Anne Leinonen Vaskinainen ja Top Ten Tuesday 10 blogiajan parasta

Pääsin lukemaan Vaskinaista varsin otollisessa tilanteessa, sillä olin lukenut edellä Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin ja Haruki Murakamin Maailmanlopun ja ihmemaan. En pelännyt tekeväni hallaa tälle teokselle, sillä olen lukenut tekijältä kaksi aiempaa teosta, Ilottomien ihmisten kylän ja Viivamaalarin. Minulla oli luottamus tekstiin. Pyysin kirjan kustantajalta voidakseni selvittää, että kirja on varmasti saman tekijän, jolta halusin lukea lisää.

Vaskinainen on kudelma elämän ja kuoleman kierrosta. Tarina on taianomainen sikermä myyttejä, kansanperinnettä, kansansatujen kulkua, luonnonyhteyttä ja magiaa. Tarinan sanasto ja kuvasto ovat ikiaikaiset. Lukijan on helppo samaistua tarinaan ja omaksua tarinan elementit, kun sanat ovat tutunomaisia: Taivaantakoja, seppä, ruuhi, manala, lautturi, kalma, Tuonela, Vainajala.

Tarinan päähenkilöt ovat alisesta häädetty Vaskinainen, lammaspaimen Niilas sekä noitanainen Ulpukka. Tarinan alussa ja lopussa keskiössä on myyttinen Vaskinainen, kun muualla tarina kulkee Niilaksen ja Ulpukan kautta. Vaskinainen on Tuonelan airut, jonka tehtävänä oli viedä viestejä sisarelta toiselle: pyyntöjä taistella ja puolustaa Tuonelaa, käskyjä korjata ja uudistaa Vainajalan suurta konetta. Vaskinaisen koti oli Tuonela ja pääonkalon koneisto sen sydän, jonka ympärille kaikkien olentojen elämänlangat ja kuolemanrihmat kiertyivät. Metalliset sisaret tanssivat suuren pyörän ympärillä. Tanssin säännöt olivat yksinkertaiset. Yksi aloitti ja veti muut tanssiin mukaan.

Minun ei pitänyt rakastaa. Mutta rakastin Tuonelaa ja sen lukemattomia toisiinsa kytkeytyneitä luolia, ja erityisesti sen kookkainta onkaloa, jonka seinissä hohtivat jalometallisuonet. Onkalo oli Taivaantakojan taidonnäyte, luoduista rakennelmista kaikkein kunnianhimoisin.

Niilas on kuolleita näkevä nuorimies, hänen outoutensa selittyy rajatilakokemuksella haaverin seurauksena. Hän oli vajonnut kymmenen vanhana jäihin ja päätynyt ruumislaudalle, mutta vironnut kesken laiton. Sen jälkeen Niilas oli hieman kummeksuttu, ja hän aisti yliluonnollisia asioita. Hänet lähetetään kaupunkiin selvittämään kotikylän uhkaa. Jossain vaiheessa matkakumppaniksi lyöttäytyy Ulpukka, joka on ilman päämäärää tai anteeksiantoa vaeltava noitanainen. Vaskinainen päätyy sepän pajaan, jossa seppä valjastaa hänet enteiden kertojaksi. Täällä Vaskinaisen, Niilaksen ja Ulpukan tiet yhtyvät. Kolmikon on selvitettävä, mikä on rikkonut elämän ja kuoleman kierron. Joet ovat ehtyneet ja naiset hedelmättömiä, vainajat eivät pääse tuonpuoleiseen.

Hän on ikiaikainen ensimmäinen seppä, mahti joka loi Tuonelan. Kukaan ei ole nähnyt häntä sen jälkeen, kun Vainajala luotiin. Hän lähti kauan sitten muihin maailmoihin tekemään mahtitekoja.

Tarina on hyvin tutunoloinen sanastonsa vuoksi ja siksi helppolukuinen. Kuvaston tuttuus luo kiehtovan odotuksen tapahtumien kulkuun. Tarinan taianomaisuus kätkee kuoleman kuvaston pelottavuuden. Vaskinainen on viehättävä tarina. Kirjan ulkoasu on täydellinen.

Anne Leinonen Vaskinainen
Osuuskummalta. Kiitoksin.

Vaskinaisen on lukenut myös: Ja kaikkea muuta


Top Ten Tuesday 10 blogiajan parasta kotimaista


Olen hyväksynyt vain yhden teoksen / kirjailija.

10 blogiajan parasta kotimaista






Bargum, Johan: Novelleja 1965-2015 (Teos 2015) blogiteksti tulossa
Ellilä, Kirsti: Tuntemattomat (Karisto 2015)
Haahtela, Joel: Tähtikirkas, lumivalkea (Otava 2013)
Kaukonen, Katja: Kohina (WSOY 2014
Kytömäki, Anni: Kultarinta (Gummerus 2014)
Lassila, Pertti: Ihmisten asiat (Teos 2013)
Mazzarella, Merete: Pääsiäinen (Kirjayhtymä 1988)
Sandström, Peter: Valkea kuulas (Schildts & Söderströms 2014)
Strömberg, Mikaela: Sophie. (Schildts & Söderströms 2015)
Vanhatalo, Pauliina: Pitkä valotusaika (Tammi 2015)

Anne Leinonen Ilottomien ihmisten kylä

Nauru pidentää ikää, jos ei ole kuolemaksi.

Anne Leinonen on vuonna 1973 syntynyt kirjailija, joka asuu maalla perheensä kanssa. Hän kirjoittaa erityisesti spekulatiivisia tarinoita, ja on innostunut tarinoissaan arjen outouttamisesta ja kansanperinteen kierrättämisestä. Häneltä on julkaistu useita työparin kanssa kirjoitettuja teoksia (Eija Lappalaisen kanssa Devoted Souls – Peliromaani, Lokkeja rakastava veli, Neljän biisin bändi, Peilikuvarakkaus, Routasisarukset-sarja ja Saga), sekä omia kaunokirjallisia teoksia (Hiekkasotilaat, Konejumalat, Routasisarukset, Valkeita lankoja, Viivamaalari),

En yleensä kiinnitä huomiota kirjan kansiin tai nimeen, mutta tässä on pakko todeta, että kirjan kansi oli iloton ja se palveli erittäin hyvin kirjan nimikettä, ehkä liiankin hyvin, sillä olin ohittaa kirjan. Löysin kirjan toisen blogin avulla eli Morren maailmasta. Ilottomien ihmisten kylä on luokiteltu lanuksi, joten moni aikuisempi sivuuttaa kirjan, valitettavasti.

Kirjan genreä on vaikea luokitella, koska siinä on dystooppisia aineksia, toisaalta siinä on läsnä menneisyys parin vuosisadan takaa ja toisaalta nykyhetki ja tulevaisuus. Tämä kirja ei vain mahdu yhden genren sisään. Ilottomien ihmisten kylä on erinomainen kirja. Tämä kirja mahtuu viiden parhaimman kotimaisen kirjan joukkoon omassa lukemistossani tänä vuonna. Tässä on pieniä hippusia, jotka nostavat mieleen niin Emmi Itärannan Teemestarin kirjan, Carola Sandbackan Satu Sarastron tiestä sekä Vonda McIntyren Unikäärmeen.

Ilottomien ihmisten kylä jakautuu kolmeen osaan: Kylä, Kaupunki ja Paluu. Kirjan päähenkilö on nuori poika Aalo, jonka kehitystarinan kirja kertoo. Tämänkö takia kirja on luokiteltu lanuksi? Kirjan teemana on identiteetti, kasvu, vapaus ja omat valinnat niin oikeat kuin väärät. Aalo elää Kaukamaassa agraarissa yhteisössä, joka arvostaa työnteon tärkeyttä, ja on muurein eristetty muusta. Yhteisö on Suomenmaan reunalla, entisen vihollisen, Vainolan, naapurissa. Ilonpito on kielletty vitsaus ja naurun uskotaan koituvan kuolemaksi. Mitä elämään jää, jos siitä viedään ilo, leikki ja nauru? Kaukamaassa ei ole menneisyyttä. Toisaalla on jossain moderni Raja. En avaa juonta yhtään enempää. Harti on mielenkiintoinen hahmo, hänessä on jotain sellaista, jota yhteisö ei ole voinut hyväksyä.

Suomenmaa, siis se johon rajan takaiset alueet kuuluvat ja kaikki kylätkin kuuluivat, joutui pohjoisen Vainolan hyökkäyksen kohteeksi… Vainolan tavat olivat ankaria ja nurjamielisiä. Kun väistämätön näytti olevan edessä, turvauduttiin epätoivoisiin tekoihin. Esi-isistämme koulutettiin sissejä, ja lunastimme koko kansakunnan arvostuksen toimimalla rajaseudun linjojen takana.

Kaukamaan alueella kulki suvussa geeniperimänä periytyvä sairaus, joka aiheutti solutasolla muutoksia ja ihmisen keho alkoi tuottaa hermomyrkkyä, jonka erittyminen aiheutti nopean kuoleman. Sairastuneet olivat vaaraksi, koska he pystyivät tartuttamaan sairauden toisiin. Suvun jäsenet olivat immuuneja, ainoastaan hervoton nauraminen laukaisi kehossa ketjureaktion, joka saattoi koitua itselle kuolemaksi.

Aalo pohtii, onko kylien kivimuurin rajaama ulkomaailma uhka vaiko mahdollisuus toisenlaiseen elämään. Aalo löytää ullakolle kätketyn Suuren Leikkikirjan, jonka leikkejä hän alkaa kavereidensa kanssa kokeilla. Kylään kulkeutuu outo muukalainen Harti, joka opettaa Aalolle naurua ja houkuttelee häntä jättämään kaiken. Kirja saa lukijan ajattelemaan tulevaisuuden vaihtoehtoja.

Aalo ei enää nauranut, mutta hän toki muisti, miltä ilon sointi kuulosti. Monena yönä Aalo mietti, millaista olisi elää maailmassa, josta Harti oli kertonut. Maailmassa, jossa leikki oli lapsen työtä.

…

Harti oli vannonut, että kirjat ja leikkiminen olivat vaarattomia. Naurun suhteen hän oli tokaissut, että jos sanat eivät satuttaneet, niin miksi ääntelyt voisivat vahingoittaa.

...

Kaupungissa oli vain niin tärkeä kuin millaiseksi itsensä pystyi tekemään. Suhteet toisiin ihmisiin tulivat entistä merkittävimmiksi. Oli oltava läsnä, autettava niitä joita pystyi, mutta toisaalta kyettävä rajaamaan apunsa ulkopuolelle sellaiset, joista ei voinut huolehtia. Se jos mikä oli julmaa, eikä Aalo halunnut sellaiseen alistua.

Ilottomien ihmisten kylä on kaunis kirja, jonka toivoisi useamman lukevan. Tämä ei ole vain nuorten kirja. Enemmänkin toisin päin. Tämä kirja on helmi, joka hukkuu kirjojen paljouteen.

Aalon tekemät valinnat olivat kuin runsasoksainen, haarautuva puu, jonka juuret törröttivät tiukasti menneisyydessä. Mutta vaikka hän olisi valinnut jossakin kohdin toisin, saattaisi lopputulos olla silti sama.

Anne Leinonen Ilottomien ihmisten kylä
WSOY. Kustantajalta. Kiitoksin.