Vuokko
Sajaniemi on espoolainen kirjailija, jonka juuret ovat Joensuussa. Pedot on hänen esikoisteoksensa.
Pedot yhdistelee vahvoja tunteita ja uskomuksia maagisen
realismin keinoin. Kirjan keskiössä on isä ja tytär Maria. Tapahtumien miljöö
on Ritajärven maalaiskylä itärajan pinnassa.
Tarinassa ovat läsnä pelot ja menetykset, mutta myös usko, ystävyys ja
rakkaus. Tarina on Marian kehitystarina, Marian ja isän perhetarina, mutta myös
perheen koettu suru on läsnä. Yhtä lailla teoksessa pohditaan ihmisen
luontoyhteyttä.
Kuinka pienestä se on kiinni, vain metristä, vain puolesta metristä, vain käsivarren mittaisesta matkasta. Jos se olisi mennyt edes kymmenen senttiä ohi, edes viisi – edes yhden. Vaikka sen aavistuksen verran. Mutta se ajoi suoraan päältä. Siinä meni Mirja, ja meni siinä muutakin: pieni ihmisenalku, vauvantaimi Mirjan sisällä. Mirja oli raskaana, kun joutui rattijuopon yliajamaksi.
Luin
viime vuonna Riikka Pelon Taivaankantajan,
jossa Vendla kasvaa syrjäisellä tilalla Etelä-Suomessa 60-luvun lopulla Jumalan
sanan ja Siionin laulujen voimalla. Siinä uskonnon ahdistavuus tuli esille voimakkaana
toisin kuin Sajaniemen Pedoissa.
Ortodoksisuus elää arjessa, sillä Maria on ortodoksipapin tytär, mutta uskon
sanoma on vapauttava, mutta koetteleva kunkin kohdalla. Paikoin tuntuu, että
petoviha ja sen lietsonta ahdistavat uskoa enemmän. Vuosisatainen pelko ja viha
kumpuavat syvältä. Papinkin on osattava
kulkea keskitietä tahoa valitsematta.
Mutta rouvat riitelivät juuri edellisiltana kovaäänisesti pitäjän susitilanteesta, eivätkä nyt ole edes puheväleissä: tulkittaisiinko se kannanottona, jos toista niistä pyytäisi? Jos sittenkin pyytäisi jotakuta, joka ei ole sekaantunut asiaan.
Marian
elämässä on läsnä uskon tavat, laulut pyhätössä, nuoren koulutytön arki ja
toisaalta näyt ja huoneessa omat pyhät ikonit, Marilyn ja Sarah Jessica Parker.
Marian hyvä ystävä on Anniina. Äiti
Mirka on kuollut vuosia sitten Marian ollessa kolmen vanha. Saara on uusi
kanttori. Saara on ainoa, joka sanoo
Lasse, niin pitkään aikaan. Isä, kaikki muut sanovat. Ne sanovat isä ja
pyytävät siunausta, ja ihan oikein ne tekevät.
Jotta
ihminen ymmärtää edes hitusen ikiaikaisen petovihan peruskysymyksiä, niin
siihen oltava jokin suhde. Ketään se ei jätä kylmäksi, mutta jokainen reagoi siihen
omalla tavallaan, oman kokemusmaailmansa kautta, jota runsas tarinaperinteemme
on kylvänyt. Sajaniemen Pedoissa metsän
sudet hiipivät yhä lähemmäs kylän taloja, ja suhde niihin jakaa ihmisiä
toimintaan puolesta ja vastaan.
Susi on oppinut varomaan, mutta tulee silti lähelle. Ei enää avointa metsätietä pitkin, jota pehmeässä pakkaslumessa olisi helppo kulkea, vaan kiertäen ryteikköisen kankaan kautta, paksujen kinosten läpi vaivalloisesti loikkien. … Se on oppinut kulkemaan viisaasti, se kiertää ja varoo ja se piiloutuu – mutta tulee silti lähelle.
Marian
isä on positiivinen ja inhimillinen hahmo, hänkin on väsynyt, uupunut olemaan
yksin. Hänen on alistettava tunteensa muiden käsittelyyn jopa uraansa uhmaten. Maria
ja Anniina kokeilevat elämää, bilettävät, laulavat kirkkokuorossa ja miettivät
tulevaisuutta ja sen avaria mahdollisuuksia. Maria menettää ystävänsä Anniinan
traagisesti, ja muisto äidin menetyksestä pyrkii myös esiin.
Kirjan
alku tuo mieleen Anni Kytömäen Kultarinnan,
mutta nyt eläimenä on susi. Oletko sinä kohdannut suden? Omani juoksi yli tien
rajan pinnassa aamuyöllä näyttelyaamuna ja karhun kohtasin rajavyöhykkeellä,
jossa kuljetaan luvan kanssa. Sen sijaan olen tehnyt töitä hyvin vaikeilla
alueilla vaikeissa olosuhteissa.
Sajaniemen
aihe on mielenkiintoinen, nuoren tytön näkökulma hyvä ja isän ja tyttären
kuvaus uskottava. Olen väsynyt sukutarinoihin, suurten ikäluokkien sotatarinoihin
ja uskon ankeuttavaan tuskaan. Pidin tarinasta erittäin paljon ja viehätyin
Sajaniemen virkistävästä kerronasta. Tämä kirja tulee olemaan kotimaisten
kärjessä minun osaltani tänä vuonna.
Vuokko
Sajaniemi Pedot
Tammi
2015. Arvostelukappale. Kustantajalle kiitokseni.
Hieno postaus :)
VastaaPoistaOnneksi en ole kohdannut susia. Kettuja täällä juoksentelee jopa kaupungilla. Koiralenkilläkin tuli vastaan, eikä lähtenyt mihinkään, city-kettu.
Kirja kuulostaa mielenkiintoiselta :)
Kettuja täällä näkee. Ilveksen jäljet kuvasin pihasta. Kummallisin kettu tuli kohdattua hauki suussa. Piti keskeltä kiinni ja oli sangen ylpeä. Oliko varastanut mökkiläisen ruoan? Sain selville, että eräs mies ruokkii niitä pyytämillään kaloilla.
PoistaKirja on todella hyvä. Suosittelen. Kirjan kansi on todella kaunis, sen unohdin sanoa tekstissäni.
Tämä kirja tulossa lukuun toivottavasti myös. Ainakin olen listannut sen luettavien joukkoon.
VastaaPoistaMielenkiintoinen kirja. Pidin tästä todella.Olisi kiva lukea sinun ajatukset tästä kirjasta.
PoistaVahva ja kiinnostava kirja, paljon kauniita kielikuvia, jotka kuitenkin jatkoivat rönsyämistään ja tuntuivat sitten raskailta. Paikoitellen pidin kovasti, mutta jotkut kohdat tökkivät.
VastaaPoistaMinustakin, pidin kovasti. Jotakin en tajunnut eli isän vaikeus jäi minulle avautumatta. Minulla ei ollut tarpeeksi tietämystä tuon suhteen. Toisaalta uskonnon läsnäolo isän ammatin kautta oli hyvä, ja ennen kaikkea oppisuunta. Isä kuvattiin vajavaiseksi kuin ihmiset yleensä. Yleensä usko on ahdistavaa, kun mennään ääriliikkeeisiin. Nämä kuvaukset ovat aina samanlaisia.
Poista