Terttu Autere Kaunis mutta kuollut

Terttu Autere Kaunis mutta kuollut

Karisto 2017. Kustantajalta. Kiitoksin.

Terttu Autere on nimenä tuttu, mutta en ole aiemmin lukenut hänen tuotantoa. Hänen dekkarit ovat hyvin perinteisiä, kesyjä ja kuvaavat hyvin entistä aikaa. Autere on hämeenlinnalainen, eläkkeellä oleva äidinkielen ja historian lehtori ja toimii nyt kirjailijana.   Hän on julkaissut kuusi, pääosin viime vuosisadan alkuun sijoittunutta romaania.

Kaunis mutta kuollut on kolmas Juhani Kuikka –sarjan kirja. Tarinana se edustaa hyvin perinteistä salapoliisiromaania, joka ajoittuu 1930-luvulle. Onerva Ojala on saanut suomenkielenopettajan sijaisuuden pienen kauppalan yhteiskoulusta. Hän on myös kihlautunut lääninetsivä Juhani Kuikan kanssa. Pienessä yhteisössä jokainen on silmätikkuna pienen tai suuremman tarkkailun alaisena.  

Taas kerran Ensio Siljanderilla oli syy keskustella neiti Soivion kanssa, tällä kertaa kirjan herättämistä ajatuksista ja ennen kaikkea sopia kirjan palauttamisesta. 

Suoma Siljander ei kauan ihmetellyt miehensä yhtäkkistä taidehistorian innostusta. Hänelle oli nopeasti selvinnyt mistä siinä oli kysymys. ”Ettäs kehtaat”. Ensio Siljander kehtasi. Ensimmäisen kerran elämässään Ensio Siljander  nousi vaimoaan vastaan, Suoman tahto ei häntä nujertanut, eivät Suoman puheet järjestä, ei Suoman koleus, joka sai kodin tuntumaan vieraalta ja luotaantyöntävältä. Yhä enemmän Ensio Siljander vietti aikaa koululla keksien milloin mitäkin tekosyitä viipymiselleen.

Koulumaailmassa eletään helmikuista penkkareiden riehakasta aikaa, kun koulun vanhimmat oppilaat ovat lentämässä tutusta ympäristöstä pois. Yhteiskoulussa oli murhattu opettaja, mutta se ei näkynyt kauppalan arjessa. Oliko Iris Soivion sisar yhtä kaunis ja räiskyvä kuin sisarensa vai sisarensa täydellinen vastakohta? 

Iiris Soivion ruumiinavauspöytäkirja oli tullut päivällä. Jos Juhani Kuikka oli odottanut jotakin ratkaisevaa, hän pettyi. Tarkkaa kuolinaikaa ei ruumiinavauksen avullakaan pystytty määrittelemään. Mutta sen Juhani Kuikka tiesi koulutyttöjen kertomuksen perusteella, että Iiris oli ollut elossa vielä noin kello kuuden aikaan illalla.

Vai oliko se sittenkin Iiris Soivio, joka oli nauttinut miesten huomiosta eikä voinut vastustaa leikittelyä miesten tunteilla? Joku oli ottanut leikin vakavasti, rakkaus oli muuttunut vihaksi, murha vihan hedelmäksi. Kyllä Juhani Kuikka mielellään oleskeli kauppalassa, oleskelisi pitempäänkin, viettäisi ihania iltoja Onervan kanssa tämän kodikkaassa asunnossa, mutta ei auttanut, tuloksia, tuloksia piti saada, oikeuden toteutua.

Koulun viehkeä nuori piirustuksenopettaja löytyy kuristettuna koulun kokoelmahuoneesta penkinpainajaisillan jälkeen. Epäiltyjen joukko on sankka, sillä tekijää etsitään niin koulupoikien kuin vapaiden ja varattujen miespuolisten kollegoidenkin joukosta ja myös mustasukkaisten aviovaimojen joukosta. Miksi juuri piirustuksenopettaja surmattiin?

Kukaan ei osannut kertoa mitään sellaista. joka olisi tuonut valaistusta Iiris Soivion murhaan, mutta ei Juhani Kuikka ollut sellaista odottanutkaan. Oli vain pureuduttava syvemmälle, yritettävä eläytyä uhrin asemaan, tunkeuduttava hänen elämäänsä. Jotakin sieltä aina löytyi, murhalla kun aina oli syynsä. 

