J.R. Ward Pimeyden rakastaja ja Verisuudelma

J.R. Ward Pimeyden rakastaja

Alkuperäisteos Dark Lower (2005)

Suomennos Marke Ahonen

Basam Books Shakti 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

J.R. Ward eli Jessica Bird on Kentuckyssä asuva oikeustieteen maisteri. Nykyään hän on täysipäiväinen kirjailija. Yhdistän samaan blogitekstiin kahden sarjan aloitukset.  Pimeyden rakastaja aloittaa Mustan tikarin veljeskunta –sarjan (Black Dagger Brotherhood) Shakti-pokkareina. Sarjaan kuuluu14 osaa. Jälkimmäinen Verisuudelma aloittaa Mustan tikarin perintö –sarjan. Kummassakin esitellyssä kirjassa on termien ja erisnimien selityksiä kirjan alussa.

Veljeskuntaan kuuluu seitsemän soturia (Wrath, Darius, Rhage, Tohrment, Vishous ja kaksoset Phury ja Zsadist), jotka ovat järkälemäisiä mustiin nahkavaatteisiin pukeutuvia vampyyreja. Toisin kuin esimerkiksi Twilight-sarjassa, jossa vampyyrit ovat kiiltokuvamaisen kauniita, niin Ward kuvaa heidät valtaviksi, tatuoiduiksi korstoiksi, jotka pelottavat jokaisen vastaantulijan.  Heidän tehtävänsä on suojella jäljellä olevaa vampyyriyhteisöä lessereiltä eli eläviltä kuolleilta, jotka ovat myyneet sielunsa Omegalle ja joiden ainoa tehtävä on hävittää vampyyrilaji sukupuuttoon.

Heidän veljesjoukkonsa, tiivis ryhmä vahvaselkäisiä sotureita, jotka vaihtoivat tietoa ja taistelivat yhdessä, oli asiasta yhtä mieltä. Wrath oli omaa luokkaansa mitä kostotoimiin tuli, hän jahtasi heidän vihollisiaan määrätietoisuudella, joka lähenteli silkkaa mielipuolisuutta. Wrath oli sukunsa viimeinen ja planeetan viimeinen puhdasverinen vampyyri. Vaikka hänen rotunsa kunnioitti häntä kuninkaanaan, hän halveksui asemaansa.

Vampyyrit eivät voi liikkua kuin auringonlaskun ja –nousun välisenä aikana, koska auringonvalo polttaa heidät tuhkaksi. Mutta verrattuna muihin vampyyrisarjoihin Wardin vampyyrit eivät tapa ihmisiä (toki verenhaju saa ne villeiksi), vaan  ravitsevat itseään toisen vampyyrin verellä.

Tarinan alussa Darius pyytää apua veljeskunnan johtaja Wrathilta puoliverisen tyttärensä, Elizabethin (Bethin) suhteen. Hän on saavuttamassa kahdenkymmenenviiden vuoden iän, jolloin vampyyriksi muuttuminen tapahtuu. Ainoa keino selviytyä muutoksesta on juoda toisen vampyyrin verta, ja koska Wrath on viimeinen täysiverinen vampyyri ja vampyyrien kuningas, hänen verensä on vahvinta. Wrath ei innostu tehtävästä, mutta lesserit murhaavat Dariuksen autopommilla, jonka myötä Wrath päätyy ystävänpalvelukseen.

”Kun olet käynyt muutoksen läpi, sinun tarvitsee juoda.”

Beth korahti ja ponnahti pystyyn. ”Minä en suostu tappamaan ketään!”

”Ei se niin mene. Sinä tarvitset urosvampyyrin verta. Siinä kaikki.”

”Siinä kaikki.” Beth toisti värittömästi.

”Emme me saalista ihmisiä. Se on pelkkää kansansatua.”

Beth ei tiedä taustastaan ja ihmettelee nälkäisyyttään, väsymystään ja voimattomuuttaan. Wrath menee tapaamaan häntä, mutta aluksi Beth pelästyy aurinkolasipäistä korstoa, sillä lähes sokea Wrath  käyttää tummia laseja. Vähitellen Wrath saa selitettyä Bethille, että tämä on vampyyri, jonka takia hänen täytyisi tulla muutoksen vuoksi asumaan veljeskunnan luokse. Asiat johtavat kuitenkin aivan muuhun kuin Wrath on suunnitellut.

Bethin ruumis huojahti, kun mies tuli lähemmäksi. Hän odotti kauhuissaan, mitä tapahtuisi kun mies saavuttaisi hänet, mutta hän huomasi, että jostain käsittämättömästä syystä Boo kehräsi ja kiehnäsi miehen nilkoissa.

Tuo kissa oli petturi. Ja jos Beth jonkin ihmeen kautta eläisi yön yli, kissa saisi jatkossa tyytyä halvempaan sapuskaan.

Samaan aikaan New Yorkin Caldwellin kaduilta löytyy murhattuja ilotyttöjä, joiden murhista aletaan syyttää Wrathia. Tapausta tutkiva henkirikosetsivä Butch O’Neill on Bethin hyvä ystävä ja hän ihmettelee, miksi Beth suojelee Wrathia. Beth on toiminut rikostoimittajana ja siksi hän tuntee poliisit. Butch kuitenkin pidätetään virasta väkivaltaisten otteiden vuoksi ja löydettyään Bethin kuoleman kielissä lattialta hän saa ohjeet viedä tämän Dariuksen kartanoon, jota Wrath pitää tukikohtana. Erotettu Butch huomaa sopivansa vampyyrien joukkoon ja jää sinne asumaan ynseästä vastaanotosta huolimatta:

Aulassa seisoi vanha, pienikokoinen mies, joka oli pukeutunut livreeseen. Hän piteli hopeista tarjotinta. ”Anteeksi hyvät herrat. Illallinen tarjoillaan noin viidentoista minuutin päästä.”

”Hei, ovatko nuo niitä pinaattiohukaisia, joista minä pidän niin paljon? ”Blondi sanoi ja meni tarjottimen luo.

Mitä helvettiä tämä oikein oli?

”Saanko pyytää teiltä palvelusta?” hovimestari sanoi.

Herra normaali nyökkäsi tarmokkaasti. ”Tuo vielä toinen satsi näitä, ja me tapamme puolestasi mitä tahansa.”

Hovimestari hymyili, aivan kuin liikuttuneena. ”Jos olette aikeissa suolistaa tuon ihmisen, voisitteko ystävällisesti tehdä sen takapihalla.”

Wardin kieli on yllättävän rajua. Veljeskunnan veljien huumori on karskia, otteet kovia ja murhat verisiä. Lesserit kiduttavat raaoin ottein siviilivampyyrejä saadakseen selville veljeskunnan tukikohdan. Sarjan eroottinen lataus on voimakas. Vampyyrien tunteet ovat kuumia ja asioista kerrotaan suorasanaisesti. Kirjan sanastossa erektio voisi saada hyvän sijoituksen sanojen yleisyyden arvioinnissa. Pimeyden rakastaja edustaa paranormaalia romantiikkaa, mutta ehkä sen hyllypaikka olisi YA alimmillaan. En minä jaksanut leikitellä vaikeasti tavoiteltavaa Wardin kanssa eli uteliaisuus saa minut kääntämään sarjan sivuja jatkossakin.

Blogeissa toisaalla Järjellä ja tunteella ja Tarinoiden syvyydet

J.R. Ward Verisuudelma

Alkuperäisteos Blood kiss (2015)

Suomennos Timo Utterström

Viisas Elämä 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Verisuudelma aloittaa Mustan tikarin perintö –sarjan. Se  jatkaa Mustan tikarin veljeskunnan tarinaa, joten kaikki veljeskunnan tutut soturit ovat mukana: Wrath, Rhage (Hollywood), Tohrment (Tohr), Vishous (V) ja kaksoset Phury ja Zsadist (Z).

Tarinan keskeiset henkilöt ovat Dhestroyer (Butch) ja Paradise. Paradisen isä, Abalone, on kuningas Wrathin lähin neuvonantaja. Paradise haluaa saavuttaa jotain omaa ja  hakeutuu veljeskunnan sotilaskoulutusohjelmaan.

 Tarinan alussa naaraiden Turvapaikan pihalta löytyy pahoinpidelty naaras, joka kuolee vammoihinsa. Veljeskunta selvittelee rikosta Butchin johdolla läpi tarinan. Butchilla tuntuu olevan ongelmia myös shellaninsa Marissan kanssa ja kirjan mielenkiintoisinta antia onkin katolisen kasvatuksen saaneen Butchin ja Marissan osuudet. Paradisen himo päästä sänkyyn Craegin kanssa jätti jotenkin kylmäksi.

Paradisen oli tarkoitus liittyä huomenna keskiyöllä Luoja ties kuinka monen uroksen ja naaraan joukkoon jossain salaisessa paikassa – jossa hän yrittäisi selvittää tiensä Mustan tikarin veljeskunnan sotilaiden koulutusohjelmaan.

Ongelmana oli vain se, että puhdasveriset glymeran jäsenten tyttäret, jotka kaiken lisäksi kuuluivat kantaperheeseen, eivät sopineet sotilaskoulutukseen. Heidän ei sopinut käsitellä aseita tai veitsiä. Heidän ei sopinut oppia taistelemaan tai puolustamaan itseään. Heidän ei sopinut edes tietää, mikä lesser oli. Ainoa vaarallinen asia, joka heille sallittiin… oli lisääntyminen.

Paradise havahtuu koulutusohjelman rankkuuteen ja väkivaltaisuuteen. Hän on kuitenkin sinnikäs, eikä luovuta, vaikka olisikin selvästi altavastaaja. Alkukokeesta pääsee läpi vain viisi urosta ja yksi naaras Paradisen lisäksi. Koulutusohjelmaa johtaa entinen poliisi Butch, joka on käynyt läpi muutosohjelman vampyyriksi, ja on nyt veljeskunnan Dhestroyer. Kaiken huipuksi Paradise rakastuu päätä pahkaa toiseen koulutettavaan Craegiin. Tämä ei tietenkään sovi, sillä glymeran jälkeläisen on valittava hellreninsä saman yhteiskuntaluokan jäsenten joukosta.

Shellanit päättävät pitää tyttöjen illan ja katsoa tuhman elokuvan ja siitäkös urokset järkyttyvät:

Teatterin ulkopuolinen käytävä oli täynnä uroksia. Veljeskunta ja muut taistelijat sekä Manny istuskelivat lattialla selät paljasta seinää vasten jalat suorina, koukussa tai ristissä.

Juomista oli tapahtunut ilmeisesti enemmänkin. Tyhjiä viski- ja vodkapulloja oli ympäriinsä. Joillakin oli juomalasi kädessä, toiset lepuuttivat sitä reidellä.

”Tämä ei ole yhtä säälittävää kuin miltä se näyttää”, Butch huomautti,

”Valehtelija”, V mutisi. ”Todellakin on. Taidan aloittaa virkkaamisen ihan oikeasti.”

Verisuudelmasta puuttui Mustan tikarin veljeskunnan kirjojen veto. Tarina ei vain kanna samalla tavalla. Mustan tikarin veljeskunnan olisin voinut lukea kerralla alusta loppuun. Tässäkin on oma vetovoimainen sana, joka on tällä kertaa v-sana. Ihan luettavaa aikuisfantasian ystäville, mutta eroottisen sävyn ja kohtausten, väkivallan ja kirosanojen käytön takia luokittelisin alimmillaan YA-hyllyyn. Ja kyllä tämäkin sarja maistuu minulle myös  jatkossa.

Blogeissa toisaalla: Kansientakaiset maailmat ja  Kirjakko ruispellossa

Arvontamuistutus

Kesän viimeinen arvonta on täällä. Ehdit vielä mukaan. (2.9. 20.30)

P.C. Cast & Kristin Cast Merkitty Yön talo # 1

Yön talo on yhdysvaltalaisen kirjailijan P. C. Castin ja tämän tyttären Kristin Castin yhdessä kirjoittama vampyyrisarja. P. C. Cast on yhdysvaltalainen romantiikka- ja fantasiakirjailija. Kristin Cast opiskelee Tulsan yliopistossa. Yön talo -sarjan on 12 -osainen kirjasarja, ja sarjalla on myös sisarteoksia. Genrenä nämä ovat nuorisofantasiaa.

Yön talo -sarjan kohdeikänä lienee 12–16. Ykkösosa soveltunee tuohon ikähaarukkaan ihan hyvin. Päätin lukea kirjan silkasta uteliaisuudesta.  Kirjan takakannen mukaan sarja on lumonnut miljoonat vampyyrihuuman tartuttamat ympäri maailman. Palataan tähän tekstin lopussa.

Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Zoey Redbird, joka tulee merkityksi kesken ihan tavallista koulupäivää Tulsassa Oklahomassa. Äidiltään Zoey ei saa ymmärrystä, ja vielä vähemmän tämän mieheltä. Safiirinsinen hohtava kuunsirppi otsassa saa äidin suunniltaan. 

Äidin silmät kaventuivat. ”En käsitä, miten voit olla noin itsekäs. Etkö ymmärrä, mitä kaikkea hän on tehnyt hyväksesi? Hänen ansiostaan minä saatoin jättää sen hirveän työni Dillardsilla. Hänen ansiostaan meidän ei tarvitse huolehtia rahasta ja meillä on tämä talo.

Zoey pakenee huoneensa ikkunasta kuplallaan isoäidin luo, joka on ymmärtäväinen ja välittävä. Zoey on erilainen vampyyritulokas, sillä hänen kuunsirppi on valmis, kun muiden on keskeneräinen, rajattu. Vampyyritulokkaan merkitsemisen tekee eräänlainen Etsijä jumalattaren valinnan mukaisesti. Kaikki kokelaat eivät selviydy muutoksesta, joten nämä kuolevat pois. 

Isoäitini talo kohoaa kahden laventelipellon välissä ja on valtavien vanhojen tammien varjostama. Se on rakennettu vuonna 1942 karkeasta Oklahoman kivestä, ja siinä on mukava kuisti ja epätavallisen isot ikkunat. Rakastan sitä taloa. Pelkästään pienten puuportaiden kapuaminen sai heti oloni tuntumaan paremmalta… turvalliselta. Sitten näin oveen kiinnitetyn lappusen. Oli helppo tunnistaa isoäiti Redbirdin kaunis käsiala: Olen rinteillä poimimassa luonnonkukkia.

Zoey hylkää entisen elämänsä ja siirtyy Yön taloon, vampyyrien sisäoppilaitokseen. Zoey ei ole tavallinen tulokas, vaan vampyyrijumalatar. Uusi elämä tuo uusia ystäviä, huonekaverin, vihamiehiä ja ihastuksenkin. Hän joutuu alusta lähtien kahnauksiin Afroditen kanssa, joka johtaa Pimeyden tyttäriä. Vaikka Zoey on jättänyt ihmiselämän taakse, niin hän kohtaa poikaystävänsä, mutta kiinnostus on Zoeyn kannalta erilaista, verellistä. Sisäoppilaitos on hyvin erilainen, koulupäivän oppiaineet mielenkiintoisia. Vai miltä kuulostaa vampyyrisosiologian alkeet, draaman alkeet, piirustuksen alkeet, musiikin johdanto, kirjallisuuden alkeet, miekkailu, espanjan alkeet, ratsastus?  Niin opiskelu tapahtuu öiseen aikaan.  Käytävillä kuljeksivat kissat kuuluvat yhteisöön, sillä he ovat olleet aina läheisessä liitossa vampyyrien kanssa. Heitä ei voi omistaa, sillä nämä itse valitsevat omistajansa. Tosin siinä ei liene mitään kummallista, sillä niin he tekevät yleensäkin. 

”Voisinkohan minä saada oman kissan?” kysyin.

”Jos joku niistä valitsee sinut, sinä kuulut sille.”

”Valitsee minut?”

Neferet hymyili ja silitti Skylaria, joka sulki silmänsä ja kehräsi kovaan ääneen. ”Kissat valitsevat meidät – me emme omista niitä.” Kuin vahvistukseksi hänen sanoilleen Skylar hyppäsi alas hänen sylistään, heilautti pystyyn nostettua häntäänsä ja katosi käytävään.

Palataanpa alkuun. En kovin paljon välitä mainosteksteistä, mutta tämä kirjaa myy. Tätä on suomennettu 11 osaa.  Luin tämän uteliaisuudesta, sillä ihastuin Deborah Harknessin Lumottuun, jonka kirjailija on historiantutkija, väitellyt tieteenalastaan. Hänen kirjansa on aikuisfantasiaa ja se ei myynyt, joten sitä suomennettiin vain trilogian aloitus. Jos olisin tämän kirjan lukijaikää, niin ei minulla olisi valittamista Yön talosta. Katsoin huvikseni Yön talo osan 11. Paljastettu  (2015) tilanteen HELMET-kirjastoissa. Kirjasta on varauksia 84 kpl. Vuonna 2014 ilmestynyttä Salattua on otettu HELMET-kirjastoihin 58 kpl.

P.C. Cast & Kristin Cast Merkitty Yön talo # 1

Alkuperäisteos Marked A House of Night Novel

Suomentaja Annika Eräpuro

Otava 2011. Kotikirjasto.

Merkittyä ovat lukeneet mm.

Hurja, hassu lukija, Kirjallinen katastrofi, Lukunurkka, Saraseeni ja Kirjastokissa

Deborah Harkness Lumottu

Deborah Harkness (s. 1965) on historian professorina Etelä-Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa. Hän on erikoistunut tieteenhistoriaan ja tutkinut paljon 1500–1700-lukujen Eurooppaa.

Odotin tältä kirjalta paljon ja en pettynyt kirjaan, mutta minua kaivertaa jokin muu. Lumottu on avausosa All Souls –trilogiasta. En pidä siitä, että suomennetaan trilogian ensimmäinen osa ja jätetään loput suomentamatta. Lumottu on aikuisfantasiaa ja varsin hyvää.

Harkness koukuttaa lukijan historiallisilla yksityiskohdillaan, taidokkaasti tehdyillä henkilöhahmoillaan ja hyvin kerrotulla tarinalla.  Kirjan päähenkilö on kirjailijan tavoin historiantutkija. Diana Bishop viimeistelee alkemiaa käsittelevää tutkimustaan Oxfordin yliopistossa.  Bishop on tunnetun noitasuvun jälkeläinen, mutta hän salaa noitataustansa ja tekee tiedettä ilman noitakonsteja. Kukaan ei osaa yhdistää hänen sukujuuriaan sukulaiseen, joka teloitettiin noituudesta 1600-luvulla. Dianan ollessa seitsemän vanhemmat lähtivät Afrikkaan eivätkä palanneet sieltä elävinä.

Minut oli nähty, eikä katsoja ollut ihminen.

Kun noita katsoo toista, silmien kosketus nipistelee. Mutta noidat eivät ole ainoita olentoja, jotka elävät tässä maailmassa ihmisten rinnalla. …

Heidän lisäkseen on vampyyreja, ikiaikaisia ja kauniita olentoja, jotka elävät verestä ja hurmaavat kohteensa täydellisesti, jolleivät tapa häntä sitä ennen.

