J.S. Meresmaa Mifongin kadottama

J.S. Meresmaa Mifongin kadottama

Myllylahti 2016. Kustantajalta. Arvostelukappale. Kiitoksin.

Tamperelaisesta J.L. Meresmaasta tuli kirjailija puolivahingossa. Mifongin kadottama on ihmisten voimien rajoja kuin rajojen elämän ja kuoleman välillä koettelemista, mutta rajat eivät ole niin lopullisia kuin miltä ne näyttävät. Mifongi-sarja on Meresmaan luoma aivan toisenlainen fantasiamaailma. En ole lukenut sarjan neljää ensimmäistä osaa, joten matkani lähti vähän sekavasti ja hitaasti liikkeelle, mutta kun vauhtiin päästiin, niin lukukokemus oli ihan mieluinen.

Entinen merirosvokapteeni Linn on tuomittu kuolemaan, mutta hän onnistuu piileskelemään Merontesin hallitsijan rantahuvilassa pelastuttuaan mustalta mahdilta.

Ardis Isvergal Duverney on palaamassa rakastajansa Dante Rondestanin kanssa kotikaupunkiinsa Merontesiin. Hän on riidellyt verisesti poikansa Ciaran kanssa, joka on syrjäytetty Merontesin hallitsijan paikalta ja ajettu maanpakoon. Merontesissa Ardis kohtaa kuninkaallisessa lampimajassa Danten siskon Linn Rondestanin, jonka kanssa hän ei todellakaan ole sydänystävä, mutta Linn on ystävystynyt nykyisen hallitsijan Skoemir  Skadi Armundin kanssa. Ardisilla on vahva kostonhalu, kun hänen poikansa on syösty vallasta ja hän haluaa itse Merontesin kuningattareksi.

”Haluat Merontesin kuningattareksi”, Connail sanoi.  ”En ole lainkaan vakuuttunut, että tiedät mikä on mahdollisuuksien rajoissa.”… ”Olen Isvergal.” Ardisin ääneen hiipi kovarauta. ”Minulla on veren oikeus Merontesin valtaistuimeen, ja poikani vallansyöksemisen jälkeen ei ainoastaan veri, vaan myös sukuni kunnia velvoittaa minut taistelemaan siitä.”

Ardisin tytär, Ciaran kaksonen, Fewrynn on kadonnut toismaailman portteja suljettaessa, ehkä lopullisesti. Ardis ottaa uutisen raskaasti. Samaan aikaan Linn syyllistyy nähdessään painajaisissa kavaltaneensa Fewrynnin olinpaikan. Dantella on ongelmia eläinpuolensa sebauden kanssa, kun musta pantteri Reu yrittää ottaa vallan hänen mielessään.

Toisaalla maanpakoon ajettu Ciaran sinnittelee henkivartijansa Oslafin ja muistinsa menettäneen, entisen kaartinpäällikkönsä Joentuoman kanssa pakoon kohti Belonea. Matka ei suju kommelluksitta ja heidän seuraansa liittyy vielä outo, lintujen vaistotietoon yhteydessä oleva Siv säihkyrastaineen.

”Viisas viklo”, Siv hurisi ihastuksissaan. ”Teikä tekee meikäläisen niin ylpeäksi.”

”Oloni tuntuu lähinnä sekopäiseltä. Skadi Armund on Kultapoika. Pitäisihän minun tuntea häntä kohtaan jotain. Miksi en tunne mitään.”

”Teikä on kuoriutunut uudelleen. Johan meikä sitä sanoi. Ei ole väärin vaihtaa sulkapukuaan.”

Mifongin kadottama lähti alun epäröinnin jälkeen vauhdikkaasti liikkeelle ja kirjan loppu jättii odottamaan haikeana  seuraavaa osaa. Pakko lukea myös aiemmat osat!

Tiina Martikaisen Kasvot pinnan ja Marraskuun minit

Tiina Martikaisen Kasvot pinnan

Myllylahti.  2015. Tekijältä.  Kiitoksin

Tiina Martikainen on freelance-toimittaja, kirjoittajakouluttaja. Kasvot pinnan alla on Tiina Martikaisen esikoisdekkari.

Kasvot pinnan alla on tyypiltään poliisidekkari, joita luen vähemmän, etenkin kotimaisia.  Tosin Rönnbacka kuuluu lukemistooni, ja se on myös poliisidekkari. Luin kuitenkin Martikaisen uutuuden Jäätyneet kasvot, joten halusin saada esikoisenkin luettua. Luen mielelläni arvoitusdekkareita ja rikosromaaneja, jossa jälkimmäisissä kuvaus on tekijän. Luen erityisen mielelläni Ann Cleevesin, Mari Jungstedtin ja Katarina Wennstamin kirjoittamia dekkareita.  Martikaisella on koko poliisin revohka käytössä, joten lähestymistapa on erilainen ja poliisin arki on enemmän keskiössä. Pidän tästäkin ratkaisusta. Olen kokeillut kotimaisia kestosuosikkeja ja todennut, että ne eivät ole minun juttu.

Lohjalla, Aurlahden uimarannalla sijaitsevassa pienessä 18-paikkaisessa Uimari-kaviossa 27-vuotias Sonja Lahtinen vilkaisi kelloa ja totesi sen olevan varttia vaille kahdeksan illalla. Sulkemisaika oli käsillä ja Sonja alkoi laskea kassaa. Tuskin kukaan enää tulisi, kun rantahietikkokin oli jo tyhjä auringonpalvojista. Lauantai-iltaisin ihmisillä oli muutakin tekemistä kuin liottaa itseään järvessä.

Kesälomien kynnyksellä Lohjan poliisiaseman pitkäkestoista rikostutkintaa työllistää nuoren naisen katoaminen. Sonja Lahtinen on kahvilatyöntekijä, joka katoaa työpaikaltaan lohjalaiselta Aurlahden uimarannalta. Kolme viikkoa myöhemmin Sammatista löytyy naisen ruumis, joten mystinen katoaminen saa  ratkaisun. Rikosylikonstaapeli, poliisikoiranohjaaja Hanna Vainio alkaa selvittää tapausta.  Sonja Lahtiseen tuntuu kytkeytyvän useampi murhaajakandidaatti, mutta motiivit ja alibit eivät tunnu kohtaavan. On entisiä ja nykyisiä poikaystäviä, mustasukkainen vaimo jne. Jos edes sukulaisuussuhteet olisivat selviä, niin syyllisen motiivien kaivelu olisi helpompaa. Myös valehtelu tuntuu olevan ihmisten yleinen hupi tai taakan siirtely itseltä pois. Miksi Sonja Lahtinen oli harkinnut lähestymiskiellon tekemistä?

Oma seututuntemukseni ei ole kehuttava, sillä parhaiten tunnen Pähkinäniemen, Torholanluolan ja Karkalin seudun. Sammatissa olen puolestani viettänyt kesiäni.  Ihan hyvin pysyin kuitenkin kartalla.

Hanna astui Sonja Lahtisen Laurinkadulla sijaitsevaan asuntoon ja kiitti huoltoyhtiön miestä oven aukaisusta. Eteisen lattialla oli vain muutama kirjekuori. Muu posti oli pinottu eteisen pöydälle kasaan, ilmeisesti äidin toimesta. Laskuja oli availtu. Eteisen lattia pursuili naisten kenkiä.

Hanna on 36-vuotias yksinhuoltaja, joka elää ammattikoulua käyvän tyttärensä Miran kanssa. Vanha omakotitalo Sammatissa, kiireinen ex-mies ja selvittämätön rikostapaus pitävät Hannan toimeliaana. Mira haluaa säilyttää myös yhteyden isäänsä, joten Hannan on tultava toimeen ex-miehensä kanssa.

Ruumis- ja henkilöetsintään erikoistuneen saksanpaimenkoira Riinan vainu on pettämätön. Poliisikoiran mukanaolosta pidän. Sen taustojen selvittäminen on tarpeen, sillä liian harva ymmärtää niiden roolin. Opaskoiran tavoin se on työkoira, joka ei kaipaa ulkopuolisten hellittelyä tai huomiota. Kasvot pinnan alla on varsin lupaava esikoisdekkariksi.

Blogeissa toisaalla: Krista 

 Marraskuun minit

Otin osaa Satu Ekoluoman minihaasteisiin.  Tarkoituksena oli lukea marraskuussa  kirjallisuuta, jonka alkuperäiskieli oli muuta kuin suomi, ruotai  tai englanti.

Yu Hua Elämänkaari

Kiinankielinen alkuteos: Huó zhe 1993

Milan Kundera  Olemisen sietämätön keveys

Tsekinkielinen alkuteos: Nesnesitelná lehkost bytí 1984

Erlend Loe: Niin loppuu maailma

Norjankielinen alkuteos Slutten på verden slik vi kjenner den (2015)

Arnaldur Indriðason Muistin piinaamat

Islanninkielinen alkuteos: Kamp Knox, 2014

Thomas Bernhard Kolme pienoisromaania 

Saksankieliset alkuteokset Amras 1964, Watten 1971, Gehen 1971

Robert Walser Konttoristi

Saksankielinen alkuteos: Der Gehülfe (1908)

Mary Kubica Pretty baby ja Tiina Martikainen Jäätyneet kasvot

Mary Kubica Pretty baby

Alkuperäisteos: Pretty baby 2015

Suomentanut: Virpi Kuusela

HarperCollinsNordic 2016. Kustantajalta. Kiitoksin

Pretty baby on vahva psykologinen trilleri. Olen lukenut aiemmin tekijältä teoksen Goog girl. Keskiössä on koditon teiniäiti vauvansa kanssa, hyväsydäminen kotirouva sekä hajoamisen partaalla oleva perhe. Tarinassa saa äänensä niin perheenäiti Heidi, hänen aviomiehensä Chris sekä teiniäiti Willow.

Nähdessäni hänet ensimmäisen kerran hän seisoo Fullertonin metroaseman laiturilla pientä vauvaa sylissään puristaen. Hän jännittää itseään ja vauvaa violetin linjan pikajunan kiitäessä ohi Lindeniä kohti. On huhtikuun kahdeksas päivä, yhdeksän astetta lämmintä ja sataa vettä. Sadetta tulee taivaan täydeltä siellä ja täällä ja joka puolella, kesytön tuuli puhaltaa vihaisena. Tämä  on huono päivä hiuksille.

Heidi näkee eräänä aamuna teinitytön seisomassa kaatosateessa Fullertonin metroaseman laiturilla. Repaleisiin farkkuihin pukeutunut nuori äiti pitää pientä vauvaa sylissään. Heidi nousee lähtevään keskustaan junaan, mutta tyttö jää Heidin mieleen.  Heidän polkunsa risteävät myöhemmin uudelleen.

Heidi Wood on aina ollut hyväntahtoinen nainen. Hän työskentelee köyhien, enimmäkseen maahanmuuttajien parissa. Chicagolaisten luku -ja kirjoitustaitotilastot kertovat karua kieltä. Köyhyys Chicagossa on korkeinta mustien ja latinojen keskuudessa, mutta se voi kohdata myös valkoista tyttöä. Heidi ottaa huostaansa myös kulkukissoja. Hän kokee, että tyttö tarvitsee hänen apuaan.

Erään kerran Heidi tuo kotiinsa nuoren äidin ja tämän neljän kuukauden ikäisen vauvan. Heidin aviomies Chris ja tytär Zoe ovat kauhuissaan äidin uusimmasta tempauksesta. He eivät tunne Willowin taustoja, joten tyttö voi olla vaikka rikollinen. Hänen lapsuutensa on ollut hyvin karu tytön kertoman mukaan. Lisäksi pieni Ruby on kuumeinen ja sairaanoloinen.

Heidi yrittää saada nuoren äidin ja vauvan toipumaan.  Heidin omatkin voimat uupuvat vähitellen. Hän joutuu punnitsemaan, kuinka pitkälle hän on valmis menemään auttaakseen tätä tuntematonta tyttöä.

Eihän tämä olisi trilleri, jos kaikki palaset loksahtaisivat kohdalleen ilman ongelmia.  Mary Kubica kirjoittaa taitavasti. Ihmettelin ja takeltelin paikka paikoin pikkutarkkaa kerrontaa, sillä jotakin olisi voinut jättää pois. Toisaalta tarina vältti harlekiinikirjojen karikot ja kliseet. Tämä on hyvä psykologinen trilleri, hieman kieroutunut tarina, joka pitää lukijan otteessaan loppuun asti.

Blogeissa toisaalla: Kirjasähkökäyrä

Tiina Martikainen Jäätyneet kasvot

Myllylahti Kustantajalta / Kirjailijalta. Kiitoksin.

Tiina Martikainen (s. 1963) on sammattilainen kirjailija, joka pitää myös kirjoituskursseja. Hänen aiempaan tuotantoonsa kuuluu mm. omaelämänkertoja ja nuortenkirjoja.
Jäätyneet kasvot on hänen toinen dekkarinsa. Ensimmäinen Hanna Vainio -dekkari Kasvot pinnan alla ilmestyi vuonna 2015.  

Jäätyneet kasvot kertoo rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta ja poliisikoira Riinasta. Yksityiselämässään Hanna yrittää pärjätä myös teini-ikäisen tyttärensä huoltajana.Tapahtumat käynnistyvät maaliskuisena sunnuntaina Karjalohjalla, kun aviomies hälyttää poliisin kertoen löytäneensä vaimonsa kuolleena kotoaan.  Aviomiehen mukaan hänen vaimonsa Pirjo Vaskio käytti uima-allasta läpi vuoden. Paikalle saapuu Lohjan poliisin pitkäkestoisessa rikostutkinnassa työskentelevä rikosylikonstaapeli, poliisikoiranohjaaja Hanna Vainio. Hanna ihmettelee, miksi onneton kaatuminen on saanut poliisivoimat näin runsaana liikkeelle, sillä paikalla oli jo kaksi partiota ja tekniikkakin saapumassa perässä. Tapaus vaikutti ensituntumalta surulliselle tapaturmalle.

Jos kuolemantuottamusta epäillään, niin silloinhan meidän pitää aloittaa aviomiehestä. Olisiko Harri Vaskio voinut aiheuttaa vaimonsa kaatumisen? Oliko hänellä motiivia? Olisiko hänellä ollut aikaa tehdä se? Hanna luetteli.

Vaskion aviopari on asunut talossa vasta puolisen vuotta, sillä he olivat muuttaneet kymmenen vuotta vanhaan taloon Rovaniemeltä.  Harri Vaskio on ammatiltaan arkkitehti ja valittelee, että ei tehnyt mitään altaan turvallisemman käytön suhteen, sillä altaassa ei ollut portaita tai kaidetta.  Menehtynyt vaimo oli palkannut yksityisetsivänä toimivan entisen poliisin Anita Kannonkosken varjostamaan aviomiestään.  Aviomiehen kontolle kaatuvat vaimolleen eri vakuutusyhtiöiltä otetut henkivakuutukset. Aviomiehellä on kuitenkin alibi surmaillan varalle, sillä hän oli ollut Lohjalla ravintola Londonissa viettämässä iltaa ja hänen kotiinpaluunsa varmisti myös vaimon palkkaama yksityisetsivä.  Lisäksi mies oli kulkenut Taksi Laakkosella menon ja paluun. Pian tapaus kuitenkin muuttuu rikostutkinnaksi.

Miksi Vaskiot olivat ylipäätään palkanneet siivoojan, jos he pitivät talon muutenkin siistinä? Miksi naisen tavaroita oli viety pois?

Paljoa enempää tarinasta ei voi paljastaa.  Jäätyneet kasvot rakentuu pitkälle identiteetin varaan. Pidän hyvänä, että henkilögalleria pysyy helposti hallittavana, kursiivilla tehtyä sisäkertomusta ei ole,  eikä lopussa ei ilmaannu yllärimurhaajaa. 

Tarinan juoni on punottu älykkäästi. Poliisikoiran liittäminen tarinaan on hyvä lisä, mutta niiden työturvallisuuden kehittämiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota edes asiallisten ja kevyiden liivien osalta. Ehkä tämäkin dekkari korostaa poliisikoirien tarpeellisuutta ja niiden etujen huomioimista.  Jäätyneet kasvot on varsin kelpo ja mielenkiintoinen dekkari.

Jään innostuneena odottamaan Martikaisen seuraavaa dekkari.