilijoita. Yhtä hyvin voisin nostaa rinnalle Woolfin teoksen Oma huone. Olen lukenut Woolfin päiväkirjoista kolme ensimmäistä osaa, ja ne ovat syventänneet hyvin hänen kirjailijakuvaansa.

Siri Hustvedt Elää, ajatella, katsoa

Siri Hustvedt ammentaa kiehtovissa esseissään sekä omista kokemuksistaan että eri tieteenalojen oivalluksista. Elää, ajatella, katsoa on tämän kevään uutuus. Hustvedt pohtii muistoja, tunteita, lukemista, taiteen arvotusta ja tulkintaa, unien merkitystä sekä vuorovaikutusta ihmisten välillä.

Lisäksi haluan mainita Rax Rinnekankaan kirjat Nocturama Sebaldia lukiessa ja uusimman teoksen Kadonnut kieli sekä Simone de Beauvorin lukuisat esseet. Kadonnut kesken on lukupinossani kesken. Nocturama on monipuolinen ja  tärkeä kirja. 

Nocturama on  johdatusta W.G. Sebaldin,  Thomas Bernhardin, Peter Handken ja Imre Kertészin kirjojen pariin. Itse viehätyin erityisesti kohdasta, jossa  kirjailija istuu  Pariisissa viinilasin ääressä vuonna 2011 suuresti ihailemani kirjailijan seurassa. Olen esitellyt blogissani Simone de Beauvoirin kirjan Murtunut nainen ja en välttämättä tuokaan enempää. Hän on kuitenkin yksi tärkeimmistä. Viimeksi olen lukenut teoksen Onko Sade poltettava?  Ja muita esseitä. Näissä kirjailija pohtii mm. naisen asemaa, sananvapautta, kirjailijan tehtävää,

Haasteen heitän Arjalle, Tuijatalle, Suketukselle ja Jaanalle.

Life In Squares The tangled loves of the Bloomsbury Group

Oletko tietoinen BBC-draamasta Life in Squares? 

Life in Squares kertoo Virginia Woolfista (1882 – 1941) ja hänen sisarestaan Vanessa Bellista (1879 – 1961) sekä Bloomsbury-ryhmästä. BBC-draama sijoittuu 1900-luvun alun Englantiin, joka eli valtaisan yhteiskunnallisen murroksen alussa. Sarjassa seurataan ryhmäläisten vaiheita neljänkymmenen vuoden ajan kuningatar Viktorian kuolemasta toiseen maailmansotaan asti.

Virginia Woolf ja Vanessa Bell toimivat 1900-luvun alun Englannissa Bloomsbury-ryhmässä, joka sai nimensä kaupunginosasta, jossa se toimi. Bloomsburyn alue oli sinällään kapinointia, sillä tätä lontoolaiskorttelia pidettiin hienoista taloista huolimatta epäsovinnaisten eronneiden naisten ja opiskelijoiden suosimana.  Ryhmässä vaikuttivat intellektuellit, jotka halusivat uudistaa kirjallisia piirejä ja viktoriaanisen ajan käsityksiä. 

Tarinan henkilögalleria on suhteellisen laaja ja ihmissuhteet hyvin monimutkaisia. Keskiössä ovat Vanessa Bell, Virginia Woolf, taidekriitikko Clive Bell (1881 – 1964), kuvataiteilija Duncan Grant (1885–1978), poliittinen toimittaja, kustantaja ja esseisti Leonard Woolf (1880 – 1969), kirjailija David ”Bunny” Garnett (1892 – 1981), kirjailija ja kriitikko Lytton Strachey (1880 - 1932) sekä taloustieteilijä Maynard Keynes (1883 – 1946). 

Vanessa ja Virginia halusivat tehdä omia valintoja uuden ajan hengessä. Vanessan intohimo on taide ja Virginian kirjat.  Draamassa Virginian kirjailijaura jää sivuun, mutta Menomatka ilmestyy, jota Virginia kirjoitti nimellä Melymbrosia. Tarkkaavainen katsoja tunnistaa Vanessan töitä.  Vanessa avioitumisen myötä Virginia jää kaksin veljensä Adrianin kanssa. Julia, Stella, Leslie ja Thoby ovat kuolleet.  Lytton ehtii kosia Virginiaa helmikuussa 1909, mutta myöntävästä vastauksesta huolimatta tämä ei johda mihinkään. Virginia ja Leonard vihittiin 10.8.1912 avioliittoon ja he perustivat yhdessä kustantamon Hogarth Press. 

