Anneli Kanto Pyöveli

Anneli Kanto on tamperelainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Olen lukenut aiemmin hänen esikoisromaaninsa Piru, kreivi, noita ja näyttelijä, joka liikkuu osin saman aihealueen piirissä kuin nyt luettu kirja. Tämä kirja tuo mielen Mika Waltarin Mikael Karvajalan tarinan sekä Milja Kauniston Olavi Maununpoika -trilogian, jonka viimeistä osaa luen parhaillaan. Karvajalka on yksi tärkeimpiä lukemiani kirjoja Turmsin ohella. Myös noituuden osalta teksti oli tuttua. Esimerkiksi viime vuonna luin Leena Virtasen kirjoittaman Noitanaisen älä anna elää, joka on tosikertomus noitavainoista Suomessa 1666–1671. Kannolta luin viime vuonna hyvin erilaisen kirjan eli Pala palalta pois – Kertomuksia Alzheimerin taudista.  Pyöveleiden tarina on osin tuttua aihepiiriä, sillä olen lukenut Hannele Klemettilän kirjan Keskiajan pyövelit. Pyövelin tyylikkään kannen on suunnitellut Jenni Noponen.

 Anneli Kannon Pyöveli on fiktiivinen, mutta todellisiin tapahtumiin perustuva. Monilla kirjan hahmoilla on historiallinen esikuvansa, vaikka Johann-pyövelin, tuomari Wisanderin ja apteekkari Eggertsin elämänkulku on kuvitteellinen.

Me olemme vanhaa ja kunniakasta pyövelisukua. Jo isoisä oli pyöveli, vaikka häntä en muista, sillä hän kuoli, kun olin vielä sylilapsi. Hänestä ja isoäidistä olen kuullut isältä.

 Kirjan miljöönä on 1600-luvun yhteiskunta Pohjanmaalla, sillä tapahtumissa liikutaan Vaasassa ja Uudessakaarlepyyssä, mutta tarina kulkee myös Venäjällä ja Saksanmaalla. Ajankuvana taustalla hahmottuu Euroopan pyövelien historia, 1670-luvun Pohjanmaan noitavainot sekä mestaripyöveli Heikki Hakalaisen 40 vuotta kestänyt työura. Haastattelussa Kanto kertoo, että: ”Pyövelit olivat tarpeellisia yhteiskunnan virkamiehiä, mutta heitä halveksittiin ja kohdeltiin julmasti. Pyövelin pojalla ei ollut muuta tietä kuin tulla pyöveliksi, pyövelien tyttäristä tuli pyövelinvaimoja tai huoria.”

…

Tuomari on kaikkien yläpuolella. Mutta tuomarinkin yläpuolella on pyöveli, sillä ilman häntä ei rikollista rangaista. Tuomari ratkaisee, kuka on tehnyt pahan teon, varastanut, väärentänyt, puhunut valhetta tai tappanut. Hän määrää syylliselle rangaistuksen, mutta laki ei toteudu ilman pyöveliä, joka on tuomarin oikea käsi.

Pyövelien keskiössä on kolme miestä: pyöveli, apteekkari ja tuomari. Näiden välille rakentuu outo yhteys.  Pyövelin poika Johann omaksuu totuuden, että pyövelinpojista tulee pyöveleitä ja papinpojista pappeja. Hänen kohtalona on perintöpyövelin osa, halusi hän sitä tai ei, eli hän rikkeettä tai syyllistyen rikokseen. Hänet lähetetään kisällinoppiin Saksanmaalle Lyypekkiin päästäkseen pyövelien ammattikuntaan. Pyöveli oli yhteiskunnalle välttämätön rangaistusten toimeenpanijana ja järjestyksen ylläpitäjänä ja toisaalta tappajana ja tarpeen vaatiessa kiduttajana, ja häneen suhtauduttiin ristiriitaisesti, halveksien ja kammoten. Edes jumalanpalvelukseen ja ehtoolliselle häntä ei kelpuutettu varauksetta. Pyöveli oli se, joka seisoi elämän ja kuoleman portilla eikä pappi.  

Nevanlinna on kaupunki. Olen kuullut, että Viipuri on vielä suurempi, mutta Nevanlinna on tarpeeksi suuri minulle. Täällä käydään paljon kauppaa. Kaupungissa on suomalaisia, ruotsalaisia, saksalaisia ja venäläisiä. Venäläiset nimittävät kaupunkia Nijenšantsiksi.

Johannin palattua Vaasaan samaan aikaan seudulle saapuu myös outo kulkija vaimoineen, joka kertoo olevansa apteekkari Petter Eggerts ja tulevansa kaukaa Nevanlinnasta. Seurue oli joutunut kuitenkin ryöstön kohteeksi ja menettänyt rahat ja todistukset.  Pietin Sipinpoika alias Per Grelsinpoika ja tuleva Eggerts haki apteekkarinkisällin opit Nevanlinnassa kohtaamaltaan apteekkari Fredric Stappeniukselta.

Sinä vuona ruoskin yhden naisen Vaasassa ja kolme Vöyrillä sekä seitsemän Lapualla. Mestasin naisen Närpiössä, toisen Mustasaaressa ja Vöyrillä kuusi.  Se oli pahin vuosi, mutta ei ainoa.

Pohjanmaan noitavainojen alkaminen ja niiden luoma uhka vaikutti niin tuomarin, apteekkarin kuin pyövelin elämää. Noitavainot käytiin pahimmillaan juuri Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla, jossa paholaisen liittolaisia jahdattiin, ilmiannettiin ja epäiltiin.  

Tuomari Wisander oli ymmällään. Hänkin epäili, että noituutta oli käytetty papin tappamiseen, mutta noidista hän tiesi kovin vähän. Vasenius olisi tiennyt enemmän, mutta tämä oli nyt kuollut, ehkä juuri tietojensa tähden.

 Katovuodet ja piinaavat taudit veivät miestä säätyyn katsomatta. Pyövelikin hautaa lopuksi kirveensä ja köytensä metsän kuoppaan ja noitavainotkin laantuvat. Kissan kanssa kaksin käy pyövelin päivän toimet, sillä jopa kerjäläiset karttoivat pyövelin tupaa.

Kannon kuvaus on uskottavaa ja taustatyöhön perehtynyttä. Kirjan lopussa on mielenkiintoinen kirjallisuusluettelo, joita liitetään liian harvoin romaaneihin. Pidän Kannon ilmaisusta ja tavasta kertoa tarinaa. En pidä itseäni historiallisten romaanien lukijana, mutta se johtunee kammostani linnanrouvien ja kartanonrouvien romantiikkaan. Kanto luo elävää ajankuvaa ja avaa mikrotason historiaa eli ihminen se pyövelikin oli.

Anneli Kanto Pyöveli
Gummerus 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.