Emma Chase Torjuttu

Emma Chase Torjuttu

Alkuteos Twisted (2914)

Suomentaja Helinä Kangas

Bazar 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Varasin lukumaratonille helppolukuisia kirjoja, tarpeeksi erilaisia, jotta mielenkiintoni lukemiseen säilyy.  Lukumaratonin ehdottomia huonouksia ovat nämä tekstit. Lukeminen kartuttaa sivuja helposti, mutta nämä tekstit ovat työläitä. Olen blogannut tässä kuussa vain muutaman kirjan, mutta täytepostauksissa on sieniä, kukkasia ja salakirjapostauksia.  Yritän selviytyä vauhdikkaasti rästeistä tällä viikolla, sillä naistenviikko lähenee.

Tiesin vallan hyvin Torjutun sisällön, joten minulla ei ole mitään syytä pyristellä siitä eroon. Uteliaisuudesta halusin tietää, minkälainen tämä kirja on. Lähdin lukemaan kevyttä chick litiä, jota maustaa romanttisuus ja erotiikka.  Torjutussa on jonkin verran särmää, sillä se ei istu Harlekiinin muottiin, jossa kaksikko suuntaa kohti auringonlaskua ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Elokuvateatterissa ei panna palohälytintä soimaan, ellei olla varmoja, että paikka oikeasti on tulessa.

Oletteko nähneet Tuulen viemää? Scarlett O’Hara on esikuvani.

En ajattele sitä tänään. Ajattelen sitä kaikkea huomenna.

Sellainen on suunnitelmani. Ainakin tällä hetkellä.

 En ole lukenut Chasen aiempaa teosta Taklattu, joten luin sen esittelyn saadakseni selville, että Drew Evans on komea ja ylimielinen mies, joka työskentelee isänsä investointipankkiirifirmassa New Yorkissa, ja jonka edessä naiset tietysti lakoavat. Katherine Brooks on huippuälykäs, kaunis ja kunnianhimoinen Drew'n kollega. Edellisessä osassa pari on löytänyt toisensa. Miten ihmeessä tarinaan saadaan jatkumoa? Kuka jaksaa siirappista kerrontaa kirjan verran? Huoleni osoittautuivat varsin turhiksi. Taklatussa näkökulma oli Drew'n ja nyt näkökulma on Katen. Vain epilogi on Drew'n.

Mutta kun olen päässyt puoliväliin eteisaulaa rakennuksessa, joka on ollut kotini viimeiset kaksi vuotta, jähmetyn paikoilleni. Sillä ensimmäistä kertaa elämässäni minulla ei ole aavistustakaan, mitä tehdä. Ei mitään suuntaa minne mennä.

Torjuttu jatkaa edellisestä sydäntä pakahduttavasta asetelmasta, kun kaksi ihmistä löytävät   toisensa.  Elämä ei kuitenkaan kulje kuin sadussa. Torjutussa Kate joutuu arvioimaan tilanteensa uudestaan. Kate ajautuu tilanteeseen, jonka myötä hän palaa takaisin kotiseudulleen Greenvilleen yksin tai ainakin tilanne voidaan ilmaista siten. Ja tietenkin Katen exä Billy Warren on sopivasti lähettyvillä.

Jos eläisin sen kaiken uudestaan, esittäisin kysymyksen Drew’lle. Kunpa voisin sanoa, että kaikki oli vain kauheaa erehdystä. Väärinkäsitystä, niin kuin Romeassa ja Juliassa tai West Side Storyssa.

 Greenville ei valitettavasti jää päätepisteeksi, sillä väärinkäsitykset oikaistaan. Vastaisuuden varalle tarjoilen tuolle parille hyvän neuvon eli jatkossa olisi rakentavampaa riidellä edes samoista asioista, sillä nyt pariskunta riitelee yhdessä eri asioista. Fiksua.  Kosto, salailu, väärinkäsitykset ja tunteiden sekamelska värittävät tarinaa. Torjuttu on humoristinen parisuhdetarina, mutta se vaatii lukijalta oikean mielentilan sekä lämpimän lomasään, mutta minä palelin sateessa. Tämä kirja olisi pitänyt säästää ensi viikon helteisiin (?), jos niihin joku vielä uskoo!

Tiina Piilola Taivaanmerkit

Tiina Piilola Taivaanmerkit

S&S 2016.

Taivaanmerkit on kepeä tarina nykypäivän perhearjesta. Emma, Jarkko ja Mallu-tytär muodostavat kolmihenkisen perheen. Tunnelma on chick lit -vaikutteinen, vaikka päähenkilö ei olekaan Bridget Jones -romaanin sinkkutyttö.

Jarkolla on ollut jo monta vuotta virka kaupunginteatterissa, mutta nyt hän on virkavapaana tekemässä Vares-projektia. Kuinka ollakaan Jarkon vastanäyttelijänä on maan hotein stara Anniina M.  Lehtien lööpeissä keikkuva Anniina on julkkis. Emman parisuhde joutuu koetukselle, kun Anniina paljastuu Jarkon teiniaikaiseksi tyttöystäväksi. Emma on odottamassa Jarkkoa teatterin ulkopuolella ja tutustuu Anniinaan. Jarkko oli kertonut ohimennen, että hän oli ollut samalla ala-asteella kolme vuotta nuoremman Anniinan kanssa, mutta styylaamisesta hän ei ollut puhunut.

Kiinnostavimman teorian löysin uskontotieteilijältä, jonka mukaan Kalevalan kaltaista eeposta ei kannattanut lukea niin kuin nykyproosaa, vaan se vaati sukellusta syvälle kohti syklistä, myyttisen alkuajan ja nykyajan kohtaamisesta syntyvää aikaa. En tajunnut yhtään, mitä se tarkoitti, mutta intuition viesti oli kirkas kuin hopeakello – avain myyttisen alkuajan ja nykyajan kohtaamisesta syntyvään aikaan olisi avain myös Kalevalan naisiin.

Emman väitöskirja on alkutekijöissä, mutta aihe on kiinnostava, sillä hän on päättänyt ratkaista Kalevalan naisten salaisuuden. Väitöskirjan ohjaaja vaatimuksineen on koko ajan sivualalla mielessä. Kaiken ohessa olisi löydettävä oma minä ja ratkaistava lapsuudenkin ongelmat.  Emman ote elämään on erilaisten uskomusten, new-agen ja henkisen kasvun ravitsema. Elämää värittävät erilaiset uskomushoidot, joihin hän paneutuu kurssi toisensa jälkeen antaumuksella.  Hän jaksaa ihmetellä internetin uskomatonta intuitiokykyä, kun se tarjoaa juuri oikealla hetkellä hänelle hengitykseen perustuvaa jälleensyntyterapiaa, juuri hänelle ja juuri vaikeuksien keskellä. Huikean tuurin myötä Jyväskylästä löytyy alan ammattilaisen vastaanottokin.

”Emma. Jos sinä väität minulle hosrokoopin perusteella, että Jarkko tulee ensi lauantaina pettämään sinua, niin ohjaan sinut hoitoon.”

Kirjan teemoja ovat elämänhallinta ja ihmissuhteet. Luin tarinan uteliaisuudesta ja vakuutuin, että Piilola on perehtynyt asiaan. Kirjaa ei kannata karsastaa aihepiirin takia, sillä Piilola kirjoittavaa ilakoiden ja hersyvästi vaihtoehtoisterapioiden avusta arjen ja parisuhteen ongelmiin.  Etenkin astrologia, chakratulkinnat, jälleensyntyterapia ja pyhän äiti Marian naiseuskurssi vaikuttavat ällistyttävän otollisilta. Jarkko ei oikein ymmärrä, kuinka fiksu kumppani haksahtaa aina vain uuteen kummaan. Ihailen, kuinka hyvin Piilola aihettaan käsittelee. Tämä on turvallisesti fiktiivinen kertomus, mutta entä kun kaikki tapahtuu todellisessa elämässä?  Voin kertoa, että kun toinen pyytää anteeksi toisen hylkäämistä 1700-luvulla Ranskanmaalla, niin siinä vähemmän todellisuuspakoinen kanssakumppani tuntee itsensä sanattomaksi.

Taivaanmerkit on hyväntahtoinen tarina, joka tuo minulle eniten mielen Veera Vaahteran tai Elsa Anttilan kepeät chick-lit kirjat.  Lukukokemuksena tämä jätti minut aika sanattomaksi.

Blogeissa toisaalla: Tuijata

Pariisitar – missä ja milloin vain

Ilostuin huomatessani Siltalan suomentaneen tämän ihanan kirjan. Olin tilaamassa kirjan englanniksi. Uskon kuitenkin suomenkielisen kirjan tavoittavan meillä enemmän lukijoita helpon saatavuuden takia. Oletko tutustunut Kaisa Haatasen kirjaan Meikkipussin pohjalta? Haatanen kutsuu genreään turkey-litiksi eli kalkkunakirjallisuudeksi.

Totta puhuen pariisitar pitää vihreistä niityistä ainoastaan tauluissa, jotka hän on tottunut näkemään vanhempiensa olohuoneessa. Enempää hän ei tarvitsekaan.

Pariisitar on chick-litiä siis kaikessa hyvässä, sillä tämä on 30+ naisten ilottelu. Toivoisin, että jokainen nainen, jolla on vielä virtaa suonissa, lukisi nämä kummatkin. Pariisitar ei ole korkeakirjallisuutta, eikä se tarjoa taide-elämystä, mutta ehkä se tarjoaa jotain enemmän. Nauti lasi punaviiniä ja ota mukava asento ja anna tekstien ja kuvien viedä!

Pariisittaren kirjahylly kertoo, että hänellä on mm. poikaystävän rikosromaaneja, joita hän vähän häpeää, taidekirjoja, joista pitää oikeasti ja jotka hän on itse ostanut sekä paljon kirjoja, joiden kuuluu olla kirjahyllyssä ja jotka yhdessä muodostavat konkreettisen todisteen siitä, että on lukenut nainen. Myös pariisittaren kolikossa on kaksi puolta. Sitten on kirjoja, jotka olet lukenut, joista pidät ja joista on tullut osa sinun tarinaasi: Sivullinen (Albert Camus), Alkeishiukkanen (Michel Houellebecq), Rakkaani, valittuni (Albert Cohen), Tervetuloa ikävä (Fraçoise Sagan), Madame Bovary (Gustave Flaubert), Päivien kuohu (Boris Vian), Lolita (Vladimir Nabokov), Niin kauas kuin yötä riittää (Louis-Ferdinand Céline), Pahan kukkia (Charles Baudelaire) sekä Swannin tie (Marcel Proust).

Tiesitkö, että vähemmän on enemmän? Naisen ei kannata kilpailla joulukuusen kanssa. Tämä pätee myös koruihin. Kädet ovat hillityt, käytettävillä koruilla on tarina ja tunne-arvoa, joka peittoaa hintalapun.

Neljä ranskatarta (Anne Berest, Audrey Diwan, Caroline de Maigret ja Sophie Mas) kertovat hauskasti naisen elämästä, naiseudesta, kliseistä sekä myyttisestä pariisittaresta. Kirjojen huumori puree minuun harvoin, etenkään kotimainen. En myöskään harrasta huuhaa self-help oppaiden lukua. Pariisitar – missä ja milloin vain toimii. Aina ei tarvitse olla niin pinkeä kuin viulunkieli. Relaa. Katsele matkakuviasi Seinen rannalta, kahviloista, ja etsi lomakuvista vyölaukkuja, polvisukkia, crockseja. 

Vaikka pariisittaren vaatekaapista löytyy pelkkää mustaa väriä, ei se tarkoita sitä, että hänellä olisi suruaika. Päinvastoin: pariisittaren musta on juhlan väri, päättymättömien öiden väri, sellaisten tyttöjen väri, jotka kieltäytyvät aamunkoitosta vetämällä verhot kiinni.

Pariisitarta tuskin voisi kirjoittaa ilman Simonea. Itselleni Simone on Simone de Beauvoir. Pariisitar koetaan naisen tunnuskuvaksi ja naiseuden ikoniksi.  Myyttinen pariisitar tietää, mitä tahtoo. Kirjoittajat ilottelevat ja poreilevat kertoen olennaisen kauneudesta, tyylistä, kulttuurista, politiikasta, miehistä ja seksistä.  Pariisitar - missä ja milloin vain kertoo naiseudesta tässä ja nyt.  Kirjassa on uskomuksia, viekoittelua ja listoja jos jostain. Kirjaa ei kannata lukea ryppyotsaisena. Elämänilo on asenteesta kiinni. Anna vain Pariisin valua itseesi ja hullaannuta kirjan luettuasi itsesi elokuvalla Keskiyö Pariisissa (Midnight in Paris).  Itse olisin iloinnut tästä kirjasta joulupaketissa. Minä hullaannuin eilen Stadiin illan pimeydessä ja sateen tuhruisuudessa, kun kiisimme taksillä läpi kaupungin. Tunsin, kuinka rakastan tuon piskuisen kaupungin sykettä ja valomeren kimallusta.

Anne Berest, Audrey Diwan, Caroline de Maigret, Sophie Mas: Pariisitar – missä ja milloin vain (How to be Parisian wherever you are, 2014)
Suomentaja Leena Leinonen (ranskankielisestä käsikirjoituksesta)
Siltala 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Nicolas Barreau Meillä on aina Pariisi

Kirjoitan yleensä alkuun muutaman rivin tekijästä, mutta nyt epäröin. Kirjan takakansi kertoo näin, että Nicolas Barreau on syntynyt vuonna 1980 Pariisissa ja opiskellut Sorbonnen yliopistossa historiaa ja romaanisia kieliä. Hän työskentelee pariisilaisessa kirjakaupassa ja kertoo olevansa muissa maailmoissa viihtyvä lukutoukka. Etuliepeessä myös ihan valokuva. Hyvännäköinen mies? En ole kovin luottavainen Wikipediaan tiedon lähteenä, mutta surffaamalla netissä huomaan hämmentyväni, koska netissä viitataan pseudonyymiin. Alkuteos on yllätyksellisesti saksankielinen Paris ist immer eine gute Idee (2014).  Kirjassa on copyrightin kohdalla maininta  Thiele Verlag, jossa tuo Thiele lienee  merkityksellinen sana. Kirjailijalta on suomennettu mm. Pieni elokuvateatteri Pariisissa ja Rakkausromaanin resepti.

Luin viime keväänä Antoine Laurainin kirjan Punaisen muistikirjan nainen. Ihastuin tarinaan. Kirjailija Patrick Modiano kulki läpi tarinan älykkäänä sivujuonteena mukana. Meillä on aina Pariisi on chick-litiä, mutta pidin silti lukemastani. Pariisi  kirjan tai elokuvien tapahtumien miljöönä on aina lumoava.

Joka vuosi syntymäpäivänään Rosalie käveli itse maalaamansa kortti mukanaan Eiffel-tornille esittääkseen toivomuksen. Hän nousi 704 porrasta, jotka johtivat toiselle tasanteelle, ja antoi sydän pamppaillen (kuten todettua, Rosalie ei ollut mikään kunnianhimoinen vuorikiipeilijä) kortin toiveineen leijailla ilmojen teille. 

Edes René ei tiennyt tästä harmittomasta rituaalista. Rosalie harrasti muutoinkin pieniä rituaaleja. Ne antoivat elämälle ryhtiä ja auttoivat tuomaan järjestystä olemisen myllerrykseen. Ensimmäinen kahvi aamulla. Croissant leipomosta. Jokapäiväinen kävelylenkki William Morrisin kanssa. Pieni tarte au citron viikon jokaisena epätasaisena päivänä. Lasillinen punaviiniä liikkeen sulkemisen jälkeen. Lemmikkikranssi isän haudalle huhtikuussa.

Kirjan päähenkilö on postikorttimyymälää Rue du Dragonilla pitävä ja kuvittajan urasta haaveileva 33-vuotias Rosalie Laurent. Tapahtumien keskiöön mahtuu myös terveysintoinen poikaystävä, iäkäs yksinäinen kirjailija sekä onneton juristi. Pariisissa sukupolvien tarinat kiertyvät yhteen. Aluksi en arvannut tarinaa, sillä en osannut rakentaa rakkaustarinaa nuoren Rosalien  ja yli seitsemänkymmentä vuotiaan Max Marchais’n välille. Robert  Sherman on työhönsä kyllästynyt amerikkalainen juristi, joka suuntaa Pariisiin vierailuprofessuurin turvin, erikoisalana Shakespeare. Hänestä tuntuu, että tutkisi mieluummin Shakespearea kuin ratkoisi toisten sotkuja, vaikka perinteet velvoittaisivat muuta. Kohtalo ja sattuma pyörittävät tätä kolmikkoa vauhdikkaasti ja sivullisetkin saavat siipensä.

Barreau kertoo tarinan lumotussa miljöössä. Kirja on mainio arjen piristäjä. Barreau osaa kirjoittaa hyvän, viihteellisen kirjan.  Pienenä toiveena olisin kaivannut kirjaan enemmän kirjallisuusviitteitä, koska Barreau harrastaa niitä.

Nicolas Barreau Meillä on aina Pariisi
Alkuteos  Paris ist immer eine gute Idee (2014)

Suomentaja Anne Kilpi.

Tammi 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.