Mukana ovat myös Angelica Garnett (1918 – 2012) sekä Julian Bell sekä pikaisesti myös Vita Sackville-West (1892–1962). Angelica oli Duncan Grantin ja Vanessa Bellin tytär ja hänen velipuolensa Julian oli Vanessan ja tämän aviomiehen Clive Bellin ensimmäinen lapsi. Julian menehtyi ambulanssimiehenä Espanjan sisällissodassa. Angelica ja Bunny kietoutuvat Bloomsburyn ryhmään monimutkaisesti, sillä Duncan oli ollut aiemmin David Garnettin rakastaja. Kompleksisuudestaan huolimatta suhteet olivat avoimia, mutta osin myös hankalia, sillä Angelica ei saanut tietää isästään ennen kuin 17-vuotiaana.

Life in Squares on saatava DVD:nä ja sen voi tilata netistä ilman suomenkielisiä tekstejä sekä myös e-kirjana. Sarja avautuu paremmin, jos henkilöhahmot ovat edes jotenkin hallinnassa, sillä ne tulevat katsojalle ”tunnettuina”.  Vasta omaksuttuaan henkilöhahmojen verkostoituneet suhteet pystyy seuraamaan myös tarinan kulun. Ainoan säilyneen äänitallenteen perusteella Virginian persoonasta on muotoutunut jonkinlainen käsitys. Virginian elämää on kuvattu aiemminkin, sillä Michael Cunninghamin teoksen Tunnit teoksen pohjalta tehdyssä elokuvassa Virginiana nähdään Nicole Kidman, joka toimii tätä paremmin.  Virginia on tässä statistina ja Leonard varjona, sillä tarina rakentuu enemmän Vanessan ympärille.  BBC:n draamassa henkilögallerian nimet toistuvat suhteellisen hyvin, ainakin sikäläisille katsojille. Niin otsikossa kuin alaotsikossa korostuu suhdesoppa. Ohjelma nähtiin meillä kolmiosaisena viime viikonloppuna.

 BBC:n sivuilla voi tutustua ohjelmaan kuvien avulla tarkemmin. 

Virginia Woolf Päiväkirja III (1926-1930)

Virginia Woolf Päiväkirja III
Suomentanut Ville-Juhani Sutinen.

Savukeidas 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Ajanjakso 1926-1930
Virginia Woolfin päiväkirjojen kolmas osa käsittää ajanjakson tammikuusta 1926 vuoden 1930 joulukuuhun. Olen ihastunut tähän mahdollisuuteen saada lukea nämä päiväkirjat. Luen vähemmän elämäkertoja, muistelmia ja päiväkirjoja, mutta jonkin verran luen niitäkin kirjailijoiden ja joidenkin näyttelijöiden osalta. Päiväkirjat välittävät aikalaistarinaa ja ajankuvaa. Woolfin päiväkirjoissa viehättää hänen tuntemuksensa, kuinka hänen kirjansa näkevät päivänvalon, kuinka hän kertoo kirjoitusprosesseista ja miten hän suhtautuu saamaansa kritiikkiin. Usein viereeni on kasattuna päiväkirjoissa mainitut teokset, joista Woolf kirjoittaa, mutta teosten selvittelyä en etsi.

6.1. Virheellinen jalokivi

Woolfin päiväkirjamerkintöjä on joskus päivittäin, mutta usein viikon välein ja joskus on kuukauden tai pidempikin tauko. Merkinnät ovat muutamasta riviin muutamaan sivuun. Ensimmäinen merkintä on tammikuun 6. päivänä. Tuolloin Mrs Dalloway on jo ilmestynyt ja tuntuu myyvän hyvin. Toisaalta Bloomsbyrun jäsen arvioi teosta seuraavasti:

 Sinun pitäisi ryhtyä johonkin hurjempaan & mielikuvituksellisempaan, käyttää kehystä joka sallii mitä tahansa, niin kuin Tristram Shandy. Mutta silloin kadottaisin kosketuksen tunteisiin, vastasin. Tosiaan, hän myönsi, sinun on lähdettävä liikkeelle jonkinlaiselta todellisuuspohjalta. Taivas tietää, kuinka se onnistuu. Lytton yhtä kaikki ajatteli, että olen alussa, en suinkaan lopussa. Hän myös sanoi, että Tavallinen lukija oli taivaallinen, klassikko, kun taas Rouva Dallowayta hän piti, kuten pahoin pelkään, virheellisenä jalokivenä.

Majakka

Päiväkirjan aikana Woolf kirjoittaa Majakkaa ja on asettanut tavoitteekseen, että meri kuuluisi läpi koko kirjan. Woolf voi kesän huonosti ja on ajoittain toipilaana. Hän kertoo ajatelleensa, että keksisi kirjoilleen uuden nimityksen, joka korvaa määritelmän ”romaani”. Virginia Woolfin uusi …… Mutta mikä se olisi? Elegia?

Woolfin tunteet heittelehtivät, joinain hetkinä hän uskoo töihinsä, kun taas toisena hän epäröi tekstiään. Aivoni käyvät hurjilla kierroksilla. Haluan hyökätä kirjojeni kimppuun aivan kuin olisin tietoinen ajan kulumisesta, iästäni & kuolemasta. Voi sentään, kuinka ihastuttavia jotkut Majakan kohtaukset ovat!

