lauantai 28. helmikuuta 2015

Viikonlopun leffat ja väärinkäsityksiä


Viikonlopun leffat

Katsomme usein viikonloppuisin elokuvia, mutta hieman paremmin ennakkosuunnitelmin  kuin tänä viikonloppuna. Puolisoni soitti, että saapuu juuri Porvooseen ja heitin joitakin nimiä. Joku oli ehtinyt kuitenkin ennen häntä. Hän ehdotti elokuvaksi Kunnes kuolema meidät erottaa. Ja suostuin heti.  Visioin sen heti muistuttamaan syksyllä katsottua leffaa Ensirakkaus- Innocence.  Toinen empi hieman puhelimessa, mutta ohitin sen. Uutuus jne.  No joo, meni hieman pieleen. Kotona sitten luin elokuvan perustuvan Stephen Kingin romaaniin.
Meistä kumpikaan ei katso kauhua. Ei.  Kumpikaan ei lue Kingiä. Ei.
Muutakaan en jaksanut etsiä, vaikka kotona olisi katsomattomiakin leffoja. Ruoka tuoksui hyvälle. Porvooseen saatiin viimein kiinalainen ravintola, joka tarjoaa hyvää ruokaa
 Minulla on hieman kieroutunut huumorintaju ja kaiketi kauhussakin omia piirteitä. Ainoa Kingin minulle maistuva elokuva tai kirja on Uinu uinu lemmikkini. Jotenkin pystyn näkemään siinä jotain kiehtovaa. En nyt kuitenkaan innostu niihin.
Elokuva oli kuitenkin hyvä. Jopa suosittelen.
 
 

Tänään on vuorossa Gone Girl ja Sovitus
Gillian Flynnin samanimiseen romaaniin perustuva elokuva. Ohjaus David Fincher.
 
 
Ian McEwanin samanimiseen romaaniin perustuva elokuva. Pääosissa James McAvoy & Keira Knightley
 
 

Sunnuntaina  
Niin se käy  And So It Goes. Ohjaus Robert Reinier. Katson mielelläni Diane Keatonin elokuvia ja huokaan helpotuksesta, kun ohjaajana ei ole Woody Allen.  Tosin en tiedä, näenkö Keatonissa koskaan muuta kuin Annie Hallia .
 
 
Diane Keaton ja Michael Douglas


Koti maailman laidalla
 
Michael Cunninghamin samanimiseen romaaniin perustuva elokuva.
 


8 kommenttia:

  1. Gone girl oli kovasti mieleeni, pidin myös kirjasta valtavasti. Myös Sovitus on upea elokuva, kirjaa en ole vielä lukenut vaikka hyllyssä odottaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni luin yhden Flynnin viime vuonna, mutta se vaikuta tältä. Pidin kuitenkin lukemastani. Tuo eilinen taisi olla kesyin King. Minullakin on Sovitus kirjahyllyssä. Tosin pokkarina, jossa on tuo leffakansi.

      Poista
  2. Viimeaikaisista elokuvista The Imitation Game kannattaa katsoa. Benedict Cumberbatch - olen opetellut nimen jo aikoja sitten, se on niin hauska. Jokainen silmänräpäys ja ilme on mietitty ja kohdallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyy Porvoosta, jos on jo DVD. BC ainakin on hyvä.

      Poista
  3. Olen nähnyt näistä Sovituksen ja Koti maailman laidalla. Koin Sovituksessa valtavan ärsyyntymisen ja pettymyksen lopussa - myös kirjassa sama. Kirjan alun tunnelma on harvinaisen hieno. Kiinnostaa, miten sinä koet tuon lopun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Sovitusta jonkin matkaa, kun on merkki välissä. Alusta ainakin pidin, kun ollaan Brionyn näytelmäpuuhissa.

      Poista
  4. Gone Girl on yksi niitä harvoja elokuvia, joissa elokuva ei tosiaankaan jää kirjasta jälkeen. Pidin molemmista. Noita muita en ole sitten nähnytkään, mutta minä nyt en olekaan varsinaisesti mikään elokuvaihminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ihmeellisemmin, mutta kun täällä hornassa asutaan, niin... Ja jos saan itse vaikutettua katsomisiin. Että minulla alkaa olla Indiana, Bond ym. aarteet ja niiden metsästys kiintiöt täynnä... Pidän kovasti elokuvista, jotka liittyy johonkin hyvään kirjaan.

      Olen toiveikas Gone Girlin kanssa.


      Poista

Ilahduta minua kommentilla!