Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley Luonnosta lautaselle Parhaat villikasvisreseptit

Anne Mæhlum, Nina Dreyer Hensley, Jim Hensley

Luonnosta lautaselle Parhaat villikasvisreseptit

Norjankielinen alkuperäisteos Fra naturens spiskamme (2016)

Tarkistanut Rolv Hjelmstad

Suomentaja Jenna Pahlman

Tammi 2017. Arvostelukappale. Kiitokseni kustantajalle.

Tätä vuotta tuntuvat leimaavan niin villiyrtit kuin henkinen hyvinvointi. Villiyrttibuumi onkin hyvin trendikästä ja terveellistä. Tammi on panostanut kirjan ulkoasuun ja loihtinut kauniin kirjan. Kuvat ovat houkuttelevia ja pääsevät kookkaina esiin niin ruoka- kuin lajikuvina. Vaikea minun on salata ihastustani kirjaan.

Luonnosta lautaselle esittelee 53 luonnonkasvia, joten lajivalikoima on tarpeeksi laaja ja Suomen oloihin hyvin soveltuva. Luonnosta lautaselle kattaa 88 modernia ja herkullista reseptiä. Lukijalle kirja tarjoaa luonnon ehtymättömän runsaudensarven hyödyntteväksi. Näen erittäin monipuolisena kirjan antina sen, että ei rajoituta vain vegaaniseen ravintoon, joita on tehty aivan tarpeeksi. Liha on ainesosana mukana. Luonnonannit kuuluvat meille kaikille.

Lapsuudenkodissani luonnonantimia hyödynnettiin ruoanlaitossa, ja minut otettiin jo nuorena mukaan marja- ja sieniretkille. Noilla retkillä opin myös polkujen varsilla kasvaneista syötävistä kasveista. Keräsin jo tuolloin kasviota, mutta erityisen kaunista ja kattavaa siitä ei koskaan tullut. Näin ollen on aika upeaa ajatella, että nyt lähes 40 vuoden jälkeen saan tehdä kasvioni valmiiksi tämän kirjan muodossa.

Miltä kuulostavat vilvoittava käenkaalilimonadi  kesän kuumuudessa tai  siankärsämöfocaccio  retkieväänä. Pharatamomunakas maistuu niin aamu- kuin välipalaksi. Suurempaan nälkään saa  ruokaa maitohorsmasta possun kera tai lampaanpotkasta kuusenkerkkien kanssa.  Myös kuusella maustettu lammaspata maistuu elokuun tunnelmallisia iltoja.

Nyt pinnalla ovat lähiruoka, kestävä ruoka, luomuruoka ja superfood, ja nämä asiat yhdistävät myös syötäviä villikasveja. Lisäksi villikasvi ovat terveellisiä – monet niistä sisältävät runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita. Luonnon resurssien hyödyntäminen on hyvää ympäristöpolitiikkaa ja samalla taloudellista. Ainoa kestämätön kohta taitaa olla kerääjän selkä!

Luonnosta lautaselle ohjeistaa villiyrttien monipuoliseen käyttöön. Milloin kasvi kannattaa kerätä, mihin kasvin eri osat käytetään ja kuinka kasvista saa tehtyä upean aterian, mitä pitää muistaa kerättäessä, keruuvälineistä ja säilytyksestä tai keräysajankohdasta? Kirjaan on sisälletty myös marjoja ja sieniä. 

Erityisen ilahtunut olen karhunlaukan ja litulaukan mukanaolosta, jotka tunnetaan Suomessa huonosti syötävinä villivihanneksina. Toki kumpikaan ei ole kovin yleinen tai varsinkin litulaukka kasvaa rikkaruohoina paikoilla, joista sitä ei voi hyödyntää. Tuiki tarpeellisina katson nokkosen ja maitohorsman läsnäoloa. Eteläiseksi valikoiman tekee hietalaukka, lisäksi Suomessa harvinaisia tai vain viljelykarkulaisina ovat koiranruusu,  kilkkaruoho ja karhunvatukka.  Mustaseljan pois jättäminen kohtuullistaa Suomen oloja. Sienten, juomien ja marjojen mukanaolo ilahduttavat minua.

Luonnossa kasvaa toki useampiakin syötäviä kasveja, mutta tähän kirjaan olemme ottaneet mukaan vain lajit, jotka me tunnemme hyvin ja jotka ovat melko helposti saatavia. Ruokien valmistamiseen ei tarvita hienoja erityisvälineitä eikä kokinkoulutusta. Kirjan on tarkoitus inspiroida ja osoittaa, kuinka voit korvat esimerkiksi salaattien, mehujen ja hillojen ainekset tai vaikka kakunkoristeet luonnossa kasvavilla vaihtoehdoilla.

Mukaan olisin sisällyttänyt saksankirvelin erinomaisena makeuttajana ja jättänyt pois kotkansiiven tai meriasterin. Myös orvokeista olisin valinnut mukaan helpon keto-orvokin vaikeasti tunnettavan metsäorvokin sijaan. Samoin aitovirna pitää osata erottaa myrkyllisestä hiirenvirnasta. 

 Vaikeimmin tunnistettavana pidän isotakiaista, joka luokitellaan Suomessa muinaistulokkaaksi. Myös mäkimeirami ja  luhtalitukka eivät ole helpoimmin tunnettavia. Joidenkin kasvien syötävyyttä jään miettimään, kuten päivänkakkaran. 

Luonnosta lautaselle on erinomainen kirja, jonka haluaa omistaa.
Jos ostat vain yhden yrttikirjan, niin tässä on vahva suositukseni.

Pertti Ranta Villit vihreät kaupungit - Suomen kaupunkikasvio

Pertti Ranta Villit vihreät kaupungit - Suomen kaupunkikasvio
Vastapaino 2016. Toinen painos.


Kiinnostuin kirjasta sen aiheen takia, sillä kaupunkiekologia on innostava aihe. Kotikirjastossani on varmasti tarpeeksi botaniikan kirjoja ja kasvioita, mutta kyllä yksi lisää mahtuu. Tässä ei varmasti ole yhtään lajia, jota en tuntisi, olisi nähnyt ja useimmat olen valokuvannut.

Kasvien lajintuntemus on vähentynyt, kun perinteisistä koulukasvioiden keruusta luovuttiin. Digikuvauksen myötä jokaisen olisi varmasti kiva nimetäkin kuvatut lajit muutenkin kuin kukkanen 1, 2 jne. Retkeilykasvio ja sen 4. painos on tietenkin se, johon nojaamme nimistöä käytettäessä. Se on kuitenkin hankala käsikirja maallikolle kasvien lajimäärityksessä. Kaupunkikasvio värikuvineen on kasveja vähemmän tuntevalle erinomainen lisäapu.

Kaupunkikasvio on aiheeltaan selkeärajainen. Kirjan perustana ovat hyvät kuvat ja nimenomaan valokuvat. Aihe on tarpeeksi laaja, jotta yhteen lajiryhmään rajaaminen on perusteltua. Itse en pidä piirroskasvioista tällaisessa yhteydessä. Kasvioppaan kuvat eroavat blogikuvista. Kuvien on tuotava esiin lajin habitus ja elinympäristö. Kasvista on saatava kokonaisvaltainen käsitys.

Olen itse opiskellut kasvit perinteisesti kuivanäytteistä ja en pidä nykyistä nettiopiskelua minään. Syvennetty lajintuntemustentti järjestettiin virallisena tenttipäivänä eli kuka tentti mitäkin, mutta isossa luentosalissa oli oma rauhansa nipunkin kanssa. Oli ihana saada pinkka kasveja eteen ja nimetä ne. Keräsin myös kasviherbaarion kasvitieteen syventävissä opinnoissani. Olen opettanut yliopiston kasvitieteen kenttäkursseilla, tehnyt alueellisia kasvillisuusinventointeja, joten voin sanoa tuntevani kasvit hyvin. Loppujen lopuksi kasvit oppii vasta maastossa.

Teoksen mukaan suomalaisessa kaupungissa kasvaa noin tuhat kasvilajia. Meillähän on myös kaupunkikasvioita, kuten Helsingin kasvit : Kukkivilta kiviltä metsän syliin (Kurtto & Helynranta1998), Vantaan luonto – kasvit (Ranta & Siitonen 1996) ja Oulun kasvit – Piimäperältä Pilpasuolle (Kalleinen, Ulvinen, Vilpa & Väre 2005). Tämän takia kirjassa hyödynnetään esimerkkikaupunkeina Helsinkiä, Vantaata, Tamperetta ja Oulua. Kaupunkirakenteen mukaan kirjassa on jaoteltu kolme vyöhykettä: kivikaupunki, muutoskaupunki ja viherkaupunki.

Kirja on suunnattu kaupunkiekologiasta kiinnostuneille kaupunkilaisille. Kirja ei ole määrityskirja sanan varsinaisessa merkityksessä, erinomaisia määrityskirjoja on saatavilla runsaasti muutenkin. Kirjan tarkoituksena on lisätä kaupunkilaisten ekologista lukutaitoa ja auttaa ymmärtämään omaa ympäristöään.

Kirjan alussa on historiallinen katsaus. Nojaamme kasvien historiasta kirjoittaessamme Turun Akatemian lääketieteen professori Elias Tillandzin (1640–1693) julkaisemaan luetteloon Turun seudun kasveista. Kirja oli ensimmäinen kuvitettu kasvio koko Ruotsin valtakunnassa. Tähän kasvioon viitataan yhä kasvitieteellisissä teksteissä. Siinä on mukana myös ensimmäisiä suomenkielisiä kasvien nimiä.


Millä menetelmällä kasveja kartoitetaan? Ruutumenetelmä on vakiintunut kartoituksessa niin Suomessa kuin muualla. Ruutumenetelmässä ruutuja on helppo vertailla keskenään, ruudut ovat yksiselitteisiä, ruuduista saa erilaisia teemakarttoja (lajien levinneisyydestä, alkuperästä), kartoitus voidaan toistaa. Luonnossa ei ole neliönmuotoisia metsiä, järviä ja soita, joten menetelmää luonnehtii keinotekoisuus. Myös luonnolliset maankäytön yksiköt eli biotooppilaikut olisi potentiaalisia tai yhdistettävissä edelliseen, mutta moninkertaistaisivat työn.


Kartoituksessa pyritään selvittämään, mitä kussakin ruudussa kasvoi, arvioidaan yleisyys ja runsaus ja liitetään kasvupaikkakoodi. Esiintymisen runsauden perusteella kasveja luokitellaan uhanalaisiin tai elinvoimaisiin. Kasvit sopeutuvat kaupunkiympäristöön hyvin tai huonommin. Esimerkiksi sarojen (Carex) suku on suhteellisen runsas meillä. Kaupunkiekologisessa tutkimuskirjallisuudessa saroja pidetään kaupunkipakoisina eli urbanofobisina lajeina. Luepa kirjasta sarojen esiintymisestä meillä. Merenrantakaupungeissa tavataan enemmän saralajeja kuin sisämaakaupungeissa.


Stadin kasvattina olen asunut ydinkeskustassa, joten suhteeni kaupunkiluontoon on sen ymmärtävä ja sen havaitseva. Katujen halkeamat, junaratapuisto (baanan varrella), vihreät keitaat Lapinlahti ja Hietaniemi ja likeiset Ruoholahden villat olivat omaa kaupunkiluontoani. Kasvit valtaavat kaupungin viimeistä asfaltinrakoa myöten. Kevään keltaiset leskenlehdet ilahduttavat meitä viestillään. Satoja muita kasveja esiintyy työmatkan ja kauppareissun varrella, lähimetsässä, puistossa, pihassa, bussipysäkillä, koirapuistossa ja radanvarressa. Jos kiinnitämme huomion kasveihin, niin yllätymme niiden runsaudesta.


Kirjassa esitellään yli neljäsataa kaupunkiympäristöjen kasvilajia kuvineen. Monen kaupunkikasvin tarina on kertomisen arvoinen. Kasvien alkuperä on huikeaa luettavaa. Meillä on niukasti kotoperäisiä eli endeemisiä lajeja. Luontomme on nuorta, sillä kaikki kasvimme ovat saapuneet tänne jääkauden jälkeen. Meille jääkauden jälkeen omin avuin levinneitä lajeja kutsutaan alkuperäisiksi ja suomalaisissa kaupungeissa niitä on esimerkiksi Helsingissä 40 %, Vantaalla 53 %, Tampereella 56 % ja Oulussa 62 %.


Arkeofyytit eli muinaiskasvit on hyvä käsite omaksuttavaksi. Ne ovat ihmisen mukana tulleita tai tuomia kasvilajeja. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa muinaistulokkaiksi luetaan ennen vuotta 1600 saapuneet lajit. Rajanveto näiden välillä ei ole aina yksinkertaista. Kasvi voi olla alkuperäinen Etelä-Suomessa ja muinaistulokas pohjoisempana. Vuoden1600 jälkeen kasveja kulkeutui ihmisen mukana enemmän. Näitä kutsutaan uustulokkaiksi eli neofyyteiksi. Niitä saapui liikenteen, aluksi laivojen mukana (laivojen painolastikasvit) ja sittemmin rautateiden kautta (idästä). Satamat, ratapihat, myllyt, joutomaat ja kulkuväylät ovatkin mielenkiintoisia runsaudensarvia. Kaatopaikkojen merkityksestä kasvilajien esiintymiseen olisi myös hyvä huomioida. Koristekasvien yhteydessä puhutaan viljelykarkulaisista tai viljelyjäänteistä.


