Lone Theils: Kohtalokas merimatka

Lone Theils: Kohtalokas merimatka
Tanskankielinen alkuperäisteos:  Pigerne fra Englandsbåden (2015)
Suomentaja: Kari Koski
Aula 2016. Kustantajalta. Arvostelukappale. Kiitoksin.

Lone Theils on toimittaja ja kirjailija, joka työskenteli aiemmin Lontoossa tanskalaisen Politiken-lehden ulkomaankirjeenvaihtajana. Kohtalokas merimatka on hänen ensimmäinen romaaninsa. Se aloittaa toimittaja Nora Sandista kertovan dekkarisarjan.  Kirjan tarina sai kimmokkeen erään amerikkalaisen sarjamurhaajan tarinasta. Miehellä oli tapana ottaa valokuvia tulevista uhreistaan. Poliisi löysi hänen vuokraamastaan varastosta yli 200 valokuvaa tuntemattomista ihmisistä. Ja yksi kuvista oli selvästi otettu Tanskassa.

Tanskalaisen Globalt-lehden Lontoon kirjeenvaihtaja Nora Sand eksyy pienen englantilaisen kylän antiikkikauppaan. Kaupassa hän ostaa matkalaukun tutkimatta sen sisältöä. Kotona hän löytää laukusta nipun tyttöjen valokuvia. Sand miettii uutta jutun aihetta ja muistaa hieman asiaa pengottuaan vanhan selvittämättä jääneen tapauksen vuodelta 1985. Hän selvittää kadonneiden tyttöjen kohtaloa ja tyttöjen tanskalaisen nuorisokodin taustaa.

Pian Sand huomaa sotkeutuneensa tapaukseen, joka olisi kannattanut ehkä ohittaa.  Hän onnistuu järjestämään tapaamisen Mr. William Hickleyn kanssa Wolfhallin vankilaan, jossa tämä englantilainen sarjamurhaaja istuu elinkautistaan.

Mutta kuka olisi voinut lähettää sen? Oliko se Hixin rikostoveri? Tai joku joka yritti seurata tämän jalanjälkiä?

Noralla ei ollut aikomustakaan ottaa siitä selvää. Hän kipitti ylös portaita ja otti vanhan urheilukassinsa. Alle kymmenessä minuutissa hän oli pakannut siihen tärkeimmät tavarat. Hän otti tietokonelaukun toiselle olalleen, lukitsi oven perässään, meni kadulle, otti ensimmäisen taksin jonka sai näkyviinsä ja pyysi ajanmaan Waterloon asemalle. Hänen täytyi soittaa äidille junasta.

Tapahtumat kehittyvät odottamattomalla tavalla ja pian Nora aistii vaaran maun likellään. Nora Sand on moderni sinkkutyttö, joka elää työlleen. Parisuhdeasiat ovat varsin solmussa, sillä aikaa ei tunnu riittävän mihinkään, saati tapaamisiin. Myös lukioaikainen Andreas ilmestyy paikalle, sillä hän on valmistunut poliisiksi. Hän toimii rikospoliisina ja osallistuu Scotland Yardin järjestämään erikoiskoulutukseen.

Nora oli totta kai tarkistanut Andreaksen Facebook-profiilin heti kun tämä oli ottanut yhteyttä, mutta tietoja oli niukasti. Andreas ei ollut ilmoittanut, oliko hän naimisissa vai sinkku. Niissä ryhmissä, joissa hän oli jäsenenä, Nora ei pystynyt päättelemään muuta kuin että hän harrasti nähtävästi edelleenkin triathlonia eikä ollut lakannut fanittamasta Monty Pythonia ja Chelsean jalkapallojoukkuetta.

Kohtalokas merimatka on hyvä uuden sarjan aloitus. Aloituksen perusteella miellän sarjan hieman chick lit –vaikutteiseksi trilleriksi. En pidä tuota pahana, sillä luen mieluummin psykologista jännitystä kuin liian raakaa. Jään odottamaan sarjan seuraava osaa ja suosittelen lukemaan tämän kirjan.

Blogeissa toisaalla: Annika ja  Kirja hyllyssä

Lee Child Pakon edessä

Lee Child Pakon edessä
Alkuperäisteos Make me (2015)
Suomentanut Jukka Jääskeläinen
Karisto 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.



Pakon edessä on Lee Childin kahdeskymmenes Jack Reacher -toimintatrilleri. Alun perin brittiläisen, nykyään New Yorkissa asuvan Childin kirjat ovat maailman myydyimpiä dekkareita. Ensimmäinen Jack Reacher –dekkari ilmestyi jo vuonna 1997, mutta suomeksi vasta vuonna 2010 nimellä Tappotahti.

Entinen sotilaspoliisin majuri Reacher kulkee maata ympäriinsä bussilla tai liftaten. Matkallaan Chicagoon hän on poikkeuksellisesti jäänyt junasta Mothers’s Restin asemalla  silkasta uteliaisuudesta kaupungin nimeä kohtaan. Kukaan ei kuitenkaan tunne nimen entylomologiaa. Etsiessään mahdollista muistomerkkiä hän toteaa kaupungin asukkaiden umpimielisyyden kertoa asioistaan ulkopuolisille. Mitä enemmän asukkaat salaavat, sitä kiinnostuneemmaksi Reacher tulee asian suhteen.

Reacher ei ollut odottanut näkevänsä valtavaa viljelyseudun infrastruktuuria. Olisi kai pitänyt, hän tuumi. Viljaa, ja tässä sitä varten rautatie. Jossainhan viljaa piti lastata. Miljoonia kuutioita ja miljoonia tonneja, joka vuosi.

Entinen FBI-agentti Keever on kadonnut ja hänen yksityisetsiväkumppaninsa Michelle Changilla on epäilyksiä katoamisen suhteen. Viimeinen havainto Keeveristä on Mother’s Restissä. Mitään ei kuitenkaan löydy ja sattumalta tavanneet Reacher ja Chang karkotetaan kaupungista.

He kiinnostuvat asiasta entistä enemmän ja alkavat selvittää tapausta LA Timesin toimittaja Westwoodin kanssa, johon on otettu yhteyttä jutun tiimoilta. Westwood ei kuitenkaan osaa yhdistää tapausta mihinkään saamiinsa yhteydenottoihin. Myöskään Reacherilla ja Changilla ei ole ratkaisua.

Epäilykset ovat kuitenkin vahvat, joten Reacher ja Chang palaavat Mother’s Restiin toteamaan, että totuus on uskomatonta uskomattomampi. Tapahtumien ja esineiden kuvaukset ovat usein pitkiä ja yksityiskohtaisia, mutta silti Child onnistuu koukuttamaan lukijan. Tarinassa kuvataan esimerkiksi Keskilännen vehnäpeltoja useampi sivu.

Python oli kaksitoiminen, eli liipaisinta puristamalla sai viritettyä iskurin ja sen samassa iskeytymään nalliin, joten hän aloitti varhain saaden rullan kääntymään revolverin yhä liikkuessa ja näki iskurin nousevan, tunsi mekanismin toimivan, odotti ja lopulta laukaisi luottaen millisekunnin tarkkaan ajoitukseen, liikevoimaan, ennakon ottamiseen ja mutkikkaisiin aika-avaruuslaskelmiin.

Pakon edessä meno on vauhdikas ja roistot kuolevat yksitellen. Monien kriitikkojen mielestä Child on pystynyt uusiutumaan ja tämä on heidän mielestään parasta Childia. Lee Child hallitsee jännityksen luomisen ja pitää lukijan otteessaan jälleen kerran koko kirjan ajan. Kirjan puolivälissä ei voi mitenkään päätellä, mistä oikein on kysymys. Kirjan lopetus on Reacherille jotain uutta, hän on aina ennen noussut bussiin tai liftannut eteenpäin, mutta nyt…  Suosittelen vauhdikkaiden jännityskirjojen ystäville.

Terry Hayes Vaeltaja

Terry Hayes on syntynyt Englannissa, muuttanut nuorena Australiaan, ja asuu nykyään perheineen Sveitsissä. Hän on menestynyt toimittaja, elokuvakäsikirjoittaja (Mad Max 2 ja Vertical Limit) ja tuottaja. Vaeltaja (I am pilgrim 2012) on hänen esikoisromaaninsa. Kirjan oikeudet on myyty 24 kielialueelle ja MGM-studio osti elokuvaoikeudet huikean huutokaupan jälkeen. Kirjan on suomentanut Sami Rouhento.

Vaeltajan ennakkokappale saapui eräänä alkuvuoden päivänä Bazarilta, ja en voinut kuin kauhistella sivumäärää, 810 sivua! Karttelen tiiliskiviä viime vuoden jäljiltä. Mutta tämän lukeminen maistui alusta lähtien. Kirjan lukemiseen meni viikon verran ja viimeiset 300 sivua ahmin yhteen menoon. Olisin varmaan lukenut koko kirjan yhteen menoon, mutta työt, syöminen, nukkuminen, Halla ja katit vaativat osansa.

Vaeltaja on paras ikinä lukemani agenttijännäri. Terry Hayes pystyy pitämään otteessaan läpi kirjan jokaisen sivun. Kuten kannen etulehdellä Bazarin väki toteaa: nerokkaan oivaltava ja hyytävän uskottavasti kerrottu ja osuu nykyajan ihmisen pelkojen ytimeen. Juoni kulkee ajassa poukkoillen ja seuraa kahta ihmistä, Vaeltajaa ja Saraseenia. Kummankin henkilöllisyyttä on miltei mahdoton selvittää. Hayes pitää lukijan tiukasti otteessaan ja ajoittaa kerrottavat asiat juuri oikeaan kohtaan. Hän ehkä hieman spoilaa joidenkin kappaleiden viimeisissä lauseissa, mikä auttaa arvaamaan tulevia tapahtumia. Vaeltajan tarina kerrotaan minämuotoisesti, josta voidaan päätellä, että kertojalle ei tapahdu mitään, vaikka mitä tapahtuisi.

Kirjoitin kirjan koska olin ratkaissut rikoksia, joiden tekijät toimivat inhimillisen kekseliäisyyden äärirajoilla, ja toivoin kehittämieni tutkintatekniikoiden hyödyttävän muita rikostutkijoita. Tämä oli totta – tiettyyn rajaan saakka. Syvemmällä tasolla, koska olen vielä nuori – ja edessäni on toivoakseni toinen, todellinen elämä – kirjaa voisi pitää yhteenvetona ja lopullisen a hyvästijättönä aiemmalle elämälleni.

Newyorkilaisen East Inn –hotellin kylpyammeesta löydetään murhattu  nainen, jonka henkilöllisyyttä ei pystytä selvittämään, koska murhaaja on lukenut edellä lainatun kirjan tutkimustekniikoista. Uhri lojuu rikkihapon (viemärinaukaisuainetta) tunnistamattomaksi syövyttämänä kylpyammeessa. Häneltä on poistettu kaikki hampaat. Huone on suihkutettu desinfiointiaineella, joka poistaa kaikki mahdolliset DNA-ym. jäämät.

Jos epätoivoani ihmiskunnan tilasta ei oteta huomioon, minun on tunnustettava, että olen hetki hetkeltä vakuuttuneempi tappajan toiminnasta – kolmenkymmenenkahden hampaan vetäminen vainajan suusta ei varmasti ollut helppoa. Tappaja on selvästi käsittänyt tärkeän ajatuksen, joka jää monelle saman alan valinneelle hämäräksi; ihmisiä ei pidätetä murhasta, vaan siitä, että he eivät ole suunnitelleet sitä kunnolla.

Tarinassa liikutaan tämän päivän konfliktialueilla. Saraseeni syntyy Saudi-Arabiasta, käy teini-ikäisenä taistelemassa Afganistanissa, ja palaa Libanoniin ja Gazaan.

