Tyhjien
sielujen saari on groteskin
runollinen tarina, ehkä karuin lukemani kirja. Löysin kirjan Kirjavalaan sivuilta ja päätin hankkia kirjan. Dekkaria tai trilleriä lukiessa voi todeta
Hitchcockin lausumaa mukaillen (Se on vain elokuvaa), että jokin kirja on vain dekkari.
Haurun kirjaa on pakko lukea eri tavalla, sillä hänen kirjoittamansa voisi olla
totta ja tapahtunutta.
Yleensä
kirjaa lukiessani pyrin sijoittamaan tarinan niin ajallisesti kuin
paikallisesti. Sijoitin tämän tarinan mielessäni Seilin saarelle. Periaatteessa
tällä oletuksella ei ole mitään merkitystä, mutta saarella käyneenä ja
historian tuntevana, se avaa tekstin tapahtumia eri valossa. Seili sijaitsee Saaristomerellä,
Airiston eteläosassa. Saaren historia on hyvin synkkä, sillä siellä toimi
vuodesta 1619 lähtien kruunun varoin ylläpidetty lepra- eli spitaalisairaiden
hospitaali. Spitaali oli ruton ohella keskiajan tauteja.
Tyhjien sielujen saari alkaa tarinalla, jossa spitaaliin
sairastunut nainen matkaa saarelle kuolemaan. Parantumattomien joukossa on myös
hullujen yhteisö, autuaan tietämättömien joukkio. Katrasta kaitsevat pappi ja
sisaret. Pappi ja sisar Signe saavat
naisen ohella äänensä tarinaan. Pappi on saaren ainoa terve mies. Himot ja
halut hiertävät näitä ihmispoloja. Inhorealismi pääsee paikoin esiin, kun
spitaali kalvaa ihmisruumista pala palalta pois.
Hauru kuvaa
saarelaisten elämää ja tapoja ja luonnon tapahtumia vuoden kiertokulussa. Monet
primitiiviset asiat puoltavat tapahtumien sijoittumista vanhaan aikaan. Läsnä
on niin kristinusko kuin sitä vanhempi kansanusko hiisineen. Jumala on julma, ja
hänen uhrinsa ovat saaneet vain ansaitsemansa kohtalon. He ovat itse elämänsä
tuhrineet. Kukaan viaton ei tuota tautia saisi. Spitaalia pidettiin Jumalan
langettamana vitsauksena.
Puhaltelen voikukkia. Niiden siemenet lentävät tuulen johdatuksessa kauas. Tietäisinpä, millaisen kasvupaikan ne valitsevat itselleen. Saarelta ne kuitenkin haluavat pois, enkä minä sitä yhtään ihmettele.
Joitakin
asioita mietin kirjaa lukiessani, sillä tarinan naisen taustaa ei kerrottu,
hänet oli eristetty pian synnyttämisen jälkeen miehestään ja lapsestaan. Naisen
tausta emmitytti minua, sillä hän osasi kirjoittaa ja lukea. Saarelaisia
hoitamassa käynyt lääkäri toi naiselle paperia. Miten hän osasi kirjoittaa ja
lukea? Nainen ei juuri raota menneisyyttään.
Auringon lämpö on tähän aikaan vuodesta valheellinen. Tuntuu kummalliselta, että aina iloitsemme kevään tulosta. Kuitenkin se on vain nuorikko, jonka talvi raiskaa. Kesä olettaa, että kevät tappaa talven hänen tulonsa tieltä.
Minun pestini täällä loppuu tämän kesän aikana. Me joudumme lähtemään täältä, sillä on julistettu, että sairaita ei enää eristetä. Heille on määrätty paikka kunnan sairaalassa. Minä aioin palvella edelleen Jumalaa – ei siihen kirkkorakennusta tarvita.
Tarinan
loppu on aika hurja, kun aika loppuu. Saarelle tulee naisen poika, joka uskoo
löytäneensä äitinsä kuolonkuopan ja puoliksi lahonneessa ristissä tutut nimikirjaimet.
Vielä hurjempi on seuraava lainaus. Äiti
kutsuu minua meren pohjasta. Kuuluu vienoja kuiskauksia ja narinaa, kun hän
avaa reitensä valmiiksi minulle. Riisun sadevedestä märät vaatteeni ja kahlaan
kiehuvaan mereen. Polvivedessä sukellan ja liu’un takaisin äitini kohtuun.
Hauru
kirjoittaa minimalistisesti, sanoja säästellen. En ole lukenut oikein mitään
vastaavaa. Katja Kaukosen Odelmassa on
jotain samaa. Pojan elämä mietitytti minua, sillä se lienee ollut karu. Miten
helppoa oli lukea lääkäriksi? Sekin herättää kysymyksiä naisen taustasta.
Hanna Hauru
(s. 1978) on kotoisin Oulusta ja asuu nykyään Tampereella. Häneltä on julkaistu
aiemmin lyhytproosateokset Eivätkä he
koskaan hymyilleet (2002) ja Raaka
punainen marja (2004).
Luin Kalevan Haurun haastattelun, jonka voit
lukea täältä. Haastattelusta selviää kirjan taustoja ja myös oletukseni
tapahtumien miljööstä tarkentuvat faktaksi. Tämä kirja herätti mielenkiintoni
kirjailijan tuotantoon. Hauru mahduttaa vaikuttavan tekstinsä 112 sivuun.
Hanna Hauru Tyhjien sielujen saari
Like 2005. Kotikirjasto.
Kirjan ovat lukeneet ainakin MarikaOksa,
Kirjasähkökäyrä, Bleu.
Tämä oli hurja teos, surullinenkin, välillä inhottava ja välillä pelottava. Kaikenlaisia tunteita nousi esille.
VastaaPoistaOlen käynyt Seilin saarella ja minujlle tuli heti mieleen, että kirja voisi kuvata saaren tapahtumia.
Kiitos, että muistutit mieleeni tämän kirjan, sillä voisin lukea sen uudelleen.
Niin oli hurja ja karu tarina. Luulen, että Selin tunteminen avaa enemmän. Olen itse penkonut tuota vanhaa aikaa, joten moni asia avautui helpolla. Tuo Kalevan artikkeli on hieno.
PoistaMinäkin parin tämän kirjan merkille Elegian blogissa. On kaiketi varsin hurjan tarina, Yritin kerran tuota Odelmaa, mutta jäin ihan alkusivuille. Kenties tämän kanssa menisi paremmin.
VastaaPoistaElegialta minäkin tämän nappasin. Tämä on hurja tarina, mutta pystyt lukemaan tämän, Tämä ei inhota. Mietin, mitkä väännöt minä sain Torgny Lngrenin kirjasta Kimalaisen mettä. Hauru vain hallitsee tekstin kuljettamisen. Asioiden kauheuden ymmärtää, mutta ne ei ala etoa. Nuo Haurun kertomat asiat tietää ja tajuaa. Seili vielä konkretisoi se, kun on käynyt, lukenut ja kirjoittanut asioista.
PoistaOmppu, Odelma otti tovin, mutta joskus se vain on niin, että hetken ajateltuaan.. Siis Kultarinnassakin nieleskelin hieman alussa, että "Kultarintahan" se siinä, paksu ja pörröinen. Odelma ei ole helppo.Hyvä se on. Haurun kirjassa ei ole vaikeutta, asiat esitetään hyvin selkeästi.
PoistaWow, mainio kirjoitus ja ilo kuulla, että vaikutuit. Olen kuullut ja jonkin verran lukenut Seilin saaresta, mutta en ole käynyt siellä. Olisi kyllä mahtava päästä käymään. Tämä on kyllä sellainen kirja, joka kestää useita lukukertoja.
VastaaPoistaKiitos vinkistä. Sinultahan minä sain inspiraation lukea tämän. Tämä on hieno kirja. Seili on hieno käyntikohde.
Poista