Victoria Hislop Paluu

Victoria Hislop Paluu

Alkuteos The return (2008)

Suomennos Laura Jänisniemi

Bazar 2016.

 Victoria Hislop (1959) on britti, joka asuu Kentissä. Hänen esikoisromaaninsa oli Saari (2005) ja hänen kolmas kirjansa Elämänlanka (2011). Kirjoja ei siis ole käännetty julkaisujärjestyksessä. Sinänsä sillä ei ole merkitystä, koska kaikki ovat aiheeltaan itsenäisiä. Paluu on viihderomaani, johon on yhdistetty historiallista faktaa. Jokin 1900-luvun alkupuolen perhesalaisuus on ollut pimennossa, johon nykypolven sukulainen yllättäen törmää ja takaumien avulla palataan sota-aikoihin.

Paluu alkaa kun Sonia ja Maggie ovat matkustaneet Claphamista Granadaan viikon salsakurssille. Eletään vuotta 2001. Maggie ilmoitti Sonialle, että he lähtevät Granadaan hänen 35-vuotissyntymäpäivänään. Naiset ovat olleet parhaat ystävykset 11-vuotiaista lähtien, vaikka he muuten ovat toistensa täydet vastakohdat. Sonialla on vaikeuksia miehensä Jamesin kanssa, joka ei hyväksy hänen tanssiharrastustaan.  Sonia arveleekin, että matkasta koituu lisähankaluuksia.

Sonia ei ole aiemmin käynyt Espanjassa, vaikka hänen äitinsä oli espanjalainen. Äiti oli sairastunut MS-tautiin odottaessaan Soniaa ja joutunut melko pian pyörätuoliin.  Hän kuoli jo Sonian kouluvuosien aikana. MS-taudin vuoksi äidin menneisyydestä ei ole puhuttu, joten Sonialle onkin yllätys, että hänen vanhempansa ovat ennen häntä tanssineet voitollisesti tanssikilpailuissa.

Maggie ottaa loman lomana ja juhlii yöt. Sonia sen sijaan lähtee aamuisin yksin kaupungille. Hän päätyy pieneen El Barril-nimiseen kahvilaan, jota hoitaa ikivanha mies, Miguel. Kahvilan yksi seinä on vuorattu yhtä härkätaistelijaa esittävillä kuvilla ja julisteilla sekä flamencotanssijattaren kuvilla. Soniaa kuvat jäävät vaivaamaan.

Vaikka jonkinlainen yhteenotto oli ollut väistämättä odotettavissa, hän ei olisi ikinä uskonut, että sen saisi aikaan tuhannen viidensadan kilometrin päässä asuva, hieman ontuva vanhus. Se oli yllättänyt hänet.

…

”Niin, se selittäisi, miksi livahdat joka viikko niin sanotulle tanssitunnillesi ja missä olit viime viikon!”

”Olin Maggien kanssa Espanjassa, juhlimassa hänen kolmekymmentäviisivuotispäiväänsä!” Sonia protestoi.

”Tiedän kyllä, että olit Espanjan auringossa”, James sanoi ivallisella äänellä. ”Sait postikortin joltain rasvaiselta gigololta.”

Ystävättäret palaavat Englantiin ja Sonian mies osoittautuu entistä hankalammaksi. Maggie päättää muuttaa Granadaan tapaamansa miehen luo. Kun eräänä iltana Sonian ollessa valmistamassa pastaa James huutaa täyttä kurkkua: ”NO? Lopetatko sinä sen tanssimisen vai et?” Sonia on enemmän kuin hyvillään saadessaan kutsun Maggielta tulla käymään Granadassa. Siellä Sonia palaa El Barriliin ja saa Miguelin kertomaan kahvilan tarinan. Se kuului Ramirezin perheelle ja eräässä valokuvassa on vuosiluku 1931, josta Miguel tarinansa aloittaa. Perheeseen kuului isä Pablo, äiti Concha ja lapset Antonio, Ignacio, Emilio ja Mercedes. He hoitivat kahvilaa ja heillä meni hyvin niin sanotun toisen tasavallan ajan 1931-1936. Tarina kertoo erikseen jokaisen perheenjäsenen tarinan, kunnes Granadassa on jäljellä enää Concha pitämässä El Barritoa. Hän kuolee vuonna 1956 ja kahvilanpitäjänä jatkaa Miguel.

Heinäkuun lopulla 1936 alkaa sotilasvallankaappaus ja se saa koko Espanjan veriseen sisällissotaan.  Hislop kuvaa näitä tapahtumia ja raakuuksia hyvinkin pikkutarkasti. Melkein koko kirjan tapahtumat sijoittuvat tuohon sisällissodan aikaan heinäkuulta 1936 vuoden 1939 lopulle, jolloin kenraali Franco julistautui Espanjan hallitsijaksi.

Kuka lopulta on tuo salaperäinen Miguel, joka tuntee Ramirezien tarinan, selviää vasta kirjan lopussa. Samoin Sonialle selviää yllättäviä totuuksia sukulaisistaan. Hislopin tarina on mielenkiintoinen ja monitahoisuudestaan huolimatta helppolukuinen. Paluu on viihderomaani, jonka joitakin osuuksia hieman emmin niiden raakojen kuvausten takia. Espanjan sotilasvallankaappauksen tapahtumia kuvataan perusteellisesti, joten Hislopin on täytynyt tutustua aiheeseen perin pohjin. Tarina toi usein mieleen espanjalaisen María Dueñasin teoksen Ommelten ajan.

”Tuhansia otettiin kiinni”, nainen  jatkoi. ”Mieheni kaltaisia viattomia miehiä teloitettiin ja ruumiit jätettiin hautaamatta. Ne silpoivat vainajat. Ei ollut vaihtoehtoja. Meidän oli pakko lähteä”.

Kiitän kustantajaa kirjasta.

Milena Busquets Tämäkin menee ohi ja Ystävänpäivän lukumaraton

Milena Busquets (1972) on espanjalainen kirjailija, toimittaja ja kääntäjä. Hän on työskennellyt myös perheensä perustamassa kustantamossa. 

Olen lukenut joitakin kirjailijan haastatteluja, joista ilmenee, että kirjan Blanca on aiheessaan  hyvin lähellä kirjailijaa itseään. Busquets kirjoitti esikoisteoksensa nopeasti menetettyään oman äitinsä, Esther Tusquetsin. Kirjan kepeys syntyy kirjailijan rakkaudesta muotiin ja vaatteisiin, jotka innoittivat jo hänen blogikirjoittamistaan.

Huokasin helpotuksestani edistyessäni tämän kirjan lukemisessa. Sivu sivun jälkeen olin varmempi, että en saa niskaani kuravettä, että ahdistus, ankeus tai apeus eivät valtaa minua. Toinen vaihtoehto olisi ollut tarttua chick-litin virvoittavaan syleilyyn, mutta halusin silti jotain enemmän. Kirjan esittelyssä tarinaa kuvataan seuraavin sanoin: ihana, pakahduttava tarina on täysosuma vaikkapa Siri Hustvedtin, Riikka Pulkkisen ja Sadie Jonesin lukijoille. Vain Sadie Jones osuu minuun, mutta etsin juuri päinvastaista kirjaa, joten sekin lipuu ohitseni.

Blanca matkustaa äitinsä hautajaisten jälkeen perheen kesähuvilalle merelliseen Cadaquésiin lasten, koiran, ystävien, rakastajan ja ex-aviomiesten seurassa.  Kirjan teemoista tärkeimmät ovat luopuminen, surutyö, rakkaus ja seksi.  Blanca käy läpi suruaan ja menetystään. Muistojen virta kulkee kesän ajan mielessä. Muistot kuljettavat eri aikaan elettävästä hetkestä, äidin omaisuus muistuttaa läsnäolosta vielä pitkään.

Keitä muita sinne tulee? Sofia kysyy.

Anna kun mietin. Ai niin, molemmat eksäni.

Mitä?

Menetkö Cadaquésiin kummankin ex-miehesi kanssa? Lasketko leikkiä, eikö niin? Luuletko, että tuo on normaalia? Elisa sanoo.

En tiedä, onko se normaalia. Mutta itsehän olette koko päivän hokeneet etten saa olla yksin, että minulla pitää olla ympärillä ihmisiä, jotka rakastavat minua. No, luulen että Oscar ja Guillem rakastavat minua.

… Santikin tulee. Perheensä kanssa, lisään.

Tämäkin menee ohi –teoksen minäkertoja on nelikymppinen, espanjalainen  nainen. Tarina alkaa hautajaisista Port Lligatin hautausmaalla, kun Blanca jättää jäähyväiset äidilleen. Tämä on  kirja tunteista ja elämänrooleista tyttärenä. Kertoja puhuttelee äitiään sinä-muodossa, joka tuo kirjan entistä lähemmäksi lukijaa.  Kirjan rakenteen kannalta ratkaisu on erinomainen, sillä äiti pysyy läsnä läpi kirjan. Monta kertaa kavahdan sinuttelua lukiessani – tehokasta. Tämä toimii juuri niin kuin pitääkin. Kirjan aihe on universaali ja jokaista meitä koskettanut tai koskettava.

Emme olleet koskaan äiti ja tytär jotka olivat toisensa parhaat ystävättäret ja kertoivat toisilleen kaiken, emme puhuneet kaikkein henkilökohtaisimmista asioista,  luulen  että yritimme aina olla toistemme edessä paras versio itsestämme.

Tämäkin menee ohi on kepeän kesäinen kirja viinilasien äärellä. Kirjan nimi on viisaiden päätelmä. Äidin lisäys siihen oli Tuska ja ahdistus menevät ohi, niin kuin menee onni ja autuus.  Ja edellisen täydentää tytär: Nyt tiedän, ettei se ole totta. Elän ilman sinua aina siihen asti kun kuolen. 

Tämäkin menee ohi on hieno erokirja yhdestä vaikeimmasta ja hienoimmasta ihmissuhteesta, joka meillä jokaisella on. Jokainen nainen on äitinsä tytär hyvässä tai pahassa. Kuolemassa on kyse erosta. Luopumisesta, irtipäästämisestä,  anteeksiannosta ja etenemisestä. Tuo alla oleva lainaus muistutti mieleeni samanlaisen episodin sinisen St Michaelin villatakin kanssa.

Ja meillä on talossa uusi asukas, hänen nimensä on Rey, yritän opettaa poikia viemään sen kävelylle joka päivä. Toissapäivänä vein neuletakkisi pesulaan, kun saan sen torstaina takaisin, se on ”kuin uusi”,  kuten minulle sanottiin. 

Mietin lukiessani kirjan nimeä. Tällaiset yhdentekeviltä kuulostavat nimet tuntuvat olevan suosiossa. Pitkät nimet kiehtoivat jokin aika sitten tyyliin Katherine Pancol Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin tai  Raphaele Billetdoux Minun yöni kauniimmat kuin teidän päivät. Erityisesti ihmettelen nimiä, jotka ovat mitään sanomattoman tylsiä. Suomalainen-sana nimessä tuntuu hyvin rajaavalle. Kirjat eivät  erotu toisistaan. Tämäkin menee ohi unohtuu jo huomenna minulta, mutta tarinan muistan pitkään.

Milena Busquets Tämäkin menee ohi

Alkuperäisteos También esto pasará, 2015
Suomentaja Tarja Härkönen
Otava 2016. Helmikuun uutuusostos.

Kirjan on lukenut myös mm. Mummo matkalla.

Ystävänpäivän lukumaraton

Ystävänpäivän lukumaraton

Päätin lähteä mukaan kirjabloggaajien ystävänpäivän lukumaratoniin sunnuntaina 14.2.2016. Haastetta emännöi Yöpöydän kirjat -blogin Niina.

Haasteen säännöt

• Ilmoita osallistumisestasi tämän postauksen kommenttikenttään.
• Lukumaratonin pituus on 24 tuntia. Maratonin voi aloittaa mihin kellonaikaan vain, myös edeltävänä päivänä, kunhan osa suorituksesta osuu varsinaiselle maratonpäivälle. Voit esimerkiksi aloittaa jo lauantaina 13.2.2016 klo 12.00, jolloin maraton loppuu osaltasi 14.2.2016 klo 12.00. Maratonin tulee kuitenkin päättyä viimeistään ennen keskiyötä 15.2.2016.
• Jaloittelu-, ruoka- ja lepotaukoja saa pitää tarpeen mukaan, mutta niihin käytetty aika lasketaan mukaan kokonaissuoritusaikaan.
• Voit halutessasi kirjoittaa blogissasi päivittyvää postausta maratonkuulumisistasi, mutta riittää, jos kirjoitat maratonistasi koostepostauksen. Kirjaa ylös lukemasi sivumäärä ja teoslistasi ja ilmoita ne julkisesti blogissasi. Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit ilmoittaa lukemasi sivumäärän ja halutessasi myös kirjat tämän postauksen kommenttikenttään. Haasteen emäntä tekee koosteen, johon kirjataan kaikki osallistuneet blogit ja yhteinen luettu sivumäärä. 
• Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten vain! Luetpa siis esimerkiksi sarjakuvaa bussissa lukulaitteelta tai kivikovaa klassikkoa kotisohvalla, ovat kaikki tyylit vapaita. 
• Lukumaratonin edistymisestä voi raportoida myös somessa. Maratonin hashtagina on käytössä perinteinen #lukumaraton 

Oma kirjatilanteeni on hyvin avoin vielä tässä vaiheessa, koska en tiedä, mitä kirjoja ehdin saada kasaan viikonloppuun mennessä. En tavoittele kirjojen lukumäärää tai sivuja.  Laitan muutaman mahdollisen kirjan, joita olen ajatellut lukevani. Minulla on pakko olla vaihtoehtoja, sillä yhdellä lukumaratonilla keskeytin kirjan.

Aloitan tällä kirjalla

Sun-mi Hwang Kana joka tahtoi lentää (140 s.)

Toinen epäröintiä aiheuttava on Austen. Olen tuomassa blogiini niin Jane Austenin Emman kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon. Omistan kirjat, mutta olen päättänyt lukea uuden käännöksen jälkimmäisestä, joka päätöksenä tuottaa minulle päänvaivaa kohtuuttomasti. Tämän voisi säästä lukumaratonin loppuun.

 Saatan lukea myös tämän  Takashi Hiraide: Kissavieras (152 s.)

Lukuvuoroa odottavat myös nämä: 

Irène Némirovsky  Tanssiaiset  (77s.)

Romain Puértolas Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven