Tsvetajeva Ylistys, hiljaa! Lea Kalenius Rouva on Kadonnut ja Leena Kulmala Hopeakolikot laulurastaiden kurkuissa

Marina Tsvetajeva Ylistys, hiljaa! Valitut runot 1912 –1939

Suomentaja Marja-Leena Mikkola

Siltala 2017. Kustantajalta. Kiitoksin.

Marja-Leena Mikkola on liittänyt alkuun tietoja Marina Tsvetajevan elämästä ja runoudesta. Itselleni tämä on hyvin olennaista, koska vasta tutustun Tsvetajevan tuotantoon. Olen noviisi myös Anna Ahmatovan kanssa. Minulla venäläinen kirjallisuus on klassikkojen avulla paremmin hallinnassa kuin runouden osalta.  Marina Tsvetajevan suhteen olen vasta alussa.

Marina Tsvetajeva syntyi 26.9.1892 Moskovassa. Ivan Tsvetajev (1847–1913), Marina Tsvetajevan isä, oli köyhän maalaispapin poika, joka vaatimattomasta syntyperästään huolimatta kohosi Venäjän arvostetuimpien tiedemiesten kastiin. Hän perusti 1912 Moskovaan Venäjän ensimmäisen julkisen taidemuseon, jonka alkuperäinen nimi oli Aleksanteri III:n museo ja joka nykyisin tunnetaan Puškin-museona. Luen runoja harvakseltaan, mutta nyt olen panostanut niihin vuoden alusta.

Marina oli tuohon aikaan ”kiihkeän onnellinen, kaunis, kultakiharainen”. Marina Tsvetajeva ja Sergei Efron menivät naimisiin tammikuussa 1912. Nuori pariskunta lähti häämatkalle Sisiliaan ja palasi Moskovaan Pariisin kautta.

Samana vuonna ilmestyi Tsvetajevan toinen kokoelma Volšebnyj fonar (Taikalyhty), joka oli omistettu Sergei Efronille. Kritiikki suhtautui kokoelmaan melko välinpitämättömästi, sitä pidettiin entisen toistona, ja runoilijalta oli selvästi odotettu enemmän.

Esikoistytär syntyi 12 syyskuussa 1912. Nuori äiti halusi ristiä lapsen Ariadnaksi, sen ”romanttisena ja ylpeyden vuoksi, joka johtaa koko elämääni!”

Vuosina 1913-1915 kirjoitetut runot on myöhemmin kerätty kokoelmaksi Junošeskie stihi (Nuoruuden runoja). Se todistaa huomattavasta muutoksesta Tsvetajevan tekniikassa ja näkemyksissä verrattuna varhaisen kauden lyriikkaan. Runoilija pyrkii kohti kypsyyttä, karuutta, ankaruutta, joka eroaa kahden ensimmäisen kokoelman romanttisesta tyylistä.

Vuoden 1916 aikana syntyneet runot julkaistiin sotien ja vallankumousten vuoksi vasta vuoden 1922 lopussa kokoelmassa Vjorsty (Virstanpylväitä). Ne todistavat valtavasta hyppäyksestä nuoruudenrunoista kohti myöhempää mestaruutta. Kokoelmassa on idullaan se teemojen, muotojen tyylien, metriikan, rytmien ja riimien moninaisuus, joka oli tekevä niiden kirjoittajasta yhden aikakautensa rohkeimmista ja omaperäisimmistä runoilijoista.

Mitä runossa puhuva ääni, runoilija itse, on saanut aikaan? Myyttisten äänien kuoro on jo tukahduttanut hänen oman äänensä, eikä sähkösanoman vastaanottaja enää erota sitä joukosta.

Runojen otteita:

Koittaa päivä - murheellinen, sanotaan! -

kun valta loppuu, itku sammuu, vaietaan,

kun silmieni vilkas liekki kylmenee,

- vieraat kolikot luomilleni painetaan.

Ja kuin veli kaksoisveljen vainuten

piirteeni kihoavat läpi kasvojen. 

Susi

Ensin ystävyys, nyt vain velvollisuus.

Herra kanssasi, veljeni susi!

Ystävyytemme tekee kuolemaa -

olin lahjasi – kiusaksi muutuin.

Anna virstanpylväiden ahmia

virsta virstalta jälkesi!

Myötäkarvaan sinua silitin –

tyhjän tapasi ikäväsi!

Praha

Sekaisin päivät, talo ilmassa

- eikä sisällä kukaan valveilla!

Kerron sinulle, kuinka mahtaillen

Lehten kaupungissa elelen.

Kerron kaupungista, joka nukkuu

heräämättä – ja yhä jatkuu raukeus;

jossa opaalin ja levän keskellä

päivä iloitsee kuin neito silloilla.

Kaipaus kotimaahan

Kaipaus kotimaahan! Jo kauan

paljaana näkynyt vaivani!

On täysin yhdentekevää, missä

oleilen täysin yksinäni.

millaista katukäytävää pitkin

taivallan torikasseineni.

kuin sairaalaan tai kasarmille

- en taloa tunne omakseni.

Runot, jotka kirjoitin niin varhain,

etten tiennyt vielä olevani runoilija,

ryöpsähtivät kuin raketista kipinät,

kuin vedenpärskeet suihkulähteestä,

syöksyivät kuin pienet paholaiset

keskelle pyhäinkuvain unta, suitsutusta,

runoni – tyystin vailla lukijoita! –

runoni nuoruudesta, kuolemasta.

Ne runot siroteltiin kirjakauppoihin,

ne jäivät pölyisille hyllyille.

Mutta vielä koittaa niiden aika

kuin kallisarvoisille viineille.

Lea Kalenius Rouva on Kadonnut

Aviador 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Nuori Voima -lehti valitsi Lea Kaleniuksen (s. 1979) vuoden 2014 runoilijadebytantiksi. Hänen runojaan on julkaistu mm. Lumooja sekä Tuli & Savu -lehdissä. Kalenius on kirjallisuustieteen maisteri ja toiminut myös teatteriohjaajana, joka ilmenee hänen runoissaankin.

Kustantaja Aviador kuvaa teosta, että kohtauksittain etenevää näytelmää mukailevat runot leikittelevät laajassa tunne- ja tyylirekisterissä.

viimeisessä kuvassa naiset rantahuvilan ikkunassa kiharrus ohimoilla aukovat seittisuut minua pelottaa kirjoittaa vain palvelija ampuu mutta he eivät kuole koska ovat jo

Runoissa on aistittavissa paikoin absurdien sävyt, joiden alla väreilee tumma pohjavirta. Runoilija tarjoilee lukijalle hienovaraisen arvoituksen: kuka näytelmän henkilöistä lopulta on kuka?

Naakka odotti minua iloisen poissaolevana, vapautetun täytelinnun ymmällyksellä. Meidän sisäinen kriik. Kiruimme samaa hetkeä, mitättömät koivet vienossa väpätyksessä. Se kaivoi nokallaan syyspuvun alta, kellahti ja palasi takaisin asentoon. Tässä vaan au- kjaar aurinkoa katsellaan siivet selän takana. Se kuvitteli olevansa paratiisirannoilla, mutta löytyikin pohjoisesta, hylätyn koulun pihalta. Ei halunnut tunnustaa: jotain oli vialla.

Naakat ovat erityisen rakkaita minulle, sillä keskiaikaiset kivikirkot ja naakat kuuluvat yhteen. Et osaa kuvitella, kuinka moneen kellotapuliin olen kiivennyt naakkoja kuvaamaan. Naakkaperinne on laaja. Naakka on monien uskomusten lintu. Siksi tässäkin kokoelmassa nostin esiin juuri naakan. Kellotapuleihin kiipeämiseen pitää tietenkin anoa kuvauslupa yksitellen.

Leena Kulmala Hopeakolikot laulurastaiden kurkuissa

Palladium Kirjat 2016. Kustantajalta. Kiitoksin

Leena Kulmala on Ruovedeltä kotoisin oleva duunari, joka töiden vuoksi asuu kahdella eri paikkakunnalla.  Ensin hän alkoi kirjoittaa lastenkirjaa, mutta runo vei hänet mennessään. Hän ottaa kantaa, mutta toisin hetkin hän etenee surrealistisin ottein.

Leena Kulmalan runoissa raskas ja kevyt, itku ja nauru kulkevat suloisesti rinnakkain, Hopeakolikot laulurastaiden kurkuissa avautuu lukijalle yllättävän helposti verrattuna Kaleniuksen runokokoelman Rouva on kadonnut.  Kalenius jätti minuun epäröinnin, että ymmärsinkö hänen kieltään. Tunsin jääväni ulkopuoliseksi. Hopeakolikot laulurastaiden kurkuissa on läsnä luonto ja luontosuhde. Ne puhuttelevat lukijaa ja aihe on minulle läheinen.

Minä ripustan märkää paitaa narulle,

hämärä roiskuu pilvistä pää alaspäin,

se on ilta, ilta se on, kärpässienen.

kuhiseva piiri koivun ympärillä,

korppi raakaisee pellon halki.

 Me kuljemme, kuljemme muisto kerrallaan

Tulee vuosia, kesiä, kesä, kankaita. joiden kaltaisia emme koskaan toiste löydä.

Tulee ihmisiä, pilvien lailla etääntyviä.

poisvaeltavia.

Puiden tavoin me juurrumme kokemuksiimme, ajan pimeisiin öihin

unohdamme meille merkityksettömän.

Tartu hetkeen!

huutaa tämä kilisevä aika

me menetämme vapautemme

kuolemalle.

Syksy. Yksin syksy.

Tässä pimeässä yksin

minä ajattelen sinua

yksin sinua.

William Faulkner: New Orleansin tarinoita ja David Foster Wallace: Kummatukkainen tyttö

William Faulkner: New Orleansin tarinoita

Alkuperäisteos New Orleans Sketches

Suomentaja: Kristiina Drews.

Aviador 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

William Faulker (1897–1962) oli yhdysvaltalainen proosakirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1949.  Häneltä on suomennettu aiemmin seuraavat teokset Kun tein kuolemaa, Villipalmut, Ääni ja vimma, Kohtalokas veripisara, Absalom, Absalom, Toivomuspuu, Voittamattomat, Kaikkein pyhin, Kartano, Kaupunki, Kylä, Rosvot sekä Liekehtivä elokuu. 

Olen lukenut Faulknerilta aiemmin teoksen Kun tein kuolemaa, mutta lukumuistoni eivät kirvoita mieleeni mitään ylevää vieläkään. Ehkä pitäisi kokeilla kirjailijan jotain toista teosta? Ainakaan minulla ei ole oikeutta valittaa, sillä teoksia on suomennettu runsaasti. Faulkner on vaikeudestaan huolimatta hyvin arvostettu kirjailija, etenkin jos mittapuuksi laitetaan hinta, sillä Keltaisen kirjaston kirjoina niistä pyydetään 30 euroa yleisesti, jopa ilman kansipapereita. Ai, että sisältö on tärkein. Voi olla, mutta Faulkner on sen vaikean kirjailijan maineessa, että ihan mieluusti luen takakannen ja sivuliepeet. Toisin sanoen kirjoja ei ole kertynyt kotikirjastooni kalleuden takia.

New Orleansin tarinoissa julkaistut novellit / lehtijutut on julkaistu alun perin The Times-Picayunessa New Orleansissa. Novellit ovat nobelistin kirjailijauran alusta, 1920-luvulta. Kokoelmassa on 17 novellia sekä  The Dallas Morning News -sanomalehdessä julkaistu essee Sherwood Andersonista.  Carvel Collinsin kirjoittamassa johdannossa kerrotaan, että William Faulkner oli ennen saapumistaan New Orleansiin irtisanoutunut Missisippin yliopiston postinhoitajan tehtävästä. Faulknerin aikeena oli matkustaa Eurooppaan, mutta hän lykkäsi matkaansa ja alkoi kirjoittaa luonnosmaisia tarinoita ja kertomuksia. Aiemmin hän on kirjoittanut huomattavan määrän runoja.

Faulknerin runot, sekä julkaistut että julkaisemattomat, ja hänen varhaiset kirjallisuusesseensä osoittavat, että häntä kiinnosti mm. seuraavien kirjailijoiden tuotanto: Shelley, Keats, Verlaine, Housman, Eliot, Pound  - ja Swinburne, jota hän luonnehtii eräässä yliopiston lehteen kirjoittamassaan arviossa näin: ”sekoitus intohimoista kauneuden ihailua ja yhtä intohimoista epätoivoa ja inhoa sen ihmislajissa esiintyviä ilmenemismuotoja ja kätyreitä kohtaan”.

Eniten pidin tarinoista Rukousnauha, Mustasukkaisuus ja Muotokuva. Rukousnauha kertoo kahdesta miehestä joista toinen on Juan Venturia ja toinen herra Harris, Herra Harris vihasi vain kahta asiaa; ne olivat Juan Venturia ja laulu nimeltä Rukousnauha. Muotokuva kertoo kuusikymmenvuotiaasta, siististi pukeutuneesta avioparista. Spratling haluaa piirtää pariskunnan vaimon. Pariskunta kulkee puolenpäivän aikaan, kun vaimo vie sokean puolisonsa katedraalin luo kerjäämään ja hakee myöhemmin pois.  Mustasukkaisuutta kuvaa ravintolaa pitävää avioparia ja siinä kerrotaan tarina avioparista, jossa aviomies on sairaalloisen mustasukkainen. Vaimon on vietettävä aikaansa ravintolassa miehen valvovan silmän alla. Mustasukkainen aviomies joutui sanaharkkaan tarjoilijan kanssa, eikä verenvuodatukselta vältytä.

Hän oli jo keski-ikäinen, ruma ja lihava, kun taas vaimo – vaimo oli vielä nuori ja kaunis. Oliko ihme, että miehet ihastuivat häneen, niin kuin hän itsekin oli ihastunut? Oliko ihme, että miehet pysähtyivät tuijottamaan hänen kuulaita, soikeita kasvojaan, hänen punaista suutaan ja mustaa tukkaansa, hänen mustaa, korpinmustaa tukkaansa? Entä oliko vaimo koskaan rohkaissut heitä? Ei! Hän oli hyvä vaimo, niin kuin oli itsekin sanonut.

New Orleansin tarinoissa sykkii ja hengittää mennyt aika välittäen nostalgisen satamakaupungin ajankuvaa.  Tarinat ovat selkeitä pieniä kertomuksia, jotka heijastavat yhteiskuntaa, silloista ajankuvaa, parisuhdetta, roturistiriitoja sekä ihmissuhteita. Paljon vaikeampaa on odotettavissa Faulknerin myöhemmissä teoksissa.

Blogeissa toisaalla: Jokken kirjanurkka

David Foster Wallace: Kummatukkainen tyttö [ja muita kertomuksia] (2016)
Novellit kokoelmista Girl with curious hair (1989) ja Oblivion (2004)
Suomentaja: Juhani Lindholm
Siltala. Kuntantajalta. Kiitoksin.

David Foster Wallace (1962–2008) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hän kirjoitti romaaneja, novelleja ja esseitä. Wallacea on yleisesti pidetty vaikeaselkoisena kirjailijana ja määritelty postmodernistiksi. Kummatukkainen tyttö on valikoima novelleja David Foster Wallacen kokoelmista Girl with Curious Hair (1989) ja Oblivion (2004). Kokoelmassa on 12 novellia.

Kummatukkainen tyttö on roikkunut kesken kuukauden päivät. En ole kokenut lukemista missään vaiheessa mahdottomaksi, mutta novelli kerrallaan olen lukenut tätä kokoelmaa läpi. Sain innoituksen teoksen lukemiseen omasta lukuhaasteestani, jossa luen itselleni vieraiden kirjailijoiden teoksia. New To You Reading Challenge.

Olin mieltänyt kirjan vaikeaksi ja olin kovin ennakkokuuloinen tämän kanssa.  Novelleissa korostuu niiden elämyksellisyys, yllätyksellisyys ja ainutkertaisen tarkkuuden tuntu.

Lähdetään matkaan. Aloitusnovellina on Kaikeksi onneksi myyntipäällikkö oli ensiaputaitoinen. Tarina kertoo kahdesta esimiestason miehestä, jotka työskentelevät samassa yrityksessä ja lähtevät samaan aikaan työstä. Kumpaakaan ei ole nimetty, vaan heitä tarkkaillaan ammattinimikkeiden kautta. Toinen on myyntipäällikkö ja toinen on ulkomaantoimintojen varajohtaja. Novellin nimi kertoo novellin tapahtuman hyvin. Iltamyöhään nämä kaksi miestä saapuvat parkkihalliin lähteäkseen kotiin.  Kaikki kuvataan kuin hidastetussa filmissä, niin että lukija on läsnä tilanteessa. Myyntipäällikön tapa reagoida heijastaa aikaa, että hän ei vain kaiva kännykkää hälyttääkseen apua, vaan huutaa avunhuutoja ensiapua antaessaan.

Vastikään vaimostaan eronnut myyntipäällikkö lähti jälleen  kerran myöhään töistä markkinointiosastolta. Kello oli hyvän matkaa yli kymmenen. Saman Rakennuksen toisessa päässä ja eri kerroksessa yhtiön ulkomaantoimintojen varajohtaja, mies joka oli ollut naimisissa miltei kolmekymmentä vuotta ja jolla oli yksi lapsenlapsi, ja jolla oli yksi lapsenlapsi, lopetti hänkin työpäivänsä yhtä myöhään. Molemmat miehet poistuivat työpaikaltaan.

  Kaikeksi onneksi myyntipäällikkö oli ensiaputaitoinen

Aloitusnovelli on erinomainen antaen minulle toivoa. Toisena oleva Kummatukkainen tyttö repii luulot pois ja jättää minut kyydistään.

Luin novellit yksitellen useiden päivien välein. Nojauduin heikkoina hetkinä Ville-Juhani Sutisen kirjaan Mitä David Foster Wallace  tarkoittaa, mutta en saanut siitä mitään merkittävää irti.  Toisaalta lukeminen oli helppoa ja toisaalta hirveän kurinalaista ajatusten hallintaa. Kaikki on vihreää miellytti minua edellyttäen, että ymmärsin sen oikein.  Palaneiden lasten inkarnaatioita on rajatapaus siitä, että kykeninkö lukemaan. Luin kursorisesti inhon vallassa. Se on kuitenkin lyhyt, muutaman sivun. Tienraivaaja tämäkin hukuttaa lukijan sivistyssanoihin ja tieteellisiin termeihin. Käytetyt sanat ovat tuttuja, mutta vuolaudessaan väsyttäviä. Kertoja välittää ystävänsä lentokoneessa kuulemaa tarinaa.  

Kyseinen mies oli ymmärtääkseni päätynyt United Airlinesin jatkolennolle sääolojen vuoksi, ja hänen kuulemansa kertomus oli osa kahden edellisellä rivillä istuvan matkustajan pitempää keskustelua. Hän tosin oli joutunut matkustamaan turistiluokassa olosuhteiden pakosta. Kyseessä oli jonkun toisen ja paljon pitemmän, ehkä suorastaan Atlantin ylittäneen lennon jatko ja matkustajat hänen edessään olivat nähtävästi istuneet vieretysten jo edellisellä etapilla, joten he olivat hänen noustessaan koneeseen ehtineet perin pohjin uppoutua aiheeseensa; ja olennaista on, ettei kyseinen kaveri sanonut tuntevansa mahdollista laajempaa keskustelua, jonka jälkimmäinen osa tämä siis oli.

                                                                                                             Tienraivaaja tämäkin

Unohduksessa kertoja on golfklubilla vaimonsa Hopen isäpuolen kanssa. Kertojan ja Hopen aviollisten ongelmien perimmäinen syy on unessa, toisen kuorsaamisessa. Perheen tytär Audrey on Hopen ensimmäisestä, lyhyeksi jääneestä avioliitosta. Miksi Hope on lobannut tytärtään toisen osavaltion collegeen?  Mikä on unen ja mikä valveen tapahtumaa?

Tästä huolimatta olen pääosin pidättäytynyt oikaisemasta tai torjumasta väitteitä, jotka kerta kaikkiaan eivät pidä paikkaansa. Rajansa on avioliitollakin. Viime syksynä yritin aluksi jonkin aikaa puhua Hopelle järkeä pimeässä makuuhuoneessa ”in situ”, etten minä todellisuudessa ollut vielä edes nukahtanut ja kehottaa häntä yksinkertaisesti jatkamaan uniaan ja unohtamaan koko jutun, koska hän oli vain nähnyt unta (reaktio joka kylläkin oli ärsyttänyt häntä siinä määrin, että hänen äänensä oli alkanut käydä kimeämmäksi ja sen ”sävy” sellaiseksi että olin mennyt täysin tolaltani ja kaikki mahdollisuudet saada unta olivat pilalla moneksi tunniksi), mutta sitten myöhemmin oli yrittänyt tai koettanut olla mitenkään ”in situ” vastaamatta tai reagoimatta hänen valituksiinsa siitä että valvotin häntä...

                                                                                                             Unohdus

Pidin eniten ensimmäisestä novellista Kaikeksi onneksi myyntipäällikkö oli ensiaputaitoinen sekä viimeisestä novellista Unohdus.   Wallacen kieli on pikkutarkkaa, vuolasta, virkkeiden pituudet loputtomia sulkulauseiden täsmentämiä. Nämä novellit eivät saaneet minuta kiljumaan innostuksesta. Novellit eivät ole vahvin lajini, mutta Wallace ei myöskään kasvattanut intoani novelleihin. Luin syksyllä Haruki Murakamin novellit teoksesta Miehiä ilman naisia, joka paransi suhdettani novelleihin. Kunhan tästä tokenen kauhistuksesta ja järkytyksestä…

Liitän kirjan osaksi omaa lukuhaastettani.