Luin viikonloppuna Shieldsin ja
Howardin kirjan Kuiva kausi. En
suunnitellut seuraavaa kirjaa sen enempää, mutta päädyin Atwoodin
kirjaan tahattomasti. Kuiva kausi on
julkaistu vuonna 1991, mutta nyt lukemani kirja on julkaistu suomeksi 1981.
Päätin lähteä aikamatkalle. En edes tiedä, päätyykö tämä tekstini blogiini.
Aikamatkaa tämä on monin tavoin, sillä mitäpä muuta voi odottaa vierailulta
museoon ja dinosaurusten pariin? Tämä on myös aikamatka Atwoodiin ja itseeni. Kirja
on näemmä synttärilahjani, itse tekemä omistus vie sivun ja exlibris kertoo,
että ”tää on mun kirja”. Lähdin lukemaan teosta hatarien muistojen varassa, sivuja käännellessä huomaan olleeni varsin kiukkuinen tekstin suhteen...
Kirjan kansilieve kertoo, että
Atwoodin teoksia on kuvattu runoilijan romaaneiksi, joiden symboliikka ulottuu
juuri niin syvälle kuin lukijalla on silmää nähdä. Kiskaisinkohan juuri maton
altani? Kivettyneet leikit on psykologinen romaani. Kirjassa tulee esille parisuhteen ongelmat,
kolmoisdraamat, ihmissuhteet, rakkaus, uudet alut, erot, uusioperheen roolit, mutta
Atwood tuo kirjaan myös feministisen näkökulman ja poliittisenkin aspektin.
Tapahtumien miljöönä on Toronto, (luonnon)historiallinen museo ja ajankuvana
1970-luku. Tarinaan mahtuu niin
aviovaimoja, aviomiehiä, rakastajia kuin rakastajattaria.
Kivettyneet
leikit kertoo kahden naisen ja yhden miehen suhteista. Tarina
kuvaa kahden vuoden ajanjaksoa, se alkaa lokakuusta 1976 ja kulkee kesään 1978
asti. Näkökulmatekniikan takia lukija saa käsityksen tapahtumasta niin Elizabeth
Schoenhofin, tämän miehen Naten kuin työkaverin Lesje
Greenin kautta. Kerronta ei kulje minäkerrontana, joten ratkaisulla on etäännyttävä vaikutus. Kerronnat kuvaavat samaa päivää / samoja
tapahtumia eri näkökulmasta. Elizabeth ja Lesje tekevät työtä yhdessä
menneisyyden parissa Toronton museossa.
Nate on entinen lakimies, joka keskittyy lasten puisiin leikkikaluihin. Lesje
elää alkuun Willamin kanssa jonkinlaisessa parisuhteessa. Heti alussa tarinaan
liittyy Chris, edesmennyt tutkija, joka on ampunut päänsä tohjoksi haulikolla. Hän oli myös Elizabethin edesmennyt rakastaja.
Lesjessä on toiseutta, sillä hänen isoäitinsä oli ukrainalainen, juutalainen. Atwoodin
huumori on varsin purevaa, sillä aina jossain ylitetään sopivuudenkin raja.
Nate ei tiedä mitä kulta sana enää tarkoittaa heidän välillään, vaikka he aina käyttävät sitä. Lasten takia. Hän ei muista milloin hän alkoi koputella Elizabethin oveen, tai milloin hän lakkasi pitämästä sitä omana ovenaan. Silloin kai kun he siirsivät molemmat lapset samaan huoneeseen ja hän alkoi nukkua tyhjässä sängyssä.
Nate, hän sanoo. – Kenen huone tämä on?
Mies katsoo häneen, ei vastaa.
Tämä on Elizabethin huone, sanoo Lesje.
Hän nousee seisomaan ja alkaa pukeutua, verhoten itsensä niin nopeasti kuin kykenee. Tämähän on kauheaa, tämä on häväistystä. Hän tuntee itsensä tahraiseksi; melkein kuin jonkinlaista sukurutsaa. Elizabethin aviomies ja Elizabethin vuode ovat kaksi kokonaan eri asiaa.
Nate ei ymmärrä. Hän selittää että hänen oma sänkynsä on liian kapea heille molemmille.
Ei siitä ole kysymys. Vuoteella ei ollut valinnanvaraa, Lesje ajattelee.
Kulissit pidetään, vaikka
toinen lähtee. Ei isä oikeastaan ole
lähtenyt, hän on vain lähtenyt. Kaikki tapahtuu sulassa sovussa todeten,
että Taidat pakata? Aluksi tavaroiden
siirto on vain suurempaan verstaaseen siirtämistä. Vakuutetaan rakkautta ja
lasten osattomuutta tapahtuneeseen, ja silti jokainen tajuaa, että mennyttä mikä
mennyttä. Eletään sen mukaan, että varmistetaan tulevaisuus kiemuraiseksi ja
kanssakäymiset rosoisiksi. Meidän lapset, teidän lapset, exät, mummopuolet
olevat ja tulevat.
Palaan alkuuni ja kieputan
tarinaa kertoen, että lähdin lukemaan tarinaa hatarien muistikuvieni
perusteella, että Atwood kirjoittaa modernimmin kuin Shields ja Howard. Olen
kertonut, että en pidä parisuhdedraamoista. Mikä tämän sitten eroaa esimerkiksi
Maeve Binchystä? Tarina on unohtumaton ja kammottava, mutta samalla se on surullisen
hauska kaitselmus luhistuvaan avioliittoon urbaanissa yhteiskunnassa. Mikään ei ole sattumaa, eikä varsinkaan naisten
työ menneisyyden parissa. Tarinassa on läsnä jokapäiväinen arki, lapsuudet ja nuoruudet,
tunteet ja tunteiden puute ja kuihtunut intohimo. Atwood riepottelee
ihmisparkojaan säälimättömästi, hänen ihmisensä eivät ole virheettömiä tai
täydellisiä. Atwood kuvaa syvälle iskostuneita tapoja ja normeja. Kuka haluaisi
kuulla kahvilassa Marthan kysymyksen: Tehän asutte yhdessä Nate Schoenhofin
kanssa?
Olen lukenut aivan äskettäin Atwoodin
trilogian Oryx ja Crake, Herran tarhurit ja Uusi maa. ja nauttinut käännösten kielestä. Sama visio ja taistelu olemassaolosta on tässäkin läsnä, mutta nyt se
vertautuu vain ihmisten ja dinosaurusten sukupuuton kautta. Kivettyneissä leikeissä oleva ajan patina
syntyy jostain muusta kuin Atwoodista, sillä minua ärsyttää ja hämää kirjan
käännös, omituiset yhdyssanat, kääntämättömät käsitteet: piirteetön laardi, kosteantippuva pinaatti, saniaispuun
latvatupsu, kylpypyyheyön, kotirouvapermanentin, paperiauringonkukkakoristeisella,
samarialaisenvaistoihinsa, yksityissaniaispuidensa, priaappisena jne. Margaret Atwood, Simone de Beauvoir ja Virginia Woolf käyvät taisteluaan ykkösijasta minulla. Sanonko tarpeeksi sivistyneesti, että tällainen käännös ei vetele Atwoodin kanssa.
Margaret Atwood Kivettyneet
leikit
Alkuperäisteos Life Before Man
Kirjayhtymä 1981. Kotikirjasto.
No, onneksi minä luin tämän englanniksi, kauan sitten. Tekisi melkein mieli matkia sinua ja lukea uudelleen.
VastaaPoistaVoi lue. Kauan oli minunkin lukemisesta. Kerro myös puhutaanko kirjassa hourglass figuresta? Luin Atwoodin trilogian kesällä, upeaa kieltä. Kaikesta huolimatta kirja on hieno. Tilasin sen englanniksi. Tyydyin pokkariin, kun halusin tietyn kannen.
PoistaKansi on kiva. Onko nämä suomeksini lukemisen arvoisia?
VastaaPoistaOlenko ymmärtänyt oikein, että luet myös ruotsiksi? Jos luet niin ruots. tai eng... Teksti on helppoa, koska kappaleet ovat lyhyitä. Ne ovat päivätty esim. Lauantai 30. lokakuuta 1976. LESJE.
PoistaSuomeksia tämä takkuaa, rivin lukeminen ei suju, vaan lukeminen tökkii yhdyssanojen takia. Kyseessä on kirjailija, joka ansaitsisi lokakuisen palkinnon, mutta kun Munro vei Kanadaan. Kyllä minä suosittelen, kunhan lukija ymmärtää, että tarina on hieno, mutta se tarjoillaan meille huonosti.
Opin vasta, että hyväkään käännös ei aina ole lähellekään alkuperäisen tasoinen, saati sitte huono tai keskinkertainen.
VastaaPoistaLuen /kuuntelen yhtäpaljon suomeksi ja ruotsiksi, eli kokeilen sitten varmaan jälkimmäisellä.
Myönnän olevani laiska eli luen suomeksi. Luen tieteellistä tekstiä englanniksi, mutta haluan lukea romskuja suomeksi. Toisaalta tilaan uutuuksia eng. Atwoodin toivon jokaisen löytävän, hän on niin monipuolinen.
Poista