Leena Parkkinen Säädyllinen ainesosa

Leena Parkkinen Säädyllinen ainesosa

Teos, 2016.

Olen lukenut aiemmin kirjailijalta teoksen Galtbystä länteen. Ihastuin tähän kirjaan jo kuvausten perusteella.  Luin kirjasta Lumiomenan kuvauksen ja tiesin sen perusteella, että minun on luettava tämä teos.

Kirjassa on joitakin tarkoituksellisia kliseitä, jotka saavat lukijan hymyilemään hyväntahtoisesti. Eivätkä nämä edes aukea välttämättä kaikille. Aloitetaan ulkoasusta. Kirjan paperikannet ovat hyvät, mutta ne eivät ihastuta minua, mutta mitä ne kätkevätkään?  Kirjan kannet ovat täydelliset! Miksi ne ovat kätketty? Kirjastossa kannet muovitetaan ja jää vain salaisuus. Pysytellään hetki vielä kannessa ja otetaan tähän lainaus.

Perillä Bulevardi 12:n kohdalla hän huomasi olevansa etuajassa ja kiersi korttelin varmuuden vuoksi. Alakerrassa oli kirjakaupan myymälä, oven päällä roikkui Kustantamo Rosalund Oy:n kyltti. Se oli maalattu lasiin ja näytti vanhalta. Saara hengitti syvään ja tarttui ovenripaan, ovi oli lukossa. Hän kokeili uudelleen ja siten kolmannen kerran. Ei voinut olla totta. Hän etsi katseellaan ovikolkutinta, mutta sitä ei näkynyt. Vahtimestarin tiskikin oli tyhjä. Saara koputti oveen, ensin varovasti, sitten kovempaa…. Se oli minuuttia yli, hän myöhästyisi jos vahtimestari ei äkkiä tulisi. Saara nojasi oveen, häntä huimasi. Samassa ovi aukeni sisäänpäin. Saara melkein putosi matolle.

No niin, nyt ymmärrät, miksi tuo Bulevardi 12:n ovi hymyilyttää, sillä tuo  ovi valitsee kulkijansa. Tuo on siis jekku, joka naurattaa sen kokenutta. Tuo on kirjoitettu ties kuinka moneen kirjaan jossain muodossa.

Säädyllinen ainesosa alkaa kuvauksella, jossa emäntä Reetta Murros hyörii ja valmistelee Rosalundin kustantamon juhlia Porvoon saaristossa.

Hieman arastelin kirjan lukemista sen ruokateeman takia. En ole ruokafriikki. Ruoka-kohta häiritsee minua kirjabingoissa ja lukuhaasteissa eli ohitan ne. Säädyllisen ainesosan luvut ovat nimetty ruokalajien mukaan, mutta en oikeastaan kiinnittänyt  sen enempää huomiota niihin, koska olin hurmaantunut tarinaan. Kulinaarisuus on kuitenkin yksi kirjan elementti.

Teoksen nykyajassa eletään vuotta 1956.  Kustannusmaailma on hyvin esillä. Tapahtumien miljöönä on pääosin Helsinki ja jopa Porvoon saaristo, vaikka tarina käväisee myös Suomen ulkopuolella. Taustalla häälyy sodan jälkeinen aika ja maan  jälleenrakentaminen, sosiaalinen elämä ja ajan tapakulttuuri.

Kirjan keskiössä on kaksi naista. Saara muuttaa poikansa ja miehensä kanssa Helsinkiin miehensä Juhanin työpaikan vuokraamaan asuntoon. Saaran isä järjesti työpaikan Helsingistä, kun kotikaupungissa tapahtui jotain. Sota keskeytti Juhanin lääketieteen opinnot, ja sitten apteekissa meni jotain pieleen. Kotiäidillä on aikaa pienelle lapselleen, joten Elias ja kodinhuolto vievät hänen aikansa. Alusta lähtien salaisuudet ovat osa tarinaa.

Kummallisinta naimisissa olossa oli, että vaikka nukkui joka yö toisen vieressä. kosketti hänen ihoaan, ei tuntenut häntä sen enempää.  Kuin kaksi tuntematonta, jotka olosuhteiden pakosta on pakotettu jakamaan sama junan makuuvaunu. Yrittivät olla mahdollisimman vähän toistensa tiellä. Heillä oli jaetut roolinsa: Juhani kävi töissä, Saara hoiti kodin ja Eliaksen.

Saaran perheen yläpuolella asuu itsellinen Elisabeth Moberg, joka käy kutsuilla, rakastaa ruokaa ja kirjoittelee mystisiä kirjeitä ystävälleen Izzylle. Saara ja Elisabeth ystävystyvät.  Elisabeth edustaa kaikkea vastakkaista. Hän on itsellinen, muodikas, maailmankansalainen ja kenties muutakin. Ja  naisilla on jotain keskinäistä, joka ei kestä esilletuloa.

Emännöitsijä Murros viittasi tyttöä tarjoilemaan kolmioiksi leikattuuja leipää ja istuutui itse Viitasuon viereen. Kukaan vieraista ei tuntunut pitävän asiaa kummallisena. Ehkä maalla oltiin muutenkin vapaammin.

Säädyllinen ainesosa on säkenöivä kuvaus porvarillisesta elämästä elitistisessä Töölössä. Tietynlainen boheeminen elämänmeno, noirin salaperäinen syke ja rohkea Elisabeth luovat menneisyyden Helsinki-kuvaa taidokkaasti. Tässä on hetkittäin samaa tunnelmaa kuin, jota Eeva-Kaarina Arosen Edda, Nina Hurman Hatuntekijänkuolema ja Pertti Lassilan Ihmisten asiat välittävät. Rakastan Helsinkiä kirjan miljöönä entisessä ajassa.  Tämä on aivan ihastuttava ja monitahoinen kirja. Tämä on paras lukemani kotimainen kirja tähän mennessä vuotta.

Kiitän kustantajaa kirjasta 

Leena Parkkinen Galtbystä länteen

Kun lähestyy Fetknoppenia laivalla, näkee ensimmäisenä rantakalliot, pyöreät kuin lapsen selkä. Ne valuvat mereen, joka hakkaa niitä vasten valkopitsisinä aaltoina. Kallioiden halkeamissa kukkii täplinä keltamaksaruoho, siitä saari on saanut nimensä. Alkukesän valossa se näyttää paksusti tupsutetuilta siveltimenvedoilta.

Leena Parkkinen (s. 1979) on opiskellut Turun Taideakatemiassa elokuvakäsikirjoittamista ja mainonnan suunnittelua sekä Kriittisessä Korkeakoulussa kirjoittamista. Hän on työskennellyt kustantamoissa, mainostoimistoissa ja baarimikkona. Esikoisromaanillaan Sinun jälkeesi, Max Leena Parkkinen voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009. Hänen lastenkirjansa Miss Milky Ray ilmestyi vuonna 2011. Syksyllä 2013 ilmestynyt Galtbystä länteen -romaani sai heti innostuneen vastaanoton. Teos palkittiin myös Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnolla. Kirjan kansi on Jussi Karjalaisen suunnittelema ja sen kaksoisheijastus on upea.

Galtbystä länteen miljöönä on lounainen saaristo. Fetknoppenin saari sijaitsee Korppoon länsipuolella. Jo Korppoo on kahden lauttamatkan päässä Paraisilta. Meren saaristo, ulkosaaristo on minulle mieluinen tapahtumien miljöö. Saari on ainutlaatuisen eristävä ja rajaava näyttämö. Kirjan teemana on sisaruus, sisaruuden rajat sekä millaista on olla murhaajan omainen eristävässä ympäristössä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Eläinlääkäriperheen lapset, Karen ja Sebastian tukeutuvat toisiinsa lapsuudessa, kun suhde isään on etäinen ja äiti sairastuu. Galtbystä länteen tapahtuu useammalla aikatasolla. Karenin lapsuus ajoittuu sodan aikaan ja sen jälkeiseen elämään, veli käy sodan ja se muuttaa hänet.

