Yö ei saa tulla ja Ystävänpäivä

Tiina Raevaara (1979) on perinnöllisyystieteestä väitellyt biologi. Hän on kirjoittanut aiemmin seuraavat teokset: Eräänä päivänä tyhjä taivas (2008), En tunne sinua vierelläni (2010). Hukkajoki (2012) ja Laukaisu (2014) sekä tietokirjan Koiraksi ihmiselle (2011), joka käsittelee koiran historiaa ja evoluutiota. En ole lukenut Raevaaran Laukaisua, sillä sen aihepiiri ei ole oikein minua. Sen sijaan kauhugenre kiinnostaa minua aina jossain määrin.


Yö ei saa tulla –kirjan genre on vaikeampi määritellä eli onko se kauhua, goottikauhua, kauhua fantasian ottein vai kauhua magian ripauksin. Luin äskettäin Hautalan Kuokkamummon ja pidin siitä ja sen jättämästä fiiliksestä. Tunnetko joskus, kuinka yhdistät mielessäsi lukemasi kirjan johonkin aiemmin luettuun vaikka et löydä niiden yhteyttä. Raevaaran kirjaa lukiessa ajattelin usein Jenna Kostetin Lautturia. Yö ei saa tulla esittelyissä mainitaan yhteys E.T.A. Hoffmannin Nukkumatti-tarinaan. En löytänyt sitä omistamistani Hoffmannin teoksissa. Tarinassa nukkumatti heittää lasten silmiin unihiekkaa ja lasten nukahdettua käy kaivamassa heiltä silmät.


Kirjan minäkertoja on 25 -vuotias Johannes, Helsinkiin muuttanut nuorukainen, joka työskentelee Thedorin kultakaupassa. Kirjan miljöönä toimivat Helsingin kadut, tutut kadut, jotka kauhu pukee pahuuden näyttämöksi. Johannes tapaa pitkästä aika vanhat ystävänsä Antin ja Katariinan. Antin sisar ja Johanneksen rakastama Aalo kuoli vuosia sitten.


Minulla oli vaikeuksia Aalon nimen kanssa, sillä luin viime vuonna Anne Leinosen kirjan Ilottomien ihmisten kylän, ja siinä Aalo oli poika. Antti on päättänyt kostaa sisarensa kuoleman ja haluaa Johanneksen mukaan. Hän aikoo tappaa nykyisin lääketehtailijana toimivan kartanonherra Otto Sandvallin, jolla oli kytköksensä Aaloon. Kolmikko päätyy Sandvallin järjestämiin naamiaisiin lääkefirman tiloihin.


Raevaaran tarina tuo paikon mieleen Bruno Schulzin maagisen kaupunkikuvauksen kirjassa Kanelipuodit ja muita kertomuksia.


Kun katsahdin jälleen toiseen suuntaan, rakennusten reunustamalle Unioninkadulle, hätkähdin. Minulla oli jo pitkään ollut tunne , etten enää nähnyt niin selvästi kuin aiemmin, että minulla oli aiempaa vaikeampi kohdistaa katseeni ja erotta yksityiskohtia.

Kaupunki kuitenkin todella näytti erilaiselta kuin aiemmin. Talot kumartuivat katujen ylle, nojasivat läkähtyneinä ainoaan suuntaan, jossa oli tyhjää tilaa. Usvan, tai ehkä höyryn, määrä oli lisääntynyt katujen yllä. Se liukui autoteitä pitkin kuin vesi. Kaupunki oli musta, usva valkoista lietettä sen uomissa.

Yö ei saa tulla on hyytävä, pahuuden viittaa tarjoileva retki kumman maailmaan. Kummasti minäkin seurasin koirani Hallan liikkeitä lukiessani ja rapsuttelin sitä pitääkseni sen lähelläni. Manasin myös turhaan sammutettuja valoja illan hämärtyessä viekkaasti. En voi siis vähätellä lukukokemustani, sillä Raevaaralla on taito herkistää aistit kuulemaan ylimääräiset rapsahdukset ja varjojen häivähdykset.

Unessa seisoin kallioilla, tietenkin niillä samoilla rantakallioilla, paitsi ne ovat jyrkemmät ja kumpuilevammat kuin kalliot todellisuudessa. Tai mistä minä tiedän. Ehkä muistan väärin. En ole nähnyt sitä todellista rantaa sitten Aalon kuolema.

Antti syyttää Sandvallia siskonsa kuolemasta. Mikä osuus on Sandvallin nukkemaisella vaimolla? Mihin juonitteluun Johannes sotkeutuu? Mennyt pyrkii esiin piilostaan väkisin. Kaupungin yössä katuja pitkin lipuvat täydet raitiovaunut, joissa ihmiset niin nuoret kuin vanhat seisoivat tottuneina matkaamaan tietämättä edes määränpäätä. Jokainen tuijottaa tyhjyyteen tyhjin silmin, mustine silmäkuoppineen.

Raevaara johdattaa lukijan kauhun keskelle, jossa uni, painajaiset ja valveilla olo vuorottelevat fragmentaarisina palasina. Suosittelen lukuhetkeä kotimaiseen kauhuun.

Tiina Raevaara Yö ei saa tulla
Paasilinna. 2015. Arvostelukappale. Kustantajalta. Kiitoksin.

En löytänyt seuraamistani blogeista tähän linkkejä, joten tavoistani poiketen laitan linkin HS:n tekstiin.






Tänään on 13.2 ja perjantai, mutta huomenna Ystävänpäivä

Huomenna on ystävänpäivä Miten vietät sen? Olisi tarjolla esimerkiksi Lukumaratonia. Itse jätän tuon väliin ja ystävänpäivänkin vietän tänään. Luenko huomenna, sitä en tiedä. Luenko edes koko viikonloppuna vai menenkö ajastuksilla? Ehkä tämä viikonloppu on mielenkiintoisempi ilman kirjoja. Suljen nyt koneen ja lähden kohti Himalajantietä ja sieltä Stadiin Liike 51 :n herkkujen luo ja sieltä toisen ystäväni luo. Nappaan tämän kirjan mukaan laukkuuni, sillä kun ystävän tuntee, niin hänet osaa yllättää. En tietenkään anna tätä kappaletta, olen omistuksenhaluinen, en vie kirjaa, jota en itse pitäisi, vaan tietty toisen, ostetun.


Ystävyydessä tehdään tekoja, jotka muuten jäisi tekemättä. Luotetaan toiseen, että toinen osaa rakastaa yhtä paljon kuin itse. Ystävyydessä sallitaan toisen jatkaa rakastamista. Meillä on edessä jännä viikonloppu uuden perheenjäsenemme kanssa. Jos olet nähnyt Facebook-profiilikuvani, niin sittenhän tiedät, että värillä on väliä. Tunnustamme väriä. Jokainen minut tunteva tietää, että minulla on magian kosketus punaiseen, jossa ei kannata lähteä kilpasille kanssani. Moni on lähtenyt kilpasille - turhaan.


Toivon jokaiselle ihanaa viikonloppua ja rakkautta ystävien parissa.

Jos luen viikonloppuna jotain, niin silloin Sinun kirjeesi lumoaa minua tekstillään.