perjantai 2. joulukuuta 2016

Tiina Martikaisen Kasvot pinnan ja Marraskuun minit



Tiina Martikaisen Kasvot pinnan
Myllylahti.  2015. Tekijältä.  Kiitoksin

Tiina Martikainen on freelance-toimittaja, kirjoittajakouluttaja. Kasvot pinnan alla on Tiina Martikaisen esikoisdekkari.

Kasvot pinnan alla on tyypiltään poliisidekkari, joita luen vähemmän, etenkin kotimaisia.  Tosin Rönnbacka kuuluu lukemistooni, ja se on myös poliisidekkari. Luin kuitenkin Martikaisen uutuuden Jäätyneet kasvot, joten halusin saada esikoisenkin luettua. Luen mielelläni arvoitusdekkareita ja rikosromaaneja, jossa jälkimmäisissä kuvaus on tekijän. Luen erityisen mielelläni Ann Cleevesin, Mari Jungstedtin ja Katarina Wennstamin kirjoittamia dekkareita.  Martikaisella on koko poliisin revohka käytössä, joten lähestymistapa on erilainen ja poliisin arki on enemmän keskiössä. Pidän tästäkin ratkaisusta. Olen kokeillut kotimaisia kestosuosikkeja ja todennut, että ne eivät ole minun juttu.

Lohjalla, Aurlahden uimarannalla sijaitsevassa pienessä 18-paikkaisessa Uimari-kaviossa 27-vuotias Sonja Lahtinen vilkaisi kelloa ja totesi sen olevan varttia vaille kahdeksan illalla. Sulkemisaika oli käsillä ja Sonja alkoi laskea kassaa. Tuskin kukaan enää tulisi, kun rantahietikkokin oli jo tyhjä auringonpalvojista. Lauantai-iltaisin ihmisillä oli muutakin tekemistä kuin liottaa itseään järvessä.

Kesälomien kynnyksellä Lohjan poliisiaseman pitkäkestoista rikostutkintaa työllistää nuoren naisen katoaminen. Sonja Lahtinen on kahvilatyöntekijä, joka katoaa työpaikaltaan lohjalaiselta Aurlahden uimarannalta. Kolme viikkoa myöhemmin Sammatista löytyy naisen ruumis, joten mystinen katoaminen saa  ratkaisun. Rikosylikonstaapeli, poliisikoiranohjaaja Hanna Vainio alkaa selvittää tapausta.  Sonja Lahtiseen tuntuu kytkeytyvän useampi murhaajakandidaatti, mutta motiivit ja alibit eivät tunnu kohtaavan. On entisiä ja nykyisiä poikaystäviä, mustasukkainen vaimo jne. Jos edes sukulaisuussuhteet olisivat selviä, niin syyllisen motiivien kaivelu olisi helpompaa. Myös valehtelu tuntuu olevan ihmisten yleinen hupi tai taakan siirtely itseltä pois. Miksi Sonja Lahtinen oli harkinnut lähestymiskiellon tekemistä?

Oma seututuntemukseni ei ole kehuttava, sillä parhaiten tunnen Pähkinäniemen, Torholanluolan ja Karkalin seudun. Sammatissa olen puolestani viettänyt kesiäni.  Ihan hyvin pysyin kuitenkin kartalla.

Hanna astui Sonja Lahtisen Laurinkadulla sijaitsevaan asuntoon ja kiitti huoltoyhtiön miestä oven aukaisusta. Eteisen lattialla oli vain muutama kirjekuori. Muu posti oli pinottu eteisen pöydälle kasaan, ilmeisesti äidin toimesta. Laskuja oli availtu. Eteisen lattia pursuili naisten kenkiä.

Hanna on 36-vuotias yksinhuoltaja, joka elää ammattikoulua käyvän tyttärensä Miran kanssa. Vanha omakotitalo Sammatissa, kiireinen ex-mies ja selvittämätön rikostapaus pitävät Hannan toimeliaana. Mira haluaa säilyttää myös yhteyden isäänsä, joten Hannan on tultava toimeen ex-miehensä kanssa.

Ruumis- ja henkilöetsintään erikoistuneen saksanpaimenkoira Riinan vainu on pettämätön. Poliisikoiran mukanaolosta pidän. Sen taustojen selvittäminen on tarpeen, sillä liian harva ymmärtää niiden roolin. Opaskoiran tavoin se on työkoira, joka ei kaipaa ulkopuolisten hellittelyä tai huomiota. Kasvot pinnan alla on varsin lupaava esikoisdekkariksi.


Blogeissa toisaalla: Krista 

 Marraskuun minit



Otin osaa Satu Ekoluoman minihaasteisiin.  Tarkoituksena oli lukea marraskuussa  kirjallisuuta, jonka alkuperäiskieli oli muuta kuin suomi, ruotai  tai englanti.

Kiinankielinen alkuteos: Huó zhe 1993
Tsekinkielinen alkuteos: Nesnesitelná lehkost bytí 1984
Erlend Loe: Niin loppuu maailma
Norjankielinen alkuteos Slutten på verden slik vi kjenner den (2015)
Arnaldur Indriðason Muistin piinaamat
Islanninkielinen alkuteos: Kamp Knox, 2014

Thomas Bernhard Kolme pienoisromaania 

Saksankieliset alkuteokset Amras 1964, Watten 1971, Gehen 1971

Robert Walser Konttoristi

Saksankielinen alkuteos: Der Gehülfe (1908)


torstai 1. joulukuuta 2016

Anna-Kaari Hakkarainen Kristallipalatsi


Anna-Kaari Hakkarainen Kristallipalatsi
Tammi 2016. Kustatajalta. Kiitoksin.

Olen lukenut Anna-Kaari Hakkaraiselta teoksen  Purkaus (2014) josta pidin. Sen kieli oli omaleimaisen kaunista. Kristallipalatsi kiinnosti minua, vaikka tiedostin sen liikkuvan aihealueilla, jotka eivät ole niin tärkeitä minulle. 

Muotibloggari Dora ja hänen bloginsa Dora G:n muotokuva ovat tarinan keskiössä. Ja Pauliina, joka jahtaa kamerallaan täydellisiä hetkiä. On yksinäinen tutkija.  Myös Oscar Wilde vaeltaa omissa mietteissään tarinassa joko Constancen kera tai ei.  Hieman irtonaisena Oscarin olisi voinut jättää jopa kokonaan pois. Teoksen rakenne on hyvin fragmentaarinen, poreileva ja höyhenen kevyt. Blogeja seuraavalle Kristallipalatsi on elämyksellinen. 

 Tärkeää on Doran kustannussopimus ja kirjan eteneminen. Hän keksisi teeman. Tarinan. Kukkia, ilman muuta, mutta miten ne liittyisivät toisiinsa ja johonkin suurempaan? Värimaailman pitäisi olla tunnistettava, hänen maailmansa. Samoja värejä kuin blogissa, kutsukorteissa sama fontti kuin bannerissa.  Loppujen lopuksi kirja olisi sivuroolissa, sivutuote. Tärkeintä olisi juhlat, ne tultaisiin muistamaan.

Kirja ei ollut edistynyt lainkaan, mutta Doralla oli vielä aikaa. Eikö? Dora tarttui kalenteriinsa ja selaili sivuja eteenpäin. Kyllä, päiviä piisaisi toisensa perään, ei hätää. Hän järjesteli kukkia paremmin maljakoihin ja pesi meikit pois naamaltaan. Meikkasi uudelleen.

Kristallipalatsi jakoi minua, sillä osasta pidin enemmän, mutta osa menee niin vieraalle alueelle, että en pysty seuraamaan. Jos lukija on kotonaan lifestyle-blogien maailmassa, mutta kaipaa myös sisältöä kuvataiteen historiasta kuin kasvitieteellisestä puutarhasta niin viihtyminen mahdollistuu. Mainostekstissä puhutaan kasvitieteellisen puutarhan keinotekoisesta vehreydestä, mikä on osin outo ajatus tai vierastan sanaa keinotekoinen ja heivaisin sen ennemmin kasvihuoneisiin.  
Ja parananjättilumme siitä oli kuvia kylpyhuoneemme  seinällä. Kuvissa lumpeen keskellä makasi vauva, toisessa kolme lasta, jättimäinen lehti pystyi isän mukaan kannattelemaan jopa aikuista miestä. Parananjättilummekin pelastui pommeilta, sillä siemenet olivat säilyneet hengissä sirpaleet sisälleen jäätyneen lummealtaan pohjalla. Aina joku selviää. Elämä oli sitkeä.

Kristallipalatsin esikuvaa ei ole enää, mutta maailmanäyttelyn paviljongista on muisto, mutta kyllä Kaisaniemikin ajaa asemansa. Lasia ja metallia. Sinisade sen ikkunoissa herättää kateellisuutta itse kussakin katsojassa. Kultasade sen sijaan on jokaisen maatilkun omistavan saatavilla eteläisissä puutarhoissa.  Itse katson tuota työympäristön kautta hyvin arkisena elementtinä. Olen selvitellyt esitelmissä rakennusten taustoja ja niiden asukkeja, joille alue on ollut koti ja leikkikenttä.

Englannissa puutarhat eivät koskaan herätä minussa samanlaisia tunteita kuin Ranskassa tai Italiassa. Ranskalaisissa 1700-luvun puutarhoissa tunnen toisinaan jopa pelkoa, horisonttiin ja sen yli jatkuvat nurmikentät, noissa millintarkkaan rakennetuissa puutarhoissa saattaa aistia koko eletyn elämän ja vielä elämättömänkin, oman välähdyksensä.
 Kristallipalatsi on kertomus identiteetin monimutkaisuudesta ja pettävyydestä. Se tarkastelee minuutta, mitä on olla aito, oma itsensä. Eniten mielessäni pyörii kirjat How to Be Parisian Wherever You Are (Pariisitar – missä ja milloin vain)  Love x Style x Life. Ei varmaan ihan syyttä suotta, ehkä tuotemerkkien tulvan takia. Itse mietin, että mitä kuvaaja saa osastaan? Miksi laittaa omaa aikaansa toisen kuvaamiseen? Kuinka usein kuvaajan tekijänoikeus tulee näkyviin? Hakkaraisella on leikillinen ote tähän virtuaaliseen näytelmään, jota etsimme, esitämme ja elämme. Kauneuden estetiikka ja kuvantamista. Dora ärsyttää, koska Hakkarainen osaa kuvata hänet niin taiten. 

Kristallipalatsi iskee hyvin tähän hetkeen ja aikaan. Lasi kuplivaa pöydälle ja ala lukea kauniiseen torkkupeittoon kietoutuneena. Tämä kannattaa pyytää kinuta lahjapakettiin!
 
Blogeissa toisaalla: KristaLumiomena, Jonna ja Arja

tiistai 29. marraskuuta 2016

Mary Kubica Pretty baby ja Tiina Martikainen Jäätyneet kasvot




Mary Kubica Pretty baby
Alkuperäisteos: Pretty baby 2015
Suomentanut: Virpi Kuusela
HarperCollinsNordic 2016. Kustantajalta. Kiitoksin

Pretty baby on vahva psykologinen trilleri. Olen lukenut aiemmin tekijältä teoksen Goog girl. Keskiössä on koditon teiniäiti vauvansa kanssa, hyväsydäminen kotirouva sekä hajoamisen partaalla oleva perhe. Tarinassa saa äänensä niin perheenäiti Heidi, hänen aviomiehensä Chris sekä teiniäiti Willow.

Nähdessäni hänet ensimmäisen kerran hän seisoo Fullertonin metroaseman laiturilla pientä vauvaa sylissään puristaen. Hän jännittää itseään ja vauvaa violetin linjan pikajunan kiitäessä ohi Lindeniä kohti. On huhtikuun kahdeksas päivä, yhdeksän astetta lämmintä ja sataa vettä. Sadetta tulee taivaan täydeltä siellä ja täällä ja joka puolella, kesytön tuuli puhaltaa vihaisena. Tämä  on huono päivä hiuksille.

Heidi näkee eräänä aamuna teinitytön seisomassa kaatosateessa Fullertonin metroaseman laiturilla. Repaleisiin farkkuihin pukeutunut nuori äiti pitää pientä vauvaa sylissään. Heidi nousee lähtevään keskustaan junaan, mutta tyttö jää Heidin mieleen.  Heidän polkunsa risteävät myöhemmin uudelleen.
Heidi Wood on aina ollut hyväntahtoinen nainen. Hän työskentelee köyhien, enimmäkseen maahanmuuttajien parissa. Chicagolaisten luku -ja kirjoitustaitotilastot kertovat karua kieltä. Köyhyys Chicagossa on korkeinta mustien ja latinojen keskuudessa, mutta se voi kohdata myös valkoista tyttöä. Heidi ottaa huostaansa myös kulkukissoja. Hän kokee, että tyttö tarvitsee hänen apuaan.
Erään kerran Heidi tuo kotiinsa nuoren äidin ja tämän neljän kuukauden ikäisen vauvan. Heidin aviomies Chris ja tytär Zoe ovat kauhuissaan äidin uusimmasta tempauksesta. He eivät tunne Willowin taustoja, joten tyttö voi olla vaikka rikollinen. Hänen lapsuutensa on ollut hyvin karu tytön kertoman mukaan. Lisäksi pieni Ruby on kuumeinen ja sairaanoloinen.

Heidi yrittää saada nuoren äidin ja vauvan toipumaan.  Heidin omatkin voimat uupuvat vähitellen. Hän joutuu punnitsemaan, kuinka pitkälle hän on valmis menemään auttaakseen tätä tuntematonta tyttöä.

Eihän tämä olisi trilleri, jos kaikki palaset loksahtaisivat kohdalleen ilman ongelmia.  Mary Kubica kirjoittaa taitavasti. Ihmettelin ja takeltelin paikka paikoin pikkutarkkaa kerrontaa, sillä jotakin olisi voinut jättää pois. Toisaalta tarina vältti harlekiinikirjojen karikot ja kliseet. Tämä on hyvä psykologinen trilleri, hieman kieroutunut tarina, joka pitää lukijan otteessaan loppuun asti.

Blogeissa toisaalla: Kirjasähkökäyrä


Tiina Martikainen Jäätyneet kasvot
Myllylahti Kustantajalta / Kirjailijalta. Kiitoksin.

Tiina Martikainen (s. 1963) on sammattilainen kirjailija, joka pitää myös kirjoituskursseja. Hänen aiempaan tuotantoonsa kuuluu mm. omaelämänkertoja ja nuortenkirjoja.
Jäätyneet kasvot on hänen toinen dekkarinsa. Ensimmäinen Hanna Vainio -dekkari Kasvot pinnan alla ilmestyi vuonna 2015.  

Jäätyneet kasvot kertoo rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta ja poliisikoira Riinasta. Yksityiselämässään Hanna yrittää pärjätä myös teini-ikäisen tyttärensä huoltajana.Tapahtumat käynnistyvät maaliskuisena sunnuntaina Karjalohjalla, kun aviomies hälyttää poliisin kertoen löytäneensä vaimonsa kuolleena kotoaan.  Aviomiehen mukaan hänen vaimonsa Pirjo Vaskio käytti uima-allasta läpi vuoden. Paikalle saapuu Lohjan poliisin pitkäkestoisessa rikostutkinnassa työskentelevä rikosylikonstaapeli, poliisikoiranohjaaja Hanna Vainio. Hanna ihmettelee, miksi onneton kaatuminen on saanut poliisivoimat näin runsaana liikkeelle, sillä paikalla oli jo kaksi partiota ja tekniikkakin saapumassa perässä. Tapaus vaikutti ensituntumalta surulliselle tapaturmalle.

Jos kuolemantuottamusta epäillään, niin silloinhan meidän pitää aloittaa aviomiehestä. Olisiko Harri Vaskio voinut aiheuttaa vaimonsa kaatumisen? Oliko hänellä motiivia? Olisiko hänellä ollut aikaa tehdä se? Hanna luetteli.
Vaskion aviopari on asunut talossa vasta puolisen vuotta, sillä he olivat muuttaneet kymmenen vuotta vanhaan taloon Rovaniemeltä.  Harri Vaskio on ammatiltaan arkkitehti ja valittelee, että ei tehnyt mitään altaan turvallisemman käytön suhteen, sillä altaassa ei ollut portaita tai kaidetta.  Menehtynyt vaimo oli palkannut yksityisetsivänä toimivan entisen poliisin Anita Kannonkosken varjostamaan aviomiestään.  Aviomiehen kontolle kaatuvat vaimolleen eri vakuutusyhtiöiltä otetut henkivakuutukset. Aviomiehellä on kuitenkin alibi surmaillan varalle, sillä hän oli ollut Lohjalla ravintola Londonissa viettämässä iltaa ja hänen kotiinpaluunsa varmisti myös vaimon palkkaama yksityisetsivä.  Lisäksi mies oli kulkenut Taksi Laakkosella menon ja paluun. Pian tapaus kuitenkin muuttuu rikostutkinnaksi.

Miksi Vaskiot olivat ylipäätään palkanneet siivoojan, jos he pitivät talon muutenkin siistinä? Miksi naisen tavaroita oli viety pois?
Paljoa enempää tarinasta ei voi paljastaa.  Jäätyneet kasvot rakentuu pitkälle identiteetin varaan. Pidän hyvänä, että henkilögalleria pysyy helposti hallittavana, kursiivilla tehtyä sisäkertomusta ei ole,  eikä lopussa ei ilmaannu yllärimurhaajaa. 

Tarinan juoni on punottu älykkäästi. Poliisikoiran liittäminen tarinaan on hyvä lisä, mutta niiden työturvallisuuden kehittämiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota edes asiallisten ja kevyiden liivien osalta. Ehkä tämäkin dekkari korostaa poliisikoirien tarpeellisuutta ja niiden etujen huomioimista.  Jäätyneet kasvot on varsin kelpo ja mielenkiintoinen dekkari.
Jään innostuneena odottamaan Martikaisen seuraavaa dekkari.