sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Yiyun Li Yksinäisyyttä kalliimpaa


Yiyun Li on syntynyt 1972 ja kasvanut Beijingissä ja asuu nykyään Kaliforniassa ja kirjoittaa englanniksi. Hän on kirjoittanut novelleja ja romaaneja ja on jo ehtinyt saada monia arvostettuja kirjallisuuspalkintoja. Helene Bützow on suomentanut kirjan englanninkielisestä teoksesta Kinder Than Solitude (2013). Yksinäisyyttä kalliimpaa on Lin kolmas suomennettu teos. Aiemmin häneltä on suomennettu romaani Kulkurit ja novellikokoelma Kultapoika, smaragdityttö.

Minulla on tapana laittaa kirjailijan syntymävuosi ja asuinpaikka blogiteksteihin. Teen sen itseäni varten, sillä hahmotan ja sijoitan kirjailijan jonkinlaisin kehyksiin. Li on kirjailija, joka taustalla on merkitystä. Amerikankiinalainen emigrantti havainnoi asioita eri tavalla, sillä hän on integroitunut länsimaalaiseen kulttuuriin tavalla tai toisella, hyvin tai huonosti. Li yhdistetään usein Jhumpa Lahiriin ja Alice Munroon. Li kirjoittaa psykologista realismia. Lahiria ja Munroa ennemmin yhdistäisin hänet Kazuo Ishiguroon, kun taas etäännyttäisin hänet Murakamista. Vaikka Murakami on opiskellut Yhdysvalloissa ja hänellä on länsimaisia vaikutteita, niin hän on  mielestäni hyvin japanilainen kirjailija. André Brink, Doris Lessing ja Nadine Gordimer ovat profiloituneet oman yhteiskuntansa kuvaajina. Eikä myöskään Li ole vapaa taustastaan. Yksinäisyyttä kalliimpaa on suomennettu englanninkielisestä käännöksestä ja englanniksihan Li myös kirjoittaa. Kääntäjä on onnistunut tavoittamaan pienemmätkin sävyt, jotka eivät välttämättä ole Linin eduksi.

Yksinäisyyttä kalliimpaa on monisyinen tarina, joka liikkuu kahdella aikatasolla eli nyky-Amerikan ja 90-luvun Kiinan välillä kuvaten myös Kiinan globalisoitumista. Li kirjoittaa hyvin pelkistetysti, välttäen kuvailua. Henkilöiden tunteet ovat hillittyjä ja hallittuja tai sitten kahlittuja. Valitettavasti oma kokemusmaailmani ei avarra Lin kuvausta ja länsimaiseen maailmaan yhdistettynä vielä vähemmän. Ja tähän viittaan edellisen kappaleen viimeisellä lauseella. Vuosikymmenten kokemuksen perusteella en edes hätkähdä kirjan kuvaamia ihmissuhteita. Naapurimaiden ohella tämä on tutuin työyhteisön täydentäjä.

Viime vuonna en kokenut Keltaista kirjastoa omakseni yrityksistäni huolimatta. Jhumpa Lahirin Tulvaniitty ja Anilda Ibrahimin Ajan riekaleita olivat parasta antia. Lin Yksinäisyyttä kalliimpaa on jälleen murhamysteeri. Luin äskettäin Antonio Muñoz Molinan kirjan Täysikuu, joka on myös rikosromaani. Viime vuonna luin myös Jayne Anne Phillisin kirjan Murhenäytelmä, joka oli tositapahtuman pohjalle rakennettu fiktiivinen tarina, jolle en kumminkaan täysin lämminnyt, vaikka fanitan kirjailijaa. Eli niin rikosromaani kuin murhamysteeri sopivat Keltaiseen kirjastoon ongelmitta.

Jotkut kirjat tempaavat lukijan mukaansa ensimmäisiltä riveiltään ja Yksinäisyyttä kalliimpaa on juuri sellainen kirja. Kirjan tapahtumat käynnistyvät krematoriossa, jossa tuhkauksen toimitus tapahtuu odottaessa.  Boyang on tuhkaamassa ystäväänsä. Kuvaus on erinomainen tarinan aloitus ja tarina käynnistyy luontevasti tästä tilanteesta. Boyang on 37-vuotias ja yksin tekemässä viimeistä palvelustaan ystävälleen. Alun osuuden tunnelmaa jäänkin kaipaankin.

Hän lähetti kummallekin jokaisen kuukauden ensimmäisenä päivänä viestin, jossa kertoi – muistutti – Shaoain olevan vielä elossa.


Moranin ja Ruyun vaikeneminen vahvisti asian olevan niin: määrätietoinen hiljaisuus saattoi tarkoittaa vain sitä, että he olivat uskollisia siinä missä hänkin.

Yksinäisyyttä kalliimpaa kertoo neljän ystävän tarinan, joita menneisyyden taakka painaa. Shaoai, Boyang, Moran ja Ruyu olivat kerran yhdessä. Boyang ja Moran ovat naapureita ja ystäviä. Shaoai on viitisen vuotta vanhempi ja Ruyu saapuu hänen perheeseensä pienestä maalaiskylästä. Moran on tuntenut yhteenkuuluvuutta Boyangin kanssa, mutta tämän tunteet kohdistuvat tulokkaaseen. Moran, Boyang ja Ruyu pääsevät koulussa samalle luokalle. Ruyun ja Shaoain ”sisaruussuhde” on ongelmallinen. Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuosissa Tsukuru  on menneisyytensä vanki. Hän ei uskalla selvittää, miksi ystävät hylkäsivät hänet, miksi hän jäi joukkion ulkopuolelle? Hän tuntee tulleensa kaltoin kohdelluksi. Myös Boyang, Moran ja Ruyu ovat sidottuja menneeseen.

 Aikuisina heitä yhdistää murhayritys, mutta onko joku kolmesta syyllinen Shaoain kohtaloon? Miksi kukaan heistä ei saa otetta elämästä, vaan avioliitot kariutuvat. Avioliitot ovat enemmän sopimuksellisempia kuin rakkaudellisia. Ruyun empatian puute johtunee lapsuuden rakkaudettomuudesta isotätien kasvattina, mutta se myös tuhoaa hänen tunnemaailmansa. Henkilöiden kanssakäymiset ovat erittäin kurinalaisia, kontrolloituja ja loppuun asti analysoituja.

He noudattivat samaa koodia, vaalivat kahden toisilleen vieraan ihmisen rinnakkaiseloa, läheisyyttä – jos heidän suhteessaan saattoi käyttää sellaista sanaa – johon liittyi kurinalainen välinpitämättömyys. Oikeastaan Boyang piti äidistään juuri sellaisena ja tiesi, ettei eräässä mielessä ollut koskaan ollut äitinsä lapsi; vastaavasti äiti ei vanhetessaan suostuisi muuttumaan Boyangin hoidokiksi.

Shaoai kuolee elettyään yli 20 vuotta vammautuneena, myrkytyksen uhrina. Ystävykset olivat yhdessä tapahtuman aikaan läsnä, mutta syyllinen ei koskaan selvinnyt. Miksi joku ystävyksistä olisi yrittänyt tappaa Shaoain? Mitä Ruyu joutui kokemaan ja miksi hän varasti jotain? Ystävysten joukko on myöhemmin hajaantunut. Moran ja Ruyu ovat muuttaneet Amerikkaan. Boyang jäänyt Kiinaan ja on siten läsnä ystävänsä ”elämässä”. Shaoai kuolema ei tule kenellekään yllätyksenä. Ruyu oli odottanut viestiä, järjestänyt sähköpostinsa Boyangin ulottuville ja tarkistanut viestit säännöllisesti. Kukaan kolmikosta ei pitänyt toisiinsa yhteyttä, mikä tuntuu olevan tavoiteltu tila.

Se ei vielä ollut pahinta. Pahin ei ole hetki, joka ryöstetään ihmisen elämästä, vaan se mitä jää hetken tilalle: kuilu johon kaikki muut hetket voivat helposti solahtaa. Painajaisesta ei herää vapaana.


Nyt hän ymmärsi, että hautajaisia ei pidetty vainajien turhamaisuuden tähden. Kuolleet ovat poissa, mutta elävät kaipaavat todistajia – hautajaisissa enemmän kuin häissä. Onni ja suru räjähtävät niissä tilaisuuksissa kuin ilotulitus; osa onnen arvosta säilyy myöhempään aikaan, vaikka sitä ei esiteltäisi muille, mutta sisäänpäin kääntynyt suru muuttuu myrkyksi.

Lin romaanit ovat haasteellisia, sillä hän kirjoittaa hyvin tiivistä tekstiä. Aluksi lukija on nimien viidakossa, koska nimet eivät avaa edes sukupuolta ja sukulaissuhteet isoine alkukirjaimineen hämmentävät. Oikeastaan tarinasta ei voi kertoa enempää. Lin kuljettaa tarinan loppuun asti. En ole lukenut aiempia Lin teoksia, mutta omistan Kulkurit. Tämä kirja herätti kiinnostuksen kirjailijan tuotantoon. Yksinäisyyttä kalliimpaa on erinomainen teos, sillä Li välittää kiinalaisen yhteiskunnan ja sen arvomaailman hyvin.

Yiyun Li Yksinäisyyttä kalliimpaa
Tammi 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

6 kommenttia:

  1. Yiyun Lin kirjat ovat tähän mennessä koukuttaneet kovasti. Odottelen tätä kirjastosta luettavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitäisi rohkaistua Kulkureihin. Olen etsinyt tuota novellikokoelmaa omaksi. eivät liiku hyvin. En ole kovin hyvä novelleissa.

      Poista
  2. Täältä pari kannustuksen sanasta: rohkaistu ihmeessä Kulkureihin ja jos saat novellikokoelman käsiisi, lue ehdottomasti. Tämäkin oli hyvä, mutta kaksi edellistä vieläkin parempia. Minäkään en tiennyt olevani novelli-ihminen, ennen kuin löysin Alice Munron ja sittemmin Lin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alice Munron takia yritän tavoittaa novellit. Sekin riittää, jos novelleissa on jokin niitä yhdistävä punainen lanka. Aion saada novellit haltuun vähitellen. Joitakin tärkeitä kokoelmia olen lukenut: Mansfieldin puutarhakutsut, Joycen Dublinilaisia sekä Blixeniä. Nyt olen ajatellut lukea blogiini Atwoodin Poikkeustiloja. Kirjailija on ollut minulle aina tärkeä. Li liikkuu surkeasti, mutta etsin kokoelmaa.

      Olin kuitenkin onnellinen tästä kirjasta, sillä en saanut makua viime vuoden keltaisiin kirjoihin. Tämän tunsin heti omakseni

      Poista
  3. Ei tämä mikään murhamysteeri ollut. Kyllä syyllistä osasi epäillä jo alussa, puolessa välissä annettiin motiivi ja kun tapahtuma loppupuolella kuvattiin, asia oli selvä, jopa niin ettei syyllisen myöhempään kaunisteluun voinut uskoa.

    Hyvä kirja silti, koska asian ydin oli, mitä tällaisen jälkeen tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että kukaan lähtee etsimään Keltaisen kirjaston kirjasta murhamysteeriä. En edes koe oleelliseksi, kuka oli tehnyt ja mitä oli tehnyt. En miettinyt syyllisyyttä lukiessani, sillä se ei ollut tärkeää. Teos on tällä hetkellä kolmen parhaan joukossa tänä vuonna. Itselleni tämä kirja avaa hyvin tuota kulttuuria siinä valossa, jossa minä itse tunnen sen.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!