Helen Garner (1942) on australialainen kirjailija,
käsikirjoittaja ja toimittaja. Alkuperäisteos Spare room ilmestyi vuonna 2008. Kirjan on suomentanut Taina
Wallin.
Vierashuone on
koskettava teos ystävyydestä ja elämän rajallisuudesta. Kirjan kertoja on
Helen, joka ottaa sairaan ystävänsä luokseen kolmeksi viikoksi. Kirjassa
kuvataan ystävän viimeisiä viikkoja syövän kourissa. Kirjan taustasta voi
paljastaa sen, että se pohjaa hieman todellisuuteen ja kuolleeseen
ystävään, ja kirjailija on tehnyt jännittävän valinnan jättäen oman etunimensä
kirjan kertojaan.
Yleensä vältän tämän aihepiirin kirjoja. Olen luokittanut nämä
”sairauskirjojen” laajaan genreen. Olen
sen ikäluokan ihminen, jolle Erich Segalin Love
Story on opettanut elämän karut kasvot. Elokuva on personoitunut täysin
näyttelijöihin Ryan O’Neal ja Ali MacGraw eli en voisi katsoa sitä
uudistettuna, vaikka elokuvan olen nähnyt vasta paljon kirjaa myöhemmin. Palatakseni
sairausgenreen, niin luin viime vuonna Lisa Genovan kirjan Edelleen Alice ja Puolinainen.
Ensimmäinen oli ansiokas työ ja jälkimmäinen lähinnä lääkärin työsuoritus. Edelleen Alice toimi paremmin, koska se
liikkui yliopistomaailmassa, jonka kirjailija/lääkäri hallitsi tutkijataustansa
vuoksi. Jälkimmäinen tarina oli liian vaikea teoreettisen osaamisen kautta
kerrottavaksi, sillä se jätti hyvin kylmäksi. Mutta voi miten paljon paremmin John
Bayley kirjoitti ensimmäisestäkin aiheesta kirjassa Elegia Irikselle. Siitä puuttuu kaikki Genovan falski keinotekoisuus, kun Bayley kirjoittaa todellisen tarinan, eläneen tarinan, rinnalla kulkeneen tarina. Garnerin
kirja on alusta lähtien uskottava ja aito. Garner on kirjoittanut hymnin
ystävyydelle, joka vie ystävyyden sen äärirajoille asti.
Helen valmistautuu ystävänsä tuloon Melbournessa, sijaa vuodetta
ystävälleen Nicolalle. Hän valmistautuu ystävänsä tuloon tämän arvoja
kunnioittaen fengshui-henkisesti. Nicola tulee etsimään viimeisiä apuja
vaihtoehtoishoidoista Theodore-instituutista, kun länsimaisen lääketieteen
edustajat ovat lyöneet hanskat tiskiin. Ihminen rakastaa elämäänsä ja on valmis
turvautumaan oljenkorsiin. Ehkä tuo kaikki on kekseliäisyyttä kuoleman edessä. Toivoa
haetaan terminaalivaiheessa vaihtoehtolääketieteestä, uskomushoidoista jne. Nicole
torjuu tuskallisen totuuden. Helenin tarjoama yhteydenotto palliatiiviseen
yksikköön saa ehdottoman ein. Nicole kokee sen viimeisenä etappina kuolemaan.
Helen ei osaa aavistaa, mitä on
edessä. Helen joutuu moninaisiin rooleihin, sillä hän on yhtä aikaa ystävä, sairaanhoitaja,
psykologi ja suojelusenkeli – ja ainoa joka sanoo totuuden. Nicola on
lukkiutunut toivoon, sairauden selättämiseen, hänelle riittää lääkärin
ystävälliset sanat. Silti Helen kuulee öisin vieraansa itkun.
Helen miettii hoitajan kysymystä Nicolan uskonnollisesta vakaumuksesta. Veteraanimeditoija
ja joogi?
”Koska olen työssäni huomannut, että jotkut ihmiset eivät missään vaiheessa suostu kohtaamaan kuolemanläheisyyttä. He jatkavat taistelua viimeiseen hengenvetoon. Carmel vaikeni hetkeksi. ”Ja se on yksi tapa käsitellä asiaa.”
Nicola on kuusikymmentäviisivuotias, joka kokee, että ystävä on tehnyt
työtä, ollut naimisissa, perustanut perheen, kun hän itse on vain heittänyt
elämänsä hukkaan varakkaan perheen boheemina lapsena. Hänen elämänsä on kesken,
elämättä. Nicola on sen ikäinen, että hän voisi olla isoäiti, mutta hänellä ei
ole edes lapsia. Helen joutuu pohtimaan, missä menee ystävyyden raja, mihin
asti voi tukea?
”Kaikkien on kuoltava”, Bessie sanoi. ”Minunkin. Ja Hughien. Ja kuule mummi, jos me kuoltaisiin, sinä kuolisit myös. Koska olisit niin kamalan surullinen.”
Vierashuone kuvaa taitavasti kahta voimakastahtoista naista.
Tarinan kertoo Helen. Nicola ei saa omaa ääntä kertojana. Tarina on siten
yksisuuntainen ja dokumentaarisen tuntuinen, mutta samalla myös
totuudenmukaisempi, sillä Helen elää todellisuudessa, tuntien toisen kivun ja
kärsimyksen hyväksyen realiteetit. Vierashuone on fiktiivinen kertomus,
mutta sen taustat luovat kirjan aitouden, myötätunnon ja lämmön tarinaan. Tämä
on kaunis muotokuva kahden naisen ystävyydestä, joka kestää loppuun asti. Sain
tämän kirjan tiistaina ja luin sitä myöhään. Vaikutuin kirjasta sen raskaasta
aiheesta huolimatta, sillä kaiken kivun ja luopumisen edessä se julistaa, että
elämä on juhla, josta moni ei haluaisi lähteä kesken pois.
Helen Garner Vierashuone
Atena 2015. Arvostelukappale. Kiitoksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentilla!