Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elena Ferrante. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elena Ferrante. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Elena Ferrante My Brilliant Friend

Elena Ferrante My Brilliant Friend Book One: Childhood, Adolescence
Alkuperäisteos L'amica geniale, 2011
Kääntäjä Ann Goldstein
Europa Edition. Kotikirjasto.

Elena Ferrante on pseudonyymi -nimellä kirjoittava italialainen kirjailija. Olen lukenut hänen aiemmin suomennetut teokset Amalian rakkaus (2005) ja Hylkäämisen päivät (2004). Hylkäämisen päivät teki minuun huikean vaikutuksen, mutta Amalian rakkaus oli vaikutukseltaan miedompi, joten sen blogiteksti jäi roikkumaan. ”Ihastuin” Napoli-sarjan englanninkieliseen ulkoasuun ja haluan sen kokonaisuutena tässä asussa. Lainausmerkit kuvastavat taas kerran huumoriani.


Neliosaisen kirjasarjan avaus My Brilliant Friend kertoo kahden tytön lapsuudesta ja ystävyydestä sotienjälkeisessä Napolissa köyhyyden keskellä. Toinen tytöistä on Elena Greco, tarinankertoja ja toinen Raffaela Cerullo, jota Elena kutsuu nimellä Lila. Ensimmäisessä osassa seurataan tyttöjen elämää 1950-luvulta 1960-luvulle. Ensimmäinen osa päättyy Lilan osalta merkittävään siirtymäriittiin 16-vuotiaana. Tyttöjen elämänpiiri on naapuruston verran ja sen ulkopuolella odottavat mahdollisuudet ja eri elämä. Ferrante kuvaa sodanjälkeistä arkea, ihmisten eriarvoisuutta, väkivallan kierrettä ja yhteiskunnallista rakennemuutosta. Nainen, naiseus ja sen roolit ovat myös keskiössä. Mikä on naisen osa?

I feel no nostalgia for our childhood: it was full of violence. Every sort of thing happened, at home and outside, every day, but I don't recall having ever thought that the life we had there was particularly bad. Life was like that, that's all, we grew up with the duty to make it difficult for others before they made it difficult for us.

My Brilliant Friend alkaa nykyhetkestä naisten ollessa yli kuusikymppisiä, kun Elena saa puhelun Lilan nelikymppiseltä pojalta Rinolta. Lila on kadonnut tai kadottanut tieten tahtoen itsensä ja jälkensä. Hänen vaatekaappinsa on tyhjä, hän on leikannut itsensä pois jopa valokuvista. Kuultuaan uutiset Elena palaa muistoihin takaisin lapsuuteen ja nuoruuteen. Lainaan tuon puhelinkeskustelun, koska tuossa vaiheessa olin jo myyty tarinaan. Tuo Elenan asenne ja tapa ottaa vastaan viesti on mykistävä. Haluaisin tietää vuosien välissä tapahtuneet asiat - ja pian. Jokin tuossa särähtää ja vaivaa koko lukemisen ajan.

He began to cry and I let him act out his desperation, sobs that began fake and became real. When he had stopped I said:
“Please, for once behave as she would like: don’t look for her.”
“What do you mean?”
“Just what I said. It’s pointless. Learn to stand on your own two feet and don’t call me again, either.”
I hung up.

Tytöt tutustuvat kansakouluun mennessä. Tytöt ovat erilaisia, sillä Lila on  rohkea ja älykäs, kun taas Elena on hiljainen ja seurailija. Tyttöjen välillä on keskinäistä kilpailua ja kateutta. Kun Elena jatkaa koulunkäyntiä, niin Lilan koulutie päättyy isän antamaan suutarin oppiin. Elena jatkaa koulunkäyntiä opettajan painostettua vanhempia, joten hän pääsee myös lukioon ja menestyy. Lila lukee salaa ja kadehtii toisen mahdollisuuksia. Tytöt ovat niin kiinni kuin irti toisissaan ja toisistaan.

For the rest of the summer she didn’t appear. I became very friendly with Carmela Peluso, who, although she laughed too much and then complained too much, had absorbed Lila’s influence so potently that she became at times a kind of surrogate. In speech Carmela imitated her tone of voice, used some of her recurring expressions, gesticulated in a similar way, and when she walked tried to move like her …
That sort of misappropriation partly repulsed and partly attracted me. I wavered between irritation at a remake that seemed a caricature and fascination because, even diluted, Lila’s habits still enchanted me.’

Keskeisimmäksi teemaksi ensimmäisessä osassa muodostuu tyttöjen tie raivata oma paikka maailmassa. Tyttöjen side on luja, mutta kliseetön. Ystävyys ei ole koskaan särötön.  Loppujen lopuksi ystävyys on vain osa teemaa. Lilan katoaminen tuo tarinaan oman elementtinsä. Arvioin myös Elenan kerrontaa ja mietin, että luotanko edes häneen? Mihin tämä tarina kehittyy? Ferrantea lukeneena vaadin yllätyksiä.

It's been at least three decades since she told me that she wanted to disappear without leaving a trace, and I'm the only one who knows what she means. She never had in mind any sort of flight, a change of identity, the dream of making a new life somewhere else.

Ferrante on kirjailija, josta emme tiedä paljon mitään. Kuitenkin tässä kirjassa on runsaasti henkilöitä, jotka eivät ole stereotypioita, vaan hyvin aidontuntuisia, joten lukija miettii väistämättä, autobiografisia yhteyksiä. Pidin valtavasti Hylkäämisen päivistä, mutta My Brilliant Friend on hurmaava, ihanasti kirjoitettu romaani eliniän kestävästä ystävyydestä. Tarinaa rakentuu pienistä arkisista asioista ja tapahtumista tyttöjen elämässä, mutta teos on silti äärettömän kunnianhimoinen ja mukaansatempaava. En osaa viitata muihin kirjoihin. Ainoastaan Margaret Atwoodin Kissansilmä tulee mieleeni, mutta sen lukemisesta minulla on ikuisuus, joten se onkin lukupinossani. Luin viikonloppuna kirjaa, jota sanottiin aikuisten saduksi, maagiseksi realismiksi. Tunsin, että etsin juuri nyt jotain muuta. Minulla on kesken parhaillaan Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat, ja luulen että niin hänen kuin Ferranten ravisteleva realismi on enemmän etsimääni. My Brilliant Friend on ensimmäinen osa neliosaista sarjaa, joten en tiedä, mihin tarina vie, joten en osaa arvioida aloitusosan merkitystä tämän vuoden kirjoissani.

Blogeissa toisaalla Lukuisa, Hotelli Hertta ja Lumiomena


maanantai 9. maaliskuuta 2015

Elena Ferrante Hylkäämisen päivät






Elena Ferrante ei sanonut minulle mitään. Löysin Ferranten kirjan esittelyn Mari A:n kirjablogista. Kiinnostuin lukemaan tarinan. Jo kirjan nimestä ja etu- ja takakannesta paljastuu, että kyseessä on jätetyn tarina. Jo nimekkeen alla lukee: Eräänä huhtikuun iltapäivänä heti lounaan jälkeen, mieheni ilmoitti jättävänsä minut. Hän sanoi sen samalla, kun korjasimme likaisia astioita pöydältä.

Ferranten tarina vertautuu Botho Straussin Omistukseen, joka on kuvaus kirjakaupan myyjän muistiinpanoista, jotka tämä tekee rakastettunsa lähdön jälkeen. Mies jättää työpaikan, sulkeutuu asuntoonsa. Hänen on nyt aika arvioida elämä uudelleen.

Hylkäämisen päivät on tuiki tavallinen tarina naisesta, perheenäidistä, joka jätetään nuoremman naisen takia. Silti se on intensiivinen kuvaus jätetystä.  Onnellinen perheenäiti tulee yllätetyksi miehen kertoessa lähdöstään. Marionille lähtö on vain ilmoitusluonteinen asia ja hyvin vähäeleinen ilmoitus. Yhteinen elämä ei velvoita keskusteluun tai selityksen antamiseen. Olga jää yksin kahden lapsensa sekä Otto-koiran kanssa. Lapsilla ei tunnu olevan suurtakaan merkitystä isälle. Yhtä vähän on merkitystä Olgan selviämisellä niin henkisesti kuin taloudellisesti. Yhteinen aika mitätöidään uuden seikkailun innoittamana.

Sitten hän otti omille harteilleen syyn kaikesta siitä mitä oli tapahtumassa ja sulki kotioven hiljaa takanaan jättäen minut kiveksi jähmettyneenä tiskialtaan viereen.


Olga joutuu yksin jäätyään ahdistuksen valtaan, joka syöksee hänet pohjalle, täysin hallitsemattomaan tilanteeseen. Perheelleen omistautuneen naisen on mahdoton käsittä uutta tilannetta. Marion jätti perheensä parikymppisen naisen takia. Ensijärkytys muuttuu vähitellen epäuskon kautta vihaksi, katkeruudeksi ja raivoksi, joka purkautuu väkivaltaisin kohtauksin. En pitänyt näistä kohtauksista ja olin jo vähällä jättää kirjan kesken, kun ne eivät rajoittuneet Marioniin. Kadulla Olga joutuu raivon valtaan nähdessään omat korvakorunsa Carlalla ja käy miehensä kimppuun.

Löin häntä yhä uudelleen ja hän kaatui jalkakäytävälle. Potkin häntä kerran, kaksi, kolme kertaa, mutta hän ei suojautunut.

Olgan käy sisäistä monologia tunteiden vuoristoradassa. Tarina on paikoin väkivaltainen purkaus ja paikoin taas henkeäsalpaavan älykäs kertomus menetykseen sopeutumisesta. Välillä on pakko kysyä, kuka hylkää ja mitä. Ferrante on onnistunut luomaan tarinan surun kokemisesta ja luopumista, mutta hylätyksi tulleita on enemmän kuin yksi.

Elämä on juuri tätä, ajattelin, onnen läikähdys, riipaiseva tuska, väkevä halu, ihon alla sykkivät suonet, eikä muuta. Lahjoittaakseni hänelle vielä väkevämmän tunteen, näytin malttamattomuuden ja soitin uudelleen ovikelloa.
Sinun täytyy pitää lapsia luonasi enemmän. Carla on rasittunut. Hänen täytyy suorittaa tenttejä, hänellä ei ole aikaa lapsille. Sitä paitsi sinähän se äiti olet. Katsoin häntä tarkasti. Minun oli myönnettävä, ettei hänessä olut mitään, mikä voisi kiinnostaa minua. Hän ei ollut edes sirpale menneisyyttä vaan vain jälki, jonka käsi on jättänyt seinälle vuosia aikaisemmin.

Ferrantelta on suomennettu myös Amalian rakkaus. Hylkäämisen päivät (I giorni dell’abbandono, 2002) on kirjailijan ensimmäinen suomennettu teos. Elena Ferrante on italialainen, mysteerikirjailija, joka välttelee julkisuutta, joten kirjailijanimi lienee pseudonyymi. Hylkäämisen päivät on sietämättömän syvälle menevä kuvaus jätetyn yksinäisyydestä ja tunneskaaloista, joissa yksilö joutuu mikrotasolla rypemään. Olga löytää kuitenkin luottavaisen suhtautumisen huomiseen. Pidin tästä kirjasta todella paljon.

Elena Ferrante Hylkäämisen päivät 2004

Kirja on luettu myös Oksan hyllyltä blogissa. Myös tekstissä on muutama linkki mm. Mari A:n kirjablogiin ja Kiiltomadon tekstiin.