lauantai 8. marraskuuta 2014

Sara Gruen Vettä elefanteille



Sara Gruenin kolmas romaani Vettä elefanteille on hänen läpimurtoromaaninsa. Gruen on kotoisin Kanadasta ja asuu nykyisin Yhdysvalloissa, Illinoisissa. Hän on opiskellut kirjallisuutta Ottawan yliopistossa.

Olen katsonut myös elokuvan Vettä elefanteille, jonka pääosissa ovat Reese Witherspoon ja Robert Pattinson. Kirjassani on tuo elokuvakansi. Luin ensi kirjan ja katsoin sitten elokuvan.  Elokuva nojautuu hyvin pitkälle kirjaan, jopa repliikkejä myöten. Elokuvassa Jacobin vanhuus ja vanhainkoti osuudet jäävät miltei pois, jotka ovat kuitenkin merkitykselliset kirjassa.  Elokuvassa August on sirkuksenjohtaja ja kun taas kirjassa hän on eläintenkesyttäjä. Teos alkaa tapahtumasta, jossa eläinten vapauttaminen aiheuttaa kaaoksen sirkuksessa kesken näytäntöä, kun taas tämä sijoittuu elokuvassa loppupuolelle.

Vettä elefanteille johdattaa sirkuksen kiehtovaan miljööseen ja illuusioiden maailmaan. Kirjan teemoina ovat ystävyys, vanhuus, rakkaus, muistot sekä elämän säilyminen elämisen arvoisena loppuun asti. Kirjan tarinan kertoo yhdeksänkymmenvuotias Jacob Jankowski.  Vettä elefanteille tutustuttaa lukijan illuusioiden takaiseen maailmaan, joka ei välity kävijälle. Vaikuttavimmat sirkuskokemukset minulla on Leningradin sirkuksesta, kun istuimme eturivissä muutamien metrien päästä leijonista. Mitä muuta voisin sanoa sirkuksesta…. Paras näkemäni elokuva liikkuu myös sirkuksen maailmassa. Ja taas kerran tunnustan, että parhain näkemäni elokuva on Berliinin taivaan alla. En välitä sirkuksen tempuista tai klovneista. Tässä kirjassa on asioita, joita en hyväksy tai jotka tekivät pahaa elokuvaa katsoessa. Vanhanaikaisessa sirkuksessa on kuitenkin lumouksensa.

Yhdeksänkymmenvuotias Jacob Jankowski inhoaa omaa raihnaisuuttaan ja elämäänsä vanhainkodissa. Päivät lipuvat toistensa ohi samanlaisina, kunnes lähistölle saapuu kiertävä sirkus. Muistot valtaavat elävinä Jacobin mielen, eikä vain muistot… Voisi vain miettiä millaisen muistorasian Jacob kasaisi elämästään?

Jacob on 23-vuotias eläinlääketieteen opiskelija, kun hänen vanhempansa kuolevat auto-onnettomuudessa.  Jacobin elämä pirstaloituu aikana, jolloin 1930-luvun Yhdysvalloissa eletään suurta lamaa, ja Jacobin täytyy selviytyä yksin. Sattumalta hän päätyy kiertävälle sirkusseurueelle kuuluvaan junaan. Tästä alkaa Jacobin uusi elämä osana Veljekset Benzinin loistavaa Suur-Sirkusta, jossa on kimallusta, loistetta, tuskaa, rakkautta ja intohimoa. Sirkus on vapautta ja kulkuriutta, mutta sen sisällä hallitsee armoton sisäinen hierarkiansa. Hän tutustuu sirkuksen kauniiseen tähtiesiintyjä Marlenaan ja tämän aviomieheen, äkkipikaiseen eläintenkesyttäjään Augustiin.
Jacob, Marlene ja August tekevät tiivistä yhteistyötä sirkuksen uuden vetonaulan kanssa, kun he kouluttavat Rosie-elefantin esityksiin. Jacobin ja Marlenen välille kehittyy keskinäinen ymmärrys ja kunnioitus eläimiin. Augustin käytös työntekijöitään ja eläimiä kohtaan on silmittömän väkivaltaista.

Pidimme kulisseja yllä niin tarkasti, että vaikka kukaan ei voi kuulla keskustelujamme, puhumme niin kuin pöydässä istuisi muitakin. Silti minua epäilyttää että rakkaus loistaa meistä kauas.

Elefantti on upea ja valtava eläin, ja tuo myös välittyi elokuvassakin.  Olen nähnyt elefantteja Keniassa villinä ja vapaana, kuin myös nuo muutkin ns. Big five –ryhmään kuuluvat. Jos mietin lukiessa eläinten kaltoin kohtelua, niin kyllä mietin Keniassakin miksi minulle piti olla oikeus häiritä leijonaperheen ruokailua, antaa elefanttien mylviä häirityksi tullessaan.

Vettä elefanteille pitää otteessaan loppuun asti. Illuusioiden vallassa lukija ei voisi kuvitella edes erilaista loppua. Taas kerran esiin nousee vanhuuden arvo ja sen verkkainen sanoma, joka avautuu rohkeimmille. Että vanhuskin voi ottaa vallan elämästään. Kirjailija kertoo loppusanoissa tehneensä runsaasti taustatyötä. Samalla hän kertoo, että tarinassa on toden siruja, pieniä paloja sieltä täältä. Vanhanaikaiset valokuvat kirjovat sivuja. Vettä elefanteille on hyvä lukuromaani, sirkuksen kiehtovasta maailmasta ja lama-ajan ihmiskohtaloista.

En koskaan ollut ihan varma, tiesikö Marlena mitä tapahtui – eläinnäyttelyssä oli sellainen meno, ettei minulla ole aavistustakaan mitä hän näki enkä ottanut asiaa ikinä puheeksi.

Sara Gruen Vettä elefanteille
Bazar 4, painos 2011. Kotikirjasto



8 kommenttia:

  1. Vettä elafanteille iski minuun kunnolla, suorastaan lumouduin. Oli mukava lukea samanmoisia mietteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, minä pidin kirjasta, jotain sadunomaista maailmaa. Viihdyin niin kirjan kuin elokuvan parissa.

      Poista
  2. Mulla odotaa lukuvuoroa kirjahyllyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja lukisin mielelläni sinun blogitekstin.

      Poista
  3. Voi että, nyt siirtyi yksi kirja lukulistani kärkeen. Juuri niitä teemoja, jotka kiinnostavat minua. Kiitos ansiokkaasta esittelystä, Ulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, ihanaa jos innostutin sinut. Luulen, että kuljemme ja luemme samoin nuotein.

      Poista
  4. Vettä elefanteille on niin lumoava romaani! Pidin siitä todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, niin minäkin pidin tästä kirjasta ja selkeästä tarinasta sekä elämän kunnioittamisesta.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!