Kirjassa esitellään myös kasvistollisesti erityisen kiinnostavia kaupunkiympäristöjä (mm. Porvoo, Suomenlinna, Ruissalo, Pispala) ja urbaaneja erikoisuuksia. Villit vihreät kaupungit on erinomainen opas lähiluontoon.

Laitan omat kuvat tekstin loppuun. Tässä kaupunkina on Porvoo.

Corydalis nobilis Jalokiurunkannus Yleinen kirkkotorin ympäristössä

Porvoonjoki 

Vanhan kaupungin kuja

Linnanmäki

Maarin muinaissatama

 Porvoonjoki

Kuuliainen sanankuulija menossa kirkonmenoihin sunnuntaina
Huomaatko, kuinka kasvillisuutta on mukulakivien väleissä.

 Länsiranta

PS. Tuon seuraavaksi kirjan Jättiputkesta citykaniin.  Se on myös uutuuskirja ja erittäin tärkeä kirja. Erityisesti kotipuutarhuri joutuu miettimään suhtautumistaan ns. vieraslajeihin. 

Ari-Pekka Huhta Talventörröttäjät

En ole innostunut laisinkaan kesäkuvista, joten päädyin tuomaan muutaman kirjan iloksenne.
Ensimmäisena esittelen kirjan talventörröttäjistä.

 Lähde talven kasviretkelle!

Ari-Pekka Huhta työskentelee yliopisto-opettajana Turun yliopiston biologian laitoksella. 

Kasvit talviasuissaan on kiva aihe. En ole paljon harrastanut kasveja talviasuisina, eniten olen kuvannut havupuita. Talvidendrologiaan olen joillain kursseilla tutustunut, mutta enemmän se on koskenut puiden ja pensaiden runkoja ja hedelmyksiä. Oma kotitie on itselläni hyvä aloituskohde kasvien tarkkailuun vähälumisina talvina. Tutulla kasvupaikalla on jokin käsitys potentiaalisista kasvilajeista ja toisaalta kohteen lajisto on mielenkiintoinen vanhan asutuksen takia.  Edes lupiinit tai kurttulehtiruusu eivät majaile tällä tiellä.

Talviasuisten heinien ja ruohojen tunnistamiseen tarkoitettu teos vaikuttaakin jo haasteellisemmalle. Syksyn lehtien värikirjo keltaisesta leiskuvan punaiseen on hävinnyt. On vain lumen päällystämiä harmaita ja ruosteisia varsia, sarjoja, mykeröitä, viuhkoja ja huiskiloita. Jos hajotat talviasuisen hedelmän, saatat löytää sen sisältä siemeniä, joiden värit ja muoto ovat mitä ihmeellisempiä: harmaita, mustia, kellertäviä, ruskeita punertavia, suuria, pieniä, litteitä, pyöreitä, kurkkumaisia, nystypintaisia, sileitä, siivekkäitä, sukasellisia jne.

Huhdan Talventörröttäjät-kirja johdattaa havainnoimaan niitä lukuisia kasveja, jotka kurottavat kuivuneet vartensa ja kukintonsa siemenineen lumenpinnan yläpuolelle. Teoksessa esitellään 72 yksityiskohtaista laji- tai sukukuvausta. Useimmat esiteltävät lajit viihtyvät aivan lähiluonnossa. Kasvien tunnistaminen helpottamiseksi esiteltävät lajit esitellään kasvupaikoittain. Kasvupaikkoina ovat mm. joutomaat, rannat, niityt ja metsät. Itselleni tutuimmat habitaatit ovat olleet kedot, niityt, kulttuuriympäristöt, perinnemaisemat ja pohjoisen suot.  Alun johdannossa on 33 kuvaa lajeista, joista ei ole tarkempaa lajikuvausta. Samoin kirjan lopussa on pikkukuvia kukinnoista, hedelmistä ja siemenistä, joista 98 lajia on sellaisia, joita ei ole lajikuvauksissa. Tauluissa 22-23 on esitetty siementen tunnistuskaavio Suomen luonnon tyypillisimmille talventörröttäjille. 

Kasvupaikka antaa usein ensimmäisen vinkin lajista. Talventörröttäjiä tunnistetaan kiinnittämällä huomio kasvien yleisvaikutelmaan, kokoon, kasvutapaan ja muotoon sekä varren ulkonäköön, kukinnon muotoon, lehtien ja kukkien jäänteisiin sekä hedelmän muotoon. Hedelmä on kypsynyt sikiäin ja mikä tahansa sitä ympäröinyt kasvinosa, jonka sisällä on siemen tai siemeniä. Jotkut lajit ovat hankalia määriteltäviä kesälläkin, joten talvi ei ainakaan tee helpommaksi hierakoiden, horsmien tai heinien toisistaan erottamista.  Jätän hierakat kesälläkin oman onnensa nojaan. Toki paljon auttaa, jos ennestään tuntee kasvit kesäisessä ilmiasussaan. Kasvupaikan jälkeen kannattaa aistia murskatun kasvinosan tuoksua (savu, aromaattinen, lääkemäinen ym.). Sarjakukkaisia ei saa maistella, koska osa niistä on tappavan myrkyllisiä ja ne ovat sitä talvellakin. Sen sijaa heinäkasveilla maistelusta voi olla apua (esim. kumariini).

Kirjassa kerrotaan myös talventörröttäjien elintavoista. Talventörröttäjiksi kutsutaan ruohovartisia kasveja, joiden kuolleet osat säilyvät pystyssä läpi syksyn viimojen pitkälle talveen, jopa seuraavaan kasvukauteen asti. Kasvitieteellisin termein määriteltynä talventörröttäjät ovat talvisiementäjiä, joiden siemenistä ainakin osa varisee vasta talvella. Kevättalvinen hankikanto onkin mitä parhain leviämistie ja siksi lumettomista talvista on haittaa kasvin leviämiselle. Toki pikkulinnut ovat keksineet hyödyntää osan talventörröttäjien siementuotannosta. Suomen kasvistosta talvisiementäjiä on parisensataa lajia, mutta vain osa näistä levittää siemenensä yksinomaan talvella. Erityisen runsaasti ruohovartisia talvisiementäjiä on kohokkikasvien, ristikukkaisten, sarjakukkaisten, naamakukkaisten ja asterikasvien heimoissa. Näyttäviä ja kookkaita ruohovartisia talvisiementäjiä ovat ohdakkeet, takiaiset, kaunokit, pujo, koiranputki, nokkonen, pietaryrtti, osmankäämi sekä hierakat. Järviruo’on lisäksi heinäkasvien heimosta helpommin tunnistettavia ovat kastikat, ruokohelpi ja rantavehnä.

Monivuotiset kasvit selviävät talven yli ruusukkeiden tai maanalaisten juurakoiden avulla, osa talvehtii vihreinä lumen alla. Kasvit voidaan jakaa ryhmiin niiden talvehtimistavan mukaan. Ilmitalvehtijoilla eli fanerofyyteillä silmut tai talven yli vihreinä säilyvät lehdet sijaitsevat korkealla maanpinnan yläpuolella. Fanerofyyttejä ovat puut ja pensaat. Matalatalvehtijat eli kamefyytit ovat kasveja, joiden silmut tai talven yli säilyvät lehdet sijaitsevat lähellä  maanpinnan tasoa, kuitenkin selvästi sen yläpuolella.  Kamefyyttejä ovat varvut sekä ainavihannat ruohot, kuten talvikit. Puolipiilijöiden eli hemikryptofyyttien silmut talvehtivat aivan maanrajassa ja piilotalvehtijoiden eli kryptofyyttien puolestaan maan sisällä. Vielä puhutaan terofyyteistä, joilla tarkoitetaan siemeninä talvehtivia yksivuotisia kasveja.

Kasvientuntemus huonontui, kun kouluissa luovuttiin kasvien keräämisestä, mutta nyt siihen on palattu uusin vapaaehtoisemmin keinoin esimerkiksi nettikasvion osalta.            
    

                

Talventörröttäjissä on tunnistamisen helpottamiseksi talvikuvan rinnalla myös kesäkuva.
Talventörröttäjät –kirja palvelee sekä aloittelevaa että pidemmälle ehtinyttä harrastajaa.

Olet tehnyt upean kirjan AP!

Ari-Pekka Huhta  Talventörröttäjät

Vastapaino 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Linda Peltola Kevätihmisen puutarhakirja – Kukkaisunelmia kotona ja puutarhassa

Mistä on kevätpuutarha tehty?

Orvokeista Tulppaaneista

Pinkeistä lemmikeistä

Rakkaudesta Hetkistä

Pajunkissoista pehmeistä

Vihreistä lehdistä Luontoretkistä

Linnuista ja lauluista

Niistä on kevätpuutarha tehty!

Jos alkuun mietitään, minkälaisista puutarhakirjoista minä pidän. Olen hieman kranttu ja laajan kasvikirjaston omaava.  En tiedä edes oikein, missä kasvikirjani vaihettuvat puutarhakirjoihin, sillä rajavyöhyke on niin teennäinen. Helpommin on määritelty että arvostan enemmän lajikuvia kuin terälehtien makroja. Eli kuvien informatiivisuus kiehtoo minua. Luen melko vähän puutarhalehtiä.  En ole kovinkaan kiinnostunut muiden puutarhoista ellei lähdetä englantilaisiin, historiallisiin puutarhoihin ja niissä onkin yhtymä jo kirjallisuuteen. Viime syksynä yllätin kustantajani sieniretken yhteydessä avaamalla puutarhani ovet sallien jopa kuvauksen. Eli poikkeus vahvisti tässäkin säännön.

Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että pidän joko tiedollisista puutarhakirjoista tai sitten heitän vapaalle ja nautin kuvista. Kevätihmisen puutarhakirja ihastuttaa kuvituksellaan kannesta lähtien. Tämä kirja ilahduttaa jo ulkoisella olemuksellaan ennen kuin on edes tutustunut sen sisältöön. Selasin kevään puutarhakirjoja ja kiinnostuin ainoastaan tästä, sillä todellisuudessa minulla on yllin kyllin kasvikirjoja.

Ihastuin viime keväänä Hannu Sarenströmin kirjaan Lundens skugga, mutta kun sitä ei käännetä suomeksi, niin nautitaan tästä. Jaksan yhä uudelleen ihastella tuota kirjaa.

Linda Peltolan Kevätihmisen puutarhakirja jakautuu viiteen osioon ja niissä käsitellään seuraavia aihepiirejä:

Talvea taittamaan kertoo Satumaisesta keväästä, Askartele oma puutarhakirja, Vihreä huone, Pääsiäispöytään, Teekutsut kasvihuoneessa, Kasvata omat kesäkukat ja Kuun vaikutus kevättöihin.

Blogeista ei ole pitkä matka omaan puutarhakirjaan. Idea on hyvä, sillä siihen voi tallettaa omia, kauniita kuvia. Blogikuvista saa ihanan kalenterin. Jo pelkkä blogi saa ideoita tästä kauniista kirjasta.

Luodaan kevätpuutarha osiossa on Piha täynnä elämyksiä, Kevätperennat, Kukkivat puut, Keväiset pensaat, Pihametsän kevät ja Lumoavat vuokot. Jouluruusu on etuoikeutettu kevätpuutarhan laji. Kukkivat puut ihastuttavat tässä kappaleessa.

Pihametsä on kaunis sana. Tuo on erinomainen sana haja-asutusalueen ja maaseudun puutarhojen isoille pihoille. Yhtä paljon minua ihastuttaa pihani imikkä tai pystykiurunkannus kuin krookukset. 

Kukkasipuliparatiisissa käsitellään Sipulikukat, kevääntuojat, Pienet kevätsipulit ja –mukulat, Narsissit, nuo ilontuojat, Nuokkuvat pikarililjat, Tulppaanit ja Laukat.

Tämän kappaleen olisin toivonut jopa laajemmaksi, mutta katselukirjan idea olisi silloin särkynyt. Tätä lukee varmasti omassa puutarhassa taukohetkinä, joten ei uuvuteta lukijaa enää liiallisella tiedolla.

Hyötytarhan kevät antaa Iloa kasvihuoneesta, Pienen potagerin, Ruusupapumajan, Punotaan pajukaukalo ja tehdään Kuusenkerkkäsiirappia.

Pelkät kukat riittävät harvoin. Omaa satoa halutaan jossain määrin, omia puhtaita yrttejä. Yrtit kuluvat puutarhaan.

Lopuksi Tunnelmoidaan & nautitaan: Villa Sini – puutarhurin leikkimökki, Sinkkikannuvalaisin, Juhlitaan kesää, Kevään teko alkaa syksyllä. Odotamme kiihkeästi aina kevättä, mutta muistammeko, että sen pohja luodaan syksyllä.

Minusta oli varsin hämmentävää huomata blogeissa, että elokuun viimeisenä päivänä hyvästeltiin puutarha ja 1.9.  laitettiin päivitys syksyn alkamisesta. Kuitenkin monien puiden ja pensaiden syksyinen hehku oli vasta syntymässä! Minun syksyyni kuuluvat syysvärit.

Kirja on painettu kiiltävälle, vaaleanvihreälle paperille. Ulkoasu on jopa ylellinen ja kuvat tarpeeksi informatiivisia. Kirjan fonttikoko olisi saanut yhtä suurempi tekstiosuuksissa.  Mieleeni ei tulisi luopua tästä kirjasta.  Suosittelen tätä kyläkirjaksi ja lahjaksi.

Linda Peltola Kevätihmisen puutarhakirja – Kukkaisunelmia kotona ja puutarhassa

Docendo 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kirjan voit tilata kustantajan verkkokaupasta täältä. 

Kukkien lumoa

Kukkia siellä, kukkia täällä – kukkia kaikkialla. Kukat eivät kuki vain pihoilla vaan ne kukkivat myös rakennusten julkisivuissa, taideteoksissa, suklaarasioissa, tapeteissa, pöytäliinoissa, vaatteissa, siis melkein kaikkialla!

Kukkien lumoa on Turun Museokeskuksen uusin julkaisu kasvien kulttuurihistoriasta. Kasvit ja kukat ovat kiehtova teema, sillä niiden maailma on moninainen, kun niitä tarkastellaan niiden huvin, hyödyn ja perinteen kautta ja huomioidaan niin kasvien kuin niiden kuvien käytön kirjo.

Kirjan kirjoittajat ovat pääosin Turun museokeskuksen tutkijoita.  Kirjan ulkoasu on hieno ja taiton on tehnyt graafikko Ulla Kujansuu. Kirjan ovat toimittaneet Marita Söderström, Sanna Kupila ja Jenna Kostet. Kirjassa on upea kuvitus ja kuvakohtainen kuvaajaluettelo.

Kirjassa on yksitoista lukua, joissa kuvataan kukkien moninaista roolia:

Aki Arposen artikkeli Värjäykseen käytetyistä luonnonkasveista Suomessa
käsittelee tekstiilien värjäykseen käytettyjä luonnonkasveja Suomessa sekä värjäysmenetelmiä. Hän tuo esiin, että värjäystä on harrastettu esihistoriallisista ajoista lähtien, vaikka ensimmäinen suomenkielinen värjäyskirja on vasta vuodelta 1769.  Tiesitkö, että paras keltainen väri saatiin keltasauramosta (Anthemis tinctoria), kun siihen lisättiin nokkosen (Urtica) juuria ja pieni määrä alunaa? Keltalieot ja koivunlehdet olivat tärkeimpiä kasveja, joilla värjättiin keltaiseksi ja pietaryrttiä käytettiin vihreän värin saamiseen.

Kari Hintsalan kirjoitus Turkista Turkuun – tulppaanin kulttuurihistoriaa esittelee tulppaanin kulttuurihistoriaa. Tulppaani on kotoisin Keski-Aasian vuoristoista, joista se levisi kohti Välimerta. Tulppaani oli osmanien Turkissa suosittu kasvi ja taidekäsityön kuva-aihe. Tulppaanimanian kautta laji kulkeutui myös meille. Erityisen suosittu se oli meillä ryijyissä.

Merja Strandén käsittelee tekstissään ruusuaiheisia tekstiilejä artikkelissaan Ruusuaiheiset tekstiilit Turun museokeskuksen kokoelmissa. Ruusu on kiehtonut ihmisiä, ja kukkien kuningattaresta on kirjoitettu, maalattu, muotoiltu ja kirjottu.

Johanna Viitaharju tarkastelee artikkelissaan Aatteita ja eskapismia kirjotussa pöytäliinassa kasviaiheisia kirjottuja pöytäliinoja. Kasvitaustainen ornamentiikka kuulu eurooppalaisen koristetaiteen keskeiseen kuvastoon, ja siinä elävät vaikutteet kaukaisista kulttuureista.

Tanja Huikuri kirjoittaa seinävaatteen konservoinnista artikkelissaan Taitavasti kirjaillun kasviaiheisen seinävaatteen konservointi. Varhaisissa kirjonta-aiheissa kuvattiin tavallisesti uskonnollisia tai historiallisia tapahtumia. Materiaalin mukaan vaihtuivat kirjontatekniikat.

Päivi Kiiski kertoo Kukkivasta menneisyydestä, jossa hän selvittää Museokeskuksen kokoelmissa olevia kukka-aiheisia maalauksia. Kukkia on ihmisen kulttuurihistoriassa käytetty hautalöytöjen perusteella jo paleoliittisellä kivikaudella.  Maanviljelykseen siirtymisen myötä  alettiin myös kasvattaa kukkia. Meillä puutarhakulttuuri on melko myöhäinen ilmiö. Luostarien yrttipuutarhojen jälkeen puutarhakulttuuri levisi vasta 1700-luvulla säätyläiskulttuurin puutarhoihin ja sitä myötä muidenkin yhteiskuntaluokkien harrastukseksi.

Sanna Kupila on perehtynyt suklaarasioiden kukka-aiheisiin osissa Konvehteja vai kukkia.  Ylelliset suklaarasiat ovat olleet alusta lähtien otollisia lahjoja, joita on annettu kukkakimpun kera tai ilman. Kukka-aiheisen koristelun myötä se on välittynyt kukkaistervehdyksenä yksinkin.

Kaarin Kurri kirjoittaa rakennusten kasviaiheisista ornamenteista Kukkivissa julkisivuissa. Lukija pääsee tutustumaa käsityömestareiden ja koristetaiteilijoiden työnjälkeen.

Eija Suna kirjoittaa rakennusten sisätiloissa kukkivista tapeteista artikkelissa Kasvavat ja kukkivat tapetit. Sanalla tapetti on alkujaan käsitetty seinällä pidettäviä kudottuja tekstiilejä, myöhemmin myös pellavakankaalle maalattuja seinän päällysteitä. Tapeteista välittyy rakennuksen historiaa ja sen asukkaiden mieltymyksiä. Tapettien on annettava kertoa oma tarinansa usein kerrostumina.

Satu Reinikka kertoo kaupungin katukuvassa näkyvistä veistoksista osassa Urbaanit kukkapenkit. Terttu Lempiäinen käsittelee artikkelissaan Qwenselin talon sisäpihan kasveja keskiajalta nykypäivään. Turun apteekkimuseon eli Qwenselin talon kasvillisuusinventointi osoitti, että pienen kaupunkipihan rikkakasvilajisto voi säilyä samankaltaisena vuosisatoja. Pihalla esiintyvistä kasveista pähkinäpensas kuuluu jo kivikaudella käytettyihin hyötykasveihin.

Kukkien lumoa avaa lukijan havaitsemaan kukkien olemassaolon laajuuden. Kukat eivät kuki vain puutarhassa ja maljakoissa. Osa kasveista on kulkeutunut meille aiemmin kuva-aiheena ja vasta myöhemmin viljeltynä. Kasveja on kuvattu niin ryijyissä, seinävaateissa, tyynyissä, pöytäliinoissa, rakennusten koriste-ornamentiikassa, seinäpinnoissa, katoissa jne. Niiden käyttökirjo on loputon, Kukat ovat koristaneet ja hehkuneet vuosisatojen ajan ympärillämme. Kukkien lumoa on upea kirja kasvien kulttuuriperinnöstä.

Terttu Lempiäinen tuo esiin myös tärkeän aiheen eli elävän kulttuuriperinnön säilymisen ja sen arvon. Itse olen kiinnostunut eniten elävien kasvien roolista sekä elävästä kulttuuriperinnöstä, joten viihdyin lukujen Värjäykseen käytetyistä luonnonkasveista Suomessa, Kukkivasta menneisyydestä  ja Qwenselin talon sisäpihan kasveja keskiajalta nykypäivää artikkelien parissa. Eniten jäin kaipaamaan keskiaikaisten kirkkojen rikasta kasvien kuvamaailmaa ja kasviornamentiikkaa käsittelevää katsausta. Kukilla on merkittävä rooli seinämaalauksissa, kattoholveissa, saarnatuoleissa ja niiden baldakiineissa sekä kirkkotekstiileissä niin kuvina kuin koristeveistoksina. Elävillä kukilla oma osansa ja liturgiset värinsä kirkkovuoden aikana ja ennen vanhaan kirkkokimpuilla oli merkityksensä.

Marita Söderström, Sanna Kupila & Jenna Kostet (toim.). Kukkien lumoa.

Turun Museokeskus 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.