No niin, Leonard on lukenut Majakan & hänen mukaansa se on selvästi paras kirjani & ”mestariteos”. Hän sanoi niin kysymättä. Palasin Knolesta & istuin alas utelematta asiaa häneltä. Hän pitää sitä aivan uudenlaisena; ”psykologinen runo” on käsite, jota hän siis käyttää.

Tavallinen lukija

Kustannusosakeyhtiö Teos julkaisi muutama vuosi sitten Virginia Woolfin esseitä kirjassa Kiitäjän kuolema ja muita esseitä.  Esseekokoelmaan sisältyy Woolfin kuuluisa essee Tavallinen lukija, jossa hän tarkastelee ”tavallisen” ja ”oppineen” lukijan eroja. Tämä essee on ilmestynyt juuri ja Woolf seuraa sen saamaa kritiikkiä. Hän harmistuu, kun minkäänlaista palautetta ei ilmaannu maanantaihin mennessä (27. huhtikuuta), kun työ ilmestyi edellisenä torstaina. Myöhemmin Tavallinen lukija saa kiitosta, mutta se ei myy.

Orlando

Teos on nuoren aatelismiehen, Orlandon, kuvaus 1500-luvun lopulta 1900-luvun alkuun. Kertomuksen aikana sankari itse vanhenee vain 36-vuotiaaksi muuttuen miehestä naiseksi. Kaupallisesti teos ei vedä, sillä ihmiset vieroksuvat elämäkertoja. Kriitikot sanovat teoksen olevan proosaa, mutta kauppiaat vetoavat teoksen nimiösivuun, jossa lukee elämäkerta, jonka mukaan teos myös sijoitetaan.

Leonard suhtautuu Orlandoon Virginiaa vakavammin. Hän pitää sitä joiltain osin parempana kuin Majakkaa: se käsittelee kiinnostavampia asioita, on vahvemmin kiinni elämässä & on laaja-alaisempi.

Olen kirjoittanut Orlandon nopeammin kuin minkään toisen kirjani. Se on alusta loppuun pelkkä vitsi, mutta luullakseni riemukas & nopea luettava, kirjoittajan loma.

Riitaa ja riesaa & Monk’s house

Woolfin tapa ilmaista itseään on ihana. Hän on pisteliäs niin ystävien kuin kollegoiden suhteen.  Joitakin kohtia luen vedet silmissä – ilosta. Osansa saa niin L., Vita,  Lytton kuin rouva Woolf (Leonardin äiti). Lyttonista Woolf tekee päivityksen 14.12, jonka luettuaan lukija huokaa, että onneksi Woolf ei mennyt naimisiin Lyttonin kanssa. Woolf itse toteaa, että jos olisi nainut Lyttonin, niin ei olisi kirjoittanut. Lytton on armoton kriitikko, joka lyttää Rouva Dallowayn, (siis ystävänä), mikä saa Woolfin pitämään kirjastaan vain enemmän. Tosin toisaalla Woolf puolestaan hykertelee Lyttonin oman teoksen saadessa huonon arvostelun. 

Woolf kuvaa ongelmiaan palvelusväen kanssa, sillä palvelustytöistä Nelly jättää tiuhaan  eroilmoituksia, jotka kumminkin peruu. Jatkuvat ristiriidat palvelusväen kanssa kuluttivat kirjailijaa. Vieraiden ihmisten sietäminen nurkissa kahden aikuisen taloudessa kiristi pinnaa, mutta keltäpä se ei kiristäisi?  Kuitenkin Woolfien talo oli pieni, suljettu, intiimi tila, jossa joutui sietämään ulkopuolisia (kolmea!)  liian lähellä. Puutarhuri olisi sentään tehnyt työnsä ulkona.

Väittelen itseni kanssa alhaisesti Nellystä, siitä ikuisesta kysymyksestä. On hullunkurista, kuinka paljon aikaa olemme tuhlanneet L:n kanssa palvelijoista puhumiseen. Eikä se lopu koskaan, sillä vika on järjestelmässä. Kuinka kouluttamaton nainen muka voisi tulla omin päin osaksi meidän elämäämme? Siinä käy niin, että hän muuttuu rakiksi, eikä hänellä ole juuria missään.

Sitten L. sanoi, etteivät meidän välimme olleet vaikuttaneet viime aikoina kovin hyviltä. Kun analysoin omaa mielentilaani, tunnustin että minua ärsytti. Siihen oli syynä ensinkin koirien sairastelu (lisäksi Grizzle oli kiimassa), & toiseksi L:n oletus siitä, että meillä olisi varaa sälyttää niskoillemme kokopäiväinen puutarhuri, rakentaa tai ostaa hänelle mökki & hankkia pengermaa puutarhaksi. Sillä tavoin, sanoin, me sitoisimme itsemme tänne tulemiseen, emme koskaan matkustaisi & pitäisimme oletuksena sitä, että Monk’s House on maailman keskipiste. Ja sitä se ei todellakaan ole minulle, jatkoin, enkä halua käyttää niin suurta osaa rahoistamme puutarhaan sellaisessa tilanteessa, kun emme voi ostaa mattoja, sänkyjä tai nojatuoleja. Luulen, että tämä  loukkasi Leonardia, & minua harmitti.

Aallot

Kirjailija työstää seuraavaa työtään työnimellä Koiden tarina. 11. lokakuuta:

 Tartuin ajatukseen kirjoittaa tänne, jotta voisin vältellä jatkamasta Aaltoja tai Koita, tai mikä sen nimi sitten tuleekaan olemaan.

Jos viettäisin nyt kuusi viikkoa vuoteessa, Koista tulisi mestariteos. Se ei kuitenkaan jää kirjan viralliseksi nimeksi. Koit, kuten äkkiä muistin eivät lennä päiväsaikaan. eikä silloin voi olla sytytettyä kynttilää. teoksen muoto vaatii kaiken kaikkiaan harkintaa.

Virginia Woolf lukijana

Hän lukee ahkerasti ja kertoo myös lukemistaan teoksista. Hän mainitsee mm. Marcel Proustin, Anne Brontën, Henry Jamesin, Leo Tolstoin, E.M. Forsterin, Aldous Huxleyn, Laurence Sternen, Radcliffe Hallin.  Yritin löytää Yksinäisyyden kaivosta mainintoja, sillä hän on kirjoittanut aiheesta useamman kerran kirjeissään Vita Sackville-Westille. Yksinäisyyden kaivo on lukupinossani…

Virginia Woolfin päiväkirjat

Päiväkirjoissa Woolf raottaa maailmakuvansa ohella myös tapaamisia muiden taiteilijoiden ja Bloomsburyn ryhmän jäsenten kanssa, matkoja, vierailuja Lontoossa ja Englannin maaseudulla sekä kotiarkea. Woolf seuraa päivittäin myös teostensa kappalemyyntiä. Nessa, Leonard, Clive (Nessan aviomies) ja Vita ovat arjessa läsnä. Virginia havahtuu ystävien viimeisiin lähtöihin ja muistelee Katherine Mansfieldia ja Thobya. Hän havahtuu, että 8. syyskuuta Thoby olisi ollut 50-vuotias. (Virginialle tärkeä isoveli, joka menehtyi vuosisadan alussa). Joitakin kohtia ihmettelin, mutta kirjan hakemisto on hyvä, joten Pinkerkin selvisi. (Vitan lahja). Hän kirjoittaa myös arjestaan, iloista, tulijoista ja menijöistä ja tapaamisista.

Woolf Kuvalähde National Portrait Gallery, London

En koskaan kutsu ketään tänne, mutta ihmisiä vain kerääntyy. Tänään Ottoline; tiistaina Jack Hutch; keskiviikkona Edith Sitwell, & perjantaina päivällinen Raymondin kanssa. Nämä ovat sovittuja tapaamisia, & niiden lisäksi tulee koko joukko ennakoimattomia. Riennän teen jälkeen ulos kuin vainottuna. Tarkoitukseni on säädellä tätä puolta paremmin tulevaisuudessa. En kuitenkaan ajattele tulevaisuutta tai menneisyyttä – nautin tästä hetkestä. Se on onnellisen elämän salaisuus, mutta olen saavuttanut sen vasta nyt, keski-ikäisenä

Woolf kirjoittaa myös synkemmistä hetkistään masennuksen kourissa. Woolf kuvaa Euroopan 1900-­luvun alun vuosikymmeniä. 
Matkoistaan Woolf kirjoittaa mm. toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina. 

Palasimme torstai-iltana Roomasta, siitä toisesta yksityisestä elämästä, josta aion tästä lähtien nauttia ikiajat. Italiassa oleminen on kokonaisvaltaista – toisin kuin täällä. Italiassa et ole kukaan: sinulla ei ole nimeä, ei kutsusta, ei taustaa.

Päiväkirjat ovat elämyksellinen kirjallinen retki suuren kirjailijan työhön ja elämään. Päiväkirjojen neljäs osa on ilmestymässä. Luen parhaillaan Sylvia Plathin päiväkirjoja. Savukeitaan syksy on kiinnostava, sillä silloin ilmestyy Anne Sextonin runoteos Elä tai kuole. Kolme naista, joita yhdistää kirjallisen lahjakkuuden ja upean tuotannon lisäksi traaginen lähtö.

Aiemmat osat.

Päiväkirja I

Päiväkirja II