sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Katsaus kevään 2015 kirjoihin


Vuoden 2015 lukutuokiot

 ( Huom. päivitän sivua yläpalkkiin.)

En voinut vastustaa kustantajien katalogien tutkiskelua. Tein ennakkoreissun kevään kirjoihin.
Ihania kirjoja on jälleen odotettavissa. Tein ennakkovarauksia kirjastoon mielenkiintoisimmista.

Ensi vuonna lukemistossani korostuvat ylipäänsä vanhemmat kirjat. Tänä vuonna luin kotimaista, mutta ensi vuonna suuntaan Espanjan ja Portugalin suuntaan kirjallisuudessa. En niinkään kielialueellisesti vaan maantieteellisesti.  Itse asiassa aloitin tuon taipaleen lukiessani Pascal Mercierin kirjan Yöjuna Lissaboniin. Huomaan myös heti, että minun on täsmennettävä määritelmääni. Eli luen Espanjaan ja Portugaliin sijoittuva kirjallisuutta, ehkä Ranskaakin painottaen. Eli kirjailija ei määrittele lukemaani. Kotimaisen kirjallisuuden osalta luen valikoiden.

Kuluva kirjavuosi oli enemmän ilottelua, mutta minulle ominainen genre jäi piiloon tai hukkui uutuusvirtaan. Syksyn osalta ehkä paransin. Blogistanian kesälukumaratonin kautta löysin yhden kadonneen lampaan. Olin ohittanut kirjan totaalisesti.

Margaret Atwoodin uusimman saatan lukea, sillä aloitin tekijän tuotannon lukemisen aikoinaan Kivettyneistä leikeistä. En ole kirjoittanut vielä minkään Atwoodin blogitekstiä. Toisaalta hän kirjoittaa niin vieraan alueen genreä, että saatan hylätä koko kirjailijan. Nämä kirjat ovat alkaneet tuntua riippakivelle. Näinkin voi siis käydä. Yhtä lailla kun oma maku muuttuu lukemisen suhteen, niin se muuttuu myös kirjailijalla kirjoittamisen suhteen. Luen fantasiaa, mutta puhdasta scifiä en juuri lue lainkaan eli dystopiaa saatan lukea.
ATENA

Liisa Rinne Odotus
Helen Garner Vieras huone
Ilari Aalto & Elina Helkala Matkaopas keskiajan Suomeen

BAZAR

John William Stoner  (helmikuu)
Celia Samartin Los Peregrinos (maaliskuu)
Jessica Brockmore Kirjeitä saarelta (tammikuu)
Terry Hayes Vaeltaja (helmikuu)

 ; -)  En löytänyt jatkoa Flavialle.  Toivottavasti ilmestyy. Haluan. Kirjeitä saarelta vaikuttaa mielenkiintoiselle.

 

GUMMERUS

Jean-Christophe Rufin Vaellus Santiago de Compostelan kulkijat (tammikuu)
 

Pohjoisespanjalainen pyhiinveltajan maisema. Luostarinhiljaisuus. Seuraavassa hetkessä hälisevä tienvarsibaari, jossa humalaiset rekkakuskit nipistelevät tarjoilijatytön takamusta. Kilometristä toiseen jatkuva asvaltti, rumat teollisuusalueet, tyhjilleen jääneet rantahuvilat ja uhkaavanoloiset modernit tuulimyllyt ärsyttävät ja herättävät sitten filosofisia pohdintoja. Kirjailija retkuuntuu vaelluksellaan ja kokee olevansa kummajainen, koska ei ole uskovainen. Mutta vaellus saa hänet pohtimaan historiaa, uskontoa, yhteiskuntaa. Ja täältä löytämäänsä pyhyyttä.

Tätä kirjaa odotan todella.
 


 


 
INTO

Kyong-Sook Shin Pidä huolta äidistä
Elisa Aaltola & Sami Keto (toim.) Eläimet yhteiskunnassa


 

KARISTO

Ann Cleeves Vera Satamakatu  (helmikuu)

Sara Blaedel Hyvästit vapaudelle (maaliskuu)




SCHILDTS


Kate Atkinson Joka lapsia ja koiria rakastaa.



TAMMI

Yiyun Li Yksinäisyyttä kalliimpaa (tammikuu)
Vaikuttava tarina menneeseen vangituista ihmisistä Neljä ystävää ja murhayritys. Onko joku kolmesta syyllinen?
Yiyun Li kietoo koukuttavaan murhamysteeriin haikean, hienosyisen romaanin
Alice Munro Nuoruudenystävä (maaliskuu).
 
TEOS

Leena Krohn Erehdys
Marko Leino Syntymättömät
Minna Lindgren Ehtoolehdon tuho
Robert Walser Konttoristi
Harri Sirola Kaksi kaupunkia


 

WSOY


Tiina Laitila Kälvemark Karkulahti
Kami Garcia & Margaret Stohl Lumoava kaaos
Berit Nordstrand Terveempi elämä 12 viikossa.
 
 

 

10 kommenttia:

  1. Kiva kun postaat näistä uutuuksista, kun ne ovat aika työläitä etsiä netistä...luen mieluummin sen ajan :)
    Kauniston ja Moyesin kirjat laitan heti varaukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos hyötyä. Minäkin inhoan netistä hakemista. Täällä maalla on tosi huonot yhteydet eli lumisateessa menee sähköt jne. Minäkin odotan Moyesin kirjaa, sillä siitä jäi viimeksi tosi hyvä olo. En tiedä, miksi WSOY jäi noin suppeaksi.

      Poista
  2. Kiinnostava lista! Inton Eläimet yhteiskunnassa iski erityisesti silmään. Kuulostaa ajatuksia herättävältä, pakko varmaan tutustua aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inton luettelossa oli myös tärkeä kirja vieraslajeista siis kasvien kautta. Se pitäisi myös muistaa selata.

      Poista
  3. Hyvä lista! Kiitoksia.
    Itse odotan lisäksi dekkareista myös näitä:
    LARS KEPLERin: VAINOOJA
    J. K. JOHANSSON: VENLA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rantakasvi, ohitin nuo. Tammenhan Venla on.

      Poista
    2. Kyllä vaan, Tammen ovat molemmat.

      Poista
    3. Täytyy lisätä nuo toiveisiin. Kiitos vinkistä. Sain Tammen paketin tänään, syksyn kirjoja, kun päätinkin lukea muutaman ohittamani.

      Poista
  4. Ihana lista! Ja juu, itsekin kävin selaamassa noita kustantamojen listoja, tuskin taas maltan odottaa, että saan listattua uusia.... mutta vähän maltan, että olen lukenut nyt näitä syksyn kirjoja vielä. Ei tahdo lisätä stressiä.

    Kiinnostavaa, että Kyong-Sook Shin tulee Into-kustantamolta. Luin sen enkuksi pari vuotta sitten. Suosittelen kyllä ja kiinostavaa katsoa, mihin muotoon kirja on kirjoitettu suomeksi, http://marinkirjablogi.blogspot.fi/2013/01/kyung-sook-shin-please-look-after-mother.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Tein listan, mutta vedän henkeä. Sain Tammen paketin tänään, syksyn lisäjuttuja. En oikein edes tiedä, mihin aikaan noita on sopiva pyytää. Lähdenkin heti sinun sivuille. Ei olla blogattu aikoihin samoista kuten syksyn alussa.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!