Iiris Aarnimaa on nuori toimittaja, joka
matkustaa vuodeksi Irlannin Rahenyyn. Iiriksen vuokraemäntä Brigit McMahom
antaa tuntuvan alennuksen vuokraan, kun Iiris lupautuu olemaan läsnä
sunnuntaisessa teehetkessä, johon saapuu kylän katolinen pappi, isä O’Connor.
Iiris toimii tapaamisissa esiliinana, jotta puheita ei syntyisi. Iiris vaistoaa
luvattoman rakkauden läsnäolon. Pyhä Brigit on Irlannin kuuluisa
naispyhimys, jonka legenda kulkee mukana tarinassa.
Sen minä olen ymmärtänyt omasta elämästäni, että liian kaukaa ei syitä kannata hakea. Meidän sisällämme ne joka tapauksessa ovat, oli ne sitten saatu syntymässä tai tehty meihin lapsena, Brigit sanoi.
Uskonnon nimissä pyhimyksistä oli tehty maanpäällisiä ihmismielen vartijoita. Iiris ajatteli Pyhää Keviniä ja Pyhää Brigitiä ja kivikekomajoissa asuneita erakkomunkkeja: eivät he olleet tahtoneet kaventaa toisten ihmisten elämää, heille oli riittänyt oma yhteys tuonpuoleiseen, sinne kurkottaminen.
Irlanti sinänsä ei kiehdo minua mitenkään erityisesti, mutta tapahtumien miljöö sitäkin enemmän. Kirjan aiheena on rakkaus, kielletty rakkaus, pyhiinvaellus, uskonnolliset tavat ja normit, katolisuus ja etsintä. Kirjan jakautuminen osiin tekee kerronnasta hyvin hallitun. Toisessa osuudessa Iiris palaa Suomeen ja avioituu Eeron kanssa.
Hän ei ollut koskaan kysynyt äidiltä ja isältä miksi oli saanut Iiriksen nimen. Hän ajatteli, ettei ollut elämänsä aikana kysynyt moneltakaan ihmiseltä kysymyksiä, joita olisi ollut hyvä kysyä. Brigit ja isä O’Connor eivät olleet enää vastaamassa, eivätkä äiti ja isä. Eerolta hän voisi kysyä, ja ehkä hän jonakin päivänä vielä kysyisi, eikö Eero koskaan arvannut että hän söi salaa ehkäisypillereitä, että lukemattomat raskaustestit joita he olivat tehneet olivat olleet vain näytelmää.
Viimeisessä osuudessa kahdeksantoista vuotta myöhemmin Iiris palaa Irlantiin toipumaan avioerostaan. Isä Connor oli kirjoittanut Brigitin kuolemasta. Iiris tekee pyhiinvaellusmatkan Pyhän Brigitin muistopaikoille. Hän polkunsa kohtaa myös Ruairi Kavanaghin, kasvitieteilijän, omanlaisensa pyhiinvaeltajan. Iiris palaa töihin ja odottaa syksyä…
Iiriksen oli vaikea hyvästellä Ruairia, hän ajatteli jättävänsä kämmenen kokoisen palan itsestään uudelle ihmiselle, niin kuin isä O’Connorille ja Brigitille nuorena luovutettu pala olisi tullut takaisin annettavaksi eteenpäin. Lähtiessään passintarkastukseen Iiriksestä tuntui, että hänen jälkeensä katsottiin kauan.
Tämä on hyvin tavallinen tarina, mutta siirtymät tavoittavat jotain syvempää. Iiris pystyy irtautumaan menneestä, antamaan itselle mahdollisuuden. Pidän lukemastani ja tarinan tasapainoisuudesta. Jos tämä jättäisi raottamisen tulevaan pois, niin pitäisin tätä liian arkisena ja toisaalta imelyys upottaisi tarinan. En ole lukenut tekijältä aiemmin mitään, vain muiden blogitekstejä. Jalosen teksti on niin kaunista, että minä kiinnyin hänen lauseisiinsa. Hän tavoittaa jotain olennaisen kaunista elämästä. En sijoita kertomusta mihinkään tiettyyn paikkaan, en Irlantiin, sillä tuo "miljöö" ei sitoudu niinkään maantieteellisesti.
Kaiketi sukulaissielun kulku tarinassa viehätti minua enemmänkin. Spring Gentia. Gentia verna (p.o. Gentiana). Kuinka monen Gentianan ja Gentianellan eteen olenkaan polvistunut jopa Norjankin puolella? Tämä kirja rauhoitti minua lukumaratonin menossa.
Riitta Jalonen, Todistaja Brigitin talossa,
Sen minä olen ymmärtänyt omasta elämästäni, että liian kaukaa ei syitä kannata hakea. Meidän sisällämme ne joka tapauksessa ovat, oli ne sitten saatu syntymässä tai tehty meihin lapsena, Brigit sanoi.
Uskonnon nimissä pyhimyksistä oli tehty maanpäällisiä ihmismielen vartijoita. Iiris ajatteli Pyhää Keviniä ja Pyhää Brigitiä ja kivikekomajoissa asuneita erakkomunkkeja: eivät he olleet tahtoneet kaventaa toisten ihmisten elämää, heille oli riittänyt oma yhteys tuonpuoleiseen, sinne kurkottaminen.
Irlanti sinänsä ei kiehdo minua mitenkään erityisesti, mutta tapahtumien miljöö sitäkin enemmän. Kirjan aiheena on rakkaus, kielletty rakkaus, pyhiinvaellus, uskonnolliset tavat ja normit, katolisuus ja etsintä. Kirjan jakautuminen osiin tekee kerronnasta hyvin hallitun. Toisessa osuudessa Iiris palaa Suomeen ja avioituu Eeron kanssa.
Hän ei ollut koskaan kysynyt äidiltä ja isältä miksi oli saanut Iiriksen nimen. Hän ajatteli, ettei ollut elämänsä aikana kysynyt moneltakaan ihmiseltä kysymyksiä, joita olisi ollut hyvä kysyä. Brigit ja isä O’Connor eivät olleet enää vastaamassa, eivätkä äiti ja isä. Eerolta hän voisi kysyä, ja ehkä hän jonakin päivänä vielä kysyisi, eikö Eero koskaan arvannut että hän söi salaa ehkäisypillereitä, että lukemattomat raskaustestit joita he olivat tehneet olivat olleet vain näytelmää.
Viimeisessä osuudessa kahdeksantoista vuotta myöhemmin Iiris palaa Irlantiin toipumaan avioerostaan. Isä Connor oli kirjoittanut Brigitin kuolemasta. Iiris tekee pyhiinvaellusmatkan Pyhän Brigitin muistopaikoille. Hän polkunsa kohtaa myös Ruairi Kavanaghin, kasvitieteilijän, omanlaisensa pyhiinvaeltajan. Iiris palaa töihin ja odottaa syksyä…
Iiriksen oli vaikea hyvästellä Ruairia, hän ajatteli jättävänsä kämmenen kokoisen palan itsestään uudelle ihmiselle, niin kuin isä O’Connorille ja Brigitille nuorena luovutettu pala olisi tullut takaisin annettavaksi eteenpäin. Lähtiessään passintarkastukseen Iiriksestä tuntui, että hänen jälkeensä katsottiin kauan.
Tämä on hyvin tavallinen tarina, mutta siirtymät tavoittavat jotain syvempää. Iiris pystyy irtautumaan menneestä, antamaan itselle mahdollisuuden. Pidän lukemastani ja tarinan tasapainoisuudesta. Jos tämä jättäisi raottamisen tulevaan pois, niin pitäisin tätä liian arkisena ja toisaalta imelyys upottaisi tarinan. En ole lukenut tekijältä aiemmin mitään, vain muiden blogitekstejä. Jalosen teksti on niin kaunista, että minä kiinnyin hänen lauseisiinsa. Hän tavoittaa jotain olennaisen kaunista elämästä. En sijoita kertomusta mihinkään tiettyyn paikkaan, en Irlantiin, sillä tuo "miljöö" ei sitoudu niinkään maantieteellisesti.
Kaiketi sukulaissielun kulku tarinassa viehätti minua enemmänkin. Spring Gentia. Gentia verna (p.o. Gentiana). Kuinka monen Gentianan ja Gentianellan eteen olenkaan polvistunut jopa Norjankin puolella? Tämä kirja rauhoitti minua lukumaratonin menossa.
Riitta Jalonen, Todistaja Brigitin talossa,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentilla!