Ihmiset eivät halua muutosta, sivuilla sanottiin, he haluavat, että joku korjaa heidän rikkinäiset lelunsa.
Jussi Valtonen
(1974) on helsinkiläinen psykologi ja kirjailija. Hän on julkaissut aiemmin
kaksi romaania ja novellikokoelman.
Kirjan miljöönä on suomalainen ja yhdysvaltalainen
yliopistomaailma ja tutkimuksenteon kenttä. Kertomuksen alussa
tapahtumat sijoittuvat Suomeen. Joe ja Alina tapaavat Italiassa konferenssissa
ja kesän alussa Joe tulee Suomeen. He elävät suomalaisen ydinperheen idylliä. Joe Chayefski on amerikkalainen neurotieteilijä. Hän yrittää
edetä tutkijaurallaan uudessa kotimaassaan, mutta kohtaa erilaisia vaikeuksia
tiedemaailmassa. Joe oli hylännyt professuurin Los Angelesista, vaikka virka
olisi mahdollisesti vakinaistettu ajan mittaan. Joen sukulaisiin Alina ei saa
yhteyttä, sillä osin juutalaisuuden takia hän kokee itsensä ulkopuoliseksi. Heidän
yhteinen lapsensa Samuel on vuoden verran, kun Joe lähtee, todennäköisesti
Harvardin syndrooma ottaa valtansa.
Alina oli keskittynyt opiskelun jälkeen kotiäidin rooliin Samuelia kanssa. Tapahtumia katsotaan tässä vaiheessa
Alinan näkökulmasta. Pariskunta ajautuu eroon. Joe ei löydä omaa paikkaansa
suomalaisesta yliopistomaailmasta, jossa apurahoja voidaan jakaa
syntymämaakunnan mukaan eikä taidollisin perustein. Kaikki on liian pientä, kun
on oppinut suuruuden mittakaavaan.
He eivät tiedä mitä tekevät –kirjan teemoina on
niin parisuhde, perhe, identiteetti, nuoruuden kasvutarina, eläinaktivismi, kuin eläinten oikeuksien
puolustaminen keinoilla millä hyvänsä. Alinalla on korkeakoulututkinto, mutta
ei pätevyyttä mihinkään saati työkokemusta. Hän onnistuu saamaan
suunnittelijantehtävät tutkimus- ja työelämän kehittämistehtävissä. Hän rakentaa
oman elämänsä uudelleen Henrin kanssa, jota värittävät pojat Ukko ja Taisto.
Eräänä päivänä vuosien jälkeen hän soittaa Joelle kertoakseen jotain huolestuttavaa Samuelista.
Kävellessään pitkin hautausmaan muuria Samuel tajusi, että ihminen voitiin pikkuhiljaa hivuttamalla näköjään ajaa pisteeseen, jossa lopulta jopa mielivaltainen, silkkaan vahinkoon tähtäävä teko alkoi tuntua ajatuksena hyväksyttävältä.
Tarina kulkee Baltimoren ja Helsingin väliä tästä
eteenpäin. Joe siirtyy Suomesta takaisin Yhdysvaltoihin Baltimoreen. Vuosia
myöhemmin Joe on saavuttanut asemansa huippututkijana. Hän elää onnellisen
perheensä ympäröimänä. Joe ja Miriam kasvattavat tyttäriään Rebeccaa ja
Daniellaa. Samuel yrittää rakentaa suhdettaan internetin kautta isäänsä.
Tätä idylliä
särkee trillerimäinen jatko. Hänen poikansa Samuel on varttunut Suomessa,
menestynyt koulussa, kirjoittanut ylioppilaaksi, rakentanut identiteettiään ja
paneutunut omiin ismeihinsä nuoruuden vimmalla ja ihaillut isäänsä. Tarinassa
eletään nykyajassa eli internet,
facebook päivitykset ja yhteisösivustot pyörivät mukana.
Vaahteroiden äänettömät mustat rangat seisoivat rivissä hautausmaan sammaloituneella kivimuurilla, jonka takana pimeys oli kuin kiinteää ainetta. Hän tunsi, kuinka jouti ponnistelemaan pitääkseen itsensä koossa. Hän hämmästyi sisältään löytynyttä tunnetta, joka tuntui vain paisuvan, mitä enemmän sitä yritti tyynnytellä.
Kerttu oli hylännyt hänet siksi, että hän ei ollut kelvannut isälleen ja päinvastoin – ja paras todiste tästä oli se, että Kertulla ja isällä ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa.
He
eivät tiedä mitä tekevät on hitaasti käynnistyvä, osin
juonivetoinen tarina. Minun makuuni tämä
on liian selkokielinen ja tarkasti tarinoita erittelevä. Lukijaan tulisi
luottaa enemmän, sillä hän osaa oivaltaa ja tulkita. Pidän Joel Haahtelan tiiviistä, pelkistetystä tekstistä, mutta
toisaalta Kjell Westön runsaatkaan sivumäärät eivät saa luopumaan hänen
teksteistään. Olen kuitenkin harvemmin tiiliskivien tai vuolassanaisuuden ystävä. Tämä
tarina ei olisi kärsinyt tiivistämisestä. He eivät tiedä mitä tekevät ei vain koskettanut minua,
vaikka tässä liikutaan tuntemassani maailmassa.
Jussi Valtonen He eivät
tiedä mitä tekevät
Tammi 2014.
Kustantajalta. Kiitoksin.
Minulle Valtosen romaani oli liian hengästyttävä. Liikaa tavaraa. Kiinnostavaa, mutta liikaa.
VastaaPoistaMinulle tuli tunne, että joskus vähemmän on enemmän. Toiseksi en jaksa aina parisuhdedraamaa. Toteamuksesi hengästymisestä pätee minuunkin ja kiteyttää loistavasti asian. Jotkut asian tuodaan liian selviöinä / helppoina ratkaisuina esim. juutalaisuus. Liian helpoin perustein livetään kaikesta.
PoistaMukava etteivät kaikki lue palkittua ihan kritiikittä. Minulle kirja oli aivan liian lavea, puolet olisi riittänyt, asioita ja kuvauksen laveutta oli liikaa. Teemoista tuo eläin- ja ympäristöaktivismi ei tosiaankaan ollut tuore, eikä siihen asiaan minusta tullut mitään uutta; aivojutut olivat kiinnostavampia. Minäkin vähän ihmettelin, miksi amerikkalaisen piti olla vielä juutalainenkin. Uskottavuus on monesti koetuksella. Kirja yrittää kai olla jännittäväkin, mutta ei tempaissut kyllä minua mukaansa. Sanoisin että vahvasti ylimainostettu, sinänsä kohtuullisen hyvä kirja.
PoistaKirjassa oli minulle vain kaikkea liikaa. Juuri tuo amerikkalainen juutalainen jne. Minusta parasta oli, että Joe palasi sinne, missä kaikki on suurta ja oikein.
PoistaEn oikein pidä, että joku tulee ulkoa ja sanelee, miten meidän tulisi elää. Meillä on toimiva apurahajärjestelmä. moninaisia säätiöitä, jotka jakavat eri perustein. Kotiseutu on vain yksi peruste. Enemmänkin tulisi nähdä, että jokaisella tutkijalla on mahdollisuus niihin. Tarpeeksi hyvin tehty hakemus antaa mahdollisuuden syntyperään katsomatta.
Tämä kirja olisi ollut kelpo luettavaa tiivistettynä.
tätä ystävä suositteli
PoistaKyllä tämä on hyvä, minä olen vain hieman tiiviimmän ilmaisun lukija, kun suosikkejani ovat Patrick Modiano, Joel Haahtela, Leena Krohn, Per Petterson, Katja Kaukonen jne.
PoistaMinäkin tykkään yleensä enemmän tiiviistä ilmaisusta, mutta tämä kirja iski. Ei tuntunut olevan mitään ylimääräistä, jota itse olisin tiivistänyt. Blogissani voi käydä kurkistamassa tarkemmin ajatuksiani, jos haluaa.
VastaaPoista