David Vann Kylmä saari

Äiti ei ollut totta. Hän oli jokin varhainen uni, toivekuva. Hän oli tietty paikka. Lunta, niin kuin täälläkin, kylmää. Puutalo mäellä, alapuolella joki. Oli pilvinen päivä, vangittu valo jotenkin kirkasti vanhan valkoisen maalin rakennusten seinissä, ja minä tulin koulusta. Olin kymmenvuotias, kävelin yksikseni, kävelin pihalla likaisten lumilaikkujen halki ja nousin kapealle kuistille. En jaksa muistaa mitä silloin ajattelin, en jaksa muistaa millainen olin tai miltä minusta tuntui. Se kaikki on kadonnut, pyyhkiytynyt pois. Avasin ulko-oven ja löysin äidin kattoparteen hirttäytyneenä. Anteeksi, minä sanoin, peräydyin ja suljin oven.

Olin taas ulkona kuistilla.

David Vann (1966) työskentelee professorina Warwickin yliopistossa Englannissa. Alkuteos on  Caribou Island (2011). Kirjan on suomentanut Irmeli Ruuska. Ennakko-odotukseni kirjan suhteen olivat jotain Cormac McCarthyn ja Eowyn Iveyn Lumilapsen suuntaisia. Kirjailija ei sanonut minulle mitään. Oletan tämän olevan ensimmäinen häneltä suomennettu romaani.

Kylmän saaren miljöönä on hyinen ja karu Alaska. Keskiössä on pariskunta, joiden avioliitto on kestänyt kolmekymmentä vuotta. Garyn ja Irenen parisuhde on lopussa, kumpikin tietää sen, mutta välttelee asiaa. Aikuiset lapset ovat läsnä, mutta eivät osaa tulkita näkemäänsä. Mark jää hyvin etäiseksi ja paperiseksi koko elämänsä suhteen. Rhonan ja äidin suhde on hyvä ja välittävä. Rhona haaveilee häistä hammaslääkäri Jimin kanssa.

Aviopari syyttää toinen toistaan elämänsä tärvääntymisestä. Kirjassa on voimakasta vastakkain asettelua: Kenain niemimaa Alaskassa, erämaa ja eristävyys, perhe, Irene ja Gary. Luonto on valtava jättiläinen. joka puristaa nämä ihmiset kasaan. Alaskan villi luonto on läsnä, lukujen alussa on voimakas maisema kuin vinjettinä ohjaamassa lukijaa jylhään tarinaan.

Hyvä kotihan tämä on ollut. Mutta isäsi haluaa jättää minut ja ensimmäinen askel on muutto saareen. Jotta tuntuisi, että hän on yrittänyt.

Äiti, tuo ei pidä paikkaansa. Meillä kaikilla on sääntömme, Rhoda. Ja isälläsi tärkein sääntö on, ettei hän saa näyttää koskaan roistolta.

Äiti, hän rakastaa sinua.

Irene nousi ja halasi tytärtään. Hyvää yötä, Rhoda.

 Irene kertoo tyttärelleen äitinsä tarinan. Hän kertoo myös, että Gary on jättämässä hänet, mutta odottaa sopivaa tilannetta. Hän on ennenkin paennut hankalia tilanteita ja jättänyt väitöskirjan kesken. Päänsäryn repimä Irene on kivusta sekaisin ja lopussa. Gary haluaa toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa syrjäiselle saarelle rakennettavasta mökistä ja Irene on valmis hulluuteen. Kenenkään suhde ei voi hyvin. 

Heidän oma talonsa ja heidän poikansa Markin talo olivat Skilakin rannalla ainoat rakennukset, nekin piilossa puiden suojassa, niin että järvi näytti yhä esihistorialliselta, kesyttömältä. Mutta eihän rannalla asuminen vielä riittänyt. Nyt he muuttaisivat maista Caribou Islandille.

 

Kylmän saari on karu kirja ihmissuhteista ja väsyneistä unelmista. En voi sanoa, että pitäisin lopusta. Vannin aihe on iänikuinen parsisuhdedraama, mutta hän uudistaa sen mielenkiintoiseksi. Tarina tarvitsee loppunsa, yksi loppu olisi voinut olla avoin, toinen luonnon sanelema, mutta Vann on valinnut ihmisten itsensä muokkaaman lopun tai sitten hän ei ole valinnut mitään…. Vann kirjoittaa hyvin ja voisin lukea enemmänkin, mutta edellyttäisin uusiutumista, sillä en halua rypeä kurjuudesta toiseen.  

Olen kirjoittanut tekstini näin tähän asti, mutta surffasin netissä ja löysin yllättävää tietoa, jota en voi tarkistaa. Ja tässä vaiheessa huomaan joutuneeni varsinaiseen verkkoon. Tämä ei sittenkään ole niin yksinkertainen kirja. Tämä ei oikeastaan edes aukea tällä lukemisella, itse asiassa ei edes tämän kirjan avulla. Pelkoni ei ole aivan aiheeton tuon toiston suhteen, sillä Vannin palkittu esikoisteos on novellikokoelma tai paremminkin muutaman tarinan kokoelma Legend of Suicide. Minulla ei ole tuota kirjaa.  Netistä löytyy tietoa, että Vannin isä on tehnyt itsemurhan. Tässä Kylmässä saaressa Irene on kymmenvuotias, kun äiti tekee itsemurhan ja Vann itse lienee ollut 13-vuotias. Kirjan takakansi kertoo sukupolvelta toiselle kertautuvista kohtaloista ja tuo taitaa olla enemmän kuin totta. Eli edellä sanomani uusitutuminen on myös jatkon edellytys.  En niin kamalasti ihastunut kirjaan lukiessani, mutta lisääntyneen tiedon valossa arvioin tätä eri tavalla. Tulin uteliaaksi tuon aiemman teoksen suhteen.  Kannesta en pitänyt lainkaan, sillä Alaskan havumetsät olisivat tarjonneet enemmän.

David Vann Kylmä saari

WSOY 2014. Kustantajalta. Arvostelukappale. Kiitoksin.

Kirja on luettu mm. blogeissa:

Lukuisa

P. S. Rakastan kirjoja