Vuosi kuvina marraskuu & Hessen Kulkija: Puita

Luminen maisema

Olin ehkä hieman ilkeä marraskuun kuvissa (16.11) aiemmassa postauksessa, joten lisään nämä kuvat. En niin kamalasti kaipaa lunta, kylmyyttä ja jäätä. Kuljen yleensä tiemme näin päin. Minua ei innosta nuo pirunpellot. Kyllä tuo lumi tekee maiseman kauniiksi. Minua nämä kuvat rauhoittavat.

Tämä saareke kiehtoo minua.

Puut ovat aina olleet minulle saarnaajista hartaimpia. Kunnioitan niitä niiden eläessä kansoittain ja perheittäin, metsissä ja lehdoissa  Ja vielä enemmän niitä niiden seistessä yksittäisin. Yksinäisten tavoin. Ne eivät ole niin kuin erakot, jotka ovat pujahtaneet karkuun jotakin heikkouttaan, vaan niin kuin suuret yksinäisiksi tulleet ihmiset, sellaiset kuin Beethoven tai Nietszche.  Niiden latvuksissa kohisee maailma, niiden juuret lepäävät loputtomuudessa, johon kuitenkaan katoamattanne pyrkivät elämänsä kaikella voimalla ainoastaan yhteen ja ainoaan: täyttämään niissä asustavaa omaa lakiaan, täydentämään omaa hahmoaan, esiintymään omana itsenään. Mikään ei ole pyhempää, ei mikään esikuvallisempaa kuin kaunis vahva puu.

Hermann Hesse Kulkija s. 34.

Puut ovat pyhimyksiä. Hän, joka osaa puhua niiden kanssa, hän, joka tietää niitä kuunnella, kokee totuuden. Ne eivät saarnaa oppeja ja reseptejä, yksityiskohtia murehtimatta ne saarnaavat elämän alkulakia.
Hesse Kulkija s, 35

 Puu puhuu: Minuun on kätkettynä ydin, kipinä, ajatus, olen elämä ikuisesta elämästä.

Hesse Kulkija 35

Jokainen tie johtaa kotiin, jokainen askel on syntymä, jokainen askel on kuolema, jokainen hauta on äiti. Niin kohisee puu illassa, kun tunnemme pelkoa omia lapsiajatuksia kohtaan. Puilla n pitkäkulkuisia ajatuksia, pitkäveteisiä ja rauhallisia, kuten niillä on myös pitempi elämä kuin meillä. Niin kauan kun emme niitä kuule, ne ovat meitä viisaampia. Mutta kun olemme oppineet kuuntelemaan puita, juuri ajatustemme lyhyys ja nopeus ja lapsenkiire tuottaa vertaansa vailla olevaa iloa. Ken on oppinut kuuntelemaan puita, ei enää mieli olla puu.
Hesse Kulkija s. 36.

Blogistanian lukumaraton 16.7 menossa

Aloitan lukumaratonin tänään klo 15.00









Kuva: Denise Kerbs, CC BY 2.0


Logoksi muokannut: Emmi T.



Ohjeet löytyvät Lukutoukan blogista.













16.7 klo 15.00

Hermann Hesse Matka aamun maahan




Aloituskirjana minulla on Hermann Hesse Matka aamun maahan, Kirjayhtymä Arenasarja, 1975. Matka aamun maahan on suomentanut saksankielisestä alkuteoksesta Die Morgenlandfahrt Kai Kaila. Matka aamun maahan ilmestyi vuonna 1932. 88 s.


Teos Matka aamun maahan kertoo toivioretkeläisistä, mystisestä idänmatkaajien veljeskunnasta. Tarinan kertoo jäsen, joka noviisivuoden jälkeen sitoutuu yhteisöön. Hänen on lupa kertoa ja kuvailla omat elämyksensä, kunhan ei paljasta veljeskunnan salaisuutta. Teemana on toivioretki, mutta yhtä hyvin myös matka itseen.


Idänmatkalaisten yhteisöön liittymisen edellytyksenä oli, että jokaisella oli oma yksityinen päämääränsä, vaikka järjestön pyrkimyksenä on tarkoin määrätyt korkeat tavoitteet. Kertoja vähättelee omaa tavoitettaan ja määrittelee sen haluksi nähdä kaunis prinsessa Fatme ja saavuttaa hänen rakkautensa.

Ryhmän palvelija Leo häviää keskeyttäen matkan ja myöhemmin kun kertoja luulee veljeskunnan lakanneen jo olemasta, hän joutuu sen kuultavaksi, ryhmä on siis yhä olemassa. Tämän enempää tarinaa ei voi avata ilman että avaa liikaa.

Ajankohtana on suursodan päättymisen jälkeinen aika. Jokaisen veljen tavoitteena oli Novaliksen sanat: mihin jäimmekään? Aina kotiin. Hessen henkilöt ovat usein symbolistisia, joilla hän kuvaa niitä pyrkimyksiä ja tavoitteita, mitä hän itsessään kirjailijana tuntee. Ihannoitu personoitu edustaja, johon päähenkilö pyrkii samaistumaan, on tyypillinen hänen teksteissään, olkoon se vaikka Buddha tai Nietzsche. Hessen ajatuksia on liitetty poliittiseen maailmankuvan, 1930-luvun Saksaan niin kirjassa Matka aamun maahan kuin Lasihelmipelissäkin. Tietynlainen hämäryys ja paikoin vaikeaselkoisuus kuuluu kirjailijan kuvaan.


Matkaa aamun maahan on sanottu Lasihelmipelin johdatukseksi. Matka aamun maahan on pohjimmiltaan matka kotiin, itseen.

Osallistun tällä kirjalla 14 nobelia eli 14 nobelistin teosta-haasteeseen. Jokken kirjanurkka


16.45

Hessen jälkeen siirryn matkaamaan Kuninkaantielle kuvakirjan pariin klo 16.45 ja 88 sivua rikkaampana. Carlos da Cruz & Janne Haikari Kuninkaantie matka historiasta nykyaikaan 2014

















Kirjan takakansi kertoo kirjan sopivan erityisesti sopii erityisesti alakouluikäisille. Kuninkaantie matka historiasta nykyaikaan on tiedontäyteinen kuvakirja. Kirjoitan tästä erillisen blogitekstin viimeistään lauantaina.













Sain Kuninkaan tien valmiiksi 18.00 ja Kuninkaantieltä vaihdan erilaisiin maisemiin





18.05




Gide: Pastoraalisinfonia 154 s. Lisään lukumaratonin jälkeen blogitestin tähän.


Nyt keskityn lukemiseen.

Osallistun tällä kirjalla 14 nobelia eli 14 nobelistin teosta-haasteeseen Jokken kirjanurkassa.

Sain Giden loppuun 20.25.


20.35

Aloitan Mariana Alcoforadon Sisar Marianan rakkauskirjeitä. Gide kävi sen verran voimille, että ihan dekkariin en pystyisi tarttumaan.

Sain valmiiksi Sisar Marianan rakkauskirjeet 21.45 ja mietin jatkoa.

21.45

Siirryn mukavaan olotilaan Paratiisiuhrien kanssa sulkien koneen. Tällä kertaa minun kokoelmani ei ole oikein muihin verrattavissa, kun kirjani ovat pieniä. Sisar Marianakin leveys on 11cm ja sivumäärä on 69. Pleijel on myös pienoisromaani, mutta Mariana on... miniatyyrikirjanen? Aloitin Pleijelin lukemisen, mutta tuskastuin. Kolmiodraama ja niin vaikea, menneisyys ja kaikki suhde isään ja äitiin, en oikein tiennyt kehen eli kuka oli milloinkin läsnä. Jätin kylmästi kesken. Mari a on tulkinnut kirjaa blogissaan. Aloitin Kristina Ohlssonin Paratiisiuhrit. Olin odottanut kirjan ilmestymistä.







8.30

Jatkan lukemista

Vielä on jäljellä Hitsi vieköön ja Ibrahimi Ajan riekaleita. Eli lähden lukemaan toista noista. Katsellaan....

Ehdin lukea ensimmäisen ja jälkimmäisestä 117 sivua. Luin lukumaratonin päätyttyä loppuun.



Luin yhteensä 985 sivua.

Joukossa oli siis lastenkuva kirja, lasten satukirja, hyvin ohuita ja kapeita kirjoja. Bloggaan erikseen kirjat Hitsi vieköön!, Kuninkaantien, Ajan riekaleet sekä Paratiisiuhrin.



Tämä oli mahtava kokemus, tein tämän vasta toisen kerran.

Hermann Hesse Kulkija

Puut ovat aina olleet minulle saarnaajista hartaimpia. Kunnioitan niitä niiden eläessä kansoittain ja perheittäin, metsissä ja lehdoissa.

Kulkija sotki lukumaratonille tekemäni suunnitelmani, löysin tämän vasta tällä viikolla. Olin ohittanut tämän totaalisesti. Porvoon kirjastoissa ei ole edes tätä kirjaa. Tämän lukumaratonin takia en ole ehtinyt selvittää, sisältyvätkö nämä kertomukset joihinkin kokoelmiin tms. Selasin äsken kirjani ja en löytänyt. Omistan kirjan ruotsiksi Vandring (1977). Ruotsinkielinen teos sisältää runot, joita suomenkielisessä versiossa ei ole. Kummastakin puuttuu alkuperäisen 14 akvarellia. Hyllyssäni 28 kirjaa Hesseltä eri kielillä. Onnistuin saamaan tämän lainaan Käpylän sivukirjastosta. Tietenkin minun on saatava tämä omaksi, mutta tällä aikataululla en ehtinyt siihen.

Hermann Hesse (1877-1962) syntyi Etelä-saksassa, pienessä Calwin kaupungissa. Hänen isänsä Johannes Hesse oli syntynyt Virossa Venäjän kansalaisena. Äiti Marie Gundert oli syntynyt Intiassa, jossa äidinisä toimi pietistisenä lähetyssaarnaajana. Hesselle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1946.

Anuirmeli Sallamo-Lavi kirjoittaa Keskisuomalaisessa 4.1.2011 19:43 :

Oli pelottavaa tarttua Hermann Hessen Kulkija-kirjaan. Kun Arosuteen rakastumisesta on kulunut yli kolmekymmentä vuotta, pelkää väkisinkin, että ajan hammas on iskenyt kieleen tai vähintäänkin oma elämänkokemus tehnyt Hessen teksteistä naiiveja. ...Huokaisen, sillä pelkoni on osoittautunut sittenkin turhaksi. Ei näissä kansissa välttämättä mitään uutta ole, mutta sitäkin vahvistavampaa kylläkin. Eikä ajan hammas pysty hyvään kirjallisuuteen. Tunsin itse aivan samat ajatukset ja lopussa saman huojentavan tunteen. Nuoruuden angstit tuntuvat kirjailijan mitätöinniltä, sillä ihminen etsii itseään läpi elämänsä.

Kulkija saattaa yhteen Hessen kaksi keskeistä pienoisteosta - kaksi omaelämäkerrallista matkakuvausta. Vaellus (1920) on toiveikkaan kulkijan näkemys elämästä.

Nürnbergin-matka (1927) vie Hesseä velvollisuudesta rautateitse kaupungista toiseen.

Kulkijaan sisältyy suomentaja ja Hesse-tutkija Teppo Kulmalan essee. Hessen toistuvana teemana on matka, matka omaan itseen. Jatkuva itsensä etsintä, jonka päättää vasta kuolema. Teppo Kulmala on eräässä haastattelussa miettinyt, että fantasian suosio voisi palauttaa lukijoita Hessen ääreen. Hessellä on keskeisessä roolissa luonto, sadunomaisuus ja fantasiaan taipuva henki. Tämä haastattelu on äärimmäisen hienosti Hesseä tulkitseva, mutta hän vakuuttaa minut myös Kulkijassa.

Pystyn vain raapaisemaan pintaa, sillä lukemastani on niin lyhyt aika. Olen sanomattoman närkästynyt itseeni, että en omista tätä kirjaa. Yhtä onnellinen olen löydöstäni.

Halusin olla runoilija ja minusta tuli runoilija. Halusin saada talon ja pystytin sellaisen. Halusin vaimon ja lapsia ja minulla oli heidät. Halusin puhua ihmisille ja vaikuttaa heihin ja tein sen. Ja jokainen täyttymys eteni nopeasti kyllästymiseen. Mutta olla kylliksi oli jotain mitä en voinut sietää. Runoileminen kävi minusta halveksittavaksi. Talosta tuli ahdas. Yksikään saavutettu tavoite ei ollut päämäärä, jokainen tie oli kiertotie, jokainen levähdys synnytti uutta kaipuuta.

Nürnbergin-matkalla Hesse pohtii ajankäyttöä, jossa hänen ajatuksensa yhtyvät tämän hetken ihmisen taisteluun ajan kanssa. Tekstien välillä on väliä vain seitsemän vuotta. Vaelluksessa Hesse on avoin etsijä, luontosuhteen aistija ja välittäjä. Teksti on romanttista, kaipuuta, lähtöä, kulkemista.

Tai mikäli tämä ei minulta onnistu, kysyttäköön sitten näin: onko nyt ylipäätään niin tärkeää, mitä kaltaisellani ihmisellä on kertomista yhdestä matkasta, ihmisellä, joka hyljeksii rautateitä ja käyttää niitä silti hyödykseen, joka tuhlaa päivänsä joutavuuksiin ollen alituisesti väijymässä itselleen huvituksia ja leikittelyä, joka kutsuttaa itsensä luentotilaisuuteen samalla kun ajattelee tätä toimintaa äärimmäisen skeptisesti ja jolle vakavan, todellisen, modernin, kunnollisen, työteliään elämän torjuminen ja halveksiminen on muodostunut eräänlaiseksi tympeäksi urheiluksi?

Nürnbergin-matkalla Hesse ironisoi itseään, uraansa, modernisoituvaa yhteiskuntaa ja ajankäyttöään varsin kriittisesti. Nürnbergin-matkalla hän kärttyilee kokemusmaailmansa kanssa.

 Tein tuttavuutta erään lukijan kanssa, joka tervehti minua innokkaasti Peter Camenzindin tekijänä. Siinäpä seisoin ja häkellyin. Mitä miehelle kuuluisi sanoa? Pitäisikö hänelle todeta, etten enää voi muistaa kyseistä kirjaa, en ole lukenut sitä viiteentoista vuoteen, muistoissani se vaihtui usein Säckingenin torvensoittajaan?

Paikoin Gabrielle Zevinin Tuulisen saaren kirjakauppias tulee mieleeni. A. J. Fikry haluaisi myydä kirjoja ilman esillä oloa, hyviä kirjoja, Hesse tuntee myös mielensä huojentuneeksi saadessaan olla rauhassa:

 Ei ollut maanittelevaa lehdentoimitusta, ei korrehtuureja kinuavaa kustantajaa, ei nimikirjoitusten metsästäjää, ei nuorta kirjailijaa, ei lyseolaista pyytämässä neuvoa aineeseen, eikä myöskään joidenkuiden germaanisten raivopääyhdistysten uhka- ja häväistyskirjeitä, ei mitään siitä kaikesta, ei muuta kuin hiljaisuutta, rauhaa!

Näin juhannukseen sopii, että Hessestä oli naurettavaa, että kun kaupunkilaiset etsiytyvät maalle löytääkseen puhdasta luontoa, he vaativat matkoiltaan urbaania ilmapiiriä, seuranpitoa, hygieniaa, teknisiä matkametodeja, eleganssia ja ohjattavuutta, jonka kaiken tarkoituksena on vain täyttää turistien mukavuudenkipeät olosuhteet.

Mistä matkan Hesseen voisi ja kannattaisi aloittaa? Arosuden veroisia aloituksia ovat Lasihelmipeli, Mannin Taikavuori, Murdochin Meri, meri, Woolfin Aallot tai Majakka sekä Musilin Mies vailla ominaisuuksia tai Proust. Ehkäpä juuri tämä Kulkija, Kertomuksia tai Matka aamun maahan, Ystävykset, Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita sopisivat tutustumiseen. Pieni fantasiageenin murunen olisi tarpeen. Itse aloitin kauan sitten matkan teon klassisesti Siddharthalla. Valehtelisin, jos sanoisin, että en osaa Arosuden runoja ulkoa tai Huilunsoittajan palasia, joten en sano niin. Tein tämän arvion lukukokemuksen jälkeen, mutta matkaan vielä tovin jos toisenkin tämän kirjan kanssa. Ehkä sen tekee erityiseksi, että siinä kirjailija puhuu itse. Sanoja lukee hänen sanoina.

Hermann Hesse Kulkija
Suomentaja Teppo Kulmala
SanaSato 2010. Kotikirjasto.