torstai 28. heinäkuuta 2016

Ida Lindström & Marjo Tiirikka Kohtalona Suomenlinna – Linnoitussaaren historian salatut elämät





Ida Lindström & Marjo Tiirikka Kohtalona Suomenlinna – Linnoitussaaren historian salatut elämät
Into 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.
 
Valtiotieteiden maisteri Marjo Tiirikka on viestintäala ammattilainen ja Ida Lindström taidealan moniosaaja, joka on asunut Suomenlinnassa 20 vuotta. Kirjaidean myötä hän löysi itsestään synkeiden tarinoiden kertojan.

Kirjan takakansi kertoo: Kohtalona Suomenlinna on historiateos ja opaskirja, joka kertoo menneisyydestä todellisten ihmisten kautta. Kirjaan on koottu myös asukkaiden outoja kohtaamisia linnoitussaaren haamujen kanssa – ehkä Krimin sodassa silpoutunut venäläinen sotilas ei vieläkään ymmärrä kuolleensa…

Suomenlinnasta on tehty lukemattomia julkaisuja, mutta näissä usein unohdetaan ihminen, joka siellä on asunut vuodesta 1750-lähtien. Kirjan tarinat ovat syntyneet yhdistelemällä päiväkirjojen, muistelmien ja tutkimusten tietoja, Useimmat henkilöt ovat todellisia, ja heidän tietonsa löytyvät kirjan henkilöhakemistosta. Kirjassa on mukana myös fiktiivisiä henkilöitä, jotka kuitenkin pohjautuvat historiallisiin faktoihin.

Kohtalona Suomenlinna kertoo 24 tarinaa linnoitussaaren ihmisistä eri aikakausina. Kirja etenee saarittain eli Susisaari, Iso Mustasaari, Länsi-Mustasaari ja Pikku Mustasaari käsitellään erikseen ja jokaisesta kerrotaan tarinoita ihmisten kautta.

Ruotsin valtiopäivät päätti suurvalta-aseman murentuessa rakentaa linnoitukset Degerbyhyn, Svartholmaan sekä Viaporiin, joka toimisi varikkona ja laivastotukikohtana. Rakennustyöt aloitettiin Susiluodoilla vuonna 1748, jolloin Helsinki oli vaivainen 1500 asukkaan kylä.
Linnoitustyöt toivat kuitenkin alueelle valtavasti työpaikkoja, ja enimmillään linnoitus työllisti noin 7000 miestä. Linnoitus sai nimekseen Sveaborg, joka suomalaisten suussa muuttui nimeksi Viapor ja Suomen itsenäistyttyä vuoden 1918 toukokuussa nimi muutettiin Suomenlinnaksi

SUSISAARI
Osion kappaleissa kerrotaan Augustin Ehrensvärdistä erotiikasta, elostelusta aina hautajaisiin, vara-amiraali Carl Olof Cronstedtista ja Viaporin antautumisesta, 1700-luvun pukeutumisesta, vangeista, sarjamurhaajasta, anarkistista sekä viittä vaille vallankumouksesta.

ISO MUSTASAARI
Osiossa kerrotaan olven seppä Sinebrychoffista, nuoresta punavankileirin vartijasta Urho Kekkosessa, olosta nälkäkuoleman partaalla, vihatusta porvarisvangista ja huussien tyhjennyksestä.

LÄNSI-MUSTASAARI JA PIKKU MUSTASAARI
Osiossa kerrotaan kupasta, Ruotsinsalmen meritaistelusta 1789-90 ja sään armoilla olemisesta kuten jäätiestä, jota ylläpidettiin aina kevääseen 1987 asti.

Tekijät ovat poimineet kirjaan Suomenlinnan todellista ja fiktiivisesti värikkäintä historiaa teemana ihminen. Esipuhe: Mutta missä ovat ihmiset, joita aiemmin Viaporiksi saarilla on asunut aina 1750-luvulta lähtien? Heitä lähdimme etsimään arkistojen syövereistä. No toki he löysivät heitä, mutta tavallinen ihminen olisi saanut näkyä enemmän, sillä heitäkin on tarvittu, niin piikoja kuin palvelijoita. Kirjan taitto ja kuvitus ilahduttavat monipuolisuudellaan. Kohtalona Suomenlinna ei ole vain kuvakirja, vaan sen tekstillinen osuus on asiantunteva ja mielenkiintoinen.

Blogeissa toisaalla: Kirjakaapin avain

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tekstin osuus on erityisen ilahduttavaa, että tämä ei pelkkä kuvakirja.

      Poista
  2. Kiinnostavan oloinen kirja; lähestymistapa on viehättävä. Pitääkin ottaa hankintalistalle. Tämä olisi oiva lahjakirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenlinnasta on paljon kirjoja, mutta tämä on viehättävän monipuolinen.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!