Kim van Alkemade Lapsi nro 8

Kim van Alkemade Lapsi nro 8

Alkuteos: Orphan nro 8

Suomentaja: Päivi Paju

HarperCollinsNordic 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Lapsi nro 8 on koskettava tarina orpolapsista. Tarina kulkee eri aikatasoilla päähenkilön lapsuudesta aikuisuuteen. Kirjan lopussa kirjailija kertoo, että tarinan pohjana on käytetty Hebrew Orphan Asylum -orpokodin tapahtumia 1900-luvun alussa New Yorkissa, ja myös henkilöhahmoissa on todellisuuspohjaa.

Tarinassa kerrotaan Rachel Rabinowitzin elämästä nelivuotiaasta nelikymppiseksi naiseksi.  Eletään vuotta 1919, kun Rachel asuu perheensä kanssa New Yorkissa. Visha käy tyttärensä kanssa isän työpaikalla viemässä tämän unohtamat eväät, mutta vierailu on kohtalokas johtaen surulliseen tapahtumaan. Perheen tragediassa Visha-äiti kuolee väkivallan seurauksena ja isä luistaa tiehensä. Rachel lähetetään veljensä kanssa lastenkotiin, mutta muutaman vuoden ikäeron vuoksi heidät erotetaan, kun sijaiskotia ei löydy.

”Teidän talostanne, teidän tyttärenne, mutta entäs minun tyttöni?” Kova meteli toi rouva Giovannin käytävään. Hän alkoi puhua italiaa tytön kanssa, joka alkoi itkeä uudelleen niin, että kyyneleet valuivat hänen poskiltaan pitsikaulukselle. Heidän sanansa, vieraskielinen pajatus, kiersi kehää Vishan korvissa. Väri pakeni hänen kasvoiltaan. Hän esitti kysymyksen, johon tiesi jo vastauksen.

Rachelin kohtalona on juutalaisten lasten lastenkoti Amsterdam Avenuella.  Tuolla Rachel kohtaa lääkäri Mildred Solomonin. Tohtori Solomon suorittaa lapsilla lääketieteellisiä kokeita altistaen Rachelin toistuvasti röntgensäteille. Tohtorin motiivina on uran edistäminen, sillä naisena hänen on saatavia tuloksia pärjätäkseen. Tutkimukset jättävät Rachelin kehoon pysyvät jäljet.

”Minun nimeni on Rachel, olen jo sanonut sen teille. Mutta te ette välitä, vai mitä? Vieläkin minä olen teille vain numero. Kaikki lastenkodin lapset olivat teille pelkkiä numeroita.” Mietin herra Mendelsohnin hauraassa käsivarressa ollutta tatuointia. ”Pelkkiä numeroita, niin kuin keskitysleireillä.”

Kaiken kokemansa keskellä Rachel on myös onnekas, sillä hän pakenee aikanaan lastenkodista. Hän ei ole onnistunut jättämään menneisyyttään taakseen, vaan kohtaa sen aikuisena uudelleen.  Sairaanhoitajana hän tapaa hoitokodissa syöpää sairastavan tohtori Solomonin. Rachel haluaa osoittaa lääkärille tämän tekemien kokeiden seuraukset.   Jossain vaiheessa Rachelin on tehtävä valinta koston ja anteeksiannon välillä. 1950-luvun Yhdysvalloissa psykiatriassa väitettiin, että homoseksuaalisuus oli psyykkinen sairaus, joka pystyttiin parantamaan psykoanalyysillä ja terapialla.  Tämän takia aihe on myös tarinassa.  Kim van Alkemaden tarina on koskettava naistarina. Suosittelen.

Blogeissa toisaalla: Luetut,  Evaria ja Syyslapsi

Håkan Nesser Carmine Streetin sokeat

Håkan Nesser Carmine Streetin sokeat
Alkuteos: Maskarna på Carmine Street 2009
Suomentaja: Aleksi Milonoff

Kustantaja: Tammi 2016. Oma ostos.

Håkan Nesser on ruotsalainen kirjailija. Jostain syystä en ole aiemmin lukenut hänen kirjojaan, vaikka kolme kirjaa on odottanut lukemista, sillä hyllyssäni ovat Kim Novak ei uinut Genesaretinjärvessä, Pääsky, kissa, ruusu, kuolema  ja Sukujuhlat.

Carmine Streetin sokeat on psykologinen trilleri pikkutytön katoamisesta. Kysymys on kadonneesta ihmisestä aivan kuin kesällä lukemassani Caroline Erikssonin Kadonneissa. Tunnelma ei muutu missään vaiheessa yhtä painostavaksi. Nesserin tarina on miellyttävä lukea, mutta minun oli toisteltava useamman kerran itselleni lukiessani, että kirjailija on ruotsalainen.   

Tarinanmiljöö on New York. Taidepiirit tulevat niin liki, että yhdistän Nesserin kirjan Michael Cunninghamin kirjaan Illan tullen. Myös Paul Austerin ja Siri Hustvedtin kirjallinen maailma tulee liki.  Carmine Streetin sokeat kertoo myös ihmissuhteista, parisuhteesta. Se on myös avioliittoromaani ja parisuhderomaani. 

Tarinan keskiössä ovat kirjailija Erik Steinbeck ja hänen kuvataiteilija vaimonsa Winnie Steinbeck.  Tarinan kertoo Erik Steinbeck, jonka luotettavuutta kertojana joudun puntaroimaan enemmänkin. Kertoja kuvaa pariskunnan tutustumisen, kuinka Winnie saapuu Erikin kirjan esittelytilaisuuteen.  He tapaavat oudon sattuman vuoksi, löytävät toisensa ja menevät yhteen. Viiden hyvän yhteisen vuoden jälkeen tapahtuu menetys. Toipuakseen he jättävät taakseen Maardamin kaupungin jossain läntisessä Euroopassa. Tapahtumien miljööksi vaihtuu tässä vaiheessa Manhattan Island ja New York.   Pariskunta uskoo, että muutto uuteen ympäristöön jättää taakseen kotimaan surulliset tapahtumat. Tällä kirjan lauseella on erityinen merkityksensä tarinassa: New Yorkiin saapui neljä täyttä matkalaukkua ja kaksi tyhjää sydäntä.

Kuukauden kuluttua Winnie pääsi pois Rozenhejmistä. Olin sairaala-aikana myynyt Wallenerstraatin talomme ja vuokrannut pienen asunnon Maardamista.

Pariskunnan neljävuotiaan Sarah-tyttären katoamisesta on kulunut puolitoista vuotta. Lasta ei löydy, lunnaita ei vaadita ja tutkimukset junnaavat paikoillaan. Erik on valmis myöntämään realiteetit, mutta Winnie uskoo Sarahin olevan elossa. Erik aloittelee uutta kirjaansa Winnien paetessa maalaamiseen.  Jokin Winnien käytöksessä oudoksuttaa. Winnie tuntuu lipuvan aina vain kauemmaksi. Erik tarkkailee vaivihkaa vaimoaan, joka herättää käytöksellään kysymyksiä. Erik saattaa nähdä vaimonsa kaupungilla, mutta tämä kieltää olleensa edes paikalla. Eläkkeellä oleva yksityisetsivä Edwards on Erikin apuna.  Erik selvittää  Winnien menneisyyttä ja murtavia salaisuuksia. Oliko heidän muuttonsa New Yorkiin sattumaa? Kuka tuntee kenetkin ja millä nimillä? Winnie oli hoidossa tapahtuneen jälkeen, mutta onko hänen mielenterveytensä romahtamassa uudelleen?

”Miksi te muutitte New Yorkiin?” herran Edwards kysyy pidettyään taas pienen tauon. Ymmärsin, että ajatuksena oli päästä irti tyttärenne tragediasta. Saada siihen etäisyyttä, niin sanoakseni.

”Niin minäkin ymmärsin”, sanon. Sikäli kuin jotain ymmärsin.”

Carmine Streetin sokeat pitää lukijan tiukassa otteessaan loppuun asti. Loppu on yllättävä,  selkeä ja täydellinen. Aion hankkia Nesserin loput puuttuvat kirjat, sillä vakuutuin kirjailijasta. Nesser on upea tarinankertoja ja iloitsen kirjailijalöydöstäni.

 Blogeissa toisaalla:  Kristan kirjat

Onko kenelläkään listaa, missä järjestyksessä Nesserit pitäisi lukea? Eli onko listaus oikein? Miten olen voinutkin sivuuttaa kaikki nämä?


Van Veeteren -sarja
Toden ja ilveen verkko
Kaalbringenin kurkunleikkaaja
Kotiinpaluu
Syntymämerkki
Komisario ja hiljaisuus
Münsterin juttu
Carambole
Ewa Morenon juttu
Pääsky, kissa, ruusu, kuolema
Tapaus G - murha menneisyydestä

Gunnar Barbarotti -sarja
Sukujuhlat
Kokonaan toinen juttu
Herra Roosin tarina
Yksinäiset
Pikku-Burman teurastajatar

J.R. Ward Pimeyden rakastaja ja Verisuudelma

J.R. Ward Pimeyden rakastaja

Alkuperäisteos Dark Lower (2005)

Suomennos Marke Ahonen

Basam Books Shakti 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

J.R. Ward eli Jessica Bird on Kentuckyssä asuva oikeustieteen maisteri. Nykyään hän on täysipäiväinen kirjailija. Yhdistän samaan blogitekstiin kahden sarjan aloitukset.  Pimeyden rakastaja aloittaa Mustan tikarin veljeskunta –sarjan (Black Dagger Brotherhood) Shakti-pokkareina. Sarjaan kuuluu14 osaa. Jälkimmäinen Verisuudelma aloittaa Mustan tikarin perintö –sarjan. Kummassakin esitellyssä kirjassa on termien ja erisnimien selityksiä kirjan alussa.

Veljeskuntaan kuuluu seitsemän soturia (Wrath, Darius, Rhage, Tohrment, Vishous ja kaksoset Phury ja Zsadist), jotka ovat järkälemäisiä mustiin nahkavaatteisiin pukeutuvia vampyyreja. Toisin kuin esimerkiksi Twilight-sarjassa, jossa vampyyrit ovat kiiltokuvamaisen kauniita, niin Ward kuvaa heidät valtaviksi, tatuoiduiksi korstoiksi, jotka pelottavat jokaisen vastaantulijan.  Heidän tehtävänsä on suojella jäljellä olevaa vampyyriyhteisöä lessereiltä eli eläviltä kuolleilta, jotka ovat myyneet sielunsa Omegalle ja joiden ainoa tehtävä on hävittää vampyyrilaji sukupuuttoon.

Heidän veljesjoukkonsa, tiivis ryhmä vahvaselkäisiä sotureita, jotka vaihtoivat tietoa ja taistelivat yhdessä, oli asiasta yhtä mieltä. Wrath oli omaa luokkaansa mitä kostotoimiin tuli, hän jahtasi heidän vihollisiaan määrätietoisuudella, joka lähenteli silkkaa mielipuolisuutta. Wrath oli sukunsa viimeinen ja planeetan viimeinen puhdasverinen vampyyri. Vaikka hänen rotunsa kunnioitti häntä kuninkaanaan, hän halveksui asemaansa.

Vampyyrit eivät voi liikkua kuin auringonlaskun ja –nousun välisenä aikana, koska auringonvalo polttaa heidät tuhkaksi. Mutta verrattuna muihin vampyyrisarjoihin Wardin vampyyrit eivät tapa ihmisiä (toki verenhaju saa ne villeiksi), vaan  ravitsevat itseään toisen vampyyrin verellä.

Tarinan alussa Darius pyytää apua veljeskunnan johtaja Wrathilta puoliverisen tyttärensä, Elizabethin (Bethin) suhteen. Hän on saavuttamassa kahdenkymmenenviiden vuoden iän, jolloin vampyyriksi muuttuminen tapahtuu. Ainoa keino selviytyä muutoksesta on juoda toisen vampyyrin verta, ja koska Wrath on viimeinen täysiverinen vampyyri ja vampyyrien kuningas, hänen verensä on vahvinta. Wrath ei innostu tehtävästä, mutta lesserit murhaavat Dariuksen autopommilla, jonka myötä Wrath päätyy ystävänpalvelukseen.

”Kun olet käynyt muutoksen läpi, sinun tarvitsee juoda.”

Beth korahti ja ponnahti pystyyn. ”Minä en suostu tappamaan ketään!”

