Maylis de Kerangal Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

Maylis de Kerangal Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

Alkuperäisteos: Réparer les vivants, 2016

Suomentajat: Ville Keynäs ja Anu Partanen

Siltala 2016. Arvostelukappale. Kiitän kustantajaa kirjasta.

Huom. Kerron tarinaa jonkin verran enemmän kuin tavalllisesti, joten huomioi se.

Maylis de Kerangal on arvostettu ranskalainen nykykirjailija. Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät on hänen yhdeksäs romaaninsa.

Lähdin lukemaan Maylis de Kerangalin teosta Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät tiedostaen sen aihepiirin. Yleensä kartan sairausgenren kirjoja. Jouduin yhden chick litin kanssa miettimään, mitä järkeä tarinassa on, että en pidä sitä hyväksyttävänä. Mielessäni ajattelin, että voi, voi kun sun elämäs Will on surkeaa, todellisuudessa toivoin, että tietyt ihmiset eivät kuule ko. kirjasta ikinä.  De Kerangalin teoksesta tunsin, että sen ajatukset pystyn jakamaan. BTW kirjan lukemisesta, luin päiväsaikaan, sillä en halunnut tätä kuitenkaan unikirjakseni. Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät tapahtuu yhden vuorokauden aikana ja aikamuotona on kuluva hetki. 

Nyt on se hetki.

Aamu valkenee ja hahmoton alkaa hahmottua: elementit asettuvat paikoilleen, taivas erkanee merestä, horisontit muuttuvat näkyviksi.

Tarinan alussa kolme teini-ikäistä poikaa Christophe Alba, Johan Rocher ja Simon Limbres lähtevät aamuvarhaisella surffaamaan. Pojat saavat urakkansa valmiiksi ja lähtevät paluumatkalle. Keskimmäisenä ilman turvavyötä istuu Simon ja hänen elämänsä päättyy, kun kuskina toimiva Christophe menettää auton hallinnan kohtalokkain seurauksin.  Tarinassa tuodaan eri näkökulmia esiin, sillä tapahtumia seurataan niin Simonin vanhempien, sydänsairaan Claire Méjeanin kuin sydänkirurgien ja muiden työntekijöiden kautta.

Huoneen hämärässä

Seuraavassa tilanteessa Simon Limbres makaa koomassa pohjoisranskalaisessa sairaalassa hengityskoneeseen kytkettynä. Simonilla ei ole enää minkäänlaista aivotoimintaa, hänestä otettu EEG näyttää suoraa viivaa, hän on peruuttamattomasti aivokuollut. Kuollut on meille vieras, sillä emmehän me näe kuolleita  nyky-yhteiskunnassa. Olen itse seurannut kaksi ruumiinavausta. Toinen oli laiha mies ja toinen pullea nainen, todellisempi oli tuo mies. Hän olisi voinut ponnahtaa ylös minä hetkenä hyvänsä, sillä niin luonnollinen hän oli. Kuolema sinänsä aiheena ei pelota minua, koska olen lähestynyt kuolemankulttuuria eri tahoilta jo useamman vuoden ajan lähinnä menneisyyden näkökulmasta.

Ovatko nuo mahtaneet koskaan nähdä ruumista muualla kuin jossakin amerikkalaisessa tv-sarjassa, Totuuden anatomia, C.S.I., Mullan alla?

Oletteko te Simon Limbresin äiti?

Marianne Limbres nousi vuoteelleen istumaan, kun seitsenvuotias Lou tuo puhelimen. Marianne kiirehtii sairaalaan paikalle, vaikka kiire on jo ohi siinä merkityksessä kuin sillä olisi jotain merkitystä hänelle tai Simonille. Kiire on toisaalla. Sairaalan päivystävä lääkäri Pierre Révol ottaa Mariannen vastaan ja selittää tilanteen.

Simon Limbresin sydän sykkii yhä, vaikka pojan heräämisestä ei ole enää toivoa.  Päivystävä lääkäri haluaa puhua Simonista käyden läpi lomaketta listaten pojalle aiemmin tehtyjä toimenpiteitä. Missä on Sean? Odotustilassa muiden poikien vanhemmat listaavat poikiensa vauriot ja sekin avaa yhden näkökulman, kuinka arvioida haavereiden merkitystä.

…Jotta Marianne käsittäisi, että kaikki neljä tiedostavat millainen mieletön onni heitä on kohdannut, mieletön tuuri, koska heillä on vain murtumia, heidän lapsensa olivat turvavöissä, suojassa törmäykseltä…

Haluan nähdä Simonin / Haluan puhua Simonista

Pierre Révor kertoo tilanteen Mariannelle ja Seanille. Sanat ei elävä ja kuollut on ymmärrettävissä, mutta niiden omaksumista hankaloittaa Simonin tila. Myös elinsiirtokoordinaattori Thomas Rémige on paikalla. Remige tiedustelee, että sanoiko Simon koskaan mielipidettään elinsiirroista?

Mutta Simon Limbresin ruumis ei ole jähmettynyt, ja ongelma on juuri siinä, Simon rikkoi olemuksellaan vainajan ruumiin idean, koska se oli lämmin, elävän punertava ja liikkuva eikä suinkaan kylmä, sininen ja liikkumaton.

Claire Méjean

Claire Méjean on asunut melkein vuoden kaksiossa, jonka vuokrasi Pitié-Salpêtrièren läheisyydestä. Hän sai kuulla kolme vuotta sitten kardiologin vastaanotolla, että hänellä on myokardiitti. Keski-ikäinen sydänsairas Claire Méjean pääsee kiireellisten jonoon elinsiirrossa.

Simon Limbresin nimi ei näy enää viestinvaihdossa viraston ja niiden eri sairaaloiden välillä, joihin hän ottaa yhteyttä. Nyt alkaa siirrännäisten jakovaihe: maksa, kaksi keuhkoa, kaksi munuaista. Ja yksi sydän.

Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät välittää tapahtumien kulun kaunistelematta. Korostaisin kuitenkin kirjassa elämää ja sen suomia mahdollisuuksia, sillä takertuminen vain Simonin hahmoon jättää vain surun. Simonin menehtyminen on traaginen. Elämä loppuu toisaalla ja toisaalla se antaa jatkoajan.  Haluaisin sanoa, että älä pelkää tätä, vaan lue. Toisille tapahtumamiljöö on arkinen työympäristö kahvi- ja ruokataukoineen sekä työtovereineen.  Martha Carrare istuu työpöytänsä ääressä ja imeskelee nikotiinikapselia, tarkastelee luovutusdokumentteja tietokoneeltaan ja peruuttaa suunnitellun päivällistapahtuman. Thomas Rémige puolestaan huolehtii lemmikkitiklistään. Pierre Révol on omassa ympäristössään päivystysten mehiläispesämäisessä kuhinassa, poissa arkimaailmasta missä elämä jatkuu vakaana, päivät seuraavat toisiaan kirkkaassa valossa suuntautuen kohti tulevaisuutta.

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa

Alkuperäisteos: Das Lavendelzimmer (2013)
Suomentaja: Veera Kaski
Bazar  2016. Kustantajalta

Pieni kirjapuoti Pariisissa on tarina rakkaudesta ja itsensä löytämisestä. Kirja toi minulle mieleen Gabrielle Zevinin kirjan Tuulisen saaren kirjakauppias.

Pariisilainen kirjakauppias Jean Perdu pitää kaunokirjallisuusapteekkia proomussa Seinen varrella. Hänellä on ihmeellinen kyky löytää jokaiselle asiakkaalleen juuri tämän mielialaan sopiva kirja. Perdu ravitsee ja lääkitsee avuntarvitsijoita kirjallisuusterapialla, mutta omia haavojaan hän ei ole osannut lääkitä.

Perdu rakasti naista joskus kauan sitten. Manon oli hänen nuoruudenrakkaus, jota mies ei ole kyennyt unohtamaan. Kaksikymmentäyksi vuotta sitten Manon lähti ja jätti Perdun. Manon jätti jälkeensä myös laventelihuoneen, johon Perdu ei ole astunut kahteenkymmeneenyhteen vuoteen.  

Kirjat eivät tietenkään ole pelkkiä lääkäreitä. Jotkut romaanit ovat helliä elämänkumppaneita. Jotkut taas lyöntejä avokämmenellä. Toiset ovat kuin ystävä, joka kietoo huovan hartioille kun syksy masentaa. Ja toiset… niin.  Jotkut romaanit ovat vaaleanpunaista hattaraa, kihelmöivät kolme sekuntia aivoissa ja jättävät jälkeensä onnellista tyhjyyttä. Niin kuin lyhyt, kiihkeä rakkaussuhde.

Perdun naapuriin muuttaa Catherine, hylätty nainen. Naapurusto kerää kortensa kekoon, sillä naisella on vain vaatteensa. Perdulla on ylimääräinen pöytä, jonka hän vie naiselle. Mielellään hän ei sitä tee. Hän olisi mieluummin hankkinut uuden pöydän, koska pöydän nouto pakotti hänet laventelihuoneeseen. Tuon pöydän laatikosta löytyy lukematon kirje. Viimein Perdu avaa ja lukee tuon kirjeen. 

Perdun vakioasiakas on samassa talossa asuva Max Jordan, joka nuorena kirjailijana kärsii tyhjän paperin syndroomasta. Esikoisteos Yö oli menestys, mutta sen jälkeen sanojen virta on tyrehtynyt. Hän karttaa ihmisiä, välttää kirjoittamista ja pakenee itseään ja kaikkia muita. Jordan on täysin vakuuttunut, että hän ei pysty enää ikinä kirjoittamaan. Edes hänen kustantajansa ei tiedä hänen olinpaikkaansa. Perdu tarjoaa Jordanille itselleen rakasta teosta Sanaryn kirjaa nimeltä Eteläntulet. Perdu oli jo pidempään selvitellyt tuon kirjailijan taustoja pääsemättä hänestä selville.

Luettuaan kirjeen Perdu menee proomulleen ja irrottaa laivansa kotilaiturista ja suuntaa kohti menneisyyttä ja Provencen sydäntä. Jostain paikalle ilmaantuu myös Jordan ja liittyy aikailematta mukaan.   Perdu on viimeinkin valmis kohtaamaan menneisyyden. Proomumatka ei ole nopein tie perille, mutta Perdulle reissu on matka myös itseen. Miehet ystävystyvät matkan aikana, mutta myös Jordanille matka on merkityksellinen.

Sen, että kannamme heitä sydämessämme. Se on meidän tehtävämme. Me kannamme heitä mukanamme, kuolleita ja särkynyttä rakkautta. Se tekee meidät kokonaisiksi. Jos unohdamme kadonneemme ja kiellämme heidät, emme … silloin lakkaamme itsekin olemasta.

Rakkaus, kuolleet. Kaikki ihmiset elämämme eri ajoilta. He ovat jokia, jotka virtaavat sielumme mereen. Jollemme halua muistaa heitä, meren lähteet ehtyvät

Kirjan lopussa olevat Jean Perdun kaunokirjallinen ensiapupakkaus ja ruokareseptit tekivät minuun pienemmän vaikutuksen. Pieni kirjapuoti Pariisissa teki hyvän olon. Enemmän minä pidin kirjan ajatuksista kuin sen viljelemistä kirjojen nimikkeistä. Lue kesän lämmössä ja nauti.

Blogeissa toisaalla: Todella vaiheessa ja Hannan kirjokansi

Liebster Award –palkinto

Olen vastannut tähän jo aiemmin, mutta vaihtuuhan tässä kysymykset. Kiitän  Kirja vieköön Riittaa palkinnosta ja yritän vastailla kysymyksiin.

Mistä maasta löytyy lempikirjailijasi? Mainitse 1-5 kirjailijaa, mutta tietysti eri maista. 

Hermann Hesse  Kulkija, Sveitsi

Peter Hand  Intohimoisesta Sienestäjästä, Vasenkätinen nainen, Moravalainen yö, Itävalta

Simone de Beauvoir Murtunut nainen,  Ranska.

Margaret Atwood Kivettyneet leikit, Yli veden, Sokea surmaaja, Uusimaa, Oryx ja Crake, Herran tarhurit,  Kanada.

Virginia Woolf Päiväkirjat I, II, III, Kiitäjän kuolema ja muita esseitä, Yö ja päivä, Menomatka, Vuodet,  Iso-Britannia.

Mainitse edellisen kysymyksen kirjailijan/kirjailijoiden kirja, josta olet postannut ja linkki olisi myös kiva. 

Kts yltä.

Kuinka monta kirjaa on kotikirjastossasi - suunnilleen?

Huh. Oletan, että 4000–5000, olen yhdistänyt omiin isäni kirjat, puolisoni fantasiat jne. Voi heittääkin, mutta arvioin luvun romskujen perusteella ja ei ainakaan vähempää ole. Meillä on paljon kirjoja kasveista, kasvilääkinnästä, puutarhasta, kulttuurihistoriasta. Autch. Siis nuo kasvikirjat ovat englanniksi ja ruotsiksi, en todellakaan keräile kotimaisia yrttikirjoja. Puutarhassa korostuvat tietokirjat, ei kuvakirjat.

Kirjahyllysi aarre?

Se on ehkä John Miltonin Kadotettu paratiisi, olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun K. Ervasti tyrkkäsi sen minulle. Yhä tänä päivänä jokin minussa värähtää, kun avaan kirjan, jonka alussa on tutut merkinnät. Toinen vastaus olisi Helmi Issakaisen Ihmeelliset helmet. Yhdessä tarinassa on kaikki, minkä ihminen tarvitsee.

Mitä harrastat lukemisen ja bloggaamisen lisäksi?

Kissat, Halla, elokuvat, kasvit, puutarha ja taidenäyttelyt. Kiersimme yli kaksikymmentä vuotta näyttelyitä ja kasvatimme kahta rotua ym. Ehkä tuohon puutarhaan olisi täsmennettävä, että minua kiinnostavat kasvit ja lajit, ei kukkapenkeissä möyriminen tai koreat pionit. Yksi tärkeimpiä kasvejani on käärmeenpistoyrtti Vincetoxicum hirundinaria, ehkä se viestii jotain.

Luetko yhtä kirjaa kerrallaan vai montaa samanaikaisesti?

Luen useampaa. En raahaa raskaita mukanani. Pahimpia dekkareita en lue yksin ollessa. Tylsää kirjaa luen paloissa.

Missä ja mihin aikaan vuorokaudesta luet pääsääntöisesti?

Mennen tullen tunnin, iltaisin, unettomina öinä ja viikonloppuisin. Kuljen aina kirjan kanssa. Kumpikin meistä  lukee paljon.

Jos kirjoittaisit kirjan, mikä olisi sen aihe?

En mieti tulevaa, sillä olen kirjoittanut mielestäni tarpeeksi. Tiettyjen asioiden suhteen olen ehdoton. Olen kirjoittanut apurahojen turvin, en ikinä työaikana. Tuosta en jousta piiruakaan. Todennäköisesti kirjoittaisin kasveista, koska tiedän niistä. Viimeksi kirjoitin sienistä. Tekeillä olevasta minulla ei ole lupa puhua, eikä se olisi edes järkevää.

Syksyn hyvät ja huonot puolet?

Mitähän hyvää syksyssä voisi olla? Sitä seuraa talvi, halusin tai en ja vihaan talvea. Lumi, jää, kylmyys eivät sovi minulle.  Jos syksy pyrkisi miellyttämään minua, niin elokuu olisi lämmin, sillä siten se takaisi herkkutatteja. Edellytän syksyltä upeita syysvärejä ja koreita hedelmyksiä. Ja omenia! Viihdyn sienimetsässä, koiran kanssa, yhdessä me kolme.

Hullaannutko joulusta?  

Hah.  En oikeastaan. Pidän lahjoista.

Kuinka nollaat nuppisi?

Metsässä, luonnossa. Pohjoisesta kaipaan sen metsiä. Maailmalla reissun päällä.

Haasteen säännöt:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.

2. Laita palkinto (ylläoleva kuva) esille blogiisi.

3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.

4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.

5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.

6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.

7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse

Kysymykseni palkinnon saajille:

Haasteen saavat Kirjapolkuni, Mannilainen ja  Serentis.

Omat kysymykset.

1. Minkä kirjan kansi kiehtoo sinua?

2. Minkä trilogian haluaisit lukea tai olet lukenut?

3. Elämäsi elokuva?

4. Mainitse joitakin suosikkikirjailijoitasi.

5. Mikä tietokirjan alue kiinnostaa sinua eniten?

6. Mainitse kirja lapsuudestasi?

7. Minkälaisia elokuvia katsot?

8. Mikä on suosikkisi YA:ssa (nuorten kirjat)?

9. Mikä syksyn kirjoista kiinnostaa sinua erityisesti?

10. Minkälainen on  hyvä dekkari?

11. Maistuuko sinulle kauhu tai vampyyrit?

Kathleen Tessaro Parfyymikeräilijä

Kathleen Tessaro Parfyymikeräilijä
Alkuteos The Perfume Collector

Suomentaja Hanna Arvonen
HarperCollinsNordic 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kathleen Tessaro syntyi Pittsburghissa, Yhdysvalloissa, missä hän opiskeli draamaa ennen muuttoaan Lontooseen. Tessaron ensimmäinen romaani Elegance julkaistiin vuonna 2004. Parfyymikeräilijä on hänen viides teoksensa.

Puran edelleen muutaman viikon takaisen lukumaratonin aikaisia kirjoja. Naistenviikon takia bloggaan vain naisten kirjoittamista kirjoista tai paremminkin olisin blogannut, jos olisin ehtinyt lukemaan. Olen tyytynyt tekemään Naisten aakkosia ajanpuutteen vuoksi.

Parfyymikeräilijä kertoo kahden naisen tarinan, Evan ja Gracen. Tarinassa on kiehtovia salaisuuksia ja parfyymien mystistä hehkua ja menneen ajan lumoa. Tapahtumien kulkua ei ole vaikea ennustaa, joten on parempi antautua tarinan vietäväksi. Parfyymikeräilijä on mysteeri ja matkakirja, joka vie lukijan Pariisiin talveen vuonna 1955 sekä Lontooseen saman vuoden keväällä. Yksi tarinan linja vie lukijan New Yorkiin 1920 -luvulla.

”Et voi lähteä nyt, Grace. Sinun täytyy kertoa minulle tarkkaan, mitä olet puuhannut täällä. Meidän on käytävä nämä paperit läpi. Etkö ymmärrä? Tämä vaikuttaa meihin molempiin. Kuka tämä Eva d’Orsey yleensä on?”

Grace avasi oven. ”En halua puhua siitä. Ja nämä ovat minun asioitani, Roger. Ne eivät kuulu sinulle.”

Grace Munroe saa yllättäen kirjeen Ranskasta, joka muuttaa hänen elämänsä. Pariisilainen lakiasiaintoimisto hoitaa madame Eva d'Orseyn kuolinpesää ja testamentissa Grace Munroe on nimetty pääperilliseksi Eva d’Orseyn testamentissa. Gracea pyydetään saapumaan mahdollisimman pian toimistoon, jotta perinnön yksityiskohdat voidaan käydä läpi. Kirjeessä on jopa lentoliput Pariisin. Grace huolestuu matkasta, koska lentomatkailu oli tuolloin vielä uutta. Grace hämmentyy saamastaan kirjeestä, koska ei tunne henkilöä, joka on tehnyt nuoresta naisesta perijänsä. Gracen omassa elämässä on toki salaisuuksia, sillä hän ei tunne taustaansa kovin hyvin.

”Mallory, en ole koskaan tavannut ketään Eva d'Orseyta. Minulla ei ole aavistustakaan, kuka tämä nainen on.”

 Grace pääsee tutustumaan parfyyminvalmistajien mielenkiintoiseen maailmaan. Hylätty parfyymiliike johdattaa Gracen osaksi menneisyyden tarinaa niin Pariisissa, New Yorkissa kuin Lontoossa.  

Gracen oli täytynyt kuulla väärin. ”Suokaa anteeksi, sanoitteko kiinteistö?”

”Kyllä. Huoneisto. Vainaja asui siinä kuolemaansa asti, ja sen vuoksi hän ei voinut muuttaa omaisuutta rahaksi aiemmin. Me pyysimme hinta-arvion huoneistosta, ja voin vakuuttaa teille, että se on melko arvokas.”

Parfyyminkeräilijä on viihdyttävä tarina, jonka lukee nopeasti. Tarinassa on joitakin kuluneita kliseitä. Gracen aviomies Roger on työmatkalla, joten Grace jättää viestin sulhaselleen ja lähtee seikkailuun. Itse asiassa Roger on tarinan heikoin lenkki, kliseinen ja turha. Hänet olisi voinut jättää kokonaan pois, sillä hänestä on tehty omaisuuden kärkkyjä.   Evan tarina on jopa mielenkiintoisempi kuin Gracen, sillä Evan traaginen elämä ja parfyymien maailma innosti tarinan lukemiseen.  Gracen hahmo paranee loppua kohden. Kahden naisen tarina, jotka eivät kohtaa koskaan elämänsä aikana, mutta joiden elämät yhtyvät vasta toisen kuoltua, olisi ollut riittävä. 

Tessaron kirja on viihdyttävä historiallinen rakkausromaani, joka on sunnuntaipäivän kelpo seuralainen. Kirjan ulkoasu on erityisen kaunis.

Blogeissa toisaalla: Kirjasähkökäyrä

S. J. Watson Kaksoiselämä

Luin kesällä S. J. Watsonin kirjan Kun suljen silmäni. Ihastuin kirjaan, sillä sen tarina oli uusi, tuore ja uskottava. Nainen menee iltaisin nukkumaan ja herää tabula rasana aamulla. Jollain tavoin hän pystyy saamaan eilisen tapahtumat esille. En jaksa puuttua siihen nyt. Kun suljen silmäni koukutti minut täysin. Se palautti mieleen Christa Wolfin Erään naisen elämän ja Judy Mercerin kirja Ilman menneisyyttä. Wolfilla ei tietenkään ole mitään tekemistä dekkarin kanssa, mutta palapelin rakentaminen henkilöstä on sen keskiössä. Halusin lukea lisää Watsonilta, mutta Kaksoiselämä ei ihastuttanut minua samalla tavoin.

Kaksoiselämän formaatti on liian tuttu, tarina on kaluttu luu, josta ei oikein saa uutta. Edes Pariisi ei herää henkiin. En osaa sanoa tämän kirjan hyvyydestä tai huonoudesta. Sanoisin, että pitäminen riippuu lukijasta. Jos on lukenut Feminan silloin tällöin nuoruudessaan, niin siellä on vastaavia tarinoita. Hetkeäkään en katunut ostostani tai edes tylsistynyt. Enkä edes pelännyt vaikka luin yksin toisen nukkuessa. Harvoin luen öisin, sillä elän hyvin kurinalaista elämää. En vain saanut unta. Jonkin verran minua rasitti jatkuva vihjailu ja lukijan ajatusten ohjailu. Kuitenkin kirjan alku nappaa heti mukaansa.

Tarinan päähenkilö on Julia, jonka pikkusisko Kate murhataan Pariisissa. Lontoossa valokuvaajana työskentelevä Julia matkustaa Pariisiin. Julia ystävystyy Katen asuintoverin Annan kanssa. Poliisi ei edisty tutkinnassa, joten Julia ryhtyy selvittelemään omin päin sisarensa kuolemaa.

Kaksoiselämässä  Julia elää kirurgimiehensä Hughin ja poikansa Connorin kanssa perhe-elämää Lontoossa. Hugh ja Julia ovat kärsineet lapsettomuudesta, joten kuinka ollakaan, Connorin äiti ei ole Julia, vaan Kate. Kate sai Connorin kuusitoistavuotiaana eli liian nuorena pystyäkseen huolehtimaan lapsesta. Vähitellen Julia saa selville enemmänkin Katen salaisuuksia. Julia puolestaan on raitistunut alkoholisti. Julia saa selville, että Kate ja Anna ovat oleilleet netissä deittipalstoilla ja tapailleet verkossa kohtaamiaan miehiä. Tietenkin Julia saa päähänsä alkaa deittailla ensin sisarensa tunnuksilla ja myöhemmin omalla profiililla. Hän kohtaakin Lukaksen, johon mieltyy liiankin pitkälle. Julia aloittaa pelin Lukaksen kanssa, mutta ei hallitse pelin kehittymistä, sillä pelaajia tuntuu olevan liiaksi.

Kun suljen silmäni sai huomioni, koska se on älykäs tarina. Pidin tarinan psykologisuudesta, että siinä ei uitu väkivallassa. Kaksoiselämän koukuttavuus sai minut lukemaan tämänkin loppuun asti. Itse asiassa keskeytän harvoin kirjan. Jouluna keskeytin sekä John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen  niin kirjana kuin siitä tehdyn elokuvan. En ymmärtänyt tarinaa, ihmisen puuhun ripustamista ja veren valuttamista sankoon ja lumimaisema ei edistänyt viihtymistäni.

Vuoden lopussa luin kurjia kirjoja muutamankin ja bloggasinkin. Ne olivat tahattomia harhalaukauksia. Sotkin kirjailijan ja kustantajan ja pyysin väärän kirjan. Ensimmäinen oli valitusvirsi, joita en jotain jaksa. Se nostaa ärsytyskynnykseni sfääreihin. Toisen kirjan luin puolisoni ehdotuksesta ja jätin kesken, kuivuin puoleen väliin jossain labyrintissä, jossa ei edes yliopistomiljöö vetänyt minua raiteille.

Luin Kaksoiselämän epäotollisissa olosuhteissa Yöjuna Lissaboniin -elokuvan vanavedessä. Olen niin fakkiutunut tuon elokuvan pääosan esittäjään eli Jeremy Ironsiin, että en päässyt Watsonin tunnelmaan Lissabonista. Ehkäpä olisin jopa ihastunut tähän tarinaan, jos olisin lukenut tämän Aamunkoin jälkeen. Meinasin loppua kesken tuon leffan ykkösosan kanssa. Aloin janota jo Cosmopolista uusintana.

S. J. Watsonin psykologinen trilleri johtaa Julian liian pitkälle. Kirjassa epäilyksen varjo puetaan liian monen päälle, joten kuvio on epätoivoisen sotkuinen. Julia saa huomata, että sotkettuaan tarpeeksi ihmissuhteensa, niin jonkin rajan jälkeen ei ole paluuta. Kuinka paljon kannattaa tietää toisesta ihmisestä? Kaksoiselämä on ihan luettava dekkari, mutta se ei yllä edellisen tasolle. En aio lukea kovinkaan muuta dekkaria tänä vuonna, joten en niinkään pettynyt tähän dekkarina, vaan olisin halunnut tältä enemmän. Kirjan alku on erinomainen ja siitä olisi voinut rakentaa enemmän. Tuomitsen kirjan kuitenkin kirjahyllyyni jääväksi.


S. J. Watson Kaksoiselämä
Alkuperäisteos Second Life
Suomentaja Laura Beck
 Bazar 2015. Joulukuun uutuusostos

Tarinan ovat lukeneet mm. Elegia  ja Annika