Minulla on hirveän ristiriitainen tunne lukemisteni kanssa. Uutuuksia on odottamassa, mutta haluaisin blogini näyttävän minulta. En haluaisi, että kukaan blogiani lukeva ei tietäisi, että minulle tärkeimmät sanat ovat Hermann Hesse, Simone de Beauvoir, Margaret Atwood, Peter Handke sekä Virginia Woolf. Että voisin pärjätä lähestulkoon pelkän Keltaisen kirjaston varassa. Olen vaeltanut tämä vuoden kuin Liisa Ihmemaassa. Yritän vuoden loppua kohden korjata blogiani enemmän todellisuutta vastaavammaksi, sillä en halua leimautua uutuuksien jukeboxiksi.
Luin Ian McEwanin sen ilmestyessä vuonna 2007 ja palautin sen nyt mieleeni, jotta voin kirjoittaa sen ulos. Olen lukenut McEwanin tuotantoa 1980-luvun lopulta lähtien eli kulkenut kirjailijan mukana pitkän tien. Julian Barnes mainitaan usein McEwanin rinnalla, mutta tämän teoksille en ole lämmennyt.
Rannalla on pieni tarina hääyöstä ja ajankohtana on vuosi 1962, mutta mitään muuta pientä ei sitten olekaan. Edward ja Florence ovat korkeasti koulutettuja ja ovat viettämässä hääyötään hotellissa Dorsetin rannikolla, josta avautuvat näkymät Englannin kanaalille ja Chesil Beachin somerikkorannalle. Florence elää musiikilleen ja on paremman porvarisperheen tytär, kun Edward tulee alemmista oloista. Florencen äiti on yliopiston professori ja isä menestyvä liikemies. Edward ja Florence on vihitty St. Mary’sin kirkossa Oxfordissa miltei vuoden verran kestäneen kunniallisen seurustelun jälkeen. He viettävät elämänsä romanttisinta iltaa ja ovat valmiita astumaan aikuisuuteen ja yhteiseen tulevaisuuteen.
Kaksi toisilleen melkein vierasta ihmistä oli merkillisesti päätynyt aivan uudelle olemassaolon tasolle riemuitsemaan yhdessä aviosäädyn suomasta vapaudesta ja loputtomalta tuntuneen nuoruuden päättymisestä – Edward ja Florence,vihdoinkin vapaat!
He tapasivat toisensa vasta kun opinnot Lontoossa olivat ohi ja kummatkin päätyivät takaisin hiljaiseen lapsuudenkotiinsa viettämään pari kuumaa ja pitkästyttävää viikkoa tutkintotuloksia odotellen.
Aikakausi on yhä toinen kuin meillä tässä ja nyt. Meidän on pystyttävä katsomaan tapahtumia annetun vuosiluvun kehyksissä, Edward ja Florence elävät sodanjälkeisessä maailmassa. Vasta tulevaisuudessa on edessä seksuaalinen vapaus, Marilyn Frenchin Naisten huone saati Hite-raportti. Ehkäisypilleri on vasta hassu huhu lehdistössä. Edward ei ole yöpynyt koskaan edes hotellissa saati käynyt ulkomailla. Edward odottaa iltaa kiihkeänä, mutta Florence on pidättyväinen ja peloissaan. He eivät pysty keskustelemaan tulevasta yöstä. Florence oli nauttinut häiden valmistelusta ja oli sivuuttanut tunteen, että jostakin olisi pitänyt puhua ennen vihkimistä. Hän inhosi Edwardin tapaa työntää kieli suuhun suudellessa.
Ja mikä heitä esti? Heidän persoonallisuutensa ja menneisyytensä, tietämättömyytensä ja pelkonsa, arkuutensa, turhankainoutensa, kyvyttömyytensä vaatia asioita, kokemuksen puutteensa ja jäykkyytensä, joka oli jäännettä uskonnollisesta ahdasmielisyydestä, heidän englantilaisuutensa ja luokka-asemansa sekä historia itse.
McEwanin teoksissa toistuu teema, kuinka asiat voivat mennä pieleen, pienet asiat suistavat kaiken tulevankin. Rannalla jakautuu selviin osioihin ennen ja jälkeen. Lukijalla kirjassa ei ole kiire mihinkään. Rannalla tapahtuu yhdessä illassa. Ja kuitenkin kirjan lopussa kuljetaan Edwardin elämänkulku muutamassa sivussa. Jätän puuttumatta erääseen kohtaukseen, jossa lienee jonkinlainen avain Florencen käytökseen, sillä kukin saa tulkita sen itse.
Edward, joka itsekin on täysin kokematon, ei tiedä, että Florence pelkää tulevaa yötä. Florence elää oppimansa mukaan eli hänen on selviydyttävä tietyistä suorituksista, jotka kuuluvat elämän vaatimuksiin. Nythän minäkin kirjoitan kuin viktoriaaninen yläluokan nainen… McEwanin tyyli on vain niin hienoa, runollisen kaunista kaikessa raadollisuudessaan.
Mitä Florence tekee hienon sviitin rauhassa? Juoksee karkuun ja pakenee rannalle? Väärin käytetyt mahdollisuuksien hetket tuhoavat kaiken. Nuori Florence kohtaa rannalla miehensä. Kysymykset ja vastaukset eivät kohtaa toisiaan. Kun toinen kysyy, että oliko pakko mennä näin kauas. Niin toiselle matkan pituudella ei ollut merkitystä, kun oli pakko päästä pois. Rakkaudellakaan ei ole merkitystä, kun sanat solmuuntuvat. Ei edes mustarastaan laulu riitä. Kun Florence tunnustaa rakkautensa, niin kukaan ei epäile sitä. Hän oli kelvoton ja lähtee pois.
Edward muistaa elämänsä aikana Florencea, heidän yhteisiä hetkiään, mutta ohittaa ne turvallisesti. Joissakin tuokioissa aistin Carlos Fuentesin Inezin, joka rankkaan korkeuksiin.
Ian McEwan Rannalla
Otava 2007 Kotikirjasto.
Kiinnostava kirja. Olen lukenut muutaman kirjan kirjailijalta ja jokainen on ollut mielenkiintoinen :)
VastaaPoistaMai. Ethän ole tätä lukenut? Etsin sinulta tekstiä, kun hain linkit. Minulta on ainakin yksi lukematta ja en omista kaikkia. Liikkuvat Hesassa antikvariaateissa kehnosti. Kaikki ovat hankintalistallani.
PoistaRannalla ei ollut minun kirjani. Olisin halunnut ravistella kirjaa, se oli makuuni liian hienovarainen. Voi olla että kypsyttyäni se voisi kolahtaa paremmin. Sovitukseen puolestaan suorastaan ihastuin.
VastaaPoistaSamoja mietteitä uutuuskirjojen suhteen. Juuri mietin, että haluan blogissani ensisijaisesti jakaa hyviä lukuvinkkejä enkä juosta uutuuksien perässä. Vaikka niistäkin kyllä löytyy mainioita luettavia. Kohtuus siis kohdallani kummassakin. :)
Minä olisin halunnut ravistaa nämä ihmiset hereille ja keskustelemaan. Olen lukenut Julian Barnesin kaksi tai kolme kertaa ja ärsyyntynyt joka kerta. Ei vain iske. Se jokin elämän tuhlaaminen. Se minua huolestutti Fuentesin Inezissä, että sitten seuraavassa elämässä. Rannalla aukeaa varmaan tietyn (muun) lukemisen jälkeen, ei siitä voi sillä lailla pitää, mutta ymmärtää. Eihän tuo ole kuin yksi typerä ilta ja muu elämä kuitataan muutamin sivuin. Mutta voi kyllä tähänkin päivän mahtuu paljon samaa. Inez on eletty moneen kertaan monen kohdalla. Se on upea, upea kertomus
PoistaKohtuus ja helmien löytäminen. Matkaan itse parhaillani yöjunassa ja haluaisin mahdollisimman monen tekevän saman matkan. En rakasta tiiliskiviä, mutta hullaannuin tuohon.
Kai myös ne uutuudet tulee valittua omalla maulla. :) Mutta kiva näistä vanhemmista kirjoistakin on lukea juttuja. Varsinkin niistä suosikeista. Noloa, mutta en ole lukenut mitään McEwanilta. Tämä kuulostaa hyvältä.
VastaaPoistaKyllä, uutuuksista puuttuu ajan patina, kuiskaukset ja juorut. Valinnoissa voi hölmöillä. Olisin saattanut ohittaa Hulluruoholan ja Ilottomien ihmisten kylän. Blogisavujakaan ei olisi roihunnut avuksi.
PoistaUutuuksissa minua ärsyttää, että viime vuonna julkaistua kotimaista kaunokirjaa antikvaarit ei osta / ota vaihdossa enää, jos ei ole hehkukirja. Raakaa.
Olen lukenut 3 Finlandia ehdokasta ja 3 joiden olisi pitänyt olla mukana. Tuloksella ei ole väliä. Jos suosikkini ei pärjää, niin se pysyy hyllyssäni ja ajattelen, että sinä olit silti paras. Että ehkä minun ei tarvitse jatkossa edes piitata valinnoista. Kuljen niin omia polkuja.
Kerroin tuossa edellisessä vastauksessa, että matkaan yöjunassa, se on mahtava kirja. Kunhan saan omaksuttua 612 sivua. En ole ohittanut mitään, mutta joskus haluan lukea kirjan vasta omana eli odotan saamista. Tuollainen kirja vain ottaa mukaansa ja tietää ensimmäisistä sivuista lukevansa jotain upea, joka nousee huippujen joukkoon.
Vanhempien kirjojen esittelyistä löytää ohitettuja kirjoja, jotka aistii omikseen. Uusissa joutuu tekemään yksin valintaa, takakansitekstien varassa. Siis vieraan kirjailijan kanssa.
McEwanin voi aloittaa tästä, mutta uusin ei ole minusta hyvä aloitukseen. Tosin makuja on niin erilaisia.
Tiesin, että olen lukenut tämän ja että se on minulla. Kävin pariin kertaan hyllyni läpi - kunnes, ah täällä englanninkielisissä, On Chesil Beach. Pitäisi ehkä laittaa aakkosjärjestys.
VastaaPoistaNiin hieno, mietteliäs kirja. Luin lopun ja palutin mieleni kirjan tunnelman. Voi mikä turha menetys. Voi miten vaikeaa ihmisillä on ollut silloin, kun seksi on ollut tabu. Jos nykyisesä avoimuudessa vähän väristyksiä menetetäänkin, niin on se sentään parempi kuin pelossa eläminen, kömpelyyden pelossa jähmettyminen ja yksinäisyys. "This is how the entire course of a life can be changed - by doing nothing."
Minäkin pidän kovasti McEwanista. Samaa mieltä myös siinä, että vanhoista hyvistä kirjoista saa yleensä enemmän ravintoa sielulleen kuin uusista. Kannattaisi ottaa uusintalukukierros.
Marjatta tiedän niin tuon tunteen. Minulla on kasvikirjat sekaisin ja etsin niitä koko ajan. Niille ei vain ole järjestystä, ei niiden tekijöitä muista. Romskut ovat aakkosissa, mutta katit sotkevat ei kirjoja vaan järjestystä.
VastaaPoistaMinusta tuo on hieno kirja. Olen lukenut sen joitakin kertoja, tuo kansikin on niin mahtava.
Tuota juuri yritin sanoa, mutta sinä sanot sen paremmin. Uusista ei koskaan tiedä, mihin haltioituu. Minulle tämän vuoden Keltainenkin on ollut pettymys. Yksikään tämän vuoden Keltainen ei pärjää edes puoliksi nyt lukemalleni. Olen huumaantunut tekstiin. Vielä parempi, jos olisin edennyt lukemisessa, enkä hakannut päätäni seinään bloggerissa. Lopuksi annoin periksi ja sanoin ok tehdään, kuten sinä bloggeri näet kaiken paremmaksi ja haluat. Että mitäpä minun toiveista.