”Ei se niin mene. Sinä tarvitset urosvampyyrin verta. Siinä kaikki.”

”Siinä kaikki.” Beth toisti värittömästi.

”Emme me saalista ihmisiä. Se on pelkkää kansansatua.”

Beth ei tiedä taustastaan ja ihmettelee nälkäisyyttään, väsymystään ja voimattomuuttaan. Wrath menee tapaamaan häntä, mutta aluksi Beth pelästyy aurinkolasipäistä korstoa, sillä lähes sokea Wrath  käyttää tummia laseja. Vähitellen Wrath saa selitettyä Bethille, että tämä on vampyyri, jonka takia hänen täytyisi tulla muutoksen vuoksi asumaan veljeskunnan luokse. Asiat johtavat kuitenkin aivan muuhun kuin Wrath on suunnitellut.

Bethin ruumis huojahti, kun mies tuli lähemmäksi. Hän odotti kauhuissaan, mitä tapahtuisi kun mies saavuttaisi hänet, mutta hän huomasi, että jostain käsittämättömästä syystä Boo kehräsi ja kiehnäsi miehen nilkoissa.

Tuo kissa oli petturi. Ja jos Beth jonkin ihmeen kautta eläisi yön yli, kissa saisi jatkossa tyytyä halvempaan sapuskaan.

Samaan aikaan New Yorkin Caldwellin kaduilta löytyy murhattuja ilotyttöjä, joiden murhista aletaan syyttää Wrathia. Tapausta tutkiva henkirikosetsivä Butch O’Neill on Bethin hyvä ystävä ja hän ihmettelee, miksi Beth suojelee Wrathia. Beth on toiminut rikostoimittajana ja siksi hän tuntee poliisit. Butch kuitenkin pidätetään virasta väkivaltaisten otteiden vuoksi ja löydettyään Bethin kuoleman kielissä lattialta hän saa ohjeet viedä tämän Dariuksen kartanoon, jota Wrath pitää tukikohtana. Erotettu Butch huomaa sopivansa vampyyrien joukkoon ja jää sinne asumaan ynseästä vastaanotosta huolimatta:

Aulassa seisoi vanha, pienikokoinen mies, joka oli pukeutunut livreeseen. Hän piteli hopeista tarjotinta. ”Anteeksi hyvät herrat. Illallinen tarjoillaan noin viidentoista minuutin päästä.”

”Hei, ovatko nuo niitä pinaattiohukaisia, joista minä pidän niin paljon? ”Blondi sanoi ja meni tarjottimen luo.

Mitä helvettiä tämä oikein oli?

”Saanko pyytää teiltä palvelusta?” hovimestari sanoi.

Herra normaali nyökkäsi tarmokkaasti. ”Tuo vielä toinen satsi näitä, ja me tapamme puolestasi mitä tahansa.”

Hovimestari hymyili, aivan kuin liikuttuneena. ”Jos olette aikeissa suolistaa tuon ihmisen, voisitteko ystävällisesti tehdä sen takapihalla.”

Wardin kieli on yllättävän rajua. Veljeskunnan veljien huumori on karskia, otteet kovia ja murhat verisiä. Lesserit kiduttavat raaoin ottein siviilivampyyrejä saadakseen selville veljeskunnan tukikohdan. Sarjan eroottinen lataus on voimakas. Vampyyrien tunteet ovat kuumia ja asioista kerrotaan suorasanaisesti. Kirjan sanastossa erektio voisi saada hyvän sijoituksen sanojen yleisyyden arvioinnissa. Pimeyden rakastaja edustaa paranormaalia romantiikkaa, mutta ehkä sen hyllypaikka olisi YA alimmillaan. En minä jaksanut leikitellä vaikeasti tavoiteltavaa Wardin kanssa eli uteliaisuus saa minut kääntämään sarjan sivuja jatkossakin.

Blogeissa toisaalla Järjellä ja tunteella ja Tarinoiden syvyydet

J.R. Ward Verisuudelma

Alkuperäisteos Blood kiss (2015)

Suomennos Timo Utterström

Viisas Elämä 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Verisuudelma aloittaa Mustan tikarin perintö –sarjan. Se  jatkaa Mustan tikarin veljeskunnan tarinaa, joten kaikki veljeskunnan tutut soturit ovat mukana: Wrath, Rhage (Hollywood), Tohrment (Tohr), Vishous (V) ja kaksoset Phury ja Zsadist (Z).

Tarinan keskeiset henkilöt ovat Dhestroyer (Butch) ja Paradise. Paradisen isä, Abalone, on kuningas Wrathin lähin neuvonantaja. Paradise haluaa saavuttaa jotain omaa ja  hakeutuu veljeskunnan sotilaskoulutusohjelmaan.

 Tarinan alussa naaraiden Turvapaikan pihalta löytyy pahoinpidelty naaras, joka kuolee vammoihinsa. Veljeskunta selvittelee rikosta Butchin johdolla läpi tarinan. Butchilla tuntuu olevan ongelmia myös shellaninsa Marissan kanssa ja kirjan mielenkiintoisinta antia onkin katolisen kasvatuksen saaneen Butchin ja Marissan osuudet. Paradisen himo päästä sänkyyn Craegin kanssa jätti jotenkin kylmäksi.

Paradisen oli tarkoitus liittyä huomenna keskiyöllä Luoja ties kuinka monen uroksen ja naaraan joukkoon jossain salaisessa paikassa – jossa hän yrittäisi selvittää tiensä Mustan tikarin veljeskunnan sotilaiden koulutusohjelmaan.

Ongelmana oli vain se, että puhdasveriset glymeran jäsenten tyttäret, jotka kaiken lisäksi kuuluivat kantaperheeseen, eivät sopineet sotilaskoulutukseen. Heidän ei sopinut käsitellä aseita tai veitsiä. Heidän ei sopinut oppia taistelemaan tai puolustamaan itseään. Heidän ei sopinut edes tietää, mikä lesser oli. Ainoa vaarallinen asia, joka heille sallittiin… oli lisääntyminen.

Paradise havahtuu koulutusohjelman rankkuuteen ja väkivaltaisuuteen. Hän on kuitenkin sinnikäs, eikä luovuta, vaikka olisikin selvästi altavastaaja. Alkukokeesta pääsee läpi vain viisi urosta ja yksi naaras Paradisen lisäksi. Koulutusohjelmaa johtaa entinen poliisi Butch, joka on käynyt läpi muutosohjelman vampyyriksi, ja on nyt veljeskunnan Dhestroyer. Kaiken huipuksi Paradise rakastuu päätä pahkaa toiseen koulutettavaan Craegiin. Tämä ei tietenkään sovi, sillä glymeran jälkeläisen on valittava hellreninsä saman yhteiskuntaluokan jäsenten joukosta.

Shellanit päättävät pitää tyttöjen illan ja katsoa tuhman elokuvan ja siitäkös urokset järkyttyvät:

Teatterin ulkopuolinen käytävä oli täynnä uroksia. Veljeskunta ja muut taistelijat sekä Manny istuskelivat lattialla selät paljasta seinää vasten jalat suorina, koukussa tai ristissä.

Juomista oli tapahtunut ilmeisesti enemmänkin. Tyhjiä viski- ja vodkapulloja oli ympäriinsä. Joillakin oli juomalasi kädessä, toiset lepuuttivat sitä reidellä.

”Tämä ei ole yhtä säälittävää kuin miltä se näyttää”, Butch huomautti,

”Valehtelija”, V mutisi. ”Todellakin on. Taidan aloittaa virkkaamisen ihan oikeasti.”

Verisuudelmasta puuttui Mustan tikarin veljeskunnan kirjojen veto. Tarina ei vain kanna samalla tavalla. Mustan tikarin veljeskunnan olisin voinut lukea kerralla alusta loppuun. Tässäkin on oma vetovoimainen sana, joka on tällä kertaa v-sana. Ihan luettavaa aikuisfantasian ystäville, mutta eroottisen sävyn ja kohtausten, väkivallan ja kirosanojen käytön takia luokittelisin alimmillaan YA-hyllyyn. Ja kyllä tämäkin sarja maistuu minulle myös  jatkossa.

Blogeissa toisaalla: Kansientakaiset maailmat ja  Kirjakko ruispellossa

Arvontamuistutus

Kesän viimeinen arvonta on täällä. Ehdit vielä mukaan. (2.9. 20.30)