Alice Munro Nuoruudenystävä

Alkuperäisteos Friend of My Youth ilmestyi vuonna 1990.  Suomeksi Nuoruudenystävä ilmestyi vasta tänä vuonna. Teoksen on suomentanut Kristiina Rikman.

Kokoelmassa on kymmenen novellia, kymmenen matkaa ihmisen elämään ja hänen mieleensä. En ole novellien ystävä, mutta Munro on opettamassa nekin minulle. Olen äärettömän iloinen saadessani novellien lukemisen omakseni. Sain kirjan kustantajalta muutama viikko sitten ja luin novellit vähitellen. En halua lukea näitä novelli novellilta eli yhteen menoon. Luen novelleja vähemmän mutta kyllähän Katherine Mansfieldin Puutarhakutsut ja Karen Blixenin Talvisia tarinoita ovat silkasta lukemisestani kuluneenoloisia.

Munro piirtää niin todentuntuisia henkilöhahmoja, että luettuasi muistat heidät kuin kadotetun lapsuudenystävän tai etäisen sukulaisen. Voit kertoa tarinoita heistä, mutta kokonaiskuva on häilyvän hienovarainen aivan kuin todellisessa elämässä kaivaessasi muistojen ihmiskuvia. Kokoelman kymmenen tarinaa kertovat arkisista asioista, menneestä ajasta, valinnoista, petoksista, muistamisesta. Pidin erityisesti kokoelman niminovellista Lapsuudenystävä.

Niminovelli Lapsuudenystävä kertoo tyttärestä ja tämän kuolleesta äidistä.  Kertojan nimeä ei kerrota. Tiedämme vain että hän on koulunopettajan tytär. Äiti meni opettajaksi Grieves Schooliin, Ottawa Valleyhin. Koulu sijaitsi Grievesin perheen omistamalla maatilalla, jonka takia äiti asui jonkin aikaa sisarusten Flora ja Ellie Grievesin kodissa.  Sisarukset elivät hyvin niukanpuoleista ja askeettista elämää vältellen ylellisyyksiä (normaaleja mukavuuksia).  Heitä pidettiin cameronilaisina, tiukan linjan presbyteereinä. Tarinassa rakentuu myös Floran monivaiheinen elämä, jonka elämänkulku tekee poikkeamia. Hän väistää aina tarpeen vaatiessa. Torjuuko hän osallisuuden tahallaan?  Tässä novellissa mietin tovin sen kertojaa eli oliko tuo vain tarina.  

Näin joskus unta äidistäni, ja vaikka unen yksityiskohdat poikkesivat toisistaan, yllätys oli aina sama. Uni loppui, varmaan siksi että se oli toiveikkuudessaan liian läpinäkyvä, liian aulis antamaan anteeksi.

Toinen minut lumonnut novelli on Hyvyys ja laupeus.  Menestynyt laulaja Bugs, June Rodgers,  matkustaa norjalaisella rahtilaivalla Montrealista Isoon-Britanniaan tyttärensä kanssa. Bugs heittää hyvästit horisonttiin katoavalle Labradorin niemimaalle heinäkuussa 1970-luvun lopulla.  Bugs on huonossa kunnossa ja tekee kuolemaa. Novelli kuvaa äidin ja tyttären, Bugsin ja Averillin suhdetta. Lisäksi tarinaan mahtuu kapteenin sisäkertomus. Tarina ei ole yksiselitteinen.

Kolmas koskettava novelli on Jääkuvia, joka kertoo kirkonmiehen Austinin Cobbetin päätöksestä lahjoittaa omaisuutensa pois. Iäkäs leskimies vakuuttaa läheisensä tyttären Montrealissa ja pojan Denverissä, että hänen tulevaisuutensa on Sheilan kanssa Havaijilla. Tarina kertoo Austinin ja tämän taloutta hoitaneen Karinin ystävyydestä, jollaista kukin meistä tarvitsee. Karinin traaginen elämä avautuu myös lukijalle.

Karin ajatteli että Austin tiesi. Ihan lopussa Austin tiesi, että Karin oli päässyt selville hänestä, että Karin tiesi mitä hän aikoi. Eikö ihminen tarvitsekin jonkun joka tietää, oli hän miten yksinäinen ja miten nokkela ja päättäväinen hyvänsä? Karin saattoi olla tuo ihminen Austinille. He molemmat tiesivät mitä toinen aikoi, mutta eivät paljastaneet sitä, ja se oli epätavallinen yhdysside.

Alice Munro (s. 1931) on aikamme tärkeimpiä kirjailijoita. Hän on ensimmäinen kanadalainen, jolle on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto (2013).

Nuoruudenystävä on upea kokoelma elämän arjesta, josta tämä kaikki rakentuu. Munro pureutuu syvälle ihmisen sisimpään. Kokoelman teemoja ovat syyllisyys, häpeä ja yksinäisyys. Munron tarinat ovat universaaleja koskettaen lukijoita kaikkialla. Pidän Nuoruudenystävää ehjänä ja vahvana kokonaisuutena, yhtenä Munron parhaimmista. Tämän vuoden Keltainen kirjasto on upeaa luettavaa, sillä jokainen tähän asti luettu on ollut elämys. Tammi on suonut  Munron ystäville runsaasti käännöksiä, mutta toivottavasti saamme vielä lisää.

