sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Anne Leinonen Ilottomien ihmisten kylä





Nauru pidentää ikää, jos ei ole kuolemaksi.

Anne Leinonen on vuonna 1973 syntynyt kirjailija, joka asuu maalla perheensä kanssa. Hän kirjoittaa erityisesti spekulatiivisia tarinoita, ja on innostunut tarinoissaan arjen outouttamisesta ja kansanperinteen kierrättämisestä. Häneltä on julkaistu useita työparin kanssa kirjoitettuja teoksia (Eija Lappalaisen kanssa Devoted Souls – Peliromaani, Lokkeja rakastava veli, Neljän biisin bändi, Peilikuvarakkaus, Routasisarukset-sarja ja Saga), sekä omia kaunokirjallisia teoksia (Hiekkasotilaat, Konejumalat, Routasisarukset, Valkeita lankoja, Viivamaalari),

En yleensä kiinnitä huomiota kirjan kansiin tai nimeen, mutta tässä on pakko todeta, että kirjan kansi oli iloton ja se palveli erittäin hyvin kirjan nimikettä, ehkä liiankin hyvin, sillä olin ohittaa kirjan. Löysin kirjan toisen blogin avulla eli Morren maailmasta. Ilottomien ihmisten kylä on luokiteltu lanuksi, joten moni aikuisempi sivuuttaa kirjan, valitettavasti.

Kirjan genreä on vaikea luokitella, koska siinä on dystooppisia aineksia, toisaalta siinä on läsnä menneisyys parin vuosisadan takaa ja toisaalta nykyhetki ja tulevaisuus. Tämä kirja ei vain mahdu yhden genren sisään. Ilottomien ihmisten kylä on erinomainen kirja. Tämä kirja mahtuu viiden parhaimman kotimaisen kirjan joukkoon omassa lukemistossani tänä vuonna. Tässä on pieniä hippusia, jotka nostavat mieleen niin Emmi Itärannan Teemestarin kirjan, Carola Sandbackan Satu Sarastron tiestä sekä Vonda McIntyren Unikäärmeen.

Ilottomien ihmisten kylä jakautuu kolmeen osaan: Kylä, Kaupunki ja Paluu. Kirjan päähenkilö on nuori poika Aalo, jonka kehitystarinan kirja kertoo. Tämänkö takia kirja on luokiteltu lanuksi? Kirjan teemana on identiteetti, kasvu, vapaus ja omat valinnat niin oikeat kuin väärät. Aalo elää Kaukamaassa agraarissa yhteisössä, joka arvostaa työnteon tärkeyttä, ja on muurein eristetty muusta. Yhteisö on Suomenmaan reunalla, entisen vihollisen, Vainolan, naapurissa. Ilonpito on kielletty vitsaus ja naurun uskotaan koituvan kuolemaksi. Mitä elämään jää, jos siitä viedään ilo, leikki ja nauru? Kaukamaassa ei ole menneisyyttä. Toisaalla on jossain moderni Raja. En avaa juonta yhtään enempää. Harti on mielenkiintoinen hahmo, hänessä on jotain sellaista, jota yhteisö ei ole voinut hyväksyä.

Suomenmaa, siis se johon rajan takaiset alueet kuuluvat ja kaikki kylätkin kuuluivat, joutui pohjoisen Vainolan hyökkäyksen kohteeksi… Vainolan tavat olivat ankaria ja nurjamielisiä. Kun väistämätön näytti olevan edessä, turvauduttiin epätoivoisiin tekoihin. Esi-isistämme koulutettiin sissejä, ja lunastimme koko kansakunnan arvostuksen toimimalla rajaseudun linjojen takana.
Kaukamaan alueella kulki suvussa geeniperimänä periytyvä sairaus, joka aiheutti solutasolla muutoksia ja ihmisen keho alkoi tuottaa hermomyrkkyä, jonka erittyminen aiheutti nopean kuoleman. Sairastuneet olivat vaaraksi, koska he pystyivät tartuttamaan sairauden toisiin. Suvun jäsenet olivat immuuneja, ainoastaan hervoton nauraminen laukaisi kehossa ketjureaktion, joka saattoi koitua itselle kuolemaksi.

Aalo pohtii, onko kylien kivimuurin rajaama ulkomaailma uhka vaiko mahdollisuus toisenlaiseen elämään. Aalo löytää ullakolle kätketyn Suuren Leikkikirjan, jonka leikkejä hän alkaa kavereidensa kanssa kokeilla. Kylään kulkeutuu outo muukalainen Harti, joka opettaa Aalolle naurua ja houkuttelee häntä jättämään kaiken. Kirja saa lukijan ajattelemaan tulevaisuuden vaihtoehtoja.


Aalo ei enää nauranut, mutta hän toki muisti, miltä ilon sointi kuulosti. Monena yönä Aalo mietti, millaista olisi elää maailmassa, josta Harti oli kertonut. Maailmassa, jossa leikki oli lapsen työtä.


Harti oli vannonut, että kirjat ja leikkiminen olivat vaarattomia. Naurun suhteen hän oli tokaissut, että jos sanat eivät satuttaneet, niin miksi ääntelyt voisivat vahingoittaa.
...

Kaupungissa oli vain niin tärkeä kuin millaiseksi itsensä pystyi tekemään. Suhteet toisiin ihmisiin tulivat entistä merkittävimmiksi. Oli oltava läsnä, autettava niitä joita pystyi, mutta toisaalta kyettävä rajaamaan apunsa ulkopuolelle sellaiset, joista ei voinut huolehtia. Se jos mikä oli julmaa, eikä Aalo halunnut sellaiseen alistua.

Ilottomien ihmisten kylä on kaunis kirja, jonka toivoisi useamman lukevan. Tämä ei ole vain nuorten kirja. Enemmänkin toisin päin. Tämä kirja on helmi, joka hukkuu kirjojen paljouteen.

Aalon tekemät valinnat olivat kuin runsasoksainen, haarautuva puu, jonka juuret törröttivät tiukasti menneisyydessä. Mutta vaikka hän olisi valinnut jossakin kohdin toisin, saattaisi lopputulos olla silti sama.

Anne Leinonen Ilottomien ihmisten kylä
WSOY. Kustantajalta. Kiitoksin.

2 kommenttia:

  1. Ilottomuus ilmiönä ja elämäntapana tuntuu aivan kamalalta kohtalolta. Äitini eli jossain lapsuutensa vaiheessa lestadiolaisessa yhteisössä. Onneksi pääsi pois. Huh huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä ilottomia yhteisöjä on paljon. Oma alani tarjoaa yhden, kun omaksut sen ismit ja vedät vieterin tiukimmalla, niin... Siinä voi paheksua kaikkea. Mutta tämä on upea ja tärkeä kirja.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!