sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kaipauksella sanoja suruun, Sanoja suruun ja ikävään - ja Kuolinsiivous



Luen runoja melko vähän. Kirjasähkökäyrä sai minut lainaaman esittelemänsä kirjan. Tartuin myös Eila Kilven Kuolinsiivoukseen

Uutuuksista esittelen Kirjapajaan uutuuden Pia Perkiön Kaipauksella sanoja suruun. Runoja on tulossa enemmänkin nyt alkuvuodesta. Aion  tuoda Ahmatovaa  muutaman runokokoelman  mm. Fontakan tullessa ja varsin muhkean Olen äänenne ja Siltalan uutuuden Marina Tsvetajeva: Ylistys, hiljaa!  Eeva Kilpeä olen lukenut lukiosta lähtien. Hän on minulle tärkeä monin tavoin niin prosaistina kuin runoilijana.

Aloitetaan Kirjapajan kustantamalla teoksella eli Pia Perkiön Kaipauksella sanoja suruun. Teoksen herkkä kasviaiheinen kuvitus on Minna L. Immosen.

 

Tuttujen asioiden ketju katosi, 

suru ympäröi minut

kuin sakea sumu.

Tiesin. että näin käy.

silti tuntuu, etten jaksa.

Tulisitte , enkelit! Kantaisitte vähän matkaa.

 

Kun aikamme päättyy.

palaamme valoon. valosta lähteeet

varjoissa vaeltajat.

Jätämme kivut ja kysymykset, aikeet ja unelmat.

Emme tarvitse niitä enää 

emme ikävoi mitään.

 

Emme tiedä päiviemme määrää,

emme matkan pituutta, tien kovuutta, tuulien voimaa.

Mutta ensi henkäyksestä viimeiseen,

yön syvyydessäkin loistaa toivon tähti.

 

Kirjasähkökäyrältä keksin kirjan Anna-Mari Kaskisen runokirjan Sanoja suruun ja ikävään - On toinen maa.

 

Tahtoisin olla lähellä,

istua kuunnellen.

Hiljalleen itku ja ikävä

saava on merkityksen.

Tahtoisin sinulle kertoa: 

olethan rakas niin.

Tahtoisin kanssasi uskoa

aamuun ja enkeliin.

 

Hautasin unelmani

puutarhaan salaiseen.

Mielessä usein sinne

hiljaista matkaa teen.

Siellä ne lepäävät kaikki,

 jokainen paikallaan.

Kipu niiin syvä ja rakas

hälvenee aikanaan.

Hautasin unelmani.

Vaan mitä näen nyt?

Joku on huomaamatta

kuitenkin täyttynyt.

 

Kerran on luovuttava

kuitenkin kaikesta,

voimista, terveydestä,

muistoista rakkaista.

Kerran on luovuttava. 

Aloitan syksyllä.

Katselen nurmikolla

lehtien leikkiä.

Järvi ja joutsen ja pelto

jokainen yksin jää.

Jokaista luotua täällä

kaipaus yhdistää.

 

Jos näkisin yhden kevään,

kuiskasi hiljaa hän.

Jos näkisin vielä kerran 

puutarhan heräävän.

Näkisin lumikellot,

krookukset, tulppaanit,

tuntisin kuinka jälleen

tuoksuvat narsissit.

Näkisin jostain kaukaa 

peipposten saapuvan

kuulisin kiurun laulun,

purojen kuohunnan.

Jos näkisin yhden kevään,

vuokkojen kauneuden.

Sitten hän silmänsä sulki

ja nähdä sai kaiken sen.

 

Eeva Kilpi Kuolinsiivous

 

Eeva Kilven teos muodostuu niin päiväkirjamerkinnöistä kuin runoista. Arjen huolet ja askareet ovat osa tekstiä. Kotikin on siivottava kuolemaa varten. Humori on läsnä koko kirjan. Kuolinsiivous on vahva tilitys vanhenemisesta ja luopumisesta. Olen keskittynyt tässä pelkästään runo-osuuteen.

Maaliskuusta Kilpi kirjoitta:

Kun olen kuollut

palata kerran vielä

kenenkään huomaamatta tänne mun suo

omalle paikalle

keittiön pöydän ääreen

äitini vanhan keittokirjan luo.

Tahtoisin vielä viimeiset hyvästit heittää

rakkaille resepteille joita en enää nää,

lehteillä sivuja joita siirappitahrat peittää

ja joilta muskotintuoksua leviää.

Tahtoisin vielä hiljaa lukea läpi

kaikki ne reseptit joita

en koskaan toteuttaneeksi tullut

kun turhat ja hullut

toiveet ja päähänpistot

minulta veivät

ajan ja voimat,

ne eivät.     

 

Elokuusta:

 Täytyy olla elossa,

täytyy olla terve ja tajuissaan

että me voimme kohdata,

että sinä osaat tänne

ja että sinä osaat täältä pois.

Ja että siinä välissä

löydät minut pimeässä.

 

Essi Tammimaa Noaidin tytär ja Tulva


Essi Tammimaa Noaidin tytär
Otava 2013. Kotikirjasto.





Noaidin tytär aloittaa saamelaiseen mytologiaan ja lukiolaistytön arkeen perustuvan trilogian. Tammimaata (s. 1981) luonnehditaan kulttuurialan sekatyöläiseksi.
Kuusitoistavuotias Aura asuu kaksin isänsä kanssa Kellokosken sairaalan vierellä. Äiti on hävinnyt Auran ollessa pieni. Isä on tiukkis ja yrittää suojella Auraa kaikin mahdollisin tavoin. Salaperäisyys ja vaikeneminen äidin kohtalosta ylittävät puhekynnyksen.
Syksyllä Aura aloittaa lukion. Hän on tavallinen teinityttö, mutta hän näkee näkyjä, joissa sudet ahdistelevat häntä ja saamelaissoturittaret seikkailevat. Aura kirjoittaa näyistään kirjan, mutta kun se julkaistaan, hänet yritetään tappaa, koska paljastuu että saamelaissoturitar Saga onkin oikea henkilö ja aikoo kostaa heimonsa paljastamisen.
Kiristän tahtia ja sora ropisee jaloissani kuin kipinät. Äkkiä huomaan liikkuvia varjoja metsässä. ne lähestyvät molemmilta puolilta katulamppujen väliin jäävää pimeää musteläikkää, johon kohta saavun. Sydämeni alkaa hakata ja käteni täristä. Olen kuulevinani korpeavaa murinaa puiden välistä.
Äkkiä kaikki se on totta. Näkyjeni laukkaavat sudet, jotka kääntyvät omistajiaan vastaan. Nyt ne vaanivat minua.
Aura karkaa syksyllä kaverinsa Markuksen kanssa idolinsa Maailman reunalla –bändin konserttiin, jossa Auran ihailema bändin laulaja Paju nostaa Auran lavalle. Auran tyttökaverit ovat tästä kateudesta vihreitä. Paju osoittautuu olevan kotoisin Tulipuun Kodasta, jossa heimoa johtaa Hirvikuningatar. Sieltä on myös kotoisin Auran äiti Risten ja Auran veri on sekoittunutta, koska isä on etelänmaalainen. Aura joutuu uskomattomaan seikkailuun pelastaakseen Tulipuun Kodan ja Saamelaissoturittaret.
Siniturkkinen susi päästää murinan, joka järisyttää rintalastaani. Tunnen sen suusta löyhivän  kuuman hengityksen, joka haisee raadolle. Se on viimeinen asia, jonka tunnen. Ärähdys on merkki muille susille. Ne kaikki ponnistavat puiden välistä, varvikosta, varjoista ja laappovat kohti minua kulmankidat avoinna ja hampaat puukonterävinä. Siniturkkinen ponnistaa vahvoilla jalkalihaksillaan ja ponnahtaa hyppyyn minua kohti.
Tammimaa luo kirjassaan aivan uudenlaisen fantasiamaailman, jota ei avata tarpeeksi. Tapahtumat etenevät ilman selittelyä  aiheuttaen lopputuloksesta sekaisen. Yhtäkkiä Aura omaa yliluonnollisia kykyjä. Olkoonkin, että tapahtumat liittyvät Auran näkyihin. Imettelen usein, miksi kirjailijoiden pitää kertoa luonnosta, jos sitä ei osata.  Esimerkiksi Auran ensimmäisenä koulupäivänä koivun lehdet ovat keltaisia ja tippuvat, vaikka miljöönä on Etelä-Suomi. Kirjan genre on teinityttöfantasiaa ja näin ollen sopii parhaiten heidän luettavakseen.

Essi Tammimaa Tulva
Otava 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.



Tulva on jatkoa kolme vuotta sitten ilmestyneelle Noaidin tyttärelle. Arvelen ilmestymistahtia hieman liian hitaaksi,  jotta lukijan kiinnostus jaksaa säilyä jatko-osalle. Pahimmillaan kohdelukijat ehtivät jopa kasvaa tällä välin pois lukijajoukosta.
Muutaman metrin päässä koski panee padon parkumaan, mutta siinä, missä minä seison, voi katsoa liikkumattoman veden sisään. Hurjaa virtaa ei voi nähdä pinnasta, se on lasityyni. Niin kuin muutenkaan elämässä, pinta ei kerro mitään.
Aura aloittaa lukion toisen luokan. Muistot edellistalvesta piinaavat ja vesi Kellokosken padon takana nousee. Mutta sitten näyt palaavat. Lisäksi toimittajat vainoavat Auraa tämän suhteesta idoliinsa Pajuun ja saavat lööpeillään kaikki sekaisin.
Oven vieressä nojailee toinen jalka lungisti seinää vasten nainen, jonka kasvot peittyvät aluksi suureen vaaleajouhiseen lehmitytön hattuun. Hänellä on kuluneet nahkasaappaat, pitkä tunika ja pureskellut kynnet. Kun pääsen hänen kohdalleen, kohtaan jäänsiniset silmät, joiden sudenkeltaiset kehät vilkkuvat petomaisesti. Silmät eivät päästä minua otteestaan.
Kellokosken tulvavaara johtuu Lapissa tapahtuneesta Suvivaaran katastrofista ja kuolleista soturittarista, jotka nousevat järven pohjasta penäämään takaisin maitaan saasteilta ja tuholta.

- Tämä ei ole ihmisetn työtä.
Muistan unieni kuolleet soturittaret. Metsän koura kaapaisee minua, ja astun taaksepäin, kompuroin. Haluaisin takaisin junaan.
- Minkä sitten?
- En ole varma, Saga sanoo. - Hajusta on vaikea saada selvää. 
Tulva on yhtä sekava kuin trilogian ensimmäinen osa Noaidin tytär. Tapahtumat ja henkilöt poukkoilevat toisesta toiseen, välillä ei tiedä missä mennään. Juoni tuntuu välillä olevan hukassa. välillä hukassa. Suomenkielelle vieraat sanat myös kummastuttavat, mikä tarve niitä on luoda? Silti kirjan juoni  ja tarina olivat  mielenkiintoiset. Mytologian osuus oli mukavaa luettavaa.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Kultainen nainen





Katsoimme tänään elokuvan Kultainen nainen. Itävaltalaisen taidemaalari Gustav Klimtin (1862–1918) teos Adele Bloch-Bauerin muotokuva I (1907), joka tunnetaan myös nimellä Kultainen nainen, on eräs maailman kuuluisimmista maalauksista. Harva kuitenkaan tuntee sen värikästä omistushistoriaa.

Elokuvan ensi-ilta oli 18.09.2015. Luin elokuvasta sen ilmestyessä ja nyt sain sen käsiini. Kotimaisessa levityksessä se löytyi Filmtownista suomenkielisellä nimellä, vaikka hain sitä Leena Lumen vinkillä englanniksi Woman In Gold, mikä olisi ollut järkevää.

Pääosissa elokuvassa ovat Helen Mirren ja Ryan Reynolds. 
Ikäraja: K12
Kesto: 109 min
Tuotanto: Origin Pictures, BBC Films
Tuotantomaat: Yhdysvallat, Iso-Britannia.

Pääset tutustumaan elokuvan kotisivuihin tästä.  Tekstini olen pääosin ottanut DVD:n takatekstistä.

Juutalaisvainoja Yhdysvaltoihin paennut Maria Altmann (Helen Mirren) haastaa Itävallan valtion oikeuteen palauttaakseen oikealle omistajalleen kuuluisan Kultaisen naisen, natsien varastaman maalauksen, joka kuuluu alun perin hänen suvulleen.

On kulunut kuusikymmentä vuotta siitä, kun Maria Altman  pakeni Wienistä toisen maailmansodan taistelujen keskellä. Nyt iäkäs rouva ryhtyy itse taisteluun hankkiakseen takaisin natsien ryöväämää sukunsa omaisuutta. Esineiden joukossa on Gustav Klimtin kuuluisa maalaus Adele Bloch-Bauerin muotokuva I, joka esittää hänen rakasta Adele-tätiään ja josta on tullut oikea kansallisaarre: Itävallan oma Mona Lisa. 

Maria löytää edesmenneen sisarensa jäämistöstä kirjeen, joka koskee epäonnistuneita yrityksiä saada takaisin viisi Klimtin maalausta. Ne ovat kaikki kuuluneet hänen suvulleen ja ovat nyt esillä Itävallan kuuluisassa taidemuseossa Galerie Belvederessa. Marialla on täysi oikeus saada taulut takaisin, ja hän pyytää avukseen lakimiehenä toimivan sisaren pojan  Randy Schoenbergin (Ryan Reynolds). 

Randy on hieman vastahakoinen ottamaan vastaan juttua, mutta maailmankuulut maalaukset ja velvollisuudentunto omaa historiaa kohtaan kääntävät kuitenkin hänen päänsä. Pitkän oikeustaistelun myötä Marian on kohdattava omat muistonsa onnellisesta perhelämästään Wienissä ja käytävä uudelleen läpi ne kivuliaat hetket, jolloin kaikki rakas riistettiin häneltä. Kun oikeus lopulta tapahtuu, tietoisuus siitä, mitä kaikkea sodan myrskyissä menetettiin, jättää voitolle katkeransuloisen jälkimaun. Tutustut myös Gustav Klimtin maalaamiin tauluihin elokuvassa. 

Suosittelen katsomaan tämän tositapahtumiin perustuvan elokuvan.