Kirjassa on outoja kulkijoita, sillä valtaväestöön sulautuneena elää sankka joukko noitia, demoneja ja vampyyrejä. Koko poppoo on sangen kiinnostunut kadonneeksi luullusta vanhasta voimallisesti suojatusta käsikirjoituksesta.

Noidat ovat syntyneet noidiksi. Vampyyrit luovat uusia vampyyreja. Teillä on lohtunanne sukutarinat ja muistot silloin, kun olette yksinäisiä tai ahdistuneita. Meillä ei ole muuta kuin ihmisten kertomia tarinoita. Ei ole mikään ihme, että moni demoni murtuu henkisesti. Voimme vain toivoa, että törmäämme jonakin päivänä muihin demoneihin ja tiedämme olevamme samanlaisia kuin he.

Perinnöllisyystieteilijä Matthew Clairmont lyöttäytyy Dianan seuraan. Kalpoinen, varsin vetreä Matthew on 1500-vuotias vampyyrikomistus.  Näiden kahden välille kehittyy tunteiden paloa, mikä ei ole vain pelkästään romanttista, vaan myös riskialtista, sillä kaksi Matthewin rakastettua on päässyt hengestään.  Matthew pyrkii olemaan suojeleva ritari, joka ajaa mustalla Jaguaarilla ja asuu linnassa, mutta ehkä hänen deittailunsa on hieman vanhentunutta. Rikaskin hän on,  sillä aikaahan hänellä on ollut kerätä mammonaa.

Työnsin tilikirjan hyllyyn ja minulle valkeni yhtäkkiä, kuinka suunnaton asia vampyyriin rakastuminen oli. Vaikeuksia ei koituisi ainoastaan rakastetun tai ruokailutottumusten takia, eikä pelkästään siksi että hän oli tappanut ihmisiä ja tekisi sen taas uudestaan. (po. rakastelun?)

Kirja käynnistyy varsin hitaasti eli siinä saa soutaa, joogata ja juoda teetä riittämiin, mutta vauhtiin päästyään tarina vie Ranskasta Yhdysvaltoihin ja aikamatkana menneisyyden Englantiin. Nainen tuoksuu siinä pajun mahlalle, tallatulle kamomillalle, häivähdykselle tuoksuhernettä sekä pudonneille tammenlehdille...  Haluatko valmistaa vampyyrirakastetulle illallisen? Reseptiä ei kannata kysyä silloin Stockan herkusta, vaan silloin kannattaa lähestyä Eläintieteen laitosta ja udella harmaasuden ravinnosta. Viinitkin ovat vuosikertaviinejä hieman vanhempaa sorttia… Ei ole tuokaan parisuhde helppo, sillä noidan ja vampyyrin liitto on ongelmallinen, mutta mielenkiintoinen.

Lumotussa on paljon historiaa, hienoja yksityiskohtia ja hyvä tunnelma. Kirjailijan historiantuntemus helpottaa lukemista eli lukija ei epäile lukemaansa. Hän välittää kirjapölyn, rakkautensa kirjoihin, kirjastoon, tutkijan maailmaan ja lukusaleihin. Lumottu on taianomainen kertomus rakkaudesta ja noitavoimista. Taas kerran saan olla kiitollinen, että meillä on Adlibris, josta saa tilattua vaivatta jatko-osat. Lukemiseni motivaatiota kuitenkin haittasi, että tiesin tarinan jäävän kesken. Kirjaa lukiessa muistin tämän ihanan Enrique Morielin kirjan  Ajattoman kaupungin varjot.

Deborah Harkness Lumottu #1 All Souls -trilogia

Alkuperäisteos A Discovery of Witches

Suomentaja Helena Bützow

WSOY 2012. Kotikirjasto.

Tämän kirjan ovat lukeneet mm.

Kirjaneidon tornihuone, Kirjamaailma, Lukunurkka, Saraseeni sekä Ja kaikkea muuta