Autereen kieli on miellyttävää lukea, mutta sanoisin, että ruotsalaisten dekkareiden lukijoille Autereen kirjat ovat liian vaisuja. Enemmän näitä rinnastaisi Agatha Christien Neiti Marpleen Midsomeriin komisario Barnaby-dekkareihin tai Marianne Cedervallin kirjoihin. Yhtä hyvin termi cozy-dekkari kuvaa tätä tyyppiä, sillä cozy mystery on rikoskirjallisuuden lämminhenkisin lajityyppi. 

Alan Bradley Filminauha kohtalon käsissä

Flavia de Lucen tarina on edennyt nyt neljänteen osaan. Löydät aiemmat bloggaukseni näistä linkeistä. Piiraan maku makea, Kuolema ei ole lasten leikkiä ja Hopeisen hummerihaarukan tapaus. Hopeisen hummerihaarukan tapauksessa olen kertonut enemmän sarjasta, joten en toista tässä samaa. Se osa on myös suosikkini.

Flavia de Lucen kotikartanossa Bishop’s Laceyn kylässä valmistaudutaan joulunviettoon. Perheen nuorimmainen tytär on 11-vuotias harrastelijasalapoliisi ja mestarimyrkyttäjä. Perheen isän, Haviland de Lucen, taloudellinen tila on varsin tukala, joten kartanosta on annettu osa Ilium Filmsin kuvausryhmän käyttöön. Flavia elelee isänsä ja kahden sisarensa kanssa, sillä äiti on kuollut kauan sitten vuorikiipeilyonnettomuudessa. Flavia rakastaa kemiaa, perimäänsä kemianlaboratoriota, myrkkyjä sekä kemian kaavoja. Myös joulupukin arvoitus vaivaa Flaviaa, siskojen mielestä joulupukki on lasten juttu. Flavia aikoo ratkaista tuonkin arvoituksen – tieteen avulla.

 Niin kuin kaikki järkevät kemistit tietävät, linnunliimaa valmistetaan seuraavasti: keitetään orjanlaakerin kaarnaa kahdeksan tai yhdeksän tuntia, haudataan seos kiven alle kahdeksi viikoksi, ja kun se lopulta kaivetaan ylös maasta, sitä huuhdellaan ja se murskataan juoksevassa jokivedessä ja jätetään käymään. Vuosisatojen ajan lintukauppiaat olivat sivelleet ainetta puunoksille vangitakseen laululintuja, joita sitten kaupiteltiin kaupungin kaduilla.

Filmiryhmän mukana saapuu myös kuuluisa näyttelijätär Phyllis Wyvern. Sankka lumituisku saartaa Bishop’s Laceyn kylän. Kyläläiset kokoontuvat kartanoon katsomaan suuren filmitähden esiintymistä ja jäävät yöpymään kartanoon.  Yön pimeydessä tapahtuu kummia, sillä yksi kartanossa yöpynyt vieras löytyy kuolleena. Flavian on tietenkin selvitettävä tapaus ja saatava kartanon varjoissa piileskelevän henkilöllisyys selville. Flavian ja komisario Hewittin yhteistyökin sujuu hieman entistä paremmin.  

Yhdentoista vuoden mittaisen elämäni aikana olen nähnyt useammankin ruumiin. Jokainen niistä on ollut mielenkiintoinen tavallaan, eikä tämänkertainen ollut poikkeus.

Filminauha kohtalon käsissä ei ole suosikkini sarjassa, sillä tämä tuntuu ehkä hieman väliosalle. Pidin Hummerihaarukan tapauksen syvällisyydestä, koska siinä avattiin enemmän perheen taustoja. Lukija viihtyy kuitenkin Flavian seurassa erinomaisen hyvin.

Alan Bradleyn Filminauha kohtalon käsissä on perinteinen salapoliisiromaani, jonka englantilainen kartanomiljöö ja 1950-luvun ajankuva ovat ihastuttavat.

Alan Bradley Filminauha kohtalon käsissä

Alkuteos I Am Half-sick of Shadows
Suomentaja Maija Heikinheimo
Bazar 2016. Kustanjalta. Kiitoksin

Alan Bradley Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Löysin kirjan perjantaina postilaatikostani, kun olin aloittamassa lukumaratonia. Minun oli vaikea pysytellä lukusuunnitelmissani. Jaksoin kuitenkin sinnitellä, mutta sunnuntain omistin Flavialle ja kesän ihanimmalle aurinkopäivälle.

Hopeisen hummerihaarukan tapaus on kolmas osa Flavia de Luce -dekkarisarjassa, jossa nuori Flavia ratkoo murhatapauksia 1950-luvun Englannissa. Sarjan aiemmat osat ovat Piiraan makea maku ja Kuolema ei ole lasten leikkiä.

Hurmaava Flavia on yksitoistavuotias itseoppinut kemisti, myrkkyjen asiantuntija ja harrastelijasalapoliisi Bishop’s Laceyn maalaiskylässä. Hän asuu leski-isänsä ja kahden vanhemman sisarensa kanssa rapistuvassa maalaiskartanossa. Feely ja Daffy eivät liiemmin ole Flavian kamuja. Itse asiassa he ovat ilkeitä, sillä he kutsuvat Flaviaa keijujen tuomaksi vaihdokkaaksi, jota Harriet ei edes rakastanut. 

Kylän markkinoilla Flavia eksyy mustalaisnaisen telttaan, josta alkaa tapahtumien vyöry.  Jopa eversti Haviland de Luce olisi unohtanut hetkeksi postimerkkinsä, jos tämä olisi nähnyt Flavian viilettävän Gryn vetämissä mustalaisvankkureissa. Fenella Faa on vanha mustalaisnainen, joka löytyy seuraavana yönä vankkureistaan lähes henkihieveriin hakattuna Buckshawin kartanon tiluksilta. Kuka on väkivallanteon takana?  Pian komisario Hewitt saa toisenkin uhrin selvityksen kontolleen. Ajan mittaan Flavia tutustuu myös Fenellan lapsenlapseen Porcelainiin.

Hän istui kyyryssä ohjaksia pidellen ja tuijotti vetistävillä silmillään kauas taivaanrantaan, aivan kuin vain hänen kuorensa oli tällä vuosisadalla ja loput hänestä kaukana poissa, jollain hämärällä ja usvaisella seudulla.

Isän vaatimuksesta olimme kaikki paikalla, myös Feely ja Daffy, jotka olivat tulleet ärsyttävän ripeästi ja istuivat nyt sievästi vieretysten kukikkaalla divaanilla kuin kaksi rupisammakkoa teekutsulla.

Flavia viilettää tuttuun tapaan pitkin kylän raitteja uskollisella Gladys-polkupyörällään. Hän kohtaa menneisyyden viestejä, sillä hänellä on palava halu tietää äidistään, jota hän ei koskaan oppinut tuntemaan.

En mistään hinnasta halunnut kertoa komisariolle naisesta vuorella – siitä joka halusi päästä kotiin kylmästä. Minua ei myöskään huvittanut kertoa hänelle siitä naisesta, joka minusta oli tulossa.

Minut Flavia on hurmannut täysin.  Pidin tästä osasta ehkä eniten, sillä Fenellan kohtalon lisäksi tarinassa on enemmän mysteerisiä sivujuonia kuin aiemmin. Olen miettinyt kirjasarjan suosiota. Luulen, että  lukijalta edellytetään hiukkanen fantasiageeniä ja uskallusta lapsenmieliseen seikkailuun maagisen realismin hengessä: uskomuksa, taikuutta ja seljapensaan asumuksia, kristallipalloja ja ennustuksia.  

Flavia on virkistävä päähenkilö, dialogi sujuvaa ja humoristista ja tarinan henkilöt hyvin kehiteltyjä. Tässä kirjassa on enemmän tummia sävyjä, mukana on pienen tytön tunnemaailma, hänen kipeitä toiveita ja kaipausta.  Flavia vetoaa minuun, koska pidän enemmän älyllisistä ja psykologisista dekkareista kuin pelosta ja väkivallasta. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka ovat vanhanaikaisten salapoliisitarinoiden ystäviä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kirjastoissakin tämä kirja on aikuisten puolella.

En kerro tapahtumia, mutta tähän loppuun minun on kirjoitettava lause, joka ei liity itse tarinaan.  

Tänä aamuna avasin laboratorioni oven avaimella ja huomasin... en ole kertonut tästä kenellekään. Isä tietää, että maalaus on siellä, ja minä tiedän, että se on siellä, ja toistaiseksi vain sillä on merkitystä.

Tiesitkö? Luin viime vuonna haastattelun, jossa Alan Bradley kertoi kirjoittavansa seitsemättä Flavia de Luce -kirjaansa.  Kaiken kaikkiaan kirjasarjan on tarkoitettu kasvaa kymmenosaiseksi. Kuudessa ensimmäisessä kirjassa Flavia vanhenee yhden vuoden.

Alan Bradley Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Alkuperäisteos A Red Herring Without Mustard

Suomentaja Maija Heikinheimo

Bazar 2015. Arvostelukappale. Kiitokseni kustantajalle. Kirja ilmestyy 20.8. Varmistin, että blogitekstin saa julkaista.