Tänään on seuraintalolla tanssit, niitä ei ole ollut sodan jälkeen monia ja Karenin varpaissa kutkuttaa. Hän nipsaisee tumpin mereen ja katselee miten lokki syöksyy sen perään, ei tavoita sitä ja kaartaa laiturin yli takaisin tarkkailemaan tyttöä kauempaa. Karen tuntee tutut askeleet takaansa.

Galtbystä länteen alkaa tehokkaalla kohtauksella, jossa kirjan päähenkilö Karen, 83-vuotias nainen, ajaa vaaleansinistä Plymouth Furya vuodelta 1956. Bensamittarin vilkuttaessa punaista (vilkuttaako -56 vuosimallin Plymouth Furyn bensamittari?), hän päättää pysähtyä tankkaamaan ja joutuu keskelle huoltoasemaryöstöä. Sattumusten kautta hän poimii mukaansa 17-vuotiaan Azarin, raskaana olevan irakilaistytön. Naisten välille syntyy yhteys, joka tekee parivaljakosta mielenkiintoisen. Kaksikko suuntaa yhdessä Turunmaan saaristoon Karenin lapsuuden valkoiseen kotiin.

Tästä alusta kirja palaa kuusikymmentäviisi vuotta taakse päin, kun Karen ja Sebastian olivat nuoria ja toisissaan yhtä. Saaristo synnyttää ulkopuolisuuden, sinne ei saada hyväksyntää saapuneena, ehkä vasta toisessa tai kolmannessa sukupolvessa muualta tulleesta tulee saarelainen. Karenin äiti on ulkopuolinen, saarelle tullut:

Sinä toit minut tänne saareen, jossa ruusut kuolevat taimina. Miten mikään elävä voi kestää suolatuulta!

Myös Karenilla oli unelmansa: "Koskaan minä en tee äidin virhettä", Karen on sanonut viimeksi tänään. Hän ei aio rakastua ja jättää kaikkea muuttaakseen pieneen ulkosaariston saareen. Kallioiseen luotoon, jonka yli pyyhkii suolainen merituuli, joka kuivattaa puut pystyyn ja saa kymmenen vuotta sitten kasatut hirret mätänemään.

Azar tuo mukanaan sivullisuuden, monikulttuurisuuden teeman, joka on osin turhaa painolastia. Jo muukalaisuus on saaristossa riittävä erottamaan vieraat tulijat, vierasta kieltä tai murretta puhuvat.

Karen tuntee, että hänellä on enää jäljellä vain vähän aikaa. Hänen on todistettava, että oma veli ei ollut murhaaja. Galtbystä länteen säilyttää voimakkaasti muistot, elinikäiset muistot. Karenilla on viimein aikaa ja ennen kaikkea tarve saada selville totuus ja oikeus. Karen uskoo vahvasti veljensä syyttömyyteen ja hän haluaa selvittää kauan sitten tapahtuneet asiat. Kirjan psykologinen jännitysvire kulkee ehjänä alusta loppuun. Aikanaan hän pakeni pois saarelta, hänen oli saatava elämä.

Joskus jään miettimään luontokuvauksia, kuinka pakollisia ne ovat. Helmat liehuvat Karenin säärien ympärillä. Mesiangervo kukkii. Hän tuntee kevyen raapaisun jalassaan, kääntyy ja nostaa häntä seuranneen kissanpojan syliinsä. ... On kesäkuu ja syreenit tuoksuvat. Tämä kappale limittyy suoraan edelliseen kappaleseen. En ainakaan aisti takaumaa. Nauvo, Korppoo ja lounainen saaristo ovat valtavia kasvillisuuden runsaudensarvia, mutta sielläkin mesiangervo kukkii vasta heinäkuun puolen välin jälkeen.


Pidin kielestä, miljööstä ja kerronnasta. Pidin kirjan lopusta. Iäkäs ihminen pääroolissa oli mielenkiintoinen. Haluan lukea ehdottomasti lisää.

Leena Parkkinen Galtbystä länteen
Teos 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.