Alice Munro Nuoruudenystävä

Tammi. 2015. Kustantajalta. Kiitollisena

 .

Alice Munro Kallis elämä

Alice Munro syntyi vuonna 1931 Wighamissa Kanadan Ontariossa. Hän on julkaissut kaikkiaan 17 novellikokoelmaa. Alice Munro on aikamme tärkeimpiä kirjailijoita, ja hänelle on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto (2013). Itselleni hänen kirjansa ovat vaikeimpia blogattavia, sillä ne ovat niin tärkeitä minulle, että niistä ei haluaisi kirjoittaa. En tohtisi kirjoittaa niistä, en haluaisi jakaa ajatuksiani. Ne haluaisi säilöä niin itselleen. Kirjan on suomentanut Kristiina Rikman.

Usein Munrosta sanotaan toteamus, että lukijat rakastavat Munroa ja kriitikot ylistävät Munroa. Toinen suuri kanadalainen suosikkini on Margaret Atwood. Kiinnostukseni häneen alkoi hänen ensimmäisistä suomennetuista teoksista eli Kivettyneistä leikeistä ja Lievää vakavammasta. Nyt olen hieman vieraantumassa hänestä dystopioiden myötä. Munro on suosikeistani erilainen, sillä en ole novellien lukija, välttelen ja torjun niitä.

Kallis elämä pitää sisällään 14 novellia, joista neljä (Silmä, Yö, Äänet ja Kallis elämä) sisältyvät Finaali-nimisenä kokonaisuutena kirjan loppuun. Munro kertoo näissä muistoja lapsuudestaan, nuoruudestaan ja perheestään. Finaalissa hän toteaa: "Uskoakseni ne ovat ensimmäiset ja viimeiset– ja kaikkein tärkeimmät – asiat joita minulla on elämästäni sanottavana." Lukijana haluan torjua sanojen merkityksen. Toisaalta lupa kurkistaa kirjailijan lapsuuteen oli kuin viaton kutsu kylään. Finaalissa mieleen hiipii Merete Mazzarella viisaat ajatukset. Munron novelleissa elämän näyttämö on julma, mutta kokemisen arvoinen. Kokoelman niminovellissa Kallis elämä Munro muistelee äitinsä sairastumista ja omaa kouluaikaansa. Parkinsonin taudin ensioireet ilmenivät äidin ollessa nelissäkymmenissä.

Me sanomme, ettei jotain voi antaa anteeksi tai että me emme anna itsellemme anteeksi. Mutta kyllä me annamme - me teemme sitä kaiken aikaa.

Hän muistelee lukemisiaan lukijaa lohduttavasti. Kadonnutta aikaa etsimässä oli kirja, josta minä en ymmärtänyt yhtään mitään, mutta jota luin silti sitkeästi. Taikavuori taas kertoi tuberkuloosista ja siinä kiisteltiin siitä, mikä yhtäältä katsottuna näytti jalolta ja edistykselliseltä elämänkatsomukselta, ja toisaalta uhkui synkkää ja jotenkin kihelmöivään jännittävää epätoivoa. Kuinka moni huokaakaan edellisten rivien kohdalla helpotuksesta?


Munron teemoina toistuu matka, elämän matka, sen alku ja loppu. Junasta hyppäämisen tarkoitus oli peruuttaminen. Sitä jännittää ruumiinsa, koukistaa polvensa päätyäkseen erilaiseen ilmanalaan. Odottaa innokkaasti tyhjyyttä. Ja mitä saakaan. Uudet maisemat jotka vaativat välitöntä huomiota toisin kuin silloin kun istuu ohi kulkevassa junassa ja ja katselee niitä ikkunasta. Mitä sinä täällä teet? Minne olet menossa? Aivan kuin jokin, jota et tiennyt olevan olemassakaan, tarkkailisi sinua. Sinä olet häiriöksi. Elämä ympärillä on päätellyt sinusta yhtä ja toista, tähystänyt sinua paikoista, joita et voi nähdä.


Munron kohdalla olen avoin ja luen häntä nöyränä. Munron teksti on eleetöntä, arkista, mutta koskettavaa ja sisään tunkeutuvaa. Ja älykästä. Esimerkiksi novellissa Järvi näköetäisyydellä nainen menee vapaapäivänään lääkäriin uusiakseen reseptinsä. Hoitokodissa hän palaa menneeseen aikaan, jolloin mies vielä eli. En suostu kertomaan sen juonta. Jokaisen on saatava oivalta se itse. Munro ikään kuin kiskaisee lukijan kertomuksessaan takaisin todellisuuteen ja leikittelee aikaperspektiivillä. Lohdullisinta kai hoitokodissakin ovat muistot?


Kallis elämä on upea kokoelma, jonka lukee hitaasti ja omissa ajatuksissaan. Kalliin elämän kanssa tulee vääjäämättä miettineeksi, miksi sitä lukee niin paljon turhaa? Enemmän pitäisi jättää kesken. Voisin rajata yhä tiukemmin lukemistani. Viihdyn Keltaisen kirjaston sivuilla. Eihän Woolf ja Handke ole asemiaan höllentänyt kanssani tänäkään vuonna, mutta Ulitsksaja ja Lesbre lumosivat minut. Munro on minulle helmi, jonka ajatukset piiskautuvat minuun.

Alice Munro Kallis elämä
Tammi 2013. Kustantajalta.