Kello oli Genevessä muutamaa minuuttia vailla kolme iltapäivällä, New Yorkissa pian aamuyhdeksän. Oli syyskuun yhdestoista päivä. Ensimmäinen lentokone oli juuri osunut World Trade Centerin pohjoistorniin … Kamppaillessani tunteitani vastaan United Airlinesin lento 175 Bostonista törmäsi etelätorniin. Tuo päivänmäärä on jäänyt elämään meihin. Missä sinä olit tuona hetkenä?  Kello oli muutamaa minuuttia vailla neljä täkäläistä aikaa. Minä olin Porvoossa S-marketin parkkipaikalla autossa odottamassa puolisoani kaupasta. Olin kuullut autoradion uutisista pienkoneen törmäämisestä WTC:n pohjoistorniin. Mieheni palatessa autoon kerroin tästä hänelle, ja hän totesi näsäviisaasti, että se ei voinut ollut vahinko tai sattuma. Kotiin päästyämme näimme televisiosta kuvia sortuvasta pohjoistornista.

Syyskuun yhdennentoista päivän tapahtumat ovat osa tätä tarinaa, mutta tavalla, jota ei pysty ennalta arvaamaan. Eli Hayes on kehittänyt juonen joka liittyy siihen, mutta johtaa aivan muualle. Toinen osa on monin kerroin jopa hurjempaa ja globaalisempaa terrorismiuhkaa kuin WTC-tornit.  Entinen USA:n tiedusteluagentti pakotetaan takaisin töihin. Hänellä on ennestään toistakymmentä henkilöllisyyttä, mutta hänen oikeaa henkilöllisyyttä kukaan ei tiedä. Hän on vieraillut holokaustin tärkeimmillä paikoilla ja ne tulevat hänen uniinsa.

Hopeakettu johdatti minut ikkunattoman työasemahuoneen poikki. Kuljimme pienen keittiön läpi ja tulimme paljon edellistä tilavampaan toimistoon. Siinä huoneessa oli sentään ikkunat, mutta ulkona vallitsevan pimeyden ja ilmeisesti luodinkestävän lasin aiheuttaman vääristyksen vuoksi oli mahdotonta saada mitään käsitystä olinpaikastamme.

Hopeakettu puhui hiljaisella äänellä mikrofoniin, odotti vastausta ja avasi oven, joten astuin sisään.

Presidentin työhuoneessa huomio kiinnittyy ensimmäiseksi siihen, että se on paljon pienempi, miltä se televisiossa näyttää.

Presidentin lisäksi huoneessa ollut Yhdysvaltojen tiedustelupalvelujen johtaja sanoi istuutuessamme: ”Meillä on pieni ongelma”.

Olin nyt kymmenes ihminen, joka tiesi totuuden, ja tämän jälkeenkin vain yksi sai sen koskaan tietää.

Viime vuonna luin Fredrik T. Olssonin Ketjureaktion, jossa vapaaksi päässyt virus tuhoaa miltei kaikki maapallon asukkaat. Tämän kirjan teema on hyvin pitkälti sama: rokotuksille immuuniksi kehitetty tappava viruskanta. Valitettavasti tämä on tätä päivää (3.2.2015) sillä, uutisten mukaan rutto on leviämässä Madagasgarilla ja Ebolaan ei ole pystytty kehittämään rokotetta. Kuinka kauan kestää, kun joku vastaava leviää tai levitetään Eurooppaan?

Täällä lähistöllä toimi aikanaan eräs vallankumouksellinen, ei mikään pomminheittäjä mutta fanaatikko, niin ainakin sanottiin. Hänellä oli hieman toistakymmentä seuraajaa, ja he kävivät läpi helvetin yhdessä, mutta silti yksi heistä petti hänet. Tunnet kyllä tarinan – se oli Juudas…

Vielä Bazarin väkeä lainatakseni: kirjan luettuaan voi olla helpottunut, ettei se sittenkään ollut – aivan – totta. Monissa lähteissä sanotaan, että tämä riittää vuoden ainoaksi trilleriksi, ja se on totta.

Kirja ilmestyy 12.2, mutta tarkistin, että siitä voi kirjoittaa jo nyt.

Terry Hayes Vaeltaja

Bazar 2015. Ennakkokappale kustantajalta. Kiitoksin.

Fredrik T. Olsson Ketjureaktio

Mikään ei saisi minua koskaan kirjoittamaan päiväkirjaa.

Paitsi yksi asia.

Tieto siitä, että pian ei olisi ketään lukemassa sitä.

Fredrik T. Olsson (1969) on ruotsalainen käsikirjoittaja, ohjaaja ja stand up-koomikko.  Ketjureaktio (Slutet på kedjan 2014) on hänen esikoisromaaninsa ja sen elokuvaoikeudet on jo myyty. Huomionarvoista on, että alkuperäisteos on julkaistu tänä vuonna ja mekin luemme silti jo samana vuonna kirjaa käännöksenä. Kirjan on suomentanut Anne Nurmi.

Tapahtumaketju alkaa purkautua, kun Berliinissä laitapuolenkulkija ahdistetaan syrjäiselle kadulle ja hänet räjäytetään ohjuksella Alppien juurella. Tosin tätä ennen on jo kirjassa  tapahtunut paljon. Amsterdamissa on kaapattu nuori, lahjakas, amerikkalainen sumerologi. Vastaavasti Ruotsissa katoaa sairaalasta itsemurhaa yrittänyt, armeijan palveluksessa ollut kryptologi, William Sandberg.

Ja vaikka hän luonnollisesti tiesi, että jossain tuolla oli toinen todellisuus – jossakin puupaneelien ja postilokeroiden takana hänen teoreettiset mallinsa olivat arkipäivää diplomaateille, sotilaille tai ulkomaankomennuksilla oleville agenteille – vaikka hän tiesi, hän oli onnistunut välttämään sen. Hän ei ollut yksinkertaisesti mukana siinä maailmassa, ja se teki hänestä valppaan ja oivaltavan ja mahdollisesti kykeneväisen kehittämään ratkaisuja, joille eivät olleet tunnusomaista lyhytnäköisyys, paniikki tai adrenaliinihuiput.

Williamin entinen vaimo Christina on toimittaja ja hän alkaa harjoittelijansa Leon kanssa etsiä Williamia. Eniten häntä ihmetyttää, että heidän entisestä kodistaan on kadonnut kaikki Williamin henkilökohtainen omaisuus, mutta ”tyttären” kuvat ovat seinällä. Matka suuntautuu vihjeen perusteella Amsterdamiin, mutta siellä he joutuvat kaaoksen keskelle.

Joko kaikki olivat lukittuina sairaalan muihin osiin tai sitten kadulla kulkeva huhu oli totta. Sen mukaan kaikki rakennuksessa olijat olivat kuolleet. Että kukaan ei vastannut siitä syystä puhelimeen, eivät potilaat eivätkä hoitajat eivätkä vierailijat.

Kidnappaajat pakottavat Janinen ja Williamin purkamaan yllättävästä paikasta löytynyttä nelikantaista koodia ja nuolenpääkirjoitusta sekä selvittämään koodia, jolla alkanut ketjureaktio saataisiin pysäytettyä. Ketä kidnappaajat ovat? Miten he tehtävässä onnistuvat on hurjan ja tehokkaasti kirjoitetun tarinan takana?  Onnistuuko William tehtävässä, jossa kaikki muut ovat epäonnistuneet?

Viruksella on kyky päästä kehon soluihin ja kopioida omaa perimäänsä niin että se pakottaa kehon tuottamaan soluja, joilla on viruksen DNA. Mitä jos virus pystyisi kantamaan mukanaan geenimateriaalia, jonka olemme valinneet itse? Mitä jos se voisi viedä materiaalin mukanaan soluihin ja pakottaa ne tuottamaan uusia soluja, jotka näyttäisivät sellaisilta kuin me haluamme, käyttämällä uusia geenejä vanhojen sijaan?

Käänteitä ja tapahtumia kirjassa on runsaasti. Kirja on hengästyttävää luettavaa, joka etenee vauhdilla. Jälleen kerran ”sattumalta” ollaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kirja on jännitysromaani, ehkä jopa parempi kuin Da Vinci –koodi. Tapahtumia kuvataan  liiaksi Williamin yksioikoisen ajattelutavan kautta. Toisin kuin Dan Brown suuntautuu historian salaisuuksien maailmaan, niin Olsson katsoo tulevaan.

Olemme tien päässä, hän sanoi. Emme pääse pidemmälle. Eikä tilannetta muuta muuksi se, että te raahaatte tänne valtavan määrän merkityksettömiä papereita.

Kirjoittaja ei ehkä ole osannut tarpeeksi asettua Janinen tai Christinan rooleihin tai sivuuttaa nämä liikaa. He ovat enemmän mukana kuin ’tarpeellisia’. Kirjan takakannen teksti on myös hämäävä, että ketjureaktio olisi pysäytettävissä eli ratkaisua tuskin on sen enempää kirjassa kuin todellisuudessa. Meidän todellisuudessa Ebola on liiankin hyvä esimerkki. Tarinan nopeatahtinen eteneminen kyseenalaistaa niin menneen kuin tulevan. Tarina avaa tulevaisuudenkuvan, joka voisi tapahtua ja herättää ajattelemaan, että näinkö sitä todellisuudessa toimittaisiin.  Olssonin Ketjureaktio on hyvä genrensä edustaja, kyllä sen seurassa viihtyy. Viihdyin itse tämän kirjan seurassa paremmin kuin Brownin kirjojen.

Fredrik T. Olsson Ketjureaktio

Tammi 2014. Kustantajalta.

Kristina Ohlsson Paratiisiuhrit

Kristina Ohlsson (1979) on Lähi-itään ja EU:n ulkopolitiikkaan erikoistunut politiikan tutkija, joka ennen vapaaksi kirjoittajaksi ryhtymistään toimi ETYJ:n analyytikkona Wienissä.

Hänen Fredrika Bergman –sarjasta on aikaisemmin suomennettu Nukketalo, Tuhatkaunot ja Varjelijat. Pidin eniten Tuhatkaunosta ja Varjelijasta. Ensimmäisestä kirjasta lähtien tiesin, että kerään kirjailijan teokset omaksi, vaikka laitan usein dekkarit kiertoon luettuani. Nukketalon lapsiaihe ei ole koskaan ollut mieliaiheeni, mutta Ohlsson sai minut pitämään tästäkin kirjasta. Siihen vaikutti osaltaan lukujärjestykseni eli luin ensimmäisenä Tuhatkaunot ja selvitin sen jälkeen kirjailijan aiemman tuotannon. Paratiisiuhrien (Paradisoffer 2012) suomentaja on Pekka Marjamäki.

Kristina Ohlsson kertoo jälkisanoissa: 

Terrorismi on hyvä teema, mikäli haluaa kirjoittaa jännityskirjoja. Niin se vain on. Kirjailijalle on suurta hyötyä myös rikkaasta mielikuvituksesta ja ehtymättömästä tarinankertomisvietistä. Minun kirjani tapaavat kirjoittaa itse itsensä, ja niin kävi myös tässä teoksessa. Poimin mukaan teemoja ympäröivästä maailmasta. Ruotsi maan ensimmäisen itsemurhaiskun jälkeen. Maailma syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen.

Eli edellä kuvaus kirjan lähtökohdista. Fredrika Bergman saa taas visaisen tehtävän. Hän on siirtynyt New Yorkissa vietetyn äitiysloman jälkeen viransijaiseksi oikeusministeriöön. Arlandasta 9.30 lähtevä lento New Yorkiin uhataan räjäyttää, jos kapteeni yrittää laskeutumista. Aikaa tilanteen ratkaisemiseen on sen verran, miten pitkään koneen polttoaine riittää.

