maanantai 11. heinäkuuta 2016

Andrea Maria Schenkel Hiljainen kylä




Andrea Maria Schenkel Hiljainen kylä
Alkuteos Tannöd (2005)
Suomentaja Leena Vallisaari
Kotikirjasto.

Löysin viime viikolla uutuuttaan kiiltelevän Schenkelin Hiljaisen kylän. Kirjan takakansi vaikutti kiinnostavalle.  Tarina perustuu tositapahtumiin 1920-luvulla Saksassa, tosin ratkaisemattomaksi jääneeseen murhatapaukseen. Alusta lähtien tarina vangitsi minut mukaansa. Olin myyty. Ihastuin tarinan rakenteeseen ja kerrontaan, vaikka tarina itse kylmäsi. Uskoisin, että dekkareista vähemmän piittaavakin lukisi tämän tyytyväisenä. Kirjasta on tehty myös elokuva.

Kirjassa ei ole dialogeja tai poliisitutkintaa. Niitä ei edes kaipaa. Kaikkitietävä kertoja ja kyläläisten todistajalausunnot avaavat tarinan. Näkökulmakerronta valottaa yhden kertojan tunnot kerrallaan. Jokainen lisää oman palasensa tarinaan murhaaja tosin nimettömänä.  Muista kertojista kerrotaan nimi, ammatti / suhde perheeseen ja ikä. Ajankuvana on sodanjälkeinen aika, vuosi 1955.

Naapurit löysivät Dannerin pariskunnan, heidän tyttärensä Barbaran ja tyttärentyttärensä Mariannen ruumiit tilan ladosta olkikasan alle kätkettyinä.
Muiden murhattujen ruumiit löytyivät asuinrakennuksesta.

Einhausenin kyläyhteisön rauha järkkyy, kun syrjäiseltä Tannödin maatilalta löydetään surmattuna juro isäntä Danner, hänen vaimonsa, tyttärensä Barbara,  tyttären lapset Marianne ja Josef sekä vasta saapunut uusi piika.

Piian sisar Traudl Krieger sai tietää paikasta ja lähti viemään sisartaan uuteen paikkaan.  Traudlia tilan syrjäisyys kammotti, mutta heilläkään ei ollut tilaa.  Iäkäs Babette Kirchmeier oli joutunut sanomaan Marien irti muuttaessaan hoitokotiin huonontuneen vointinsa takia. Ehkä sisarelle löytyisi parempi paikka pian, sillä paikka vaikutti kammottavalle. Talonväki vaikutti juroille.  Vaimo oli miestään vanhempi ja mies tilalle naitu, sillä tila oli naisen.

Hän oli melko lailla miestään vanhempi, ja mies oli nainut hänet vain tilan takia. Tila nimittäin kuului vaimolle, ja Danner oli tilalle naitu. Välillä minusta tuntuu, että emäntä pelkäsi miestään, eihän ihminen koko ikäänsä voi pitää suutaan supussa. Ihan varmasti hän pelkäsi miestään, niin kiukkuinen kuin tämä aina oli.

Kukin kertoo surmapäivien tapahtumia omalta kannaltaan. Ihmiset rakastavat aina jossittelua, jos olisin tehnyt silloin ja silloin toisin. Moni kyläläinen oli huomannut jotain outoa, sillä Marianne ei ilmaantunut kouluun, perhe ei tullut kirkkoon, tilalla ei avattu korjaajalle ovea, postinkantaja ihmetteli hiljaista pihapiiriä, koira haukkui ja eläimet mylvivät navetassa. Perhe ei kuitenkaan ollut kenenkään suosiossa, joten heitä karteltiin.

Totta puhuen en pitänyt talon väestä erikoisesti. Vanha Danner oli epäluuloinen ihminen. Outo mies, karttoi seuraa. Hänen vaimonsa, Dannerin emäntä, oli toinen samanlainen. Kumpikin sellaisia, jotka käyvät kellarissa nauramassa.

Todistajanlausunnoissaan kyläläiset eivät kaunistele, vaan he puhuvat suorasukaisesti perheestä. Puheenvuoron saavat muun muassa murhatun kahdeksanvuotiaan Mariannen opettaja, kylän postinkantaja, Marie piian sisar, kirkkoherra, kyläkauppias, pappilan keittäjä.  Kukin puhuu omalla tyylillään, lapsi havainnoi eri tavoin kuin muistamaton vanhus hoitokodissa, kun taas opettajaa painaa oppilaan poissaolot velvollisuutena.


Vaikka minä olen nuorempi kuin Marie, kahdeksan vuotta nuorempi, Marie on aina ollut minulle pikkusisko, jota minun on pitänyt vahtia. Äidin kuoleman jälkeen minä olin Marielle äidin korvike. Isäkin kuoli jo aikoja sitten, vähän äidin jälkeen. Keuhkotubiin, niin lääkäri sanoi.

Lukija oivaltaa hyvin pian, että nimetyt kertojat ovat todistajia ja nimettömänä puhuu murhaaja.  Oikeastaan murhaaja ei ole edes olennainen, sillä lukija haluaa tietää, mitä kyläyhteisössä oikein tapahtui. Todistajankuvauksia rytmittävät pahaenteiset rukoukset ja pahan läsnäolon saattaa aistia. Hiljainen kylä on erilainen kirja. Lukukokemuksena tällä on haittansa, sillä tällaisen kirjan jälkeen haluaa lukea jotain yhtä hyvää. Vietin viikonlopun lukumaratonin parissa, mutta en pysty hehkuttamaan valittuja ja luettuja kirjoja.


Blogeissa toissaalla:  Jassu ja Hanna.

5 kommenttia:

  1. Tämä on todella hyvä! ja erilainen. Mahtava välillä törmätä näihin kirjoihin, jotka uudistavat käsitystä dekkareista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin ihan täysillä. Oletko blogannut tämän? En löytänyt tekstiä. Tsekkaan uusiksi. Minusta tämä on fantastinen kirja. Tuo rakenne on mahtava, uudistava.

      Poista
    2. Jassu, Löysin sun tekstin!

      Poista
  2. Laitanpa varaukseen, lukupino jo huvennut... Aihe on kyllä kaamea, mutta tuo rakenne haastatteluineen varmaankin just se juttu. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa etsiä lukupinoon. Ihastuin tähän täysillä. Mahtava kirja. Aihe on kaamea, mutta tuo rakenne on huikea. Ihmiset kertovat kukin tavalaan, jokainen antaa oman osan tarinaan. Upeaa näkökulmateniikkaa.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!