tiistai 23. elokuuta 2016

Joël Dicker Baltimoren sukuhaaran tragedia





Joël Dicker Baltimoren sukuhaaran tragedia
Ranskakielinen alkuperäisteos: Le livre des Baltimore (2015)
Suomentaja: Kira Poutanen
Tammi 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Sveitsiläinen Joël Dicker (1985) on ranskankielisen kirjallisuuden lupaus. Lukijoiden tietoisuuteen kirjailija singahti teoksellaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta vuonna 2012. Harry Quebert ilmestyi Keltaisessa kirjastossa toisin kuin Baltimoren sukusaaga. Itse olisin tehnyt toisin päin ja nähnyt Baltimoren Keltaisessa. Baltimore ei eroa paljoakaan tyylillisesti Jayne Anne Phillipsin teoksesta Murhenäytelmä tai Peter Høegin Susanin vaikutuksesta. Jos en tietäisi Dickerin taustaa, ja jos tarinassa ei kaikki  tulisi niin selvästi ilmi, niin voisin aistia tässä brittiläistä yläluokan sukujuhlaa. Olen hieman hämmentynyt, koska Harry Quebert jätti minut kylmäksi, mutta tähän ihastuin. Huffington Postin mainoslause ei ole tuulesta temmattu: Mitä noituutta lienee, mutta kun kirjan aloittaa, sitä ei voi laskea käsistään.

Baltimoren sukuhaaran tragedia on kertomus ystävyydestä, nuoruudesta, rakkaudesta, pettymyksistä, kateudesta, illuusioista, veljeydestä, kostosta ja murheesta sekä suuresta Tragediasta. Forrest Lane on joidenkin kirjan henkilöiden päätepysäkki. Tapahtumien keskiössä ovat Baltimoren Goldmanit ja Montclairin Goldmanit.  Selkeimmin tarinan voisi kuvata, että teos kertoo yhden sukuhaaran nousun ja tuhon.

Golsteinin romaanin viimeisessä kohtauksessa Hillel ja Woody ajavat autolla Montrealista Baltimoreen. Matkalla he pysähtyvät New Jerseyhin ottaakseen minut mukaansa ja me jatkamme Baltimoreen yhdessä. Baltimoressa, upeassa valaistussa talossa ikuinen pari, Saul-setä ja Anita-täti, odottavat meitä.

Joël Dicker palaa uudessa kirjassaan kirjailija Marcus Goldmanin nuoruuteen. Dicker kertoo arvoituksellisen tarinan menneestä. Tarina kulkee useammalla aikatasolla Marcuksen kertomana. Boca Ratonin nykyhetkestä piipahdetaan menneisyyteen. Nuorena Marcus ihailee suuresti rikkaita serkkujaan, Baltimoren sukuhaaran Goldmaneja. Hän itse on asuinpaikkansa mukaan Montclairin Goldmaneja.  Tarinan alussa Marcus matkaa Baltimoren lentokentältä kohti Oak Parkia setänsä Saulin kutsusta lokakuussa 2004. Ajankohta on kuukausi ennen Tragediaa.

Vietin Saul-sedän, Anita-tädin ja Hillelin kanssa lapsuuteni tärkeimmät hetket, ja pitkään jo pelkkä heidän nimiensä kuuleminen sai minut hurjaksi ylpeydestä ja onnesta. He olivat mielestäni parempia kuin yksikään muu tapaamani perhe tai ihminen: he olivat onnellisempia, kunnianhimoisempia, he olivat saavuttaneet enemmän ja heitä kunnioitettiin enemmän.

Marcus asuu ostamassaan talossa Boca Ratonissa Floridassa. Hänen naapurina on Leonard Horowitz, entinen valtiosääntöoikeuden asiantuntija, jonka kanssa Marcus ystävystyy nopeasti. Tälläkin ajanjaksolla on merkityksensä, sillä eräänä päivänä Marcus tutustuu koiraan ja myöhemmin myös tämän omistajaan, joka on viime vuosien suosituimpia laulajia. Tarinan keskeisiä henkilöitä ovat serkukset Marcus, Hillel ja Woody. Saul-setä ja Anita-täti.  Naapurin Leo sekä Duke (en määrittele enempää).

 Woodyn tarina Goldmaniksi ja serkuksi on epätavallinen. Viralliset todistukset olisivat saattaneet osoittaa, että Baltimoren Goldmaneja oli kolme, mutta heidät tuntevat tiesivät luvun neljäksi. Woodrow Finn, Woody saavutti suvun keskuudessa oman aseman, hän oli yksi heistä ja yksi meistä: veljenpoika, serkku, poika ja veli. Woodyn äiti hävisi jonnekin aikoja sitten ja isä perusti perheen Salt Lake Cityyn Woodyn jäädessä Baltimoreen koulukotiin. Isänsä luona käydessään Woodyn käytöstapoja moitittiin, kun hän ei soittanut ovikelloa kylään tullessaan. Vuodet kymmenestä kahdeksaantoista, vuodesta 1990 vuoteen 1998 olivat onnellisia itse kullekin. Serkukset kasvavat aikuiseksi.
Marcus aloittaa tarinan luontevasti Hillelistä, joka oli syntynyt samana vuonna kuin Marcus itse. Täten hän kytkee Woodyn kiinteäksi osaksi tarinaa, jolle elämä oli pelaajan kyvyt ja haaveet.

Kaikki alkaa samalla tavalla kuin loppuu, ja kirjat alkavat usein vasta viimeiseltä sivulta.

En tiedä, päättyikö nuoruutemme kirja lukion loppumiseen vai jo vuotta aiemmin heinäkuun lopussa 1997 Hamptonsin loman päättyessä, kun ikuinen ystävyytemme ja yhdessä tehdyt ikuisen uskollisuuden lupaukset tuhoutuivat, kun emme kestäneet ajastusta alkavasta aikuisuudesta.

Kesäkuussa 2010 eletään aikaista aamua Coconut Grovessa Floridassa, jonne Saul-setäni oli muuttanut neljä vuotta aiemmin. Marcus kirjoittaa kirjaansa, mutta ei kerro sedälleen vielä tarinastaan tarkemmin. Maaliskuussa 2012 Marcus ottaa tavakseen varastaa seuralaisen, jonka palauttaa aina omistajilleen. Näitä Tragedian jälkeisiä takaumia on enemmänkin. Marcuksen julkinen rooli kirjailijana aiheuttaa huikeita otsikoita juorulehdissä.  

Baltimore oli isäni rangaistus. Baltimorien talo, heidän autonsa, Hamptons, lomat Whistlerissä, kiitospäivän illalliset, Buenavistan asunto, Oak Parkin vartijat, jotka pitivät meitä tunkeilijoina: kaikki muistutti, että isä oli epäonnistunut siinä, missä hänen veljensä oli onnistunut.

Buenavistan vuonna tarinaan liittyy Scott Neville, joka ei käsitä, mikä hänen siskossaan viehättää muita. Patrick Neville siirtyy vuonna 1996 keväällä New Yorkiin ollakseen lähempänä tytärtään ja yrittääkseen pelastaa avioliittonsa. Hillelin ja Woodyn toisena yliopistovuotena Woody ajaa kohti kampusta ja on vähällä ajaa tien viertä kulkevan Colleenin päälle. Colleen oli huoltoaseman ainoa tytöntekijä ja rekkakuskin vaimo. Toisin kuin Baltimoren serkukset, niin Colleen ei ollut opiskellut.

Tämä on yksi niistä Alexandran hyvistä puolista, joita hän ei ole koskaan menettänyt: kaikki ovat samaa mieltä siitä, että hän on ystävällinen, ihastuttavat ja lempeä. Maailmanmenestyksestä, kunniasta, rahasta ja kaikesta muusta huolimatta hän on edelleen sama aito, ystävällinen ja ihastuttava tyttö, joka varasti kolmetoistavuotiaat sydämemme.

Duke on linkki Alexandraan – tyttöystävään silloin ennen, mutta nykyajassa nainen on Kevinin kumppanina. Miksi Marcus jätti joskus aikoinaan Alexandran keväällä 1996? Edellistä pohtii niin lukija kuin Alexandra.  Mikä tuhosi kaiken?  Tätä en aio avata enempää.  Oikeastaan kerron vain hajapaloja ja lainauksissa välitän kirjan tunnelmaa.

Saul-setä aisti Goldmanin jengin jäsenten välisen kireyden. Ensimmäistä kertaa yhteiselomme aikana halusimme kaikki kolme jotakin, mitä emme voineet jakaa.  
 
Baltimoren sukuhaaran tragedia on erinomainen lukuromaani, luokituksen ylemmästä sarjasta. Minulle lukuromaani on arvostamani termi, jolta vaadin näyttöjä. Odotin todella tätä kirjaa. Olin asettanut ennakko-odotuksia tälle teokselle. En kuitenkaan tiennyt perjantaina tarttuessani kirjaan, että vietän tiiviin viikonlopun sen seurassa. Ja en voi sanoa muuta kuin että rakastuin tähän tarinaan. Koska kirjat ovat voimakkaampia kuin elämä. Ne ovat paras mahdollinen kosto elämälle. Ne kertovat mielen muureista, muistin tuhoutumattomasta linnakkeesta.


Olen ihastunut tämän vuoden kirjasyksyyn!

maanantai 22. elokuuta 2016

Helmi Kekkonen Vieraat



Helmi Kekkonen Vieraat
Siltala 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Olen lukenut Helmi Kekkoselta aiemmin novellikokoelman Kotiin ja blogannut teoksen Suojaton ja teoksen Valinta luin ennen blogiani.

Vieraat on episodiromaani hetkistä ja niiden merkityksestä, miten ne sysäävät muutoksen entiseen. Tapahtumat sijoittuvat Helsingin kantakaupunkiin, Dagmarinkadulle, Ateneumin kahvilaan, Museokadun ja Temppeliaukion ympäristöön eri aikoina ja eri ihmisten näyttämöinä. Illallisille osallistuvat avaavat elämäänsä muistojen kautta muutaman tunnin ajan, mutta kuhunkin ihmiskohtaloon sukelletaan hetkeksi luoden hetkien kaleidoskooppi paljon pidemmältä ajalta. Kekkosen kyky välittää kunkin elämäntilanne on uskomattoman hieno ja koskettava.

Loppukesän päivä on kääntymässä iltaan ja illallisiin.  Senja on kotona ottamassa vieraita vastaan. Senja on tutustunut naapuriinsa läheisessä leikkipuistossa ja naapurin Anna ja Toivo-poika saapuvatkin ensimmäisinä.  Anna imettää Toivon ennen muiden saapumista. Senja kääntää katseensa hienotunteisesti, sillä toimenpide on liian intiimi ja arka kohdattavaksi. Senja kertoo Laurin lähteneen ostamaan valkoisia ruusuja. Alva saapuu yksin ilman Danielia viiniä maistelleena. Seuraavat tulijat yllättävät Senjan, sillä ovella ovat Laurin kutsumina Nelli ja Karen. Lauri oli kutsunut Nellin illallisille viime viikolla heidän tavatessaan kadulla. Miksi mies on kutsunut puolitutun jättäen hänet selviytymään yksin kaikesta?

Senja hämmentyy äänen ja eleen hellyydestä, mutta samalla se myös rauhoittaa häntä. Ehkä Alva on oikeassa, ehkä nämä kaksi tosiaan ovat pari. Ehkä Lauri on kutsunut heidät hetken mielijohteesta ja unohtanut mainita asiasta. Unohduksia on viime aikoina tapahtunut enemmänkin.
Seuraavana saapuu Ulla-äiti ja tämän kumppani, jolloin Senja tajuaa unohtaneensa kutsua isän ja Marin. Senja ei voi kiirehtiä miehensä paluuta, sillä tämä on unohtanut sivupöydälle avainnipun ja puhelimen. Senja tuntee olevansa heikoilla selviämisensä suhteen, mutta kaikki kääntyy tietenkin paremmaksi Laurin saapuessa. Nellin saadessa odottelusta tarpeeksi hän vinkkaa Karenille, että on aika häipyä liian keskiluokkaisista pidoista.

Illallisia järjestivät onnelliset ihmiset, sellaiset jotka eivät itke ja pudottele laseja, joiden ajatukset ja muistot eivät räjähtele aamusta iltaan. Sellaiset jotka kulkevat keveästi ja katsovat ihmisiä suoraan silmiin. Joiden mies on jumalauta paikalla silloin kun vieraat saapuvat.

Jokainen on valmistunut omalla tavallaan illallisiin. Jokainen uusi tulija on odotetusti ostoksilta palaava puoliso - turhaan. Vieraiden saavuttua tunnelma on odotteleva ja viipyilevä. Missä vaiheessa ajan olisi ennättänyt pysäyttää estäen sen vääjäämättömän kulun?

Senja havahtuu puhelimensa vilkkumiseen. Tuntematon numero. Senja vastaa, ja hetken kuluttua hän ymmärtää ettei tämä ilta ole alku vaan loppu, mutta sitä kukaan olohuoneessa olevista ei vielä tiedä.

Senja palaa muistoihin, vanhempiensa riitoihin ja Laurin saapumiseen. Lauri liittyi perheeseen Senjan ollessa kymmenen.  Lauri tuli virolaisesta lastenkodista kaltoin kohdeltuna seitsemänvuotiaana. Vanhempien riidat eivät lakanneet, mutta niihin tuli tauko, sillä isä otti työpaikan Tanskasta ja Senjan mukaansa äidin jäädessä Laurin kanssa kahden. Senjalle Kööpenhaminasta muodostui koti yliopistoaikaa myöten, josta Senja vieraili äidin luo. Vasta työpaikan saatuaan Senja palasi Suomeen. Ennen juhliin saapumista Alva poikkeaa kotona tavaten yllätysvierailulle saapuneen isänsä. Isä on erilainen ja myöntää tavanneensa naisen, sillä äiti ei tervehdy. Senja on pirstoutunut keskenmenoihin ja Ullan äitiys on ollut aina vajavaista. Anna tuijottaa maaliskuussa kahta viivaa yhden yön seurauksena päättäen selvitä tulevasta.

Nelli ja Karen ovat vieraita muille, mutta aiemmin päivällä he olivat istuneet Ateneumin kahvilassa ja kohdanneet Alvan.  Juhliin valmistautuessaan Nelli avautuu Karenille keski-ikäisestä deitistään, jonka oli tuntenut jo aiemmin, mutta kevään tapaaminen oli johtanut Laurin kanssa tilanteesta toiseen.

Aluksi ne olivat ihan pieniä asioita. Vaatimattomia salaisuuksia, nopeita riitoja, valkoisia valheita. Sellaisia, jotka saattoi vielä unohtaa ja työntää syrjään. Mutta miten helposti niitä tulikin aina vaan lisää, ne kasaantuivat ja mursivat sen mitä jättivät alleen, ja lopulta minä huomasin etten enää tiennyt ketä varten se kaikki oli, meidän elämämme. Miksi minä joka aamu ja ilta seisoin selkä kumarassa ja kädet nyrkissä, pidin kaikin voimin kiinni sellaisesta mitä en enää oikeasti halunnut.

Teoksessaan Vieraat lukija tutustuu elämänsä risteyskohdissa hapuileviin ihmisiin. Kaikki päätökset eivät lähde ihmisestä itsestään, sillä sattuma haluaa olla osallinen. Mrs. Dalloway vilahtelee tuokiokuvissa.

Vieraat on hyvin tiivistunnelmainen tarina, jossa kerrotaan tunteista, valinnoista, lapsista ja ihmissuhteista. Ihastuin. Pidin erityisesti aiheesta, että tämä ei liittynyt aiheeltaan sotaan, tämä ei ollut sukutarina, vaan tässä oli laajempi näkökulma ystäviin, vanhempiin, adoptioveljeen ja naapuriin. Olen väsähtänyt hieman  myös kotimaisiin sukusalaisuuksiin. Kotimainen vuosi on ollut vahva ja tämä kiipeää korkealle omissani liki Leena Parkkisen Säädyllistä ainesosaa.

Lukupinossa ja luettuna, ihana kirjasyksy.