tiistai 19. heinäkuuta 2016

Naisten aakkoset E


Tarukirjan haaste jatkuu ja vuorossa Naisten aakkoset  E



Kuka on suosikkikirjailijasi?
Sanotaan Eeva Kilpi. Runot ja proosa. Hän kuvaa keski-ikäisen naisen tuntoja, mutta myös karjalaisuudella ja luonnolla on tärkeä merkitysYksi suosikkini on Lapikkaita. Teos on hykerryttävän humoristinen, mutta teos avautunee vasta Lapinkulkijan seurassa kulkeneelle. Myös Ihmisen ääni, Kuolinsiivous ja novellikokoelma Noidanlukko  ihastuttavat.


2. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
Elin Danielson-Gambogi oli suomalainen taidemaalari. Jokainen tuntee hänen töitään. Itseäni puhuttelee myös muu. Ajattele, kuinka boheemi ja epäsovinnainen hän oli, sillä  hän käytti housuja ja poltti tupakkaa. Toisin sanoen hän oli uudisraivaaja, joka raivasi tietä tuleville naistaiteilijoiden sukupolville. Olisin halunnut kuvittaa tämän tällä työllä Tyttö ja kissat kesäisessä maisemassa (v. 1892), mutta tekijänoikeuksien takia en tee sitä.
3.  Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): 
a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? 
Vastaan kumpaankin kohtaan. Haluaisin tutustua Anne Enrightin tuotantoon. Olen lukenut vasta Valvojaiset ja Unohdetun valssin,  mutta englanniksi löytynee lisää.


b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?    

Edith Södergranin runot puhuttelevat minua, mutta siltikin vastaan tähän Eeva Tikan. Tikan kirjoissa luonnolla on oma merkitykseksensä. Hänen ammatillinen taustansa vaikutti siihen, että kukkaset eivät ole lauseiden koristeita. 



Naisten aakkoset:


A
C
D

8 kommenttia:

  1. Täällä on hienoja kuvia Elin Danielson-Gambogilta, myös tuo tyttö kissoineen ruohikolla.
    http://www.artistsandart.org/2011/01/modern-artist-elin-danielson-gambogi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin kurkkia. Olen vähän arka laittamaan noita kuvia. Woolfin kohdalla olen tehnyt poikkeuksen. Vähän aikaan sitten tuli Bloomsbury-dokkari, huomasin, että on paljon järkevämpää ohittaa se ja puhua vain dokumentista ja käyttää BBC:n dvd:tä. Silloin ei heti pauku kiellot. (YLE)

      Poista
  2. Sinulla n hienoja valintoja E-kirjaimessa. Mietin itsekin Eeva Tikkaa, jonka kirjoista pidän paljon. Ehkä sitten T:n kohdalla, atsotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin varmaan Naistenviikon takia Tikan tähän. Jos ehtisin lukea, mutta kun en ehdi. En ehdi tehdä yhtään mitään. Olen rakentanut kahta kukkapenkkiä ja tästä kyläpahasesta ei saa kasvin kasvia. En edes vaadi mitään hienoa. Kaikki on vaan haettava Hesasta, jossa on lajeja ja taimet valtavan vahvoja. Tilasin eilen ja haen huomenna. Lue siinä sitten.
      Laitankohan minä sitten Tylerin T-kirjaimeen...

      Poista
  3. Enrightin Unohdettu valssi ei oikein sytyttänyt minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enright vaatii oikean ajan ja mielentilan. Oletko lukenut Valvojaiset? Se on hieno ja nimi kertookin tarinan aiheen.

      Poista
  4. Hauskoja nämä kirjaimet, mukavaa kesää sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kesää Sinulle, joko olet näissä maisemissa? Minä pidän näistä kirjaimista ja nämä tekevät minulle hyvää. Esimerkiksi H-kirjan on mielenkiintoinen. Minusta on hauska tutustua itseeni ja katsoa, mikä korvaa Handken.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!