Fredrika empi hetken, mutta sanoi sitten: – Et sanonut, miten kauan aikaa itse asiassa on. Miten pitkään koneessa riittää polttoainetta?

Eden puri huultaan. – Meillä on tästä hetkestä eteenpäin reilut kolmetoista tuntia. Sitten kone syöksyy maahan, jos sille ei anneta lupaa laskeutua.

Turvallisuuspoliisin terrorismin vastaisen yksikön johtaja Eden Lundell on tiukka johtaja. Hän saa avukseen Fredrikan ja Alex Rechtin selvittämään tapausta. Eden Lundell on saanut potkut entisestä työpaikastaan MI5:stä epäiltynä Mossad-kaksoisagentiksi ja tämä aiheuttaa matkan varrella lisäjännitystä.

–  Minun pitäisi mennä laittamaan ruokaa lapsille, Elina oli sanonut.

–  Eikö sinulla ole miestä, joka voisi ruokkia lapset?

–  On mutta hän on yksityisyrittäjä ja tekee pitkiä päiviä.

–  Sitten sinä soitat hänelle ja sanot, että valtakunnan turvallisuus painaa vaakakupissa enemmän kuin hänen pikku puulaakinsa. Eikä ainoastaan tänään, vaan joka ikinen päivä. Jos asiassa on mielestäsi jotain epäselvää, kehotan, että kerään tavarasi ja etsit itsellesi uuden työpaikan. Ja nopeasti sittenkin.

Kaappausta käsitellään nuo kolmetoista tuntia Ruotsin terrorismin vastaisessa poliisissa, kaapatun lento 573 miehistön keskuudessa sekä Yhdysvalloissa, jossa kissanhäntää vedetään kiistelemällä kuuluuko asia FBI:lle vai CIA:lle. Lisäpanoksensa asialle antaa Yhdysvaltojen päätös, että koneessa olevaa terroristia ei päästetä Yhdysvaltojen ilmatilaan, vaan kone ammutaan alas, jos se ohjataan Yhdysvaltojen alueelle. Tilanne ratkeaa 00.11 koneen polttoaineen loppuessa.

Oli kuitenkin liian myöhäistä. Aikaa ei enää ollut. Amerikkalaisten vastaus oli yksiselitteinen – hyökkäyskäsky oli jo annettu. Erik oli niin hädissään, että pysyi tuskin nahoissaan. Hänen huutonsa kantautui varmasti matkustamon perälle saakka.

Loppuratkaisu on ohlssonimainen eli särmikäs ja yllättävä. Tällä kertaa syyllisen kuitenkin keksii ennen loppua. Kirja vie mennessään. Loppua kohden lukutahti kiihtyy ja sivut etenevät vauhdikkaasti. Kirjan aihe ei ole kovin ihmeellinen ja teema suoraan syyskuun 11. päivän tapahtumista ’lainattu’.  Toisaalta aihe on globaali ja liian totta tänä päivänä. Kukaan ei varmaan unohda todellisuutta. Itse istuin kauppakeskuksen parkkipaikalla ja puhuin puhelimessa Australiaan, kun autoradio pauhasi, että lentokone lentää kohden... Toivoisin, että Fredrikan työtehtävät johtaisivat takaisin Ruotsiin, sillä uusimassa teoksessa tapahtuu liian monia asioita sattumien kautta. Fredrika on uskottavampi ruotsalaisen yhteiskunnan kuviossa.  Ohlssonin aiemmat kirjat ovat erilaisia, sillä olen kyllästynyt niin suosittuun Gotlanti-genreen. Ohlssonia lukiessa tulee mieleen Viveca Sten ja Marianne Cedervall kirjat, koska perinteinen poliisityö ja rikoksen selvitystyö ei ole niin ensisijaista.  Olen todella nauttinut Ohlssonin lukemisesta.

Kristina Ohlsson Paratiisiuhrit
WSOY 2014. Kustantajalta.

Osallistun tällä kirjalla Rikoksen jäljillä-lukuhaasteeseen Oksan hyllyllä.