Yasushi Inoue Äitini tarina

Yasushi Inoue Äitini tarina

Englanninkielinen teos Chronicle of My Mother (1982)

Suomennettu englannista Jarkko Laine.

Otava 1986. Kotikirjasto

Yasushi Inoue (1907-1991) oli arvostettu japanilainen kirjailija. Hän valmistui Kioton yliopistosta ja työskenteli sanomalehtimiehenä. Kirjailijalta on suomennettu Erään väärentäjän elämä ja Metsästyskivääri. 

Äitini tarina on ensimmäinen lukemani kirja New To You Reading Challenge -lukuhaasteeseeni. Tarina on autobiografinen ja kieli runollisen kaunista. Kirjan alussa minäkertoja tutustuttaa lukijan perheeseensä. Tämäkin kirja vahvistaa käsitystäni japanilaisesta kirjallisuudesta. Kirjan teemoja ovat muistaminen, vanheneminen, ihmissuhteet, vastuuntunto, perhe ja identiteetti. Olen lukenut aiheesta enemmänkin, mutta mainitsen nyt vain John Bayleyn Elegia Irikselle ja Lisa Genovan Edelleen Alice. Näitä kolmea kirjaa yhdistää muistisairauden tematiikka, mutta näistä on tehty myös elokuva.

Tarinan alussa Inoue kuvaa suhdetta isäänsä.  Isä eläköityi 48-vuotiaana, heti lääkintäkenraalimajuriksi ylentämisen jälkeen. Hän vetäytyi ja eristäytyi vaimonsa kanssa kotikyläänsä Izun niemelle.  Siellä hän viljeli yli kolmenkymmenen vuoden ajan pientä maapalstaa talon takana. Hän ei poistunut kotoaan, mutta otti tulijan vastaan. Kertoja elää ajoittain etäällä perheestään jo lapsena, mutta hän ei tunne katkeruutta.

Isän kuoltua rupesin kuvittelemaan mielessäni, että oma kuolemani ei ollut ehkä kovinkaan kaukainen tapahtuma. Mutta koska äiti oli yhä terveenä, kuoleman meri näyttäytyi minulle puoleksi verhottuna ja hyvin erilaisena kuin tänään. Äiti on isää viisi vuotta nuorempi ja tällä hetkellä samanikäinen kuin tämä oli kuollessaan. Toisin sanoen hän täyttää kahdeksankymmentä tänä vuonna.

Äitiä kuvatessaan Inoue kertoo myös lasten elämästä ja heidän keskinäisistä suhteista. Isän kuoltua vuonna 1959 äidin arki maatalossa muodostui ongelmaksi. Hänen neljästä lapsesta yksi tytär asui Mishimassa, ja nuorempi poika, nuorempi tytär ja kertoja asuivat Tokiossa. Äiti oli asunut kolmenkymmenen vuoden ajan maatalossa eli isän eläkeiän. Vuoden verran äiti jatkoi maatalossa elämistä palvelustytön turvin. Vastentahtoisesti äiti suostui muuttamaan tyttärensä Sokon luo Tokioon, mutta hänen ehtonsa oli, että hän saa asua tyttärensä kanssa, eikä poikiensa ja miniöidensä keskuudessa. Jo ennen isän kuolemaa äidin muisti oli alkanut pettää, sillä arjessa tapahtui pieniä unohtelemisia ja asioiden toistoja.

”Tietenkin mummi on kymmenvuotias”, nuorempi tyttäremme sanoi. ”Se merkitsee että hän elää ajassa, joka oli ennen kuin hän meni naimisiin isoisän kanssa, ja on vain luonnollista ettei hän tiedä mitään isoisästä. Sehän johtuu siitä ettei hän ole vielä tavannut isoisää.”

