Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys

Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys

Alkuteos: Nesnesitelná lehkost bytí 1984

Suomentaja: Kirsti Siraste

WSOY. Bon pokkari. Marraskuun ostos.

Olemisen sietämätön keveys on neljän keskieurooppalaisen, kahden pariskunnan tarina, sillä tarinan keskiössä ovat Tereza ja Tomás sekä Sabina ja Franz. Ja Karenin, joka on nimetty Tolstoin Anna Kareninan mukaan. Takakannessa sanotaan, että kirja on myös rakkauskertomus, syvimpiä ja kauneimpia mitä koskaan on kirjoitettu. En kyseenalaista tuota lausetta.

Kunderan kirja jakautuu lyhyisiin lukuihin, mutta tarina soveltuu parhaiten intensiiviseen lukuun. Näin tarina rakentuu ehjänä mielessä.  Teemat ovat moninaiset, sillä niin rakkaus, ero, yhdessäolo, ihmissuhteet kuin elämän tarkoitus ovat olennaisia. Seksuaalisuus siten, että se on elokuvan tuomaa enemmänkin. Olemisen sietämätön keveys on osin  intertekstuaalinen, mutta ehkä kaikkein tärkeimmät sanat ovat oleminen ja keveys sekä niiden sietämättömyys. Tomásilla on heikkoutena naiset. Kunderan teksti on paikoin filosofista.  Tekstissä on lähes jatkuvasti lauseita, jotka haluaisi tallentaa mieleensä. Yksilöä repii ja koettelee usko yhteiskunnan rakenteisiin, ennen kaikkea yhteiskunnan edellyttämä sitoutuminen poliittisiin vaatimuksiin.

Elämä draama on aina ilmaistavissa painon metaforalla. Sanomme että ihmisen kannettavaksi on pantu jokin taakka. Ihminen joko kantaa taakkansa tai sortuu sen alle, kamppailee sen kanssa, häviää tai voittaa. Mutta mitä Sabinalle oikeastaan oli tapahtunut? Ei mitään. Hän oli jättänyt yhden miehen koska oli halunnut jättää tämän. Oliko mies vainonnut häntä? Tai kostanut hänelle? Ei. Sabinan draama ei ollut painon vaan keveyden draama. Hänen kannettavakseen ei ollut pantu taakkaa vaan olemisen sietämätön keveys.

Minun heikkouteni ovat keskiaikaiset hautausmaat, elävän kulttuuriperinnön osalta. Saanko kuljettaa sinut muutamaan lainaukseen?

Tsekkien maan hautausmaat ovat kuin puutarhoja. Hautoja peittävällä nurmella kasvaa monivärisiä kukkia ja vaatimattomat muistokivet häviävät lehtien vihreyteen. Hämärän langettua hautausmailla palaa lukuisia pieniä kynttilöitä ikään kuin vainajilla olisi lastenkutsut.

Lähin oli Montparnassen hautausmaa, jonka jokaisella haudalla komeili pieni talo tai pienoiskappeli. Sabina ei voinut käsittää, miksi vainajat halusivat haudalleen palatsijäljitelmän.  Koko hautausmaa henki kiveksi muutettua turhamaisuutta. Hautausmaan asukit eivät olleet kuoltuaan järkevöityneet vaan käyttäytyivät vielä mielettömämmin kuin eläissään, toivat muistokivissään esiin tärkeyttään. Haudoissa ei levännyt isiä, veljiä, poikia tai isoäitejä, vaan arvokkaita julkisuuden henkilöitä, arvonimien, ansiomitalien ja kunniamerkkien haltijoita.

Olemisen sietämätön keveys löytyy hyvin kirjablogeista, mutta kuitenkin odotettua vähemmän. Luin kirjan ensimmäisen kerran, kun se suomennettiin. Eilen ostin puhtaan, uuden pokkarin. Kirjan loppupuolella on surullinen kappale, joka ei liity Terezaan ja Tomásiin, ei toiseenkaan pariin. En siis spoilaa. Se kertoo menetyksestä ja kuolemasta, joka itkettää joka kerta, kun ihminen joutuu tilanteen eteen. Kymmenen tai viisitoista vuotta ovat vain raakoja numeroita.  Se on silti täysin ymmärrettävää, luonnollista, jokainen sen  kokenut tietää tuon surun.  Se vain ottaa koville, olen kiljunut ja huutanut tuskissani, mutta vain aika tuo surkean helpotuksensa, jos sekään. Voit silmäillä tuon ostamani pokkarin kantta, joten siitä voit arvata, mistä minä puhun, kun puhun surusta.

Hän oli itsekin yllättynyt toimiessaan vastoin periaatteitaan. Kymmenen vuotta aiemmin hän oli eronnut ensimmäisestä vaimostaan. Ero oli ollut hänelle yhtä juhlava kokemus kuin toisille häät. Hän oli tajunnut, ettei ollut syntymään elämään naisen rinnalla, että hän saattoi olla täysin oma itsensä vain poikamiehenä. Sen jälkeen hän oli pyrkinyt huolellisesti muovaamaan elämänsä sellaiseksi ettei yksikään nainen voisi enää koskaan työntyä siihen matkalaukkuineen. Siksi hänen asunnossaan oli vain yksi vuode.

Tomás on prahalainen kirurgi ja naistenmies, joka rakastuu herkkään hauraaseen tarjoilijattareen Terezaan. Tomás  havahtuu tunteisiinsa halutessaan viettää yön tuon naisen kanssa, nukahtaa tämän kanssa. Olivatko he pidelleet toisiaan kädestä koko yön? Tomás haluaa tytön mutta hän haluaa pitää myös muut naisensa.  Heistä tärkein on Sabina, joka on vapauttaan rakastava taiteilija. Ajankuvana on 1960-luku ja erityisesti Prahan kevät 1968 ja keskeisenä miljöönä Praha ja Neuvostoliiton miehityksen aika.

 Tereza on henkilöistä vapain, mutta hänen lähtökohtansa elämään olivat vaikeimmat. Kundera pohtii elämää: elämän ainainen paluu (Nietzsche) vai vain kerran (Kundera).  Meillä on vain tässä ja nyt. Frank tunnustaa Marie-Claudelleen pettävänsä tätä, joka johtaa kotoa muuttoon, mutta Sabina on paennut jo aiemmin.  Tomás maksaa kalliin hinnan vakaumuksestaan, sillä hän päätyy ikkunanpesijäksi ja sieltä maaseudulle.  

 Tomás pohtii suhdettaan tyttöön, onko hänen rakkautensa Terezaan todellista rakkautta vai hysteeristä, sentimaalista rakkauden kuvittelua. Keskivaiheilla kerrotaan Sabinan saamasta kirjeestä, jota ei avata tarkemmin tarinassa, mutta lukija jatkaa tuon tiedon varassa kirjan loppuun.

Jos Olemisen sietämätön keveys on sinulta lukematta, niin kiiruhda kirjastoon. Miten tästä saisi ruman?  Ei mitenkään. Ehkä tämä vaatii useampia lukukertoja, ehkä kokemuksia rakastamisen vaikeudesta ja elämästä ilman romantikon ruusunpunaisia unelmia.

Kirjan lukeneille esitän kysymyksen.  Minkä kirjan nostaisit tämän rinnalle?

Blogeissa toisaalla: Mari A, Jokken kirjanurkka, Katarina

Osallistun tällä marraskuun minihasteeseen.

Terhi Rannela Frau ja Naisten aakkoset F

Terhi Rannela Frau.

Karisto 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

 Löysin Terhi Rannelan luettuani viime vuonna kirjan Läpi yön.  Otin Fraun lukuun, koska sitä on kehuttu kovasti. Luin pohjaksi Laurant Binet’n kirjan HHhH.  Suosittelenkin tuon kirjan lukemista, jos Fraun henkilöhahmo on vieras. Oman lukuelämykseni takia en suosittele sitä pohjalle, korkeintaan rinnalle, mutta mieluiten Fraun jälkeen. Binet’n kirja on todella erinomainen ja vaikuttava, jopa dekkarimaisen jännittävä. Todennäköisesti en tuo tuota kirjaa blogiini, vaikka sen hankinkin omaksi.

Fraun päähenkilö on vanha nainen Lina Heydrich. Hän on natsipyöveli Reinhard Heydrichin leski. Linan yhteys Suomeen oli minulle vieras.  Lina päättää kertoa tarinansa vielä kerran valitsemalleen toimittajalle – siitä onnellisesta elämästä. Lina eli elämänsä onnellisinta aikaa 1940-luvulla. Hänen miehensä oli ylennetty Böömin ja Määrin protektoraatin käskynhaltijaksi ja perhe asettautui ylelliseen kartanoon Prahan lähelle. Lina eli kuninkaallista elämää ruusupuutarhaa ja lapsiaan hoitaen. 

Kun Lina ei enää jatkanut aiheesta, Reinhard poimi veitsen hänen kädestään ja pesi sen, pyyhki kasvonsa valkoiseen pyyhkeeseen, suuteli vaimoa poskelle.

- Mene nukkumaan. Käyn suihkussa ja tulen sitten perässä.

Lina palasi vuoteeseen. Sideharso olisi pitänyt vaihtaa, mutta hän ei kehdannut.

Kun Lina aamulla heräsi kapeasta vuoteestaan, huoneessa ei ollut divaania, ei salkkua, ei univormua, eikä talon kylpyhuoneessa koskaan ollut ollut miesten parteveistä.

Kirjassa Lina elää Fehmarin saarella Todendorfin kylässä Pohjois-Saksassa. Linan kertomuksen motiivina on oikeudenmukaisuus, sillä vuosikymmenien ajan hänen miehestään on kerrottu karkeita valheita, mutta nyt Lina aikoo kertoa totuuden.  Hänen valittunsa on keltaisten ruusujen kanssa saapuva toimittaja Erich Richter. Richterillä on oma motiivi kiinnostua Linasta, mikä selviää vasta kirjan lopussa. Kirjassa vuorottelevat Linan ja Erichin keskustelut toukokuussa 1984 ja toisaalla eletään Prahaan tapahtumissa vuonna 1942. Erich haluaisi nähdä Linan katumuksen, mutta Lina haluaa oikeutta miehelleen. Kirjassa on yksityiskohtia, jotka iskevät lujaa lukijaa silmille. Heydrichin salamurhasta seurauksineen tuli pala järkyttävintä sotahistoriaa, kuten Lidicen kylän hävitys.

Lina ei kertonut vieraalleen, että joka yö hän näki miehestään unta. Uni oli kuin meri, jossa Lina ui Reinhardia kohti, mutta tämä loitontui kaiken aikaa. Käänny takaisin, mies kuiskasi. Anna minun jo mennä. Linan suu täyttyi suolaisella vedellä, hän vajosi pinnan alle ja säpsähti hereille.

Linan elämä romuttuu Prahassa tapahtuneeseen iskuun, kun Reinhard Heydrich joutuu salamurhan yrityksen kohteeksi toukokuussa 1942, sillä operaatio Anthropoid–attentaatin tavoitteena oli surmata Reinhard Heydrich. Vakavasti loukkaantunut uhri kuljetetaan sairaalaan, jossa Heydrich sinnittelee elossa kymmenen päivää.  Frau kertoo tarinan kiistellyn natsikenraalin vaimon näkökulmasta. Se on tarina suuresta rakkaudesta ja vallanhimosta. 

Operaation päämääränä on salamurhata Tsekkoslovakiassa toimiva saksalainen käskenhaltija herra Heydrich. Pienempi laatikko sisältää tarvikkeet Heydrichin surmaamiseksi hänen ajaessaan kartanostaan Prahassa sijaitsevaan toimistoonsa. 

Lina Heydrichilla on myös yllättävä yhteys Suomeen, sillä leskeksi jäätyään hän avioitui 1960-luvulla teatterinjohtaja Mauno Mannisen, Anni Swanin pojan kanssa. Sukunimen häivyttäminen ja ympäristönvaihdos tuntuivat hyvälle vaihtoehdolle. Onni ei ollut kuitenkaan kestävää, sillä liitto oli solmittu järkisyistä. 

Historiallinen romaani on ja ei ole minun juttu. Minulla on joitakin kauhuteemoja, joista ylivoimaisin inhokkini on kotimaiseen kartanomiljööseen sijoittuva historiallinen romaani.  Toinen maailmansota vaikutuksineen ilman sotatantereita, brittiläinen kartanomiljöö sekä yhteiskuntakriittinen kuvaus kiinnostavat minua. Sotateemaa pyrin välttelemään kaikin tavoin. Frau on erittäin hieno romaani, vuoden kärkeä. Tähän mennessä vain Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa on kiivennyt Fraun ohi. Todennäköisesti Binet’n teos haalisti omaa lukukokemustani.  Rannelan kirja on vahva ja lukijaa koetteleva. Voiko tämä aihe vanhentua? Voiko aiheen kirjoittaa puhki? Luulen, että meidän on luettava muistaaksemme, että tämä pala Euroopan lähihistoriaa ei pääsisi unohtumaan mielistämme. Lukeminen on meidän osamme.

Blogeissa toisaalla: Arja, Elina, Omppu ja Tuijata

Tarukirjan haaste jatkuu ja vuorossa Naisten aakkoset  

F

Kuka on suosikkikirjailijasi?

Oriana Fallaci

Oriana oli italialainen journalisti ja kirjailija. Tekee pahaa ohittaa Ferrante, mutta… Tässä kirjaimessa ohittuu useampi minulle tärkeä kirjailija. Olen Carol Flynnin lukija. Monika Fagerholm on minulle tärkeä.

2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Fanny Churberg (1845–1892) oli maamme merkittävimpiä maisemamaalareita.  Kuutamossa on mieletön tunnelma.

3.  Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): 

b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? 

Mietin tätä kysymystä ja en pääse itseni kanssa sopuun. Mietin Anne Frankin ja Marilyn Frenchin välillä. En pysty tekemään päätöstä Marilynin hyväksi. Toisaalta Frenchin ohittaminen on väärin Naisten aakkosissa. Mutta luulen, että Marilynkin hyväksyisi tämän. 

Naisten aakkoset:

A
B
C