sunnuntai 30. elokuuta 2015

Herman Koch Naapuri







Herman Koch (s. 1953) on hollantilainen kirjailija, kolumnisti ja näyttelijä. Naapuri on hänen seitsemäs romaaninsa.  Häneltä on aiemmin suomennettu Lääkäri ja Illallinen. Luin Herman Kochin Illallisen ennen blogiani. Pidin Illallisesta, sen hallitusta kerronnasta. Naapuri on hajanaisempi tarina.

Pidän Kochista kertojana. Hänessä on jotain samaa kuin Lars Sundissa ja Peter Handkessa. Hän antaa vaikutelman, että tarinan kertoja on lörpöttelijä, että hän luotsaa lukijaa hyvin hövelisti eteenpäin. Todellisuudessa hän paljastuu epäluotettavaksi tai salailevaksi, loppujen lopuksi lukija saa olla hyvin tarkkaavainen tekstin kanssa. Naapurin päähenkilö on ikääntynyt Herra M. Hän on ollut aikoinaan arvostettu, kansainvälisesti menestynyt kirjailija. Nyt kirjailijan ura on jo hiipumassa.  

Sellaista se siis on, kirjailijan elämä. Hän nousee, hän menee suihkuun, hän kuivaa itsensä – kuten kuka tahansa. Mutta jo pian eteen tulee ensimmäinen pulma: aamiainen. Hän on tänään yksin, vaimo ja tytär ovat kakkosasunnolla, hän ei osaa keittää kahvia. Äärimmäisissä olosuhteissa – haaksirikon, ydinkatastrofin, maanjäristyksen jälkeen – hän saattaisi onnistua tiristämään sen muistinsa perukoilta.

Kirjailija kirjan sisällä ei ole minulle mieluisin ratkaisu. Terhi Rannelan Läpi yön teoksessa kirjailija kirjoitti kirjaa. Ihastuin tuohon kirjaan. Kochin Naapurissa kirjailija kuljettaa päähenkilönsä kirjastoon puhumaan kirjastaan. Tällainen samanlainen episodi kulkee myös Leena Krohnin uusimmassa kirjassa Erehdys.  Kirjailija E:tä on pyydetty lukemaan novellejaan ja keskustelemaan lukijoidensa kanssa. Samanlainen tarina on Torgny Lindgrenin kirjassa Kimalaisen mettä. Keski-ikäinen naiskirjailija on tullut lokakuisena iltana pienen länsipohjalaiskunnan seurakuntakotiin luennoimaan pyhimyksistä. Kummassakin kirjaillassa tunnelma peilautuu ankeana, ahdistavana ja epämiellyttävänä kokemuksena. Ystäväni kertoi viime syksynä kirjastoillasta keskellä ei mitään. Kirjastoilta tapahtui sikäläisten ihmisten arjessa. Kullakin on kiireensä ja arkirutiininsa. Järjestelyt ovat hyvin pelkistetyt. Kirjailijalle saatetaan osoittaa yösija, mutta murkinan saa etsiä kävellen jostain keskeltä ei mitään. Ilman autoa ihminen saa seikkailla kylän pimeydessä tuntematta seutua.

Vajaa neljännestunti myöhemmin – kirjastonhoitaja on jo pari kertaa vilkaissut rannekelloaan – kaikki on yhtäkkiä ohi. Niinhän se on, on aika tulla ja on aika lähteä. Jos kirjastossa jotain vihataan niin kirjailijoita, jotka eivät osaa pysyä kohtuudessa. Kirjailijoita, jotka kuuntelisivat omaa ääntään vaikka koko päivän.

Ja niin sanoo kirjailija, joka julkaisee vuodesta toiseen pelkkiä uusia sotakirjoja? Lukijasi ovat nukahtaneet jo kauan sitten, M. Taidat olla ainoa joka ei ole vielä huomannut sitä. Mikset kerrankin kirjoittaisi jostain muusta?

Kirjailijan uudemmat sotaromaanit eivät herätä samanlaista kiinnostusta kuin läpimurtoromaani.  Kirjailijan menestystarina oli tosipohjainen katoamismysteeri, joka kertoi historianopettaja Jan Landzaatista ja tämän katoamisesta pian sen jälkeen, kun hänellä oli ollut lyhyt suhde kauniin oppilaansa kanssa. Viimeisen kerran opettaja oli nähty eräällä mökillä, paikalla oli ollut myös kyseinen opiskelijatyttö ja tämän uusi poikaystävä.  Nyt kirjailija M.:n ura ja samalla Landzaat ovat menettämässä merkitystään. Vain salaperäinen alakerran naapuri tarkkailee  M.:ää. Mitä tekemistä naapurilla on katoamistapauksen kanssa?  Mitä hän tietää tapahtuneesta?

Kochin kirjallisuuspohdinnat raottavat kirjailijan julkista roolia ja esilläoloa maineen hintana. Miten kirjailija perustelee kuulijoilleen, miksi hänen kirjansa kannattaa lukea? Minkälaisella käytöksellä hän markkinoi itseään? Miten pitkälle pääsee asenteella kirja puhukoon puolestaan? Kuinka jaksaa vastata toimittajan kysymyksiin kerrasta toiseen?

Keskinkertainen kirjailija istuu elinkautista. Hänen on pakko jatkaa. On liian myöhäistä vaihtaa enää ammattia. Hänen on jatkettava katkeraan loppuun saakka, kunnes kuolema hänet korjaa. Vain kuolema voi vapauttaa hänet omasta keskinkertaisuudestaan.

Illallisessa tarinan juonenkäänteet yllättävät lukijan täydellisesti ja koukuttavat lukijan matkaansa. Lukijan käsitykset keskeisistä henkilöistä muuttuvat kirjan edetessä. Miellyttävä henkilö muuttuu vastenmieliseksi.  Viaton ilta saa aivan odottamattomat kasvot.  Koch rakentaa tahallisia harhautuksia ja tarjoaa erilaisia tulkintoja vastaukseksi.  Kochin kirjoissa on sivuja huomattavasti enemmän kuin Peter Handken kirjoissa, joten jälkimmäisen tiivis ilmaisu tekee lukemisesta entistä haasteellisemman.  Pidän Kochin kirjoista, niiden hyvästä käännöksestä ja raikkaasta ulkoasusta. Naapuri on erinomainen kirja, mutta Illallinen oli enemmän minulle.

Herman Koch Naapuri
Alkuperäisteos Geachte Heer M.
Suomentaja  Sanna van Leeuwen
Siltala 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kirjan ovat lukeneet mm. MariA., Kirjasähkökäyrä ja Maisku 

6 kommenttia:

  1. Minullekin iskevät nämä lörpöttelevät kertojat eniten. Ja todellakin, kertojat ovat viekkaita Kochilla. Sama juttu myös, että Illallinen iski Kochin kirjoista eniten, vaikka tämäkin oli koukuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viekkaus on juuri jäynää. Olen vieläkin katkera, että kellahdin Moravalaiselta kuunarilta ennen aamua jonnekin viime vuonna.

      Illallinen oli jotenkin hieno, että kaikki tapahtuu sivistyneen illallisen aikana hienossa ravintolassa. Kaikki se meno ravintolaan ja johdatus tarinaan... Hyvähän tämäkin on.

      Poista
  2. Illallinen oli jotain niin kuvottavaa, että päätin olla lukematta Lääkäriä. Jonkun bloggajan hyvä suosituksen jälkeen luin Lääkärin, joka oli hiukan inhimillisempi huolimatta nuoriin tyttöihin sekoamisesta. Naapurista sain hyvän arvion jälleen blogiystävältä ja kuinka ollakaan, Naapuri oli minusta näistä kolmesta kirjasta paras huolimatta jälleen tätä vanhojen miesten nuoriin tyttöihin ja naisiin sekoamista. Koch osaa koukuttaa ja seuraavaa kirjaa odotan innolla. Olen löytänyt Kochin sanomat ja kritisoinnin, jotka hän piilottaa ovelasti tarinoihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aion lukea lääkärin, kun saan vain käsiini. Illallinen ei kuvottanut minua, sillä sen teki Torgny Lindgren ja Kimalaisen mettä, Toisaalta se oli hyväkin, koska sen jälkeen luin dekkareita, joihin en olisi muuten koskenut.

      Illallisessa minua viehätti kirjan rakenne ja kirjan tapahtumamiljöön rajaus eli hallittu tila. Pidän Kochin ilmaisusta. Nämä eivät kuitenkaan nouse elämää suuremmiksi jutuiksi Handken tavoin.

      Poista
  3. Oi miten lupaavalta kuullostaa. Tykkään myös kertojista, joilla on veitikka silmäkulmissa. Yhtään Kohcia en ole lukenut, mutta asia pitää jossain vaiheessa korjata. Hieno bloggaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelisin aloittamaan Illallisesta. Siinä tuo kertoja käynnistää tarinan loistavasti.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!