Vähitellen asiat muuttuvat ja muistivaikeudet pahenevat, kun nuorena menetetty rakas korvaa aviomiehen.  Tiettyjä osia hänen menneisyydestään katoaa täydellisesti. Äiti tuntuu kadottaneensa kaikki elämän onnelliset muistot, kun taas tuskallisimmat tuntuvat taltioituneen mieleen pysyvästi. Äidin täyttäessä kahdeksankymmentäviisi hän on elänyt jo viisi vuotta puolisoaan vanhemmaksi ja jo kymmenen vuotta ilman miestään tämän kuoltua vuonna 1959.

Täytettyään kahdeksankymmentä tapahtui jälleen muutoksia. Sokon voimat alkavat ehtyä äidin hoitamiseen. Tokion saasteet ja liikenne voimistuvat, joten äidin kannalta paikka ei ole hyvä. Shikakon perhe päättää muuttaa Izun kylään, kun Shikakon puoliso saa sieltä töitä. joten äiti muuttaa heidän perheeseen. Shikako tuntee hyväksi sen, että hän huolehtisi äidistä tämän viimeiset vuodet. Äidillä on halu palata kylään, sillä siellä hänellä on ystäviä. Myönteisessä elämänmuutoksessa ilmenee tyypillinen voimien palautumisen muutos, joka on havaittu elämän kehitystehtäviä tutkittaessa. Toisaalta kirjasta välittyy hyvin omaisten jaksamisen rajallisuus muistisairaan hoitajana.

                            

Äiti oli seurannut lääkäri-isääni Tokioon, Kanazawaan, Hirosakiin ja Taipeihin, ja asunut kussakin sotilastukikohdassa muutaman vuoden ajan, mutta nyttemmin hän oli unohtanut miltei täydellisesti senaikaiset tapahtumat ja paikat. Hän ei koskaan oma-aloitteisesti maininnut niistä mitään, joten oli pakko olettaa tuon elämänvaiheen kadonneen olemattomiin.

Inoue kuvaa niin dementoituvaa äitiä kuin aikuisten lasten elämää. Äitini tarina on surullinen ja mykistävän rehellinen kuvaus ihmisen vanhenemisesta ja yksinäisyydestä. Lukija jää miettimään, mitä ihminen haluaa muistaa, miten vähän muistettavaa lopulta jää ja miten muistot valikoituvat mieleen. Vuosikymmeniä kestänyt avioliitto, rakastettu aviomies ja lapset haihtuvat mielestä elämänkaaren lopussa. Inoue kuvaa sisarusten välit lämpimiksi ja välittäviksi, sillä he pyrkivät huolehtimaan vastuuntuntoisesti äidin hyvinvoinnista.  Länsimaalainen lukija voi kokea jopa vierautta, valitettavasti. Hautajaisvalmistelut, buddhalaispapin seremonia ja ennen kaikkea krematorio-osuudessa korostuva osallisuus   hämmentää kauneudellaan lukijan. Yiyun Lin Yksinäisyyttä kalliimpaa hurmasi minut tarinansa aloituksella, ja senkin miljöö oli samankaltainen. 

Blogeissa toisaalla: Hyönteisdokumentti

Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen.

Milena Busquets Tämäkin menee ohi ja Ystävänpäivän lukumaraton

Milena Busquets (1972) on espanjalainen kirjailija, toimittaja ja kääntäjä. Hän on työskennellyt myös perheensä perustamassa kustantamossa. 

Olen lukenut joitakin kirjailijan haastatteluja, joista ilmenee, että kirjan Blanca on aiheessaan  hyvin lähellä kirjailijaa itseään. Busquets kirjoitti esikoisteoksensa nopeasti menetettyään oman äitinsä, Esther Tusquetsin. Kirjan kepeys syntyy kirjailijan rakkaudesta muotiin ja vaatteisiin, jotka innoittivat jo hänen blogikirjoittamistaan.

Huokasin helpotuksestani edistyessäni tämän kirjan lukemisessa. Sivu sivun jälkeen olin varmempi, että en saa niskaani kuravettä, että ahdistus, ankeus tai apeus eivät valtaa minua. Toinen vaihtoehto olisi ollut tarttua chick-litin virvoittavaan syleilyyn, mutta halusin silti jotain enemmän. Kirjan esittelyssä tarinaa kuvataan seuraavin sanoin: ihana, pakahduttava tarina on täysosuma vaikkapa Siri Hustvedtin, Riikka Pulkkisen ja Sadie Jonesin lukijoille. Vain Sadie Jones osuu minuun, mutta etsin juuri päinvastaista kirjaa, joten sekin lipuu ohitseni.

Blanca matkustaa äitinsä hautajaisten jälkeen perheen kesähuvilalle merelliseen Cadaquésiin lasten, koiran, ystävien, rakastajan ja ex-aviomiesten seurassa.  Kirjan teemoista tärkeimmät ovat luopuminen, surutyö, rakkaus ja seksi.  Blanca käy läpi suruaan ja menetystään. Muistojen virta kulkee kesän ajan mielessä. Muistot kuljettavat eri aikaan elettävästä hetkestä, äidin omaisuus muistuttaa läsnäolosta vielä pitkään.

Keitä muita sinne tulee? Sofia kysyy.

Anna kun mietin. Ai niin, molemmat eksäni.

Mitä?

Menetkö Cadaquésiin kummankin ex-miehesi kanssa? Lasketko leikkiä, eikö niin? Luuletko, että tuo on normaalia? Elisa sanoo.

En tiedä, onko se normaalia. Mutta itsehän olette koko päivän hokeneet etten saa olla yksin, että minulla pitää olla ympärillä ihmisiä, jotka rakastavat minua. No, luulen että Oscar ja Guillem rakastavat minua.

… Santikin tulee. Perheensä kanssa, lisään.

Tämäkin menee ohi –teoksen minäkertoja on nelikymppinen, espanjalainen  nainen. Tarina alkaa hautajaisista Port Lligatin hautausmaalla, kun Blanca jättää jäähyväiset äidilleen. Tämä on  kirja tunteista ja elämänrooleista tyttärenä. Kertoja puhuttelee äitiään sinä-muodossa, joka tuo kirjan entistä lähemmäksi lukijaa.  Kirjan rakenteen kannalta ratkaisu on erinomainen, sillä äiti pysyy läsnä läpi kirjan. Monta kertaa kavahdan sinuttelua lukiessani – tehokasta. Tämä toimii juuri niin kuin pitääkin. Kirjan aihe on universaali ja jokaista meitä koskettanut tai koskettava.

Emme olleet koskaan äiti ja tytär jotka olivat toisensa parhaat ystävättäret ja kertoivat toisilleen kaiken, emme puhuneet kaikkein henkilökohtaisimmista asioista,  luulen  että yritimme aina olla toistemme edessä paras versio itsestämme.

Tämäkin menee ohi on kepeän kesäinen kirja viinilasien äärellä. Kirjan nimi on viisaiden päätelmä. Äidin lisäys siihen oli Tuska ja ahdistus menevät ohi, niin kuin menee onni ja autuus.  Ja edellisen täydentää tytär: Nyt tiedän, ettei se ole totta. Elän ilman sinua aina siihen asti kun kuolen. 

Tämäkin menee ohi on hieno erokirja yhdestä vaikeimmasta ja hienoimmasta ihmissuhteesta, joka meillä jokaisella on. Jokainen nainen on äitinsä tytär hyvässä tai pahassa. Kuolemassa on kyse erosta. Luopumisesta, irtipäästämisestä,  anteeksiannosta ja etenemisestä. Tuo alla oleva lainaus muistutti mieleeni samanlaisen episodin sinisen St Michaelin villatakin kanssa.

Ja meillä on talossa uusi asukas, hänen nimensä on Rey, yritän opettaa poikia viemään sen kävelylle joka päivä. Toissapäivänä vein neuletakkisi pesulaan, kun saan sen torstaina takaisin, se on ”kuin uusi”,  kuten minulle sanottiin. 

Mietin lukiessani kirjan nimeä. Tällaiset yhdentekeviltä kuulostavat nimet tuntuvat olevan suosiossa. Pitkät nimet kiehtoivat jokin aika sitten tyyliin Katherine Pancol Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin tai  Raphaele Billetdoux Minun yöni kauniimmat kuin teidän päivät. Erityisesti ihmettelen nimiä, jotka ovat mitään sanomattoman tylsiä. Suomalainen-sana nimessä tuntuu hyvin rajaavalle. Kirjat eivät  erotu toisistaan. Tämäkin menee ohi unohtuu jo huomenna minulta, mutta tarinan muistan pitkään.

Milena Busquets Tämäkin menee ohi

Alkuperäisteos También esto pasará, 2015
Suomentaja Tarja Härkönen
Otava 2016. Helmikuun uutuusostos.

Kirjan on lukenut myös mm. Mummo matkalla.

Ystävänpäivän lukumaraton

Ystävänpäivän lukumaraton

Päätin lähteä mukaan kirjabloggaajien ystävänpäivän lukumaratoniin sunnuntaina 14.2.2016. Haastetta emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina.

Haasteen säännöt

• Ilmoita osallistumisestasi tämän postauksen kommenttikenttään.
• Lukumaratonin pituus on 24 tuntia. Maratonin voi aloittaa mihin kellonaikaan vain, myös edeltävänä päivänä, kunhan osa suorituksesta osuu varsinaiselle maratonpäivälle. Voit esimerkiksi aloittaa jo lauantaina 13.2.2016 klo 12.00, jolloin maraton loppuu osaltasi 14.2.2016 klo 12.00. Maratonin tulee kuitenkin päättyä viimeistään ennen keskiyötä 15.2.2016.
• Jaloittelu-, ruoka- ja lepotaukoja saa pitää tarpeen mukaan, mutta niihin käytetty aika lasketaan mukaan kokonaissuoritusaikaan.
• Voit halutessasi kirjoittaa blogissasi päivittyvää postausta maratonkuulumisistasi, mutta riittää, jos kirjoitat maratonistasi koostepostauksen. Kirjaa ylös lukemasi sivumäärä ja teoslistasi ja ilmoita ne julkisesti blogissasi. Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit ilmoittaa lukemasi sivumäärän ja halutessasi myös kirjat tämän postauksen kommenttikenttään. Haasteen emäntä tekee koosteen, johon kirjataan kaikki osallistuneet blogit ja yhteinen luettu sivumäärä. 
• Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten vain! Luetpa siis esimerkiksi sarjakuvaa bussissa lukulaitteelta tai kivikovaa klassikkoa kotisohvalla, ovat kaikki tyylit vapaita. 
• Lukumaratonin edistymisestä voi raportoida myös somessa. Maratonin hashtagina on käytössä perinteinen #lukumaraton 

Oma kirjatilanteeni on hyvin avoin vielä tässä vaiheessa, koska en tiedä, mitä kirjoja ehdin saada kasaan viikonloppuun mennessä. En tavoittele kirjojen lukumäärää tai sivuja.  Laitan muutaman mahdollisen kirjan, joita olen ajatellut lukevani. Minulla on pakko olla vaihtoehtoja, sillä yhdellä lukumaratonilla keskeytin kirjan.

Aloitan tällä kirjalla

Sun-mi Hwang Kana joka tahtoi lentää (140 s.)

Toinen epäröintiä aiheuttava on Austen. Olen tuomassa blogiini niin Jane Austenin Emman kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon. Omistan kirjat, mutta olen päättänyt lukea uuden käännöksen jälkimmäisestä, joka päätöksenä tuottaa minulle päänvaivaa kohtuuttomasti. Tämän voisi säästä lukumaratonin loppuun.

 Saatan lukea myös tämän  Takashi Hiraide: Kissavieras (152 s.)

Lukuvuoroa odottavat myös nämä: 

Irène Némirovsky  Tanssiaiset  (77s.)

Romain Puértolas Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven