Michael
Cunningham (s. 1952) on yksi Yhdysvaltojen
merkittävimmistä nykykirjailijoista. Kirjailijana hän teki läpimurtonsa Pulitzer-palkitulla
romaanillaan Tunnit. Michael
Cunningham asuu New Yorkissa ja opettaa luovaa kirjoittamista Yalen
yliopistossa. Alkuperäisteos on By
Nightfall. Kirjan on suomentanut Laura Jänisniemi.
Kustantaja myy kirjaa takakannen
lauseella: Se on ylistyslaulu öiselle New Yorkille, elämän pienille
sattumuksille ja kauneudelle. Luin itse kirjan ensimmäisen kerran istuen miljoonakaupungin
hotellin ikkunalla. Olin yksin maailmalla ja tuo lause tuli osaksi minua niinä pitkinä
viikonlopun yön tunteina. Katsoin vuorokauden läpi sykkivää kaupungin eloa ja maistelin
Cunnighamin täydellisiä lauseita. Tuskin olisin voinut lukea tuota kirjaa otollisimmissa
olosuhteissa. Kuinka täydellisesti tuo kiteyttää kirjan? Joskus pienet, viattomattomat
sattumukset suistavat kaiken.
Kirjan teemana on
parsisuhde, elämän tarkoitusta etsivän miehen tarina, vanheneminen,
vanhemmuus, kuolemakin sekä seksuaalisten identiteettikategorioiden
murtaminen. Kerronta on kolmannen persoonan kautta, välillä lukijaa otetaan
ajatuksiin. Lukija seuraa tapahtumia Peterin kertomana ja välittämänä. Hieman
samalla tavalla kuin katsoja kuulee enkelien omat ajatukset ja enkelien kuulemat
ajatukset elokuvassa Berliinin taivaan
alla. Tarinan käynnistyessä kirjan pariskunta lipuu taksissa Manhattanilla, jossa hevosen mahdollisen kuoleman absurdius saa ajatukseni harhautumaan Don
Delillon kirjaan Cosmopolis. Urbaani miljöö
ja sen ihmiset haparoivissa suhteissaan ovat Cunninghamille tyypillisiä.
Ehkä ihmissydäntä eivät loppujen lopuksi sykähdytäkään toisten hyveet vaan miltei sietämättömän osuva tuttuuden tunne, kun näemme heidät alhaisimmillaan, surullisina, mässäilemässä, tekemässä typeryyksiä.
Pariskunta elää
New Yorkin upeissa taidepiireissä. Nelikymppinen Peter Harris on
taidegalleristi. Hänen vaimonsa Rebecca on arvostettu taidelehden
päätoimittaja. Pariskunnan elämä säröytyy, kun Rebeccan kulkurimainen pikkuveli,
23-vuotias Mizzy, löytää heiltä väliaikaisen asumuksen. Kauniin ja huolettoman
Mizzyn elämä keskittyy joutenoloon ja huumeisiin. Tytär Bea rakentaa omin ehdoin erilaista
elämää Bostonissa. Hän toteaa isälleen puhelimessa:”
Minä luulen, että sinä rakastit minua niin hyvin kuin osasit. Sinulla taisi
olla omia puutteita.”
Peterin ja Mizzyn välille syntyy yhteys, jota Peter ei ollut odottanut. Mizzyn nuoruus, menetetty ja taakse jätetty suistaa Peterin. Cunningham kuvaa hyvin, että lokerointi on väärin, kuinka ihmisiä ei pidä syyllistää kuvioista, jossa ihmiset elävät elämäänsä riippumatta seksuaalisesta
suuntautumisestaan. Ei elämä ole vain mustaa ja valkoista. Tässä
teoksessa olisi yllin kyllin tarttumapintaa, mihin pureutua, kuten intertekstuaaliset
viittaukset Thomas Mannin teokseen Kuolema
Venetsiassa, jossa iäkäs kirjailija hullaantuu nuoreen poikaan.
Itselleni tuo Mannin pieni, ohut teos on ollut aina merkittävimpiä tämän kirjailijan
tuotannossa. Cunninghamin tarjoama taiteen maailma kulissina on kiehtova,
mutta en ole tarpeeksi taidefriikki, joten taidetrivia hulahti ohitseni. Peterin hahmoon
tunsin sympatiaa ja kiintymystä.
Tätäkö se on? Onko myötätunto toista ihmistä kohtaan ainoa asia jolla on todellista merkitystä? Rakkaus, anteeksianto, sietäminen.
Ei se ole niin yksinkertaista. Kyky välittää toisesta olennosta, kyky kuvitella, millaista on olla toinen ihminen, kuuluu kokonaisuuteen. Se on tärkeää satunnaisille pyhimyksille (jos sellaisia on), mutta se on vain yksi osa elämää, helvetin suurta ja sekavaa, sydäntä raastavaa elämää.
On se silti jotain.
Illan tullen on kaunis romaani, mutta ei
parhain lukemani Cunningham. Tämä on parempi kuin Lumikuningatar, mutta miten mikään voisi ohittaa romaania Tunnit? Korkealle minä tämän sijoitan. En rankannut kirjoja järjestykseen kirjan
ilmestymisvuonna. Googlasin kuitenkin Lumiomenan parhaat vuonna 2011 täällä ja tuon
perusteella arvioisin, että olisin rankannut tämän kymmenen parhaimman lukemani
joukkoon vuonna 2011 ulkomaisissa, ehkäpä viidenkin.
Pidin kirjan opusta. Pidin mahdollisuudesta.
Muutahan epätäydellisillä ihmisillä ei ole. En tiedä, haluaisinko edes lukea
täydellisen ihmisen kirjoittamaa kirjaa. Uskon, että jokainen ihminen on itse
vastuussa omasta elämästään, eikä omia epäonnistumisia voi sälyttää toisen
vastuulle. Omistaisinkin tämän epätäydellisille ihmisille ja meitähän on.
Illan tullen on
luettu niin monissa blogeissa, että tyydyn vain muutamaan linkkiin.
Lucy ja Berlin. s. 29
Tämä odottaisi minua hyllyssä, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi ottaa lukuun. Tunnit oli ihana kirja, ja toivon pitäväni tästäkin.
VastaaPoistaToivon, että pidät, sillä minä pidin niin kovasti tästä kirjasta. Tunnit on mahtava.
PoistaTämä ei kyllä minuun napsahtanut, mutta kirjamakuja on monenlaisia ;)
VastaaPoistaEn löytänyt sinun linkkiä. Olet niin oikeassa, että aina kaikessa on kullakin minun mielestäni näkemyksenä. Ja niin on hyväkin. Mutta voi minä viihdyin taiteen maailmassa.
PoistaMai Bean osuutta ihmettelen, se on niin irtonainen ja turhakin.
Poista