Jojo Moyes (1969 ) on englantilainen viihdekirjailija, jonka teoksia on julkaistu yli 30 kielellä. Hän työskenteli toimittajana ennen ryhtymistään täysipäiväiseksi kirjailijaksi. Englanninkielinen alkuteos Me Before You ilmestyi vuonna 2012. Kirjan on suomentanut Heli Naski. Aiemmin häneltä on suomennettu Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (2014). Moyes joutuu käyttämään tässä oudompaa termistöä, mutta selviää hyvin ja ujuttaa ne huomaamattomasti tekstiinsä. Myös suomentaja kääntää nämä erittäin hyvin ja luontevasti. Olen tehnyt kuntoutustieteen opintoja ja olen jonkin verran selvillä käsitteistä.
Kerro minulle jotain hyvää on mitä puhtainta ja parhainta chick-lit genren kirjallisuutta, ja joskus on vain pakko lukea kevyttä ja viihdyttävää. Tarina on kuitenkin hieman erilainen ja käsittelee vaikeitakin asioita. Moyesin tarina tapahtuu etuoikeutettujen miljöössä, joten tarina ei ole tosielämän tavisten otteissa. Mutta mitä se haittaa? Sitä hilpeämmin lukija kihertää kirjan hassuudelle. Ja mistä sen tietää, jos rikkailla olisikin monta avustajaa ja seuraneiti vielä sitten lisänä, joka sipsuttaa pölyhuiska käsissä pitkin huoneita. Oikeastaan huokasin helpotuksesta, että avustaja ei paljastu lopussa sisustussuunnittelijaksi, antiikin asiantuntijaksi tai taidekonservoijaksi. Neiti Clark on rooliinsa sopivan hulvaton, kaksikymmentäkuusivuotias nainen, joka ei ole edes koskaan miettinyt, mitä haluaa tehdä isona.
Aloitetaan kirjan tarkastelu lopusta. En spoilaa missään vaiheessa, joten tekstini lukeminen on turvallista. Lukiessani mietin loppua ja mielestäni vaihtoehtoja oli kolme eli ensimmäisenä tarjokkaana olisi kunnon siirappimainen Happy end, jossa parivaljakko juoksee hiekkarannalla kohti auringonlaskua. Toisena vaihtoehtona tarjoilin traagista loppua, jonka olisi voinut aiheuttaa keuhkokuume, ja lukija olisi vuodattanut kyyneltulvan. Kolmantena loppuna olisi voinut olla kunnon puppua, joka olisi lässäyttänyt koko kirjan. Oliko loppu kuitenkaan mikään noista? Jos kirja olisi ollut amerikkalainen, niin loppu olisi ollut erilainen. Sama pätee myös lukijaan, eurooppalainen ihminen tunnistaa ”paikan”. Joskus voimme lukea kirjan ymmärtämättä sen loppua tai se voi jäädä avoimeksi. Silti kirjasta voi pitää. Jojo Moyes kirjoittaa selkeän lopun, joka säväyttää. Pidin kirjasta, mutta minä en tiedä, pidinkö lopusta? Minä en vain osaa / halua arvioida loppua / en ole elänyt vielä tarpeeksi ymmärtääkseni. Tarvitsin kokonaisen kappaleen esittääkseni mielipiteeni, että en kykene ottamaan kantaa loppuun. Jos kyseessä ei olisi fiktio, niin pakottaisin itseni miettimään asiaa, ja minun olisi kyettävä muodostamaan mielipide, mutta nyt tyydyn vain jättämään asian auki. Miten chick lit kirja on, jos lukija ei laitakaan aivojaan narikkaan? Ystäväni oli sairaalassa joitakin viikkoja sitten ja hän tekstasi, että hän haluaa kotiin ja olla taas kunnossa. Jonkun toisen mielestä tilanne olisi voinut olla hirtehinen, mutta itse koin sen oman itsensä hyväksymiseksi vaikeissa olosuhteissa ja kiitollisuudeksi elämästä.
Unohdetaan tuo edellä kirjoittamani ja hassutellaan kirjan parissa. Louisa Clark elää englantilaisessa pikkukaupungissa ja työskentelee kahvilatyöntekijänä. Kahvilan lopettaessa hän joutuu työttömäksi ja joutuu etsimään uuden työn, mutta kun mikään ei kiinnosta ja mitään koulutustakaan ei ole, niin oi voi sentään. Olosuhteiden pakosta ja vailla aiempaa kokemusta hän päätyy onnettomuudessa halvaantuneen Will Traynorin henkilökohtaiseksi avustajaksi. Louin vanhemmat eivät ole kovin kannustavia, sillä kysymykseen miehen kunnosta, isä kannustaa tytärtään, ”että tuskin hänestä on enää paljon mihinkään, jos he kerran uskaltavat päästää meidän tytön hänen kimppunsa”. Tässä tehtävässä Louisa joutuu kyseenalaistamaan koko entisen elämänsä. Työpaikka eli Granta House sijaitsi Storfolfdin linnan toisella puolella. Louisa ei joudu tekemään edes liian hankalia työtehtäviä, sillä fysioterapeutti Nathan hoitaa ne.
Minä en ole tyhmä. Tahdon tehdä sen selväksi heti kärkeen. On kuitenkin aika vaikeaa olla tuntematta aivokapasiteettiaan hiukan vajavaiseksi vartuttuaan pikkusiskon kanssa, joka hyppäsi ensin yhden luokan yli minun luokalleni ja sitten vielä vuotta ylemmäksi.
Lou palkataan tehtävään kuudeksi kuukaudeksi, ja tuolla määräajalla on merkityksensä, jonka Lou saa selville vasta myöhemmin. Hän ohittaa koulutetut hakijat Willin äidin, rouva Traynorin päätöksellä.
Onko teillä uratoiveita? Olisiko tämä teille ponnahduslauta tai jotain muuta. Haaveilette jostain tietystä ammatista?Myös Willin kanssa on ajan mittaan pientä ongelmaa. Louisan ja Willin elämät ovat olleet hyvin erilaiset. Nuoret joutuvat törmäyskurssille erilaisten taustojensa takia niin kirjallisuuden, musiikin kuin elokuvien kanssa. Lou on blondi tai bimbo ja Will upporikas, koulutettu, joka oli toiminut Madingley Lewinsin-yrityksen entisenä osakkaana.
Katsoin häntä ilmeettömänä?
Oliko tämä jonkinlainen kompakysymys?
”Minä …en ole oikeastaan ajatellut niin pitkälle. Sen jälkeen, kun jäin työttömäksi. Minä vain.”
Nielaisin. Tahdon vain päästä taas töihin”
”En vain oikein pidä ulkomaisista elokuvista.”
”Melkein kaikki elokuvathan ovat ulkomaisia. Luuletko, että Hollywood on Birminghamin esikaupunki?"
”Hauskaa.”
Willin elämä on onnettomuuden jälkeen ollut alamäkeä, hän oli ennen vastuussa yrityksestään ja elämästään. Will vihaa asumistaan vanhempiensa kanssa ja kaipaa Lontooseen keskelle elämän sykettä. Lou on mahdottoman tehtävän edessä, kun hänen roolinsa tehtävät valkenevat hänelle. Kirja on valinnoista, joita kukaan ei voi tehdä puolestasi tai ainakaan kenenkään ei pitäisi voida tehdä niitä puolestasi vai miten se sittenkään on? Entinen tyttöystävä Alicia menee Willin hyvän ystävän, Rupertin, kanssa naimisiin. Elämä jatkuu jossain tuolla toisaalla.
Kerro minulle jotain hyvää on nykyajassa tapahtuva unohtumaton ja epätavallinen "love story". Se on aidontuntuinen tarina elämästä sen sivupoluilla. Totta kai tämä tuo mieleen Olivier Nakachen ja Éric Toledanon ohjaaman elokuvan Koskemattomat. Valehtelisin, jos sanoisin, että en olisi ajatellut Emmerdalen vuoden sisällä katsottuja jaksoja. Palatakseni kirjoitukseni alkuun, jossa pohdin kirjan loppua. Uskoisin, että moni sanoo kirjan olevan hyvä. Mutta kuinka moni sanoo, että ai että, kun mä pidin lopusta, ihan fantsua? Chick-lit, joka laittaa sinut ajattelemaan? Voin suositella tämän lukemista.
Jojo Moyes Kerro minulle jotain hyvää
Gummerus 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.
JK. Haluan vielä palata tähän kirjaan. Jos tämä tarina olisi päätetty hieman aiemmin, olisin pitänyt enemmän. Lopun siirappiset marenkikuorrutukset karsivat pitämistäni. Minun on kuitenkin sanottava, että vaikka tämä on vain kirja, niin en kuitenkaan hyväksy kirjan loppua tai Willin päätöstä. Voidakseni sanoa toisin joidenkin asioiden pitäisi olla huonommin. Olen velkaa tämän lisäyksen niiden ihmisten takia, jotka tunnen tai olen tuntenut. Minun elämän arvoja tämä kirja loukkaa pahasti. Monet lukijat ottavat tämän ihanana love storyna, mutta rakkauskertomuksena en tätä pidä. Eikä tämä kunnioita elämää kaikkien oikeutena.
Kivalta kuulosti. Tykkäsin Jojo Moyesin ensimmäisestä kirjasta ja odotan tätä kovasti kirjastosta :)
VastaaPoistaMinäkin pidin viime vuoden kirjasta. Tämä on parempi, pidin tästä monella tavalla.
PoistaChick lit -genrehän on laaja ja sen raamien sisälle mahtuu melkoinen määrä viihdettä eri tyylillä ja sävyllä kirjoitettuna. Itse en ajattele, että chick litin pitää olla kevyttä hömppää. Voi se sitäkin olla ja usein kai onkin, mutta toki löytyy sitten astetta vakavampaakin, syvällisempää. Eiväthän dekkaritkaan ole samasta puusta veistetty, vaan tyylejä on monia ja osa on kevyempää, osa sitten tummempaa ja raskaampaa.
VastaaPoistaItse en jaksa niitä shoppaus- ja biltetyskirjoja, mutta onneksi löytyy muunlaistakin chick litiä minun makuuni. Brittikirjailija Jane Fallon kirjoittaa myös ihan hyvää chick littiä, jossa on ihan sisältöäkin. Ei siis pelkkää kohellusta ja pintaliitoa. :-)
Minulla on muuten mielipide kirjan lopusta. Minusta se sopi kirjaan: se oli Willin, yhden ainoan henkilön, valinta. Joku toinen varmasti voisi valita toisin. Sellaista se on: eri ihmiset valitsevat eri tavalla. Pidin kirjasta ja tässä eräs, joka sanoo "kyllä, minusta kirjan loppu sopi kirjaan". En nyt sanoisi, että fantsua mutta eihän chick litin aina tarvitse ollakaan, mielestäni. :)
Tuota genren laajuutta yritin tuoda tuossa esiin. En jaksa aina ankeaa, pahaa jne. Dekkari mahtuu Keltaiseen kirjastoon jne. Minä en jaksaisi näitä shoppailukirjoja ja en ihan siirappia eli Barbara Cartland jäisi lukematta.
PoistaMinun on vähän vaikea kommentoida loppua, kun en voi avata sitä. Will oli minulle ongelma tai hänen rahansa oli minulle ongelma, sillä loppuhan vaatii rahaa ja
toisaalta näen, että raha olisi voinut olla avain toisenlaiseen loppuun.
Jane Fallon ei sano minulle mitään.
En osaa lukea siten, että tämä on vain kirja, että eihän tämä ole totta. Tämä on Willin valinta, MUTTA... En siis osaa vain jatkaa. Tuo fantsu sana on tuossa oleellinen. Minusta Moyes kirjoittaa lopun hyvin. Se ei pilaa kirjaa, mutta kyse on, että hyväksynkö lopun ja sitä en tee. Will ei vain ole sellainen, että se ok. Huom Joudun muotoilemaan tuon edelliseen lauseen noin, etten tulisi sanoneeksi liikaa. Jossain tilanteessa voisin sanoa ok, mutta se tarvitsi paljon enemmän, vieläkin raskaammat argumentit.
Tämä on ilmeisesti hauskempi kuin ensimmäinen suomennettu? Se oli rajoilla oliko liian siirappinen makuuni, mutta tämä ilmeisesti ei valu niin paljon? :D
VastaaPoistaHuoletta voit lukea tämän, sillä tässä on eri sävyjä, asioita, joita on pakkoa ajatella. Huumori on hauskaa